Hyvien ihmisten taloon mahtuu aina yksi lisää – vai mahtuuko?
Kirjani Hyvien ihmisten taloon mahtuu aina yksi lisää on ilmestynyt.Voi iloa ja onnea, kun luette opustani. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka tulivat julkkareihin, ovat esilukeneet, lukeneet, kommentoineet. Hyviä ihmisiä on paljon. Kirja on omistettu pariisilaisen supermarketin kassalle Marjorielle, mutta tietenkin se on omistettu kaikille teille, lukuisille hyville ihmisille!
Neuvostohotellin oudosti hajustuneessa huoneessa on niin hauraanoloinen betoniparveke, että sille tuskin uskaltaa astua. Lakanat löyhkäävät raskaasti pesuaineelta ja mahorkalta, lemakkaa on vaikea karkottaa mielestä unessakaan. Korkeiksi kasvaneet männyt ylettyvät parvekkeen tasalle ja meri välkkyy puiden välistä.
Nälkä kalvaa mielessä, vaikka Suomesta on lähdetty vasta vajaa vuorokausi sitten ja hedelmät on pitänyt syödä hyvissä ajoin ennen Vaalimaan rajaa. Tummien luumujen mehukkaana tihkuva makeus maittaisi nyt uudelleen. Nälästä huolimatta nukahdan turvallisuuden tunteeseen, sillä ajattelen olevani omieni parissa. Hotellihuoneen wc vuotaa kovaäänisesti, ja kaikki muukin on länsimaisen teinin silmissä viallista. Pitkien käytävien matot ovat reunoista rispaantuneet ja kerrossiivooja kurkistelee kopistaan vihaisena huivi päässä, napitettava siivoustakki yllään joka kerta, kun huoneiden ovi käy. Käytävässä on pimeää, vain päätyikkunoista kajastaa kesän valoa.
Meitä on matkalla monta, kaikki samasta suvusta. Kummallisesti haisevassa maassa, joka on kuitenkin puheissa omamme. Minä olen Helkan kanssa hotellihuoneessa kuin kotonani. Hän on isoäidin sisko, moderni lakinainen, joka saa puheeseensa täällä Kannaksella sukulaisten seurassa erikoiselta kuulostavan mie-vivahteen. Koskaan en ole Bulevardilla tai Munkkiniemessä kuullut tätä kaikua hänen suustaan. Keskellä yötä Helka herättää minut:
– Kuunsilta! Herää katsomaan kuunsiltaa!
Enemmän kuin kuunsiltaa hätkähdän intiimiä hetkeä, kunpitkät yöpuvut yllämme puhumme menneestä Kannaksen ajasta.
….. jatkoa kirjassa..
Kirjoittaminen on ihanaa. Joten tietenkin on jännittävää, kun saa ensimmäisen kirjansa ilmoille. Olen todella kiitollinen kaikista palautteista, joita olen teiltä saanut. Sanat soljuvaa, avointa, rohkeaa ovat toistuneet kommenteissa. Kirjani on yksi näkemys todellisuudesta. Ja nyt voin hyvillä mielin jatkaa seuravaan kirjani kirjoittamista. Kirjoittamisen prosessi on muuttunut ja vapautunut, kun sain ensimmäisen tuotokseni kirjailtua. Kiitos, kun luette! <3!!!
Mitä uskaltaa sanoa, mitä haluaa sanoa? Kuka lukee kirjani ensimmäisenä – voinko koskaan olla näin paljaana kenenkään edessä kuin ihmisten lukiessa kirjaani?
Romaania kirjoittaessani aloin alkuun vain nauttia sanoista, prosessin edetessä oma mieli alkoi kieppua varsinaisessa vuoristoradassa. Hetkellinen euforia, että kyllä tästä vielä jotain syntyy, vaihtui välillä kauhuun: kuinka voin koskaan uskaltaa luetuttaa tekstiä kenelläkään!
Aloin kirjoittaa romaania toissa keväänä ja varasin sille alkuun perjantait, sitten pitkät viikonloput, pian illatkin ja lopulta vajosin kokonaan kirjoittamisen maailmaan. Ihmeellinen eristysaika sujui täysin omassa maailmassa, jossa elin tekstissä ja kotona alettiin huomauttaa, että palaanko vielä joskus samalle planeetalle lasteni kanssa.
Ensin huolestutti, että mitä saa ja voi sanoa. Ystäväni oikaisi jo alkumetreillä: ”Älä mieti ketään, kunhan kirjoitat. Sun ei tarvitse rajoittaa itseäsi tässä vaiheessa, muuten jumitat siinä, että mitä kukakin saattaisi sanoa.” Tämän neuvon ansiosta teksti alkoi kulkea. Aloin mennä kohti teemoja, joista olin halunnut kirjoittaa. Kirja on autofiktio ja kaikki siinä seikkailevat keskeiset hahmot tietävät olevansa paikalla – tai ovat saaneet mahdollisuuden lukea sen, heh!
Viitisenkymmentä päiväkirjaa ja monta laatikollista kirjeitä toi eteeni sanoja, joissa piirtyi ennen kaikkea haaveilusta täyttynyt nuoruus ja ihmisten kavalkadi. ”Mä en kyllä tiedä ketään, joka ois oikeesti niin kiinnostunut ihmisistä, kuin sä!” sanoo ystäväni tosielämässä.
Aloin lukea runoja: e.e.cummings, SaimaHarmaja, EdithSödergran, AllenGinsberg, PenttiSaarikoski, AnnaAhmatova, HelviHämäläinen, GustaveFlaubert, ArthurRimbaud, HalSirowitz, SylviaPlath, FernandoPessoa, LeifFärding,CharlesBaudelaire ja monet muut runoilijat saapuivat seuraani kirjahyllystäni. Kirjakasat täyttivät ammeen reunat ja sohvan, juoksulenkeillä ranskalainen musiikki raikasi kuulokkeissani McSolaaristaSergeGainsbourgiin. Runot ja musiikki inspiroivat oman äänen tuottamisessa. Heleän alkuinnostuksen jälkeen kirjoittaminen muuttui vuoristoradaksi, mutta enimmäkseen koin yölliset kirjoitussessiot innostaviksi. Sanojen kokoaminen, kuinka ne etsiskelevät toistensa luo, on kiehtovaa ja ominta itseäni.
Kun tekstissä oli vaikein jumitus, minua auttoivat keskustelut taiteen säröistä. Olin vierastanut muutamaa lukemaani huolella rakennettua romaania, joissa kaikki oli kohdillaan, mutta mikään ei ollut koskettanut. Näitä säröjä ajattelemalla pääsin eteenpäin siihen, mihin olin halunnutkin edetä.
"may my heart always be open to little birds, who are the secrets of living" e.e.cummings
e.e.cummings on lempirunoilijani. Ensimmäistä kertaa vuosiin luin runoja oikein urakalla, etsin sanoja, ihailin sanapareja, kuinka yhteen lauseeseen voidaan mahduttaa paljon.
Suurin muutos kirjoittamisen aikana oli katse itseeni. Kun olen luetuttanut tekstin nyt riittävän monella ihmisellä ja keskustellut siitä heidän kanssaan, niin pystyn myös seisomaan kirjani takana. Tajuan myös, ettei ensimmäisestä kirjastani olisi voinut tulla toisenlainen kuin opus nyt on. Teemoissa olen halunnut käsitellä murentuneen lehtialan potkujani juuri niin raakana kokemuksena kuin ne olivatkin. Irtisanomiseni aikaan etsin kirjoja, joissa aihetta oltaisiin käsitelty, mutta ne olivat vain geneerisiä opaskirjoja. Nuoruus, taideopinnot, muoti, perheen perustaminen, ystävyydet ja sukulaisuudet ja niiden kehittyminen tai rikkoutuminen, terapia, kauneus, tunne, kaipuu ja etsiminen.. niissä aiheissa liikutaan.
Kun törmäsin kaupungilla ystäviin ja sanoin ensimmäisen kerran sanat ”Kirjoitan kirjaa”, niin tehtyä ei saanut tekemättömäksi. ”Siis kirjoitat oikeesti, vai kirjoitat niin kuin kaikki – koska kaikkihan nyt haluu kirjoittaa kirjan?” Heh! Ihmeellistä, mutta samalla luonnollista, kuinka kirjoittamisesta alkoi tulla keskeinen osa identiteettiä.
”Kaikkihan koululaisena kirjotti jotain, mutta sä kirjotit ihan koko ajan.” kommentoi koulukaverini.
Kirjan myötä kävimme ystäväpiirissä keskustelua ikäistemme naisten kasvatuksesta: kuinka monet meistä on opetettu vähättelemään ulkonäköään ja miten vaikea itseään on ajoittain hyväksyä. Muuttuuko katse itseen ja mitä tapahtuu, kun päättää muuttua? Halusi tai ei, niin kirjoittaminen on tietynlainen terapiarundi, koska itsensä kohtaa siinä niin moneen kertaan.
Luetutin tyttärillä osuudet, jotka liippaavat heitä: ”Mä pelkäsin, että tää on jotain ihan hirveetä, mutta se olikin tosi kaunista.” Ensimmäisenä kirjan luki lapsuudenystäväni, ja meitä molempia jännitti järkyttävän paljon. Samoin kävi, kun kirjallisuutta opiskeleva tyttäreni valmistautui lukukokemukseensa: ”Eniten jännitti, että mitä jos se on vaan todella huono, niin mitä mä voin sanoa! Mutta onneks se ei ollut; mä tykkäsin eniten aikatasojen liikkumisesta ja kielikuvista, ne oli musta tosi hienoja.” Lukijoita on ollut nyt useita: muutamalle genre on vieras, mikä onkin ymmärrettävää. Näen hyvin, miksi kaikki eivät autofiktiosta välitä. Useampi lukijoista on sanonut, että kieli on hyvää, vie mukanaan ja kuten tytärkin sanoi, kielikuvat ovat hienoja.
On ihanaa oivaltaa, että kaikkien ei todellakaan tarvitse pitää kirjastani. Ajatus vapauttaa jo tässä vaiheessa, kun kirja on valmis, muttei julkaistu. Oli ylellistä saada suoria kommentteja sitä mukaa, kun ihmiset kirjaani lukivat. ”Mä aloin itkeä kohdassa x, kun se oli niin kaunista.” ”Mun teki mieli huudahdella vaikka kuinka monessa kohtaa, että niin just!” Jännästi myös kommenteista pystyi lukemaan mitä eri ystävät pystyivät vastaanottamaan. Moni heistä kun on mukana jonkinlaisena hahmotelmana. ”No kyllähän jokainen, joka sut tuntee, tunnistaa tekstistä itsensä ja toisensa jollain tasolla, mutta kyllä sä taiteilijan vapaudella olet kaikkea käsitellyt siten, ettei kukaan ole oikean elämän hahmo, vaan tyyppien summa.”
Ajattelin pääseväni Pariisin tuttuihin kortteleihin kirjoittamaan, mutta toisin kävi. Helsingin puistot ja rakkaan saaren kalliot olivat kirjoituspaikkoina yöllisen olohuoneen lisäksi. Nauratti kun ranskalainen Gallimard-kustantamo oli viestinyt, että heille tulee covid-ajan jäljiltä 50 käsikirjoitusta päivässä: ”Lukekaa, älkää kirjoittako!”
”Mutta sen mä vaan sanon, että tolla sun luonteella ei minkäänlainen itsensä markkinointi onnistu!” sanoi eräs tuttuni ja oikeassa hän onkin. Aloitetaan useamman lukijan toistamalla sitaatilla:
”Poikkeuksellisen avointa, kauniita kielikuvia ja teksti imaisee mukaansa.”
Avoimuus on varmaan yksi määrittävimpiä piirteitäni, joten sinänsä ei yllättänyt, että tätä kirjankin kohdalla kommentoitiin. Sain myös kysymyksen, että kaduttaako avoimuus. Ei todellakaan! Koska se on ainoa tapani olla, kysymys tuntui aivan absurdilta.
”Tiesin, että osaat kirjoittaa, mutta nuo rivit olikin jotain aivan muuta. Haluan uppoutua tarinaan.”
”Sun tapasi kirjoittaa on tuore ja kaunis.”
”Avoin, rehellinen, hätkähdyttävä, kiehtova! Kirjoitat, että elämä on parhaimmillaan ihmisten kohtaamisia. Jälkiä jää.”
”Kirja ei oo helppo, jos yhtään tuntee ja ajattelee.”
Kirjoittamiseni maisemaa. Kuvittelin kirjoittavani Pariisissa, mutta kaupunki piirtyi sivuilleni vain muistin varassa. Toisaalta se on mielessäni niin tiiviin lähtemättömästi, että pystyn siirtymään Pariisin kaduille mielessäni helpostikin.Kotikortteleiden kiertäminen Hietalahdessa ja Ruoholahden kanavan ympärillä sekä Hietsun rannoilla on saanut tekstin kulkemaan silloin, kun se on vastustellut. Saarimaisemassa kaikki asettuu aina oikeisiin mittasuhteisiin, siellä tekstilläkin on oma rauhansa löytää uomiinsa.
Tässä on vielä pitkä matka ennen kuin teksti saadaan kansiin, mutta aion kuitenkin iloita, että olen saanut kirjan kirjoitettua. Seuraavaa projektia on ollut helpompi aloittaa: kirjoittaminen on keveämpää, prosessi tutumpi ja alitajunta osaa ohjata eteenpäin. Ehkä seuraavaa kirjaa pitää kirjoittaa Pariisissa, koska se kertoo Helsingistä, ja saan käänteisesti katseltua kotikaupunkia toisesta suosikkipaikastani.
Täytyy palata pikkuhiljaa samaan todellisuuteen kuin muutkin. Kirjoitan uutta kirjaa – ensimmäistä ei ole vielä julkaistu ja siinä kestää. WSOY:ltä tuli juuri vastaus: ”ilmeisistä ansioista huolimatta emme julkaise kirjaasi Hyvien ihmisten taloon mahtuu aina yksi lisää”. En silti lannistunut, koska aion iloita siitä, että teksti on tullut kirjoitettua ja saan sommitella uutta. Jotain kautta teksti täytyy kuitenkin saada kansiin, palataan, pus!
Teen silloin tällöin viikonlopuksi sitruuna-marenkipiirakkaa. Olen lisännyt alkuperäisohjeeseen reilusti enemmän sitruunanmehua, sillä haluan mausta intensiivisen. Makea marenki kyllä tasoittaa hapokkuutta sopivasti. Lisäksi hilloan luomusitruunoiden kuoret koristeeksi ja makua antamaan. Testasimme pariisilaiskonditorian sitruunaleivoksen, eikä se saanut perheeltä yhtä hyviä arvioita kuin kotitekoinen sitruunatorttu.
Pariisilaisboulangerien sitruunaleivos ei ollut tyttöjen arvioden mukaan riittävän sitruunainen ja pohja oli liian kova.
Pohjan valmistan tutulla piirakkaohjeella. Paistan sen valmiiksi irtopohjavuoassa.
Kattilassa kiehautetaan 3 dl vettä, 3 keltuaista, 0,75 dl sokeria, 2 rkl leivinmargariinia, 4 rkl maizenaa, 3-4 (suurehkon) sitruunan mehu sekä 1 sitruunan kuori – maistan aina seosta, että se on riittävän kirpeää ja lisään tarvittaessa sitruunaa
Kaikki ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen, annetaan kiehua pari minuuttia
Marenkipäällisen 3 valkuaista ja 1 dl sokeria vatkataan vaahdoksi: vatkaa valkuaiset yleiskoneen vuoassa kovalla teholla vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa
Sitruunatäyte ja marenki levitetään piirakkapohjalle ja laitetaan uuniin 5-10 minuutiksi
Jäähdytetään ja nautitaan kylmänä. Kun piiras vetäytyy seuraavaan päivään, on maku minusta vielä herkullisempi
Päällisen voi tehdä myös italialaisella marengilla: marenkivaahto valmistetaan muutoin samoin, mutta loppuvaiheessa marengin vatkautuessa tehosekoittimessa seokseen kaadetaan kuumaa vettä ohuena nauhana. (121° sanovat reseptit, mutta itse kun vetelen menemään, niin kunhan olen kiehauttanut vettä. Tsekkasin, että italialaisen marengin resepteissä näkyy olevan 2,5 dl sokeria, mutta 3 valkuaisen kanssa 1 dl sokeria riittää ainakin omaan makean tarpeeseeni.)
Dans l’évaluation de mes filles la tartelette au citron meringuée faite à la maison a eu plus de points que cette tarte au citron d’une boulangerie parisienne. Le goût du citron doit être intense. J’aime utiliser des zestes de citrons confits pour la décoration. La dégustation est parfaite le lendemain de la préparation.
Suklaa-croissantinakin tunnettu pain au chocolat oli opiskeluaikojen ihana ranskalainen välipala. Tein La pâtisserie-kirjan (Kaisa Leino & Terhi Toivonen) ohjeen mukaan oranais-leivonnaisia ja lopusta taikinasta syntyi puolihuolimattomasti pain au chocolat – leivonnaisia. Kohotettu lehtitaikina vaati vuorokauden kohotuksen. J’ai fait pour la première fois des pain au chocolat et des oranais. Qu’est que c’était bon – j’ai hâte de recommencer, tel était le succès de ma patisserie cette fois :).
Oranais leivonnaiset ovat saaneet nimensä algerialaiskaupunki Oranista. Täytteenä on vaniljakastiketta aprikoosin puolikkaiden välissä. Valmiit leivonnaiset sivellään aprikoosihillolla ja päälle ripotellaan tomusokeria.
Kohotettu lehtitaikina:
7,7 dl vehnäjauhoja
0,7 dl sokeria
25 g tuorehiivaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vettä
Kaikki ylläolevat ainekset laitetaan yleiskoneen kulhoon ja niitä sekoitetaan taikinakoukulla 5 minuuttia pienellä nopeudella ja 5 minuuttia kovemmalla tai kunnes taikina on irronnut kulhon reunoista. Taikinan annetaan kohota vuorokauden jääkaapissa.
250 g voita kaulitaan viiden millimetrin paksuiseksi suorakaiteeksi ja taikina taitellaan voin päälle. Kun taikina on levännyt vähintään puoli tuntia jääkaapissa, se kaulitaan pituussuunnassa ja taitellaan kolmeen osaan. Taikina laitetaan taas jääkaappiin ja kauliminen toistetaan, mutta tällä kertaa taittelu tehdään neljään osaan.
Puolet taikinasta kaulitaan noin 5 mm paksuiseksi ja leikataan kuudeksi suorakaiteeksi ja täytetään. Paistoaika 15-20 min 180°.
Teen paljon erilaisia pasteijoita, mutta käytän niihin nopeatekoista ja rasvattomampaa taikinaa. Lehtevä kohotettu taikina on voin ansiosta todella herkullinen. Leivonnaiset voidellaan kananmunalla ennen uuniin laittoa.Täytteen vaniljakastikkeeseen lämmitetään 4 dl maitoa vaniljauutteen ja vaniljasokerin kanssa. Neljän keltuaisen kanssa vaahdotetaan 1 dl sokeria (laitan yleens vähän vähemmän) ja 4 rkl maizenaa. Puolet lämpimästä maidosta sekoitetaan munaseokseen, joka kaadetaan takaisin kattilaan. Seoksen annetaan kiehahtaa koko ajan sekoittaen kunnes siitä tulee riittävän kiinteää.Nämä leivonnaiset katosivat sen siliän tien. Pätkä tummaa suklaata laitetaan taikinan sisään, annetaan kohota puoli tuntia ennen uuniin laittoa. Parasta oli taas opetella uutta keittiössä.
On ollut ihanaa katsella ihmisten kesäkuvia ympäri Suomea, kun hienoa luontoamme on kuvattu ahkerasti kaikkiin kanaviin. Oma kesäparatiisini löytyy Turun saaristosta, jonka maisemat ovat tuttuja syntymäkesästä lähtien. Vihreänvehreän Varsinais-Suomen läpi matkatessa maisema alkaa muuttua yhä merellisemmäksi, saaristomäntyjen seassa kasvaa tammia ja rentous lisääntyy mitä lähemmäs rakkaita rantoja päästään. Mon plus grand bonheur en Finlande est de retrouver l’archipel que j’ai connu dès ma naissance. Ces payages sont aussi beaux en pluie qu’en soleil d’été. Ce n’est pour rien qu’on appelle cet archipel le plus beau du monde!
Merta ei kyllästy koskaan katselemaan. Tyynen päivän verkkainen rauha tai tuulisen hetken vaahtopäät näyttävät maisemat yhtä vaikuttavina. Monena aamuna kalliolla istuskellessa kävi mielessä, että mitä ihmettä merien tilalle voisi itse tehdä! John Nurmisen säätiön muistilistaa omaan kulutukseen liittyen on hyvä lueskella aika ajoin; siinä on jo alku, jolla huomioida ympäristöään.Sateessa.... ja paisteessa. Rauha on ylellisyyttä, joka yllättää kaupungista saapuessa. Kumisaappaat ja mutterikahvinkeitin ovat kesäloman tärkeimmät kapistukset. Aamukahvilamme sai täydet pisteet kaikilta osallistujilta. ”Aivan ainutlaatuinen näkymä”, toisteli Jyrki-mieheni aamuisin. ”Tässä on sama piirre kuin Montparnassella, en koskaan kyllästy näkymään.”Joutsenet ja nokikanat ilahduttivat poikueineen meren lahdella. Puksuttavat saaristoveneet ovat vaihtuneet yhä tehokkaampiin vauhtihirmuihin ja niistä lähtevä meteli tuskin ilahduttaa vesilintujenkaan elämää.Kotia pienemmissä tiloissa sujuvat perhelomat sopuisasti niin Pariisissa kuin saaristossakin. Viime vuonna koko heinäkuu vietettiin Montparnassen tutuilla kulmilla, nyt olen entistä kiitollisempi, että on saaristo, jossa lomailla: kiitokset siitä äidille ja tädille <3!Pikaruokapaikan palvelu pelasi myös mökkiolosuhteissa :).Lähdön hetkellä saaristomaisema näyttää aina kauneimmat kasvonsa, niin että tästä rauhasta on lähes sietämätöntä lähteä. Koululaisena uin viimeisenä iltana ennen kaupunkiin paluuta pitkään painaen mieleeni rantojen kaaret. Täydelllinen rauha ja harmonia eivät kuitenkaan seuraa kaupunkiin, vaikka niitä kuinka yrittää vangita. Ensi kertaan siis, palatessa maisema näyttää siltä kuin se olisi vain odottanut katsojaansa.
Tuulihattutaikinan opettelu on ollut hankala matka. Monen lässähtäneen tekeleen jälkeen onnistuneet éclairet ovat sitäkin ilahduttavampi tarjottava. Luotettava apu leipomisen harjoittelussa on ollut Kaisa Leinon ja Terhi Toivosen La Pâtisserie -kirja. Havainnollisesti kuvitetusta kirjasta saa vinkkejä eri tekniikoihin. Pikatietä onneen tämän kuohkean taikinan kanssa ei ole löytynyt, mutta harjoittelu on johtanut johonkin pisteeseen.T. Hapuilevan leipurimatkansa välietapilla onnistumista juhliva kotikokki
Pursotin taikinan sahalaitaisella tyllalla. Tasainen käy yhtä hyvin. Tärkeintä on taikinan koostumus, se ei saa olla liian juoksevaa, mutta samalla kananmunaa täytyy olla riittävästi kohoamisen varmistamiseksi.
Taikina:
2,5 dl vettä (osassa resepteistä noin puolet nesteestä on maitoa)
110 g voita kuutioituna
Vesi, voi ja ripaus sokeri kiehautetaan kattilassa
Ota kattila pois liedeltä ja lisää 2,5 dl jauhoja kerralla sekoittamalla puulastalla taikina tasaiseksi
Palauta seos hellalle ja jatka lämmittämistä keskilämmöllä (tämän vaiheen havaitsin tärkeäksi: taikina ei saa kypsyä liikaa, mutta nestettä täytyy kuitenkin saada haihdutettua riittävästi. Aiempien erehdysteni kautta kuvittelen tajuavani millaista koostumuksen tulee olla tässä vaiheessa)
Siirrä taikina metallikulhoon (itse laitoin sen KitchenAidin kulhoon), anna jäähtyä hetki ja sitten vatkaa 3-4 munaa joukkoon yksi kerrallaan joko käsin tai sähkövatkaimella (tämäkin vaihe on erityisen tärkeä, sillä munia ei saa olla liikaa eikä liian vähän kohoamisen onnistumiseksi – koostumuksen täytyy olla riittävän kiinteää, jotta pursottaminen onnistuu)
Pursota haluamasi kokoisia éclaireja: itse suosin pienehköä muotoa
Sivele pinta kananmunalla ja paista 25-30 minuuttia 180° uunissa – huom! Älä avaa uunia ainakaan ensimmäiseen 20 minuuttiin!
Eclaireja paistetaan 180° uunissa 25-30 minuuttia riittävän kypsiksi – niin että vaaleammat osat eivät jää liian vaaleiksi. Leikkasin tuulihatut toiselta sivulta mahdollisimman huomaamattomasti auki täytettä varten (en jaksanut pursotella aukoista).
Täyte:
Lämmitä kattilassa 3 dl (rasvatonta) maitoa, johon lisätään 1 tl vaniljaesanssia
Vatkaa toisessa kulhossa kevyesti 3 keltuaista ja 1 dl sokeria
Lisää kaakaojauhetta sekä 3 rkl maizenaa
Kaada puolet maidosta munaseokseen, sekoita ja kaada seos takaisin kattilaan
Kiehauta koko ajan sekoittaen, niin että täyte sakenee (se ei saa olla liian juoksevaa)
Täytä jäähtyneet leivonnaiset joko purottaen tai lastalla/veitsellä
Suklaisen éclairen kuorrutteen tein omasta päästä sulattamalla voita n. 50 g, lisäämällä siihen 0,5 dl sokeria (tai vähemmän) ja ja Fazerin tummaa kaakaojauhetta. Kiehuttelin seoksen kuplivaksi, lisäsin hieman maitoa (0,5 dl) ja keitin kokoon. Sudin kuorrutteen éclairien päälle ja ennen jähmettymistä lisäsin hasselpähkinärouheen. Joissakin ohjeissa neuvotaan sulattamaan suklaata leivonnaisten päälle. Kuulun koulukuntaan, jossa jokainen maku täytyy keinotella paikalle itse :). Tarjoiluni saivat perheeltä kiitosta ja pääsiäislomalla aion taas kokeilla onneani reseptin parissa. Bonne chance omalle matkallesi – otan mielelläni vastaan vinkkejä tuulihatun takuuvarmaan onnistumiseen!
Rentouttavan joululoman kruunasi matka Berliiniin. Kaupunkiin saavuttuamme kurvailimme Tegelin lentokentältä busseilla Alexanderplatzin hotelliimme nopeasti ja helposti. Miltei käsittämätön huomio Lontoon jälkeen Euroopan suurimmassa kaupungissa: ruuhkia ei ole ja julkisilla liikkuu nopeasti minne tahansa kaupungissa! Itse en ollut aikaisemmin käynyt Berliinissä, lapsuusmuistoihin kyllä kuuluu saksalainen kirsikkahillo ja maan sydämellisyys matkoiltamme kohti Ranskaa. Berliinin kuvani rajoittui vain Wim Wendersin leffan kuvastoon ja mielikuviin jaetusta Saksasta. //{Ma belle Katja! Que je regrette qu’on ne soit pas se rencontré – c’était ma faute, à la prochaine!!!}
Berliinin matkamme saa perheessä aikaan ryysistä historian kirjoille ja DDR:stä kertovien romaanien äärelle. Keisarien aikainen loisto ja neuvostovallan jäljet näyttäytyvät Berliinissä rinta rinnan. Charlottenburgin linnassa oli esillä suurin kokoelma 1700-luvun ranskalaistaidetta Ranskan ulkopuolella.
Tyttäret kertoivat, että Berliininmatkaan ei liittynyt ennakko-odotuksia, matkamme kun ovat kohdentuneet toistuvasti erääseen p:llä alkavaan kaupunkiin. Ja molemmat olivat erittäin tyytyväisiä kolmen polven naisten matkaan: Vielen dank Mutter <3!!! {Ranskan rinnalla Saksa on aina näyttäytynyt arkisempana ja kielitaitokin vaikuttaa siihen, että Ranskassa on kotoisampaa. Koska matkanjohtajana oli äitini, joka puhuu saksaa ja tuntee kaupunkia, matkamme oli sekä helppo että hyvällä seuralla varustettu. DDR-museoon emme ehtineet saada lippuja ja sitä tytöt jäävät kaipaamaan seuraavaa matkaa ajatellen, kirjallisuutta kaupungin historiasta on jo varattu.}
Arkkitehtoonista symmetriaa, johdonmukaista toistoa. Alexanderplatz.Charlottenburgin palatsin rokokoo-komeutta.Berliinin julkinen liikenne kuljettaa aivan käsittämättömän sujuvasti paikasta toiseen. Vertailin erästä pitkää bussimatkaa ajatellen vastaavaa Pariisissa, jossa bussi saattaa jättää asiakkaat kesken matkaa tien varteen. Katsokaapa keskustan tienpätkää, jossa ei autoja näy. Eli näinkin voivat ihmiset elää! Ei voi kuin ihailla miljoonakaupungin teitä, joilla ajelee vain muutama auto.
Seuramatka. Pitkät aamiaiset tai iltahetket yhdessä tuovat esiin tärkeitä asioita. Pidempinä yhteisinä tuokioina tulee puhuttua sitä mitä mielessä oikeasti on. Samoin Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen urkukonsertissa alkoi kynäni laulaa, kun kuuntelin itseäni musiikin pauhaessa: kirjoitusblokki vapautui ja raaputin nenäliinan kulmaan lauseita, jotka auttoivat jatkamaan pitkäaikaista kirjoitusprojektiani.
Sicher! Ruoka on poliittista, yhä enemmän!Les amis en Europe centrale: vous ne connaissez pas le noir – j’ai la preuve, le soleil vous visite, pas nous dans le nord. En même temps je suis tellement heureuse d’avoir des amis autour du monde: on peut lire des lettre du Canada au Berlin: merci, Karine. Wim Wendersin elokuva Berliinin taivaan alla on tutustuttanut Berliiniin. Saksalainen leffaohjaaja Reiner Werner Fassbinder kutsuu vuosien jälkeen seuraansa matkan innoittamana. Oi, Eurooppa ja sen eri maat rikkaudessaan, liputan alati tälle moninaisuudelle!
Yltäkylläisten joulupöytien rinnalla lomalaisille maistuvat myös helpot kasvisruoat. Broccoli-curry ja zucchini-”pasta” ovat nopeita ja halpoja arkiruokia.Maustamisessa saa käyttää reipastakin otetta, itse käytän näet suolaa huomattavan vähän. Huomenna kokoamme uuden vuoden aattoon tapas-pöydän, tänään nautittiin keveää kesäkurpitsaa.
Tuoreet luomuparsakaalit maistuvat broccoli-curryssä, kun ne jättää sopivan rapsakoiksi.
Broccoli-curry
Iso parsakaali tai pari pienempää
Pilko ja kuullota sipuli parsakaalin pieneksi silputtujen varsien kanssa
Lisää purkillinen kikherneitä sekä purkki kookosmaitoa
Lisää punaista curryä maun mukaan (mieluummin ensin liian vähän: laitoin kerran currytahnaa niin, että ruokaa sai laimentaa aivan loputtomiin)
Lisää parsakaalin nuput ja anna höyrystyä sopivan kypsiksi
Tarjoile riisin tai perunan kanssa
Kesäkurpitsasta syntyy ”pasta” kiehauttamalla julienne-raudalla riivityt zucchini-nauhat kuumassa vedessä. Tarjoillaan perinteisen pastan tyyliin.
Zucchini-”pasta”
Riivi kesäkurpitsa julienne-raudalla suikaleiksi ja kiehauta suolavedessä, niin että vihannekset pehmenevät
Tarjoile pastan tapaan: olemme syöneet zucchini-pastaa mm. teriyaki-kastikkeella maustetun rapeaksi paahdetun tofun kanssa
Uusi lemmikkini Pirkan turkkilainen jugurtti toimii kastikkeena: raastan siihen luomusitruunan kuoren, sitruunan mehua sekä lisään pippuria ja yrttejä
Lisäksi mustapippuria ja parmesaania
Teriakipaahdettu tofu ja sitruunainen jugurttikastike maistuvat kesäkurpitsapastan kanssa. Turkkilaisen jugurtin koostumus on sopivan raikas.Joulupöydän alkupaloina oli veljeni valmistamia suussasulavia perunalettuja skagen röran kanssa, siikaleipiä, kraavilohta, mätiä lisukkeineen sekä savuporotuulihattu. Kalapöytä on joka vuosi suosikki.Äitini tekemä punaviinimarjakiisseli laakerinlehtisorbetin kanssa oli ihana joulupöydän raikastaja. Joulutunnelma vaihtuu toivottavasti mitä iloisimpaan 20-lukuun! Pian siis grüße aus Berlin.
Täyteläistä suklaapiirasta riittää pienikin pala jälkiruoaksi. En keksinyt heti käyttöä Pariisista ostamalleni kastanjatahnalle. Lisäsin sitä suklaapiiraaseen ja kastanja lisäsi mehevyyttä, makua tuli häivähdys. Pohjana käytin murotaikinaa, johon olin lisännyt makeuttamatonta kaakaojauhetta. Teen usein pohjia valmiiksi pakastimeen – niin viikonlopun ruoanlaitto on nopeampaa. Valmistan pohjan metallisessa vuoassa, pohja saa olla mielellään mahdollisimman ohut.
Kastanjatahna on jo itsessään makeaa, joten kannattaa testata omaan makuun sopiva määrä. Minusta jälkiruoka ei saa olla liian sokerista, jotta maut pysyvät balanssissa.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Esipaista pohjaa 10-15 minuuttia.
Sulata 150 g tummaa suklaata vesihauteessa (lisään usein myös hieman maitosuklaata ja suklaata voi olla 200 g), lisää 150 g voita paloiteltuna (laitan vain 100 g). Kun suklaa ja voi ovat sulaneet lisää halutessasi kastanjatahna.
Vatkaa toisessa kulhossa 4 munaa, 100 g sokeria ja lisää ruokalusikallinen jauhoja
Sekoita suklaaseos kananmunaseokseen.
Kaada seos kypsyneen pohjan päälle ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Kypsymisajan kanssa saa olla tarkkana, sillä piiras on parempaa, kun sitä ei paista aivan läpi. Hammastikun kanssa saa vartioida viime hetkillä, että kypsyysaste ei mene yli!
Jäähdytä piiras ja leikkaa tarjolle ohuina viipaleina, sirottele päälle makeuttamatonta kaakaojauhetta.
Käytän monissa leivonnaisissa paljon vähemmän sokeria kuin alkuperäisissä ohjeissa neuvotaan. Tämä suklaapiiras oli sopivan mehevää, tosin sen olisi voinut jättää vieläkin asteen pehmeämmäksi. Paistamisen viimeiset hetket ovat tarkkoja, jottei leipomuksesta tule liian kuivaa.
Hannaleena Heiska on aloittamassa uutta teossarjaa. Taiteilijan töissä heijastellaan omaa aikaamme, vaikkei sen pohdintaa itse kuvamaailmassa alleviivatakaan. Sain vierailla Heiskan työhuoneella uuden työrupeaman alkuun.
Saavumme samaa matkaa Hannaleena Heiskan työhuoneelle, joka on ollut koskemattomana toukokuusta lähtien. Edellinen projekti on jätetty sellaisenaan taakse ennen ensimmäistä kunnon kesälomaa vuosiin, nyt työtila odottaa raivaamista seuraavan projektin tieltä.
Hannaleena Heiska työhuoneellaan Helsingissä.Something There is, 2016, hiili koivuvanerille. Kuva: Ari Karttunen/EMMA, Espoon modernin taiteen museo. Työ on ostettu Kiasmaan, jossa se on esillä Coexistense-näyttelyssä.
Hannaleena Heiska viihtyy työhuoneensa rauhallisessa kuplassa. Sinne tullessaan hän valmistaa kahvin, pohtii hetken ja jatkaa siitä mitä on edellisiltana miettinyt. Hän on uusien projektien äärellä, joista ei vielä tiedä mihin suuntaan ne muovaantuvat. ”Alku vaatii itsetutkiskelua. Joskus asiat sujuvat helposti ja selkeämmin. Silloin ei voi järkeillä, koska järkeily tuhoaa kaiken kiinnostavan.”
”Leikkaan paperin, levitän sen levylle, valmistelen materiaalit ja kuuntelen musiikkia.”
Työhuoneen kaunis valo ja rauha miellyttävät taiteilijaa. Uuden prosessin alku on hapuilua. Hannaleena Heiska on koko kesän lukenut. Vielä ei tiedä mitä tulossa on – sarjojen väliin tarvitaan taukoa.
Taiteen tekemisessä ihaninta on, kun joka kerta kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Työhuoneen rauhassa verhot kiinni voi nauttia rauhallisesta flow-tilasta ja saa olla oma omituinen itsensä. Yksin työskentely on tarpeellista, kun kukaan ei puhu, eikä katso, voi vapaasti söhrätä. Netin suhteen työhuoneella täytyy pitää tiukka linja, jotta rauha ja keskittyminen säilyvät.
Taiteilija on hyvässä balanssissa, kun pystyy nauttimaan myös toisten tekemästä taiteesta.
Inspiraatiokseen Heiska ahmii kulttuuria: baletti, nykytanssi, elokuvat, kirjat, ilmiöt ja toisten tekemä taide innoittavat. Myös instagramin positiivinen puoli tuo osansa inspiraatioon ja oman ajan tutkimiseen.
Camouflage-sarjan kuva Jussi Tiainen. Kuva Trace-teoksesta Minna Tervamäen kanssa Ari Karttunen/EMMA Espoon modernin taiteen museo.
Heiska on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006, josta valmistumisen jälkeen hänet kutsuttiin Helsinki Contemporary -gallerian (silloinen Kalhama & Piippo Contemporary) taiteilijaksi. ”Olen kokenut, että gallerian kanssa olemme pyrkineet samaan, kasvaneet yhdessä ja koska olen ollut myös pro-aktiivinen, olen myös saanut tehdä mitä haluan.
”Olen sanonut, että ihmiset ollaan tähtipölyä – hiilipöly symboloi ihmisyyttä”
Heiskan työt eivät ole alleviivaavasti kantaaottavia, mutta niihin liittyy ihmiskunnan tulevaisuuden pohdintaa. Hiilen merkitys materiaalina on tärkeä: orgaaninen, tuhansia vuosia vanha piirustusväline symboloi hiilipölyineen ihmisyyttä. Heiska pohtiikin, että onko vain objektittomuus ainoa vaihtoehto tulevaisuuden taiteelle – maalauskin voidaan toteuttaa ekologisesti ja se voi säilyä tuhansia vuosia. Maalaus ei ole kertakäyttöesine eikä taideteosta voi miettiä vain kaupallisena tuotteena. Sen merkitys liittyy myös myös tarpeeseen kokea jotain sellaista jota voi olla vaikea sanallistaa tai järjellä selittää. Ihmisen kosketus välittyy maalauksessa ja piirustuksessa taiteilijan kokonaisuudeksi tekeminä jälkinä. Heiska pohtii, että maalauksen lukeminen voi olla hidasta ja vaikeaa, jos sitä täytyy ymmärtää, eikä tuntea.
“Maalauksen ymmärtäminen voi olla hidasta, jos ajattelee, että se täytyy ymmärtää oikein, sen sijaan että luottaisi omaan tuntemukseen.”
Hiilipölyä työvälineissä.
Heiskan Camouflage-sarja herätti keskustelua. Hiilellä toteutetussa sarjassa lähtökohtana oli kasvojentunnistusohjelmien häirintä naamioin. Instagram niin sanotusti lauloi ja ihmiset saivat sitä kautta välittömän yhteyden Heiskaan. Hän ajatteleekin, että työhön kuuluu ihmisten kanssa keskustelu.
Näin Heiskan ja tanssija Minna Tervamäen yhteisen Jälki-maalaus-tanssiperformanssin Kaapelitehtaalla. Esitys teki vaikutuksen rauhallisella otteellaan, jossa maalaamista sai seurata tanssin liikkeen rinnalla. Yhteistyö Tervamäen kanssa lähti Tervamäen yhteydenotosta. Kuvataitelijan oma esilläolo on uusi kokemus. Hän on oppinut olemaan läsnä ilman jännitystä. Kohtaaminen yleisön kanssa käy koko ajan helpommaksi. Kiinnostavaa yleisön kanssa kommunikoinnissa on erilaisten näkemysten kuuleminen.
EMMA-museon yhdistäminä tanssija Minna Tervamäki ja Hannaleena Heiska aloittivat yhteistyön. Jälki-esitys Kaapelitehtaalla oli samalla sekä voimakas että rauhallinen.
Heiska kaipaisi Suomeen agentuuria, joka edistäisi suomalaistaiteen vientiä. Hänelle itselleen on auennut kansainvälisiä yhteyksiä Göteborgissa pidetystä yhteisnäyttelystä pian valmistumisen jälkeen. Kansainväliset kontaktit ovat tärkeitä, eri maalaisiin kollegoihin tutustuminen on tärkeää. Opinnoissa Kuvataideakatemian aikana keskeisintä oppia ei ollut niinkään tekninen taito, vaan hiljainen tieto. Siellä pääsi sisälle taidemaailmaan ja opiskelukaverit olivat tulevia kollegoita.
Camouflage-sarjan kuvat Jussi Tiainen. Voimakkaat hiili- ja pastellityöt naamioinneista ovat herättäneet yleisössä keskustelua.
Hannaleena Heiska ei mainitse yksittäisiä taiteilijoita esikuvinaan: ”Pääosin ihailen, että joku on ryhtynyt kuvataiteilijaksi!” Alalla on kova kilpailu, kuvataiteilijan ammattiin liittyy taloudellinen epävarmuus ja henkilökohtainen itsensä alttiiksi asettaminen vaatii heittäytymistä. Myös musiikin puolelta löytyy esikuvia asenteessa tekemiseen, kuten viime viime aikoina ruotsalainen räppäri Silvana Imam ja suomalainen muusikko Timo Kaukolampi. Heiska kuvailee, että projektikoordinaattorin hommassa pärjäisi ominaisuuksilla, joita taiteilijan työssäkin tarvitaan. Paineensietokyky ja verkostoitusmistaidot ovat tarpeellisia.
Hannaleena Heiska haaveili nuorena vaatesuunnittelijan urasta. Hän oli saanut lapsena kiitosta piirroksistaan, ja oli mukana äidin harrastajataideryhmässä. Äidin kuoltua Heiska tajusi todella haluavansa taiteilijaksi.
Lempiesineesi: -Puhelin… ei! Voisko se olla joku muu: kahvipannu!
Lempityövälineesi: -Tällä hetkellä hiili ja performanssi tai siis Minna (Tervamäki) (naurua :))!
Lempikirjasi: -Niitä on monia, mutta kirja, jonka luen säännöllisesti ja joka on vähän nolokin tässä iässä, on Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Se on takuuvarma tunnelmannostattaja. Jotkut tv-sarjat ja elokuvatkin, joita katsoo yhä uudelleen, ovat kuin henkisiä turvariepuja.
Lempivärisi: – Ultramariinin sininen.
Lempipaikkasi:-Ehkä työhuone, mutta tykkään myös juosta samaa reittiä Hietaniemessä. Siellä erityisesti puutarhapalstat, Hietaniemen hautausmaa ja Lapinlahden sairaalan alue ovat äärimmäisen rauhoittavia.
Hietaniemen puistot, puutarhat ja rannat ovat Heiskalle tärkeitä paikkoja.
Quand on rêve de quelque chose très fort, parfois ça peut se réaliser! On avait passé une journée tranquille au Musée Gustave Moreau, et le soir nos filles nous ont parlé de leur idole Lisa de Blackpink qui est aussi à Paris. Combien de fois j’avais entendu la même phrase: nous ne la verrons jamais de notre vie. J’ai pris mon appareil de photo et on a réalisé leur rêve et elles l’ont vue.. En attendant la star on en a vu d’autres aussi :). // .. voi tapahtua mitä vaan! Rauhaisan Gustave Moreaun kotimuseopäivän ja helteen vaatiman siestan jälkeen saimme kuulla, että tytärten suosikkitähti Blackpinkin Lisa on kaupungissa. En voinut kuin napata kamerani ja lähteä tutkimaan, josko näkisimme tähden. Häntä odottaessamme näimme muutamia muitakin :). Tänään Lisa, viime vuonna fudiksen MM-kisat tekivät käynnistä erityisen.
Le Musée national Gustave Moreau au 9ème, 14, rue de La Rochefoucauld était la maison de peintre symboliste. Dans la littérature Baudelaire était le précurseur du mouvement. Le peintre a crée le musée lui-même. // Gustave Moreau perusti oman kotimuseonsa. Tuottoisan symbolistin museo sijaitsee 9. kaupunginosassa suurten tavaratalojen läheisyydessä. La chambre dans la maison de Moreau: on oublie le minimalisme! // Kotimuseoiden tunnelma on ainutlaatuinen. Pysähtynyt aika ja Moreaun työt saivat aikaan keskustelua. Les actrices sublimes Chiara Mastroianni et Camille Cottin sont arrivées au défilé de Celine. // Apua! Maailma ei ole entisensä: valokuvaajat huutelivat Chiara Mastroainnia (vas.) – Catherine Deneuven ja Marcello Mastroiannin tytärtä- erään bloggarin nimellä.. eli pressi on kutakuinkin samassa jamassa joka maassa? Camille Cottin (oik. ylhäällä) on jatkuvassa nousussa oleva näyttelijä, joka tuli tunnetuksi mm. Prinssi Harryä tavoittelevalla komediahahmollaan, hänet nähdään myös Chanelin mallina.Enfin! Lisa de Blackpink arrive au défilé de Celine aux Invalides. Un moment de bonheur pour mes filles comme pour beaucoup d’autres fans qui ont venus l’admirer. Les photographes autour de nous – merci pour le support pour ma fille en larmes :)!!! // BLACKPINKIN Lisa saapui Celinen muotinäytökseen fanilauman odottaessa. Muiden julkkisten autojen ovet avautuivat buuausten tahdissa, kun vain tärkeintä tulijaa odotettiin. Erityistä huomiota ansaitsee valokuvaajakarsinassa olleiden kuvaajien sympaattinen vastaanotto tyttären kyynelille ja kommentit, että saittehan varmasti kuvan otettua.
Yksinkertainen porkkanakeitto, joka on valmistettu vain salottisipulista, porkkanasta, inkivääristä ja vedestä, saa mukavan tvistin, kun siihen lisätään maukas kylmäsavulohitahna.
Viini-lehden ohjeella tehty keitto on jäänyt vakkarirepertuaariin. La soupe de carottes un peu plus raffinée: on y ajoute un mélange de crème fraîche, un échalote finement haché, du pomme, du saumon fumé, des crevettes, du sel et du poivre et des herbes à son goût.
purkki crème fraîchea
hienoksi silputtu salottisipuli
kuutioiksi pilkottu omena
kylmäsavulohi pieninä paloina
suuria katkarapuja
suolaa, pippuri, yrttejä oman maun mukaan
(Tällä kertaa kotona sattui olemaan varsiselleriä, niin pilkoin sitä myös maltillisesti mukaan)
loput ainekset vatkataan keskenään yhteen ja lisätään valkuaisvaahtoon:
2 purkkia mascarponea
1 dl luonnonjogurttia
5 kananmunan keltuaista
vaniljauutetta tai vaniljasokeria
luomusitruunan kuori
Paistetaan uunissa noin 60 min./180 C tai kunnes pinta näyttää kiinteältä. Olen vuorannut koko vuoan leivinpaperilla. Jäähtyneen kakun päälle marjoja ja hyytelösokeria.
Kuohkean mascarpone-kakun kanssa sopivat raikkaat marjat ja hedelmät. Les baies donnent du fraîcheur au gâteau.
Le désert ultra-facile et délicieux: Battez cinq blancs d’oeufs et après incorporez le reste des ingrédients, qu’on a mélangé ensemble (5 jaunes d’oeufs, 2 paquets de mascarpone, 1 dl du yaourt nature, 0,5 dl du sucre, de la vanille et le zeste d’un citron). 60 min au four /180 C. Mettez sur le gâteau-souflet des baies et des fruits à votre goût.
Viikonloppuni kuluvat lähes kokonaan kotikyökissä. Tänä viikonloppuna on valmistunut savusilakkapateeta, purjokeittoa, lohipiirasta briossikuoressa ja kakku on tuloillaan. Olen oppinut lähipiirin hyviä ruuanlaittajia seuratessa, että omia keitoksiaan ei tule vähätellä. Siksipä sanonkin, että kylläpä ensi kertaa valmistettu savusilakkapatee onnistuikin hyvin! Dès que le week-end arrive je suis dans ma cuisine. Pour cette fin de la semaine j’ai préparé pour la premiére fois du paté de hareng de la Baltique fumé – et c’était encore plus facile et delicieux que j’avais pensé.
Kalatiskillä oli niin herkullisen näköisiä, kultakylkisiä savusilakoita, että piti soittaa äidiltä ohje ja kokeilla pateeta näistä maistuvista kaloista. Pikkelöin kukkakaalia alkupalan seuraksi, Pinoafoodsin kyssäkaalin versot ja rosépippurit maustoivat myös annosta. // Le paté de hareng de la Baltique fumé a un goût unique et delicat – j’ai préparé des légumes marinés avec le paté.
Patee neljälle:
500 g savusilakoita
100 g crème fraîchea
2 rkl itse valmistettua majoneesia
pieni purkki tomaattipyrettä
pippuria
3 liivatelehteä
Suurin työvaihe on kalafileiden erottelu. Sitten raaka-aineet sekoitetaan sauvasekottimella. (Olin tehnyt pienen määrän pikamajoneesia, josta loput käytin tartar-kastikkeeksi toisella aterialla). Liivate lisätään viimeiseksi pienessä määrässä kuumaa vettä ja vuoat laitetaan kylmään kunnes pateet ovat jähmettyneet. Tästä määrästä tulee 4:lle hengelle, ensi kerralla teen tupla-annoksen, sen verran maukasta patee oli.
Viikonloppuaamut alkavat jo aikaisin keittiössä. // Je commence mes journées tôt le week-end.Porohampurilaisen liha oli hankittu nuorgamilaiselta porotuottajalta REKO-lähiruokaringin kautta. Savupororouheesta olen tehnyt perheelle myös piiraita. // Des hamburgers de renne: le producteur vient de Laponie et ma famille a bien adore cette viande, j’ai préparé aussi des quiches du renne fumé. Sitruunaposset – überhelppo ja maukas jälkkäri. // Mousse au citron, j’aime bien les desserts faciles!
Saavuin syksyllä Pariisiin osallistuakseni Village International de la Gastronomie* -tapahtumaan. Suomalaisia tuottajia oli esillä upeilla tuotteillaan Eiffel-tornin juurella niin ranskalaisille ruoka-ammattilaisille kuin muulle messuyleisöllekin. Päivät täyttyivät väreistä ja vilinästä, illat keskusteluista. Matkasta jäikin tärkeimmäksi kohtaaminen rakkaan ystäväni kanssa. J’ai visité le Village International de la Gastronomie à Paris et j’ai pu admirer les produits exceptionnels finlandais, qu’on peut trouver par exemple chez Maison Plisson. La nourriture finlandaise est la plus pure au monde avec moins de pesticides! Mes journées au village étaient pleines de couleurs et de vivacité, les soirées avec mon amie Eila, qui habite à Paris depuis 62 ans, étaient tellement chaleureuses!
Rento ilmapiiri Eiffelin juurella. Eri maiden kojuista voi ostaa makuja maailmalta. Des saveurs autour du monde et des sourires autour des plats delicieux!
Messumatkat vaativat pitkäjänteistä asennetta tuottajilta. Varsinkaan Ranska ei ole helppo kohdemaa – suhteita täytyy rakentaa pitkänkin ajan kuluessa. ActionFinland! ja Jarna Coadic ovat yhdessä Proagrian Tuula Revon kanssa luotsanneet suomalaisyrityksiä ranskalaisten ruoka-ammattilaisten pariin.
Finnish Plant ruusun terälehtihillo Matti ja Tuuli Kotajan tilalta on herättänyt suositun kokin Gregory Cohenin huomion. Hilloa voi käyttää niin juustojen kanssa kuin jälkiruoissakin tai maustaa sillä kuohuviinin. Chef Gregory Cohen avec les produceteurs de la confiture des pétales de rose du soleil de minuit, Matti et Tuuli Kotaja.
Tuottajapariskunta Kotajan iloinen jälleennäkeminen chef Cohenin kanssa. Le rendez-vous franco-finlandais entre le chef Gregory Cohen et les producteurs Kotaja au pied de la Tour Eiffel – c’est magique!
Elegantit alkupalat Åby Foodsin kauniilla luomunäkkäreillä. Malmgårdin kartanon paahdettu tattari löysi tiensä suosikiksi aamiasjugurttiin. Les pétals se seigle d’Åby Foods, c’est élégant. Et le sarrasin grillé de Manoir de Malmgård est devenu un grand favori pour le petit déjeuner. Ils produisent aussi des céréales et des farines bio.
Hukka Designin tuotteet saivat alkunsa vuolukiven ylijäämästä. Kuvan tuote on valmistettu lontoolaishotellille tuupovaaralaisyrityksen toimesta, keittiö- ja saunatuotteet ovat kasvaneet yrityksen päätuotteiksi. Les produit de Hukka Design en stéatite.
Ilta pariisilaisasunnossa. Syksyinen pimeys asunnon ulkopuolella, lämpimän värisiä lamppuja ympärillä, paljon kirjoja ja mutkaton tunnelma.
Taustalla häilyy vielä värikäs päivä messukävelyä kaupungissa, jossa tunnelmat eivät lopu, mutta vieraassa kaupungissa kaipaan kiinnekohtaa. Pariisi ei ole vieras, mutta missään yksinäisyyden tunne ei ole iskenyt niin lujana kuin täällä. Irrallisuus suurkaupungissa vaatii ystäviä.
Istun sohvalla, Eila-emäntäni puuhaa keittiössä, eivätkä sanat katkea hetkeksikään. On monta vuotta siitä, kun olemme rupatelleet näin kahden. Olen opiskelijana asunut tässä kodissa, jossa sain aimo annoksen ranskalaista kulttuurintuntemusta ”C’est le temps du film du jour, Kaisa!”
Vahinko-selfie syntyi, kun lähetin perheelle kuvaa Eiffel-tornista. Värikkäiden ja eloisien päivien jälkeen odotti tunnelmallinen koti ja tarinat. Le selfie d’hasard.. Quand tu vois chez une amie l’assiette avec le text ”L’Imagination au pouvoir” tu sais que tu es dans la bonne place.
Pöydän ääressä on katettuna keiton ja pääruokamme jälkeen ihania juustoja, viinin väri on punainen. Kuuntelen ääneti emäntäni ranskaksi kirjoittamaa muistelmaa sotalapsuudestaan Ruotsissa. Yksityiskohdat piirtyvät ihmeellisinä eteeni, saman ajan Suomi näyttäytyy mielikuvissa totisesti toisena kuin tämä kertomus teetetyistä silkkimekoista ja shampanjaillallisista ruotsalaiskodissa, jossa lapsi saa kokea myös koulutuksen ilon ja kielien arvostuksen. Eilan ranskaksi kirjoittama teksti on elävää, kaunista. ”Voisit lukea tätä kuunnelmana, sinulla olisi aivan takuuvarma yleisö!”
Kerron myös omista muistoistani Ranskassa: kuinka nukahdin 5-vuotiaana äitini syliin ravintolassa, jota kattokruunut valaisivat. Vadelmasorbetti, jota en ollut 80-luvun Suomessa maistanut jäi ensimmäisten lusikallisten jälkeen syömättä. Jäin maistelemaan makua pitkin lapsuuttani ja katumaan, etten syönyt annosta loppuun. Muistin ravintolan peilit, joista kattokruunut kertautuivat ja makean vadelman maun. Samaisella matkalla olimme kylässä, jossa sain nuolla mousse au chocolat -kulhosta loput kierreltyäni emännän mukana ympäri asuntoa nyökkäillen ”oui, oui” vaikken ymmärtänyt sanaakaan. Kerroin myös sisustusmuistojani, jotka ovat iskostaneet värejä kotiimme asti. Keskustelemme Pariisin muutoksesta, vaaroista, kulmakuntien stalkereista, puhumme paljon perheistä, suvuista, lapsista, siitä kuinka meillä perheen isä osallistuu lastensa elämään:
”Te elätte modernia elämää: noin perheiden tulisikin elää!”
Kun itse toistelee jatkuvasti kuin Gena Rowland Rilken sanoin elokuvassa Another Woman: ”You must change your life. You must change your life!” tuntuu hienolta saada vahvistusta elämälleen henkilöltä, jota todella arvostaa. Lennolla kotiin mietin kuljeskelua Pariisissa, kuinka pitkään elän näillä kannustuksen sanoilla: ”Sinä se osaat elää!” Merci ma très chère Eila!
*Village International de la Gastronomie 2019: 21.-24.maaliskuuta
@KPohjanvirta #lilous
Kun itse toistelee jatkuvasti kuin Gena Rowland elokuvassa Another Woman Rilken sanoin: ”You must change your life. You must change your life!” tuntuu hienolta saada vahvistusta elämälleen.
Kotiin on aina ihana palata, mutta..! Jokainen perheestä kyynelehtii vuorollaan, koska emme haluaisi jättää kesäistä Pariisin kaupunkia taaksemme. Matkaamme mahtui fudishuumaa, museoita ja kuljeskelua sopivassa suhteessa. Tutut kadut ja je ne sais quoi, joka tekee kaupungista lähes toisen kotimme, jää taakse. Tätä luopumisen hetkeä elämme vielä pitkään samoin kuin iloa yhteisistä hetkistä. Aivan valtavasti tuli nähtyä, näissä kuvissa on nähtävissä murto-osa siitä:
Museot
Valitsemme museon per matka, tosin mieheni voisi mennä Musée Rodiniin joka ikinen kerta Pariisissa ollessaan. Tällä kertaa kävimme Musée Yves Saint Laurentissa ja Musée d’Orsayssa. Muoti on luonteva osa kaupunkia ja se näkyy myös museoiden tarjonnassa. Aina on jokin kiinnostava muotinäyttely meneillään. Samoin aina jää jotain katsottavaksi ja tutkittavaksi seuraavalle kerralle.
Yves Saint Laurentin työhuone. Muodin suurinta historiaa! Maestron luomat naisten smokit ja safariasut, iltapuvut ja pukukorut ovat esillä tässä viehättävässä museossa.
Lilou oli toivonut käyntikohteeksi Musée d’Orsayta. Näimme impressionistien töiden lisäksi kaupungin iki-ihanat kattonäkymät.
Puistot ja torit
Kuljeskelu ja oleskelu ovat perheemme erityistaitoja. Kävellessä tulee mieleen uusia asioita, pienet huomiot herättävät suurempia ajatuskulkuja. Monesta ihanasta puistosta suosikeiksi nousevat muutamat hieman pienemmät ja syrjäisemmät puistot. 14. kaupunginosan kaupungintalon viereisessä puistossa on vietetty monta soljuvaa hetkeä, Pereiren puisto, Parc Monceau, Parc Montsouris ja tietenkin Jardin du Luxembourg ovat ihania keitaita kaupungissa. Lehtiä lukevat ihmiset, palloa pelaavat lapset, eväsretkeä viettävät perheet – kaikki hakevat puistosta rauhaa vilisevän kaupungin keskellä. Tällä matkalla oli hauskaa, että käly tuli ensimmäistä kertaa Pariisiin ja kuljeskelemaan kanssamme puistoissa! Toreilta taas ostetaan lauantaisin tuoreet hedelmät ja vihannekset ja nautitaan tunnelmasta. Eloisat vihannesmyyjät naurattavat asiakkaita nokkelilla myyntilauseillaan.
17. kaupunginosa ja Pereiren puisto ovat niiiiin ihania (terveisiä vain heille, jotka tutustuttivat tähän ihanaan kaupunginosaan! Koululaisena täällä kyläillessäni sanoi äitini ystävä: ”Kaisalle Pariisi on aina juhlaa!” Täällä minuun valettiin lohtua, että Pariisi odottaa paikoillaan, kun hieman lohduttomana palasin Suomeen. Nyt valan samaa lohtua tyttäriin.)
#AllezLesBleus #MerciLesBleus
En nimittäisi itseäni aivan huimaksi jalkapalloasiatuntijaksi, hehehhehheheh. Mutta kisojen edetessä sain huomata, että kolme muuta perheenjäsentä keskustelivatkin ohitseni nimillä ja termeillä, joita en tiennytkään heidän hallitsevan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun Suomen tv:ssä oli vähätelty Pogban ja Griezmannin ystävyyttä ja tytärten kisastudio antoi faktaperäistä kyytiä moisille alkeellisille heitoille, aloin elää paikallista fudistunnelmaa muiden mukana.
Välierissä sain kuulla kunniani, kun seurasin vain ihmisten reaktioita, enkä itse otteluita. Finaalissa kauniista katunäkymästä tuli yhä hulppeampi, kun harvat työssään ahertavat taksikuskit tyyttäilivät kahviloiden kohdalla! Voiton ratkettua kaduilla tanssittiin, kiipeiltiin patsaille, äänet raikuivat koko yön kaupungin ja maan yllä. Televisiosta nähtiin dokumentti Avec Les Bleus 2018, au coeur de l’épopée russe, jossa seurattiin joukkueen matkaa voittoon sen valitsemishetkestä lähtien.
”Merci les Bleus!”
Elämän kauneus
Kauppoihin meitä ei Pariisissakaan juuri saa. Le Bon Marchéssa katsastamme muodin nopeasti, sisustusosastojen värikylläisyys ilahduttaa ja inspiroi. Täällä ei harmaan sävyillä pärjää! Kepeyttä eloon tuo myös paikallisten pukeutumisen seuraaminen, hienoisten tendessien vaihtuminen näkyy arjenkin asuissa. Chanelin haute couture -näytöksen liepeille osuimme toisen tyttären toiveesta. Muodin näytelmä on joka kerta yhtä hupaisa.
Stylisti varmistaa, että asu on kunnossa muotinäytöksen yleisössä esiintymistä varten.
Pariisin muoti. Pitkä luku elämässäni, jota yhä rakastan. Käsinkirjoitetut kutsut Valentinon ja muiden maestrojen näytöksiin ovat mennyttä maailmaa, silti muotimaailman ristiriitaisuudet yhä samanaikaisesti huvittavat ja kutkuttavat.
Simone Veil
Vuosi sitten kuollut Veil siirrettiin Panthéoniin, jonne on haudattu ainoastaan neljä naista, miehensä Antoine Veilin kanssa. Simone Veilin elämä varakkaassa juutalaisperheessä oli tragedioiden täyttämä. Veilin äiti oli toistellut tyttärilleen, että heidän täytyy hankkia koulutus ja itsenäisyys omalla työllä. Veil kuvaa kirjassaan Une Vie (Elämä) kuinka hän ihmetteli sinänsä intelligentin isänsä ajatusmaailmaa pitää vaimoaan omaisuutenaan. Veil oli viemässä terveysministerinä läpi Ranskan aborttilakia, mikä johti tappouhkauksiin. Huikeassa Panthéonissa lepäävät suurmiehet ja -naiset, paikka on todella vaikuttava.
Simone Veil: suurnainen suurmiesten joukossa. Hän toimi ensimmäisenä naisena Euroopan parlamentin puheenjohtajana ja oli tunnettu ihmisoikeuksien puolustaja.
Koti
Kun matkalla asutaan kotia pienemmissä tiloissa, vaatimattoman keittiön ja vieraan kielen äärellä, jossain vaiheessa listautuu hyviä asioita kotimaasta. R A K A S T A N Helsinkiä, sen lukemattomia hyviä puolia, mutta jestas, millaisena käpykylänä se toisinaan näyttäytyy. Nauratti aivan hulluna eräänä lauantaiaamuun Pariisissa lukemani twiitti: ”Friendly reminder kaikille piireihin päässeille / established tyypeille: Juttele juhlissa ja ole ystävällinen myös tyypeille jotka ”eivät ole kukaan”. He ovat sinä ennen kuin sinusta tuli mulkku. Kesäterveisin, ”one of you”.” Se juuri kiteytti ajatukseni siitä, kuinka käytöksen avoimmuudessa ehkä on vielä tekemistä maassamme. Kotimaan hienojen puolien listasta tuli pitkä, kun aloimme niitä yhdessä miettiä. Hämmästyin, kuinka huomasin yhtäkkiä kaipaavani hiljaisuutta ja myöskin suomen kieltä.
Hedelmä- ja marjatortut ovat suurta herkkuani: rengasvuoka mukanani valmistimme suolaisia ja makeita piiraita.
Pieni sateen tuoma helpotus helleaaltoon. Tämä tuttu maisema tuo iloa jo sitä muistellessa.
Kaunista juhannusta maalle ja kaupunkiin! Sadetta pidellään ja villasukkia näkyy useissa mökkijuhannuksen päivityksissä .. meillä tunnelmaa luodaan kaupungissa ruokapöydän äärellä. Koko perheelle sopivana alkujuomana on niin muodikas mocktail, alkoholiton cocktail. Oppia sain Silja Symphonylla @cocktailsommelierin opissa. Raikas juoma miellytti lapsiani jo koemaistelussa.
Mistä on kaikkein kauneimmat lomapäivät tehty? Joutilaista hetkistä, joiden raukeuden takana odottaa jotain uutta ja kiinnostavaa. Ihanampaa paikkaa tällaiselle väräjävälle haaveilulle tuskin onkaan kuin Hanko, tuo eteläinen rantakaupunkimme. Täysin ainutlaatuisen tunnelman takaavat merimaisemat ja eloisat paikalliset yritykset. Une ville dans le sud de la Finlande, Hanko, est unique et idyllique. Les villas et les plages nous invitent à rêver. On y découvert aussi de bons restaurants, des hôtels sympas et de petits boutiques. Le maire, Denis Strandell dit, qu’il fait toujours du soleil à Hanko et ce n’est pas difficile d’y croire!
Meri, männyt, villat, aurinko ja hiekka.. Suomen eteläisimpään niemeen ovat jättäneet jälkensä niin Venäjän kuin Ruotsinkin valta: sotilaat ja kalastus sekä kylpyläelämä ovat luoneet omaleimaisen kaupungin. L’idylle d’été: la mer, les pins, le soleil et le sable..
Hangon kaupunginjohtaja Denis Strandell sanoo, että paikkakunnalla paistaa aina aurinko. Kultaista kehrää onkin hyödynnetty aurinkopaneeleissa kaupungin katoilla. Valmiudet aurinkovoimalan rakentamiseen, jolla voitaisiin kattaa kutakuinkin kaupungin energiantarve, on olemassa. Tavoitteissa on hiilineutraali kunta vuoteen 2035 mennessä. //.. des villas blanches, des plages et de beaux jours…
Hanko kutsuu muulloinkin kuin kesällä: ravintolat, puodit ja hotellit odottavat matkaajia ympäri vuoden.
Rantojen ja meren rinnalla rakennukset puhuvat luonnon kanssa samaa kieltä. Idylli jatkuu niin Hangon Casinolla kuin modernissa kylpylässäkin. Jos rannoilta haluaa päästä vesille, eikä omaa venettä ole, on tarjolla Nordic Boat Housenpalveluita. Un spa calme et luxueux pour les visiteurs de l’hôtel Regatta. Je pourrais m’y imaginer même en hiver quand la mer est plus agitée.
Regatta Spahan pääsevät Hotelli Regatan asukkaat: tässä maisemassa viihtyisi muinakin vuodenaikoina kuin vain kesällä. Eikö myös myrskyävää merta olisi ihana katsella span suojista?! Hotellin päärakennuksen on suunnitellut Lars Sonck. Hotelleja ja villamajoituksia kaupungissa riittää: lomahanko.fikautta löytyvät kaupungissa vuokrattavat asunnot.
Paikalliseleganssia Alan’s cafén terassilta. (Kuva vasemmalla). Neljän Tuulen Tuvasta on upeat näkymät ulapalle. Kahvila oli marsalkka Mannerheimin omistuksessa. Hän tuotti sinne pöytäliinat ja fajanssit Bretagnesta. Nykyisin kahvilaa pyörittää Nixu Knichter. A gauche de l’élégance locale à la terasse d’Alan’s café. Au milieu le café dont le proprietaire était le général et le baron Mannerheim. La vaisselle et les nappes du café venaient du Bretagne. A droite M. Knichter, le propriétaire actuel.
Hiekkarantoja, joiden santaan varpaansa työntää, on Hangossa 30 kilometrin verran. Russaröstä kaikuva rannikkopatteriston kumu toi elävästi mieleen rakkaan isoisäni, rannikkotykistöupseerin. Merikaali kukkimassa: villivihannes on parhaimmillaan nuorena versona. La chourbe ou chou marin au bord de la mer.
En jätä kehumatta Ravintola Origon saaristolaispöytää. Klassista; kaikki hyvää. Ravintolassa oli tarjolla haahkaa, jota kehuttiin. Esa Nykäsen yrityksen kautta voi metsästää myös itse ulkoluodoilla. Joanna ja Jan Westerling ovat pitäneet Oregoa jo 17 vuotta. Paikkakunnalla, jolla on 8605 vakituista asukasta, se on tarkoittanut armotonta työntekoa. Hanko sushin laadukkaat sushit tunnemme jo kaikki; yritys on siis kotoisin Hangosta. Skifferin mainioita ja monipuolisia pizzojakaan ei voi jättää mainitsematta!
Kansallismuseon Barbie-näyttely esittelee 450 nukkea eri vuosikymmeniltä. Pinkin perinaisellisuuden edustaja on liitetty milloin edistyksellisyyteen, milloin taantumukseen. Näyttelystä voi lukea ajan kuvaa niin muodista kuin naisen aseman etenemisestäkin. Jos Barbien alkutaipaleella oli kumouksellista, ettei hänen kodissaan ollut keittiötä, eikä Barbie ollut naimisissa, niin edelleen kysymykset kehon kuvasta ja kulttuurisesta omimisesta puhuttavat tämän leikin ja kulutuskulttuurin ikonin ympärillä. Näyttelyvieraiden kommentit kaikuvat innostuneina nukkejen äärellä eri sukupolvien jakaessa kokemuksiaan Barbie-leikeistään. Näyttely on auki 26.8.2018 asti.
Hitchcockin Linnut on ollut inspiraationa tähän nukkeen ja muita elokuvatähtiä ja julkkiksia on Barbien muodossa esillä Audrey Hepburnista JLo:hon. Vierailijoita voi tämänpäiväisen visiitin perusteella ennustaa professori Massimiliano Capellan kuratoimaan ja 24 ORE Culturan tuottamaan ennustaa runsaasti.
”Barbie on aina edustanut naisen valinnanvapautta. Kaikki on mahdollista.” Ruth Handler, Barbien eli Barbara Millicent Robertsin luoja
Aina valmiina juhliin. Barbie edustaa ilta-aikaan, purjehtii, ajaa urheiluautolla, aerobickaa – mikä milloinkin on ajankohtaista.
Barbien muotitietoisuus on ollut yksi sen menestyksen salaisuuksista. Kukapa ei pysyisi muodin huipulla, kun muotitalot kisaavat asujesi suunnittelusta? Nyt hänkin voi toki olla kestävän kehityksen edistäjä ja kierrättää omaa garderobiaan. Nukke on ollut joissakin asioissa aikaansa edellä: hänestä esimerkiksi tuli astronautti vuotta ennen kuulentoa ja Yhdysvaltain pressaehdokas juuri ennen Hillary Clintonia.
”Barbieta on uudistettu ja muutettu, ja juuri siksi hän on pysynyt hyvän maun ja tyylin tulkkina aikakaudesta toiseen” Massimiliano Capella
Ensimmäinen tummaihoinen Barbie valmistettiin vasta 80-luvulla, Barbien kavereissa heitä oli jo aikaisemminkin. Eri kulttuurialueille valmistetut kansallispukuiset hahmot herättävät ajankohtaisia kysymyksiä kulttuurisesta omimisesta. Montaa nukkea, joissa kansallisuudet esitetään hyvinkin karikatyyrisinä, ei enää esiteltäisi. 2018 esitelty Frida Kahlo -nukke on ilmeisesti liian vähän meksikolaisen näköinen, eikä sen myyntiin tulosta ole tietoa. Itse ajattelin nuken nähdessäni, että on upeaa, että uusi ammattiryhmä on jälleen edustettuna.
Joissakin perheissä Barbiella leikkiminen on ollut kielletty joko poliittisista, uskonnollisista tai feministisistä syistä. Itse sain nukella leikkiä, mutta muistan kyllä ”erinäisiä” kommentteja naisiin liittyvistä stereotypioista. Keskustelun herättäjänä Barbie siis toimii edelleen.
Scarlett O’Harasta Lagerfeldin pukemaksi. Muoti-ikoniksi Barbieta voi kutsua, sillä suuret muotitalot ovat halunneet pukea hänet omiin luomuksiinsa. Dior, Missoni, Diane von Furstenberg.. varaudu jonottamaan vitriineillä, joissa muotitalojen asut ovat, sillä myös lempisuunnittelijoiden kohdalla pysähdytään tutkimaan muotitalojen tulkintaa Barbiesta.
Ensimmäinen Barbie vuodelta 1959. Mattelin lelutehtailijan vaimo Ruth Handler halusi vauvanukkejen rinnalle aikuisemman nuken tytärtään Barbaraa varten. Ensimmäinen nukke Barbara Millicent Roberts eli Barbie myytiin uimapuvussa, vaatteet olivat ostettavissa erikseen. Oikealla Grace Kelly -hääpukunukke. Barbien kasvot ovat muuttuneet aina hieman: 70-luvulla Charlien enkelit saivat nukkekaunottaren kasvot taipumaan ”hammashymyyn”. Vaikka joitakin muutoksia nuken fysiologiassa olisikin tapahtunut, hän on säilyttänyt ampiaisvyötärön ja erityisen pitkät sääret. Naimattomaksi ihmiseksi Barbiella on aika huikea hääpukukokoelma. Tämän fashionistan poikaystävä oli Ken, välillä kuvioihin ilmestyi australialainen surffari. Lapsia Barbiella ei ole, siskot häilyivät jossakin taustalla.
Hauska tapaaminen näyttelyssä tämän Barbien kanssa. Saman nuken toi ystäväni muotisuunnittelija Teemu Muurimäki Naistenklinikalle vuonna 2002 juuri syntyneelle tyttärelleni! Feministi ja oikeudenmukaisuuden kannattaja tästä(kin) tyttärestä on kasvanut. Näyttelyssä kuulee huudahduksia: ”Oi, tulkaa lapset katsomaan, tämä persikanvärisessä puvussa oleva nukke on sama, kuin äidillä oli!” Itse muistin heti, että eräällä kaverilla oli Barbien hevonen, jonka nivelet liikkuivat ja parhaan kaverin pikkusiskolla oli Barbien avoauto ja sehän oli jotain todella upeaa. Ainutkertaista, kuinka eri sukupolvien leikit muistoineen heräävät näyttelyssä eloon.
Kiitos Kansallimuseolle erittäin kiinnostavasta ja asiantuntevasta Mari Rautiaisen opastuksesta! @KPohjanvirta #lilous
Viikonloppu sujui ihanissa merkeissä kuljeskellen Porvoon kujilla. Miehen sisko oli muistanut meitä lahjakortilla Pariisin Ville -hotelliin: kiitos! Hotellissa oli kaikki kohdillaan ja palvelu luontevan ystävällistä. Ennen Porvoota piipahdin Spalt PR:n tupaantuliaisissa Yrjönkadulla. PR-toimistot ovat tärkeitä kohtauspaikkoja, joista saa kontakteja, tietoa ja joiden kautta olen tutustunut moniin kivoihin kollegoihin. Keväisen valoisaa ja rauhallista vappua!!!
Havis Amandan veistäjän mukaan nimetyn hotellin sisustus on ajan tyylin mukaista: kymmenen huonetta ovat kukin erilaisia. Kuvanveistäjä Ville Vallgren oli varsinainen elämästä nautiskelija ja ranskalaisen ruoan ystävä. Villen ruokasaarna -kirja kertoo hilpeästi hänen Pariisin ruokaseikkailuistaan.
Oli suorastaan eksoottista päästä pitkästä aikaa hotelliin, koska Pariisissakin asumismuotomme on aina asunto. Hyvät patjat ja lakanat, harmoniset väriskaalat ja rauhallinen Porvoon vanha kaupunki virittivät mukavasti vapun tunnelmaan. Vaikka Porvoo onkin nopeasti kierretty, piristää maisemanvaihdos aina.
Pariisin Villen aamiaiselle on koottu lähituottajien raaka-aineita mm. Porvoon paahtimolta, Malmgårdin kartanolta, Hommanäsin Kartanolta ja Café Postresilta.
Spalt PR:n sädehtivä Country Manager Siru Palmroos iloitsi toimiston uudesta sijainnista Amos Anderssonin taidemuseon entisissä tiloissa. Senior Account Manager Teemu Leinon kanssa vaihdoimme myös kuulumisia.
Spalt PR:n Teemu Leinon asun yksityiskohtia. Icy ForminRiku Solapuro kertoi yhteistyöstä suunnittelija Jasmin Santasen kanssa Ritzenhoffin lasien parissa.
Postasin suosikkiohjeitani punajuuresta, ja Ranskasta vinkattiin tämä Ellessä ollut ohje punajuuritatinistä:
Laita uuni lämpenemään 180°:een
Keitä 5 suurta kuorittua punajuurta
Kuori suuri punasipuli
Sulata pannussa pari lusikallista (fariini)sokeria (minulla ei ollut kaapissa, joten käytin ruokokidesokeria, enkä laittanut sitä kuin yhden lusikallisen; tuntui riittävän makealta), lisää 40 g voita ja laita pilkotut, kypsät punajuuret sekä ohuiksi leikatut punasipulit karamelisoitumaan. Lisää 4 rkl punaviinietikkaa (minulla sattui olemaan Ranskasta tuotua vadelmavinegretteä, joka sopi tähän hyvin). Anna hautua pari minuuttia.
Valmista taikina: 3 dl jauhoja, 1 dl leivinmargariinia, pari lusikallista kylmää vettä. (Anna levätä hetki kylmässä ja kaulitse ohueksi levyksi.
Laita ainekset vuokaan, rullaa kaulimen avulla taikina kanneksi ja paista noin 25 minuuttia.
Paistoin tatinin tässä kuparivuoassa ja sen hieman jäähdyttyä kiepautimme tortun lautasen kautta takaisin astiaan. Päälle mustapippuria, crème fraîchea ja tuoretta timjamia. Merci, Riikka, pour la recette <3!
Pilapiirtäjä Jyrki Vainio toteaa, että on mahtavaa, kun saa piirtää koko päivän. Hänen töitään julkaistaan viikoittain Ilta-Sanomissa, Turun Sanomissa ja pääkaupungin paikallislehdissä. Vielä toiveissa on saada piirroksia yksien kansien väliin.
Jyrki Vainio on kotoisin Turun saaristosta, vanhassa puutalossa asuminen tuntuu siksi luontevalta.
”Kauheinta olisi olla vanha ja miettiä, että olisinko voinut, jos olisin uskaltanut yrittää”
Harvoin tapaa ihmistä, joka kertoo itkevänsä onnesta ajatellessaan elämäänsä. Niin pilapiirtäjä Jyrki Vainio kuitenkin kuvaa elämäntilannettaan kotonaan valkoisessa, vantaalaisessa puutalossa, jossa yhdeksänkuinen poika konttaa lattioilla. Vaimo, juhlapukusuunnittelija Aurora Raiskinen on juuri avannut uuden liikkeen Helsingin Museokadulla.
Vainio kertoo elättäneensä itsensä kaksi vuotta pelkästään pilapiiroksia tekemällä, aiemmin piirtämisen rinnalla on kulkenut opetuskeikkoja ja kirjoittamista. Alkuun pääseminen ei ollut vaikeaa, sillä Vainio oli saanut sarjakuviaan esille jo lukiolaisena Turussa. Hän päätti jo tuolloin yrittää piirtämistä tosissaan. Mutta pääseminen tilanteeseen, jossa tällä työllä elää, on vaatinut 20 vuotta julkaisemista. Lapin yliopistosta Jyrki Vainio hakeutui vaihtoon Amerikkaan, jossa collegessa toimi journalistiopiskelijoiden ammattimaisesti toimittama sanomalehti. Vainio tuumi tekevänsä sarjakuvia opiskelijaelämästä, mutta 9/11 iskujen mainingeissa alkoi syntyä kantaaottavia pilakuvia.
Piirtäjän työ vertautuu Vainion mukaan ”mihin tahansa toimistotyöhön”. Luovassa työssä on haastetta, kun harrastuksesta tulee ammatti ja sitä tehdään silloinkin, kun ei huvittaisi. Jyrki Vainio sanoo kuitenkin olevansa tyytyväinen saadessaan tehdä työtä ammattipiirtäjänä ja tunnistaneensa itsensä haaveineen oikein.
Kotona on flyygeli ja flyygelin päällä Sibeliuksen kuva.
”Pilapiirroksen perusluonne on pelkistää ja kiteyttää”
Amerikkalaisten karikatyyreissä kuvat ovat vakavia ja voimakkaalla tavalla kantaaottavia. Siellä on täkeää, että ilmaistaan päivittäin jokin voimakas mielipide, huumori on siinä vain yksi keino. Suomessa kuvat ovat lähtökohtaisesti humoristisempia: ”Aikanaan lehdissä oli paljon uutisaineistoa ja vähän mielipideaineistoa. Nykymaailmassa ei olekaan muuta kuin mielipiteitä, niin että onko silloin vähän vanhanaikaista, että (piirroksessa) on hirveän räksyttävä, voimakas mielipide? Kuuluisi ymmärtää molempia puolia, olla keskustevampi.”
”Yritän saada ihmisiä käsittelemään viestitulvaa.” Vitsin mekaniikalla asioita voidaan kääntää päälaelleen ja pilakuviss aihe kerrotaan napakasti, iskevästi ja selkeästi. Jyrki Vainio ideoi nopeasti: ”Ammatin luonne on, että täytyy itse keksiä ideat. Pilapiirtäjä David Low sanoikin, että aina kun kommentoidaan että hyvä piirros, tarkoitetaan että hyvä idea, eikä miten se on piirretty.”
Vanhoilla sarjakuvapiirtäjillä on tarinansa eksklusiivisista mustekynänteristä. Jyrki Vainion teräarsenaali on peräisin vanhan kansakoulun välinevarastosta. Nyt ollaan tilanteessa, jossa ensimmäistä kertaa tussipullo on kulunut piirtämällä, eikä kaatumalla.
”Uderzoa olen lukenut läpi koko elämän”
Vainion tyyli piirtäjänä on saanut vaikutteita eri maista. Pilakuvaformaatti on amerikkalainen, huumorintaju tulee brittikomediasta ja piirustustyyli ranskalais-belgialaisesta perinteestä. ”Suomalaista on se, että täällä olen altistunut näille kaikille vaikutteille.” Ranskalais-belgialainen sarjakuvaperinne on vaikuttanut Vainioon voimakkaasti. André Franquin ja Albert Uderzo ovat koko elämän mittaisia suosikkeja, jotka kamppailevat keskenään kärkipaikasta. ”Arvostan heissä äärimmäistä liioittelua ja hyvin tarkkaa realismia samaan aikaan. Itselläni on pottunokka-piirustyyli, mutta haluan rinnalle realistisempaakin jälkeä.” Vainio kuvailee omaa tyyliään.
Jyrki Vainio kertoo innolla keräilemistään töistä. ”Uuden Suomen Matti -sarjakuvan piirtäjä Erik Vasström on lähes suomalaisten sarjakuvapiirtäjien suojeluspyhimys. Piirtäjä ja päätoimittaja joutuivat vankilaan, kun kuva loukkasi tsaaria.” Tarinat jatkuvat Gallen-Kallelan, Mika Waltarin ja Asmo Almon kautta Albert Engströmin kuvaan Sibeliuksesta taiteilijan ja säveltäjän nimikirjoituksilla.
”Estoitta nautin, että kuva on painettu paperille”
Päivälehteen piirtäminen sopii Vainiolle ja perhe-elämälle. ”Olen deadline-taiteilija”, hän toteaa. Yöllä ei voi enää piirtää, kun piirustus pitää toimittaa tiettyyn hetkeen mennessä. On myös nautinnollista, että piirtäjän illalla lehteen lähettämä kuva on seuraavana päivänä maan jokaisessa lehtipisteessä. Siinä on piirtäjälle jotakin taianomaista.
Koti on täynnä kirjoja ja tauluja. Kuvatessaan tietään piirtäjäksi, kertoo Vainio samalla sarjakuvan historiasta. Seinillä on monen idolin töitä ja kasvavassa kokoelmassa on niin signeerattuja printtejä kuin alkuperäistöitäkin. Vainio on kerännyt enenevässä määrin kotimaisten piirtäjien töitä Tove JanssonistaEdelfeltiin. Kokoelmaa yhdistää se, että työt on tarkoitettu julkaistaviksi.
Kahden taiteilijan kodissa kattava sarjakuvakirjasto koostuu Jyrki Vainion ja Aurora Raiskisen tahoillaan keräämistä kokoelmista.
”Useimmiten piirtäjältä kysytään rajoista”
Tekijänä Vainio kokee olevansa huonoin vastaamaan piirtäjän rajoista. Ne on saattanut itse sisäistää huomaamattaankin. Jyrki Vainio kertoo tulleensa alalle poikkeuksellisen valmistautuneena, sillä hän haastatteli opiskeluaikoina iltapäivälehtien ja Hesarin piirtäjiä. Rajat olivat tuolloinkin käsittelyssä. Ainakaan julkaisijoiden taholta Vainio ei koe saaneensa rajoitteita. Lukijapalautetta hän kertoo saavansa kiitettävästi twitterin kautta, @JyrkiVainio.
Säm Asian Bar & Kitchen ja Masu Asian Bistro -ravintolakokonaisuus Eteläespa 22:ssa tarjoaa erityisen maukasta aasialaista ruokaa. Sain maistella Hans Välimäen ja kumppaneiden taikomaa shabu shabu -fondueta eli herkullista japanilaista bileruokaa. Tuoreet raaka-aineet ja syvänmakuiset kastikkeet saivat uudelleen ihastumaan itämaiseen keittiöön. Ravintolassa on kiva lista susheista aasialaisjälkkäreihin, alakerrasta voi tilataryhmämenuja ja sushikursseja.
”Rankan ranskalaisen keittiötaustan” omaavan Hans Välimäen mukaan ravintolassa kohtaavat tamperelais-helsinkiläis-aasialainen kokkaaminen.
Kampasimpukka ruskistetussa voissa ei voi olla maistumatta!
Shabu shabu
aasialainen fondue on kokemisen arvoinen makuelämys. Liha- ja kalashabut on tilattava viikkoa aikaisemmin Masu Asian Bistrosta, hinta 70-85 €/hlö, tilauksen voi tehdä 2-24 henkilölle. Kiehuvassa liemessä dipaten kypsennettävät kasvikset ja proteiinit saavat lisämakua oman toiveen mukaan lisättävistä korianterista, chilistä, limestä.. ah, kuinka maistuvaa. Kombo sopii hyvin synttäreille, polttareihin, yhteiseen oleskeluun.
Ihanat tuoreet raaka-aineet kypsyvät maukkaassa liemessä: mausteita voi vielä lisätä omalle lautaselleen. Japanilainen bileruoka toimii myös oivasti perheruokana!
Sushia, aasialaisia hampurilaisia ja sushikursseja
Masussa järjestetään myös sushikursseja. Stailikkaan tummasävyisesti sisustettu rafla lienee sijainniltaan kutakuinkin täydellinen lounas- ja illallisvieraillekin.
Eero Mäkelä taiteilemassa sushiannoksia.
Sushia suomalaisesta kalasta.
Aasialaisen keittiön syvät maut ja tuoreet raaka-aineet saivat jälleen ihastumaan tämän maanosan kokkailusta
Masussa järjestetään myös sushikursseja. Kurssit 50 €/hlö. Kuva: Aapo Mattsson.
Nauratti, kun luin postauksen, jossa syksyä kuvattiin tiskialtaan väriseksi vuodenajaksi. Harmaus ja pimeys ovat iskeneet sateen muodossa lujaa. Pidän syksystä, mutta nieleskelen ahdistusta: tästä seuraa se vuodenaika, jossa silkkimekot vaihtuvat pilkkihaalareihin, jossa kolme villapaitaa päällekkäin on normi ja silti paleltaa. Haaveilulla on selvitty monesta asiasta, nyt olen piristänyt syksyämme kukilla ja itseäni pitkään etsityillä, oman tyylisillä korviksilla.
Ei yhdet vaan kahdet. Olisiko visiitti korumessuille saanut taas innostumaan koristautumisesta. Olen etsinyt sopivia korviksia mm. jokaisella Pariisin matkallani, mutta oman näköistä ei ole vain löytynyt. Gauharin korut ovat ennenkin ihastuttaneet, mutta nämä mallit puhuttelivat ja ilahduttivat luonnossa vielä enemmän kuin
Vanha luottomerkkini Cecile & Jeanne vaihtui lennossa Gauhar Helsingin korviksiin.
Perheemme suosikkimarja puolukka maistuu lapsille parhaiten marjana itsenään, mutta erilaisiin jälkkäreihinkin tuo maukas marja taipuu: kiisselit, rahkat ja puolukkavaahto syntyvät sikäli mikäli marjoja riittää tyttöjen herkutteluhetkistä. Mes filles adorent les airelles rouges. Elles en mangent toujours quand il y en a, mais parfois on prépare aussi des desserts de cette baie délicieuse et bonne pour la santé.
Kuohkea puolukkavaahto on keveänmakea aterian lopetus. La mousse aux airelles est très légère.
Puolukkavaahtoon vatkataan 4 valkuaista sokerin kanssa (0,5-1dl riippuen makean halustasi)
Lisää joukkoon 2 dl puolukkasurvosta sekä vaniljasokeria
Battez 4 blancs d’oeufs avec 0,5-1 dl de sucre
Ajoutez 2 dl de purée des airelles rouges et du sucre vanille
Puolukkakiisselin väri ja maku ovat yhtä ihanat. La couleur et le goût des airelles rouges sont délicats.
Rahkaan sopivat kaikki marjat, puolukoiden lisäksi käytän mansikoita, viinimarjoja ja mustikoita. Murokeksit maistuvat rahkan kaverina. On mange pas mal de fromage blanc avec tous les baies. Je fais aussi des sablés.
Aki Choklat on tehnyt kenkien ja nahkatuotteiden alueella kaiken, mitä alalla voi kuvitella. Hän on suunnitellut omaa mallistoa, kirjoittanut kirjoja, opettanut ja suunnitellut muille. Kengän alkemian vaikeus, lukemattomien komponenttien yhteensovittaminen tekee alasta Choklatin mukaan sekä hankalan että kiehtovan. Tammikuussa häneltä ilmestyy miesten muotia käsittelevä kirja Menswear Trends ja nykyisin hän toimii myös osaston johtajana The College for Creative Studiesissa Detroitissa.
Herrasmiesmäinen Aki Choklat oli Jyväskylän ensimmäisiä muotipunkkareita: vuonna -77 hankittiin marketista Vivienne Westwoodin innoittamana partaterällä viilleltyjen farkkujen kaveriksi koirien kaulapanta. Hänen mukaansa tyyliä ei voi ostaa, se voi syntyä myös edullisista elementeistä.
”Suunnitteluni on asiakaslähtöistä”
”Oma visuaalinen makuni perustuu historiallisiin asioihin. En näe itseäni keksijänä, vaan inspiroidun vanhasta maailmasta. Käyn museoissa ihmettelemässä, että ahaa, tällaista on tehty 1500-luvulla. Minulla on koti Firenzessä, joka on täynnä historiaa.” Aki Choklat kertoo suunnittelunsa taustoista. Inspiraatiota löytyy kaikkialta, ja suunnittelija tykkää olla asiakkaiden kanssa tekemisissä. ”On kiva miettiä kuka asiakas on. Menswear Trends -kirjanikin lähtökohta on juuri asiakas eli tässä kohtaa miesten muotimaailma.” Kirjan tarkoituksena on tuoda ideoita ja strategisia ratkaisuja miesten muodin kentälle.
”Valitettavan monet muotimaailman kliseet ovat totta”
Choklatin mukaan muotimaailmassa on kaksi tasoa, joista toiseen kuuluvat pr, julkkikset, näytökset ja pinta ja toisella tasolla on muoti ammattina, johon puolestaan liittyy paljon realismia. Se on kangaskasojen läpikäyntiä pölyisissä varastoissa ja pitkiä hetkiä tehtailla. Choklatille opettaminen, oman merkin vetäminen, kirjojen kirjoittaminen ja suunnittelu saivat välillä aikaan kenkäuupumuksen, mutta nyt maailma on taas täyttynyt kengillä. Uudella innolla Choklat on opetellut itse valmistamaan kenkiä alusta lähtien.
”Minulla oli jatkuva koti-ikävä Eurooppaan”
Choklat on vaihtanut aikanaan rahoitusalalta muotiin. Alanvaihdos herätti tuttavapiirissä skeptisiäkin kommentteja. Mutta Aki Choklat toteaa itse, että ollessaan taloudellisesti hyvin menestynyt hän oli onneton, mutta taloudellisesti epävakaammissa oloissa onnellinen. 80-luvun Amerikassa Choklat ei löytänyt muotikeskusteluihin aina vastakaikua amerikkalaisten kanssa, olo oli jopa eristynyt. Internetin kautta maailma on sittemmin pienentynyt valtavasti. Nyt USA:ssa on muodostunut ystäväpiiri, joka ymmärtää eurooppalaisetkin referenssit. Amerikkalaisten markkinointikyvyt, ”kaikki on mahdollista” -asenne ja jatkuva positiivisuus saavat kiitosta. Eurooppalaiset yhteistyökumppanit saattavat huokaista, että olisipa kanssakäyminen kotimaassakin näin ystävällistä.
”Löydä inspiraatio omasta ympäristöstäsi”
Manolo Blahnik on ollut Aki Choklatille vaikuttava ja inspiroiva opettaja. ”Kun tapasin hänet, tuntui, että kuulumme samaan heimoon”, Choklat kuvaa. Inspiroivuus ilmeni ennemminkin kohtaaamisessa kuin pelkästään opetuksessa. Blahnik on aina ollut esikuva tullen aivan erilaisesta maailmasta, jossa hän puhuu Diana Vreelandista ja Marilyn Monroesta. Tärkeä designin konkreettinen opettaja taas oli Sue Saunders Royal College of Artsista.
Opettamisesta Choklat on kirjoittanut kirjankin. Omille opiskelijoille hän suosittelee etsimään inspiraation omasta ympäristöstä, eikä katsomaan muiden suunnittelijoiden työtä. Oman tyylin löytymisessä kestää usein vuosia, mutta kun siemenestä kasvaa juuri, pystyy aina kertomaan mistä ideat ovat tulleet. Choklat on tuonut myös muotibusiness-opetuksen Detroitin koulutusohjelmaan. Kenkäsuunnittelusta unelmoiville Aki Choklat vinkkaa ottamaan aluksi lyhyen kurssin, jolloin yleensä nopeasti tietää, onko ala itselle sopiva.
Lempipaikkasi? Lontoo on aina ollut henkinen kotini, mutta maailma muuttuu niin nopeasti, etten osaa sanoa, onko tämänhetkinen Lontoo enää sama, mitä se on viimeiset 15 vuotta ollut. Nyt olen ollut Helsingissä ja täällä taas tuntuu, että voisin muuttaa tänne. Olen ollut nuoresta asti vagabondi, kulkija. Kotini on siellä missä oranssi matkalaukkuni on.
Lempimateriaalisi? Hyvälaatuinen nahka on tietenkin suosikkini. Olen käyttänyt nyt myös höyheniä ja ne ovat ihanan haastavia. Myös huopa on uskomaton materiaali.
Lempivärisi? Tällä hetkellä pinkki. Kävin juuri ostamassa pinkin kouluvihon.
Lempikirjasi?Luen paljon. Olen aina ollut kiinnostunut tutkimusmatkoista ja lempikirjani on William Dalrymplen kirjoittama From the Holy Mountain. Kirja perustuu teokseen Spiritual Medow 500-luvulta. Siinä tekijä lähtee Athosvuorelta kiertämään Lähi-Itää ja se oli kaikkein ensimmäisiä matkakirjoja. Damrymple on tehnyt retken samojen reittien ja luostareiden kautta.
Taiteilija Kuutti Lavonen avasi näyttelynsä Taalintehtaan Magasinetissa. Yleisö sai kuulla lumoavaa tarinaa grafiikanvedoksista. Taiteilija puhutteli yleisöä muokkaamalla sanontaa ”taide kuuluu kaikille” muotoon ”taide kuuluu sinulle”, koska olemme kaikki uniikkeja. Vaikka perimmäiset tarpeemme ovat samoja, muodostuu kullekin oma, yksilöllinen taidekokemus. Näyttely on avoinna 27.8. asti ja on osa Festival Norpasia.
Taiteilija Kuutti Lavonen kertoo Luce Scappala – eli paennut valo -litografian valovaikutelmasta.
Kuvataideakatemiassa opiskellessaan Lavonen ei välittänyt metalligrafiikasta, se tuntui hankalalta. Magasinetin tilaa taiteilija kuvaa töilleen sopivaksi, siellä työt saatetaan nähdä kodinomaisessa ympäristössä, samaan tapaan kuin ne intiimeissä miljöissämmesijoitamme.
Lavosen taidokasta viivaa sielukkaissa teoksissa Taalintehtaan Magasinetissa, joka on kahvila ja näyttelytila.
Kesän huippuhetkiä: uiminen meressä ja järvessä, mustikat ja kantarellit metsästä, lasten ilo yhteisellä lomalla!
Mustikoita takakallioilta. Des myrtilles tout près de la maison.
Männyt ja kanervat järven rannalla. Les pins et les bruyères au bord d’un lac finlandais..
Tyttöjeni keräämiä kantarelleja. Des chanterelles que mes filles ont trouvées.
Rohkeimmat uivat. Les courageux nagent même si l’été n’est pas très chaleureux.
Les couleurs d’été sont sublimes dans l’archipel finlandais. Nous avons passé une semaine dans la nature avec les enfants, qui ont nagé dans la mer et dans le lac. Elles sont courageuses: l’eau était froide – cet été ne nous a pas gâtés avec la chaleur. Mais la beauté de la nature nous nourrit jusqu’au Noël.
Suuri näyttelijä Jeanne Moreau on poissa, hän kuoli 89-vuotiaana. Vuosi sitten kirjoittamani artikkeli kuvaa upean taiteilijan tyyliä. Näyttelijäntyössään tämä syvä-ääninen komedienne oli omaa luokkaansa. Kiitos elokuvistasi!
Näyttelijä eleganssissaan vailla vertaa on Jeanne Moreau. Muotimaailman välillä naurettavaksikin käyvä kisailu ”In/Out” ei kata todellista tyyliä. Jeanne Moreau on salaperäinen, epäsovinnainen ja habituksessaan erehtymätön. J’ai passé des jours et des jours à penser au style après mon article tyylista-du-style/. Depuis mes études de mode je déteste l’idée des In et des Out; je suis quand même un peu anarchiste! Pour moi le style personnel et surtout la bonne qualité des produits sont plus importants que les tendances. Jeanne Moreau est une icône de l’élégance non conventionnelle.
Jules & Jim -elokuva perustuu Henri-Pierre Rochén romaaniin. Epäsovinnaisen päähenkilö Catherinen esikuvana oli Stéphane Hesselin äiti. Hessel itse tunnettiin diplomaattina, joka kirjoitti viimeisinä vuosinaan suositun kirjan Indignez-vous! (Vastarintaan!) Jeanne Moreau oli roolissaan täydellinen Catherine. Le caractère principal du film Jules et Jim est basé sur la vie de la mère de Stéphane Hessel. Hessel, ce grand monsieur d’indignation était aussi un vrai gentleman.
Jeanne Moreaun eloisuus koskettaa ja hänen tyylinsä on luontevan elegantti. La vivacité de Jeanne Moreau m’intrige. Elle peut être nonchalante, fatale et élégante en même temps.
”Ollaksesi suuri ole kokonainen: älä mitään
itsessäsi liioittele, äläkä sulje pois”
Fernando Pessoan runo puhutteli Moreau’ta. Lause kattaa hyvin tyylikysymyksiäkin. Onpa tyyli minimalistinen, klassinen, rokahtava tai rönsyilevä, niin sen istuminen kantajansa persoonaan on tärkeintä. Tietty huolettomuus on myös kiinnostavaa. Haluan esitellä muutamia ihmisiä, joiden tyyliä arvostan. Ja kuten kirjoitin artikkelissa: tyylista-du-style/, että kahden tytön äitinä muodin esikuvat mietityttävät kovastikin. Parhaimmillaan mitään ei liioitella, muttei suljeta poiskaan.
Jeanne Moreau François Truffaut’n seurassa. Moreau et Truffaut au tournage de Jules et Jim.
”Pour être grand, soit entier: rien
En toi n’exagère ou n’exclus.” /Fernando Pessoa (Ricardo Reis)
Le poème de Pessoa a plu à Moreau. C’est une jolie phrase pour le style en général! L’élégance n’exagère ni exclut…
Jokaiselle matkalle valitsemme yhden museon, jossa käymme. Tällä kertaa kohteeksi valittiin renoveerattu Picasso-museo Musée Bourdelle Balenciaga-näyttelyn lisäksi. Helteinen ilma on hieman hidastanut tahtia, mutta Merci-liikkeessä kävimme katsastamassa tarjonnan. Tutut kirja- ja vaatekaupat ovat myös olleet lasten listalla. Ja parhaimpana ajanvietteenä on ainainen ihmisten ihmettely, torikatujen katsastus, suosikkileivosten maistelu. Iltakävelyllä hymyilimme Agnes Wardalle, aamukävelyllä sielusta kirjoittaneen kirjailija François Chengin ystävälliset silmät tuikkivat vastaamme. J’ai toujours adoré le Musée Picasso. Comme étudiante, je pouvais y entrer seule et flâner dans les salles. Après la rénovation j’y ai amené mes filles. L’exposition Olga Picasso a bien plu à mes enfants: les photos et les films de la famille Picasso avec les tableaux ont donné une bonne entente de leur vie. Et bien sûr le meilleur divertissement à Paris est d’observer les gens dans la rue.
Picasso-museon näyttelyssä oli pääosassa Olga Picasso, tanssija ja Picasso ensimmäisen lapsen, Paulin, äiti. Näyttely on avoinna 3. syyskuuta asti. L’exposition Olga Picasso jusqu’au 3 septembre au Musée Picasso.
Picasso-museon majesteetillisessa rakennuksessa valokuvat ja filmikatkelmat valottavat Picassojen elämää.
Päivisin helle, sininen taivas ja loputtomat kadut, yöllä täysikuu.
Yksi suosikkiaukioistamme on upean humanistin ja ihmisoikeusherran, Indignez-vous! -kirjan kirjoittajan kunniaksi nimetty.
Merci-liikkeen sisäpihalle parkkeerattu Fiat pääsee kuviin, koko konseptiliike on varsinainen vaelluskohde.
L’exposition ”Balenciaga, l’œuvre au noir” sort les trésors du Palais Galliera hors de ses murs et les emmène au musée Bourdelle. Parmi les statues en marbre les tenues de Balenciaga forment un univers magique. Styliste Cristóbal Balenciaga était le contemporain de Christian Dior, mais ne suivait pas les lignes de nouveau look. Pariisin muotimuseo Palais Galliera on lähtenyt ulos omista saleistaan: Cristóbal Balenciagan mustat leningit on tuotu Musée Bourdellen marmoripatsaiden keskelle. Vaikka espanjalaissyntyisen suunnittelijan työt ovat mustia, on synkkyys näyttelystä kaukana. Kävijät tutkivat haltioituneina mestarillisia leikkauksia, vedostuksia, laskostuksia ja näennäisen yksinkertaisuuden taakse kätkeytyvää taituruutta. Näyttely on avoinna 16. heinäkuuta asti, vielä ehdit! 18 Rue Antoine Bourdelle, 75015 Paris
Le monocrome de l’exposition montre la connaissance des techniques et le talent de Balenciaga. On y trouve du modernisme et du classisisme. Näyttelyn yksivärisyys kiinnittää huomion vaatteiden volyymeihin ja leikkauksiin. Vaatteet ovat sekä klassisia että moderneja, eikä dramatiikkaa puutu tästä varjojen teatterista.
”Balenciaga était peut-être le couturier des couturiers de la mode”
Le musée Bourdelle est idéal pour la cohabitation de la mode et de la sculpture. Kuvataide on loistava kanssakeskustelija muodin taustana.
”C’est important toujours de mélanger l’art et la mode – non pas pour absolument mettre la mode au niveau d’art, il faut montrer qu’il y a dans tous les domaines des auteurs.” Olivier Saillard, directeur du Musée Galliera/France2
”Il coupe, moule ou drape”. Balenciaga leikkaa, muotoilee ja vedostaa.
Ma fille étudie l’œuvre de Balenciaga en Balenciaga :). Tytär Balenciagassaan tutkii mestarin leikkauksia.
Le musée Bourdelle était une belle découverte. Montparnassen tornin taakse kätkeytyy museo puutarhoineen.
Antoine Bourdelle était l’ami de Rodin et le professeur de Giagometti. Kuvanveistäjä Antoine Bourdelle oli Rodinin ystävä ja Giagomettin opettaja.
Näin mietin syksyllä Pariisista ja kohta ovat taas tutut kadut kohta askelteni alla: mikä tekee Pariisista ja Ranskasta elämäniloisemman paikan kuin (pian) pakkasen korventamasta kotikaupungistamme Helsingistä? En lainkaan valita kotimaan hauskoista ja omaleimaisista ihmisistä, lämpimistä asunnoista, maailman parhaasta juomavedestä, toistaiseksi korkeasta koulutustasosta, kauniista luonnosta ja merellisyydestä.. mutta silti kotiinpaluu tuntuu olevan joka kerta hankalampi maasta, joka on kiehtonut lapsuudesta asti. Qu’est qui différencie les deux capitales: Helsinki et Paris? Les choses qui me manquent le plus à Helsinki (même si j’y apprécie la mer, la meilleure l’eau de robinet du monde, le niveau de l’éducation, la nature et les gens sympas) sont:
1) Kahvilat ja ihmisten tarkkailu/Les cafés
2) Suurkaupunkien anonymiteetti/L’anonymat et les gens
Sommarnattens leende on mielestäni kaikkien aikojen ihanin elokuvan nimi. Sen myötä voi toivottaa kaunista juhannusta! Joku vuosi sitten saksalainen ystäväni Katja säälitteli meitä pohjoisen asukkeja siitä, että kielomme kukkivat vasta kesäkuussa. Taas saamme kokea viileän alkukesän, mutta onhan tämä valo ja vihreys ainutlaatuisen kaunista – nautitaan siitä ja yhdessäolosta..
Esikoistyttären kesäyön hymyilyä. Sourires d’une nuit d’été de ma fille ainée.
J’adore le titre du film ”Sourires d’une nuit d’été” d’Ingmar Bergman. Cela me rappelle des nuits sans nuit, que nous avons en juin en Finlande. Et au milieu de l’été nous fêtons le jour sans fin, souvent un peu froid, mais tellement beau.
Action Finland! -konsulttiyritys vie suomalaisia huippuelintarvikkeita Ranskaan. Kaupankäynnin mutkikkuus vaatii kulttuurin tuntemusta molemmissa maissa. Nyt yritys toi ranskalaisia gourmet-ammattilaisia tutustumaan suomalaisiin raaka-aineisiin ja maisemiin. Ohjelmassa oli Finnjäveliin ja Rosteriin tutustumista, 3 kaverin jäätelömaistajaisia, tutustumista Miiko Designiin ja suomalaiseen muotoiluun sekä luonnonkauneuden ihmettelyä Haikossa ja Tuupovaarassa. Itse pääsin tutustumaan joukkoon design-kierroksellamme. Action Finland!, Jarna Coadic et des professionnels de gastronomie ont passé trois beaux jours en Finlande. Les invités français influents ont goûté des produits finlandais et le programme intense les a fait connaitre des restaurants intéressants à Helsinki et des fôrets sauvages. Merci pour la belle rencontre culinaire, les chefs et les journalistes du groupe #voyagedeschefs.
Selfie time des chefs. Gregory Cohen et Kape Aihinen posent au restaurant Roster. Kape Aihisen ja tv-chef Gregory Cohenin selfie-hetki Rosterissa.
La décoration de Roster est dessiné par Aleksi Hautamäki. Rosterin sisustus ja materiaalivalinnat saivat vierailta kiitosta: myös chefin pöydän muokattavuus ihastutti ranskalaisvieraita. Sisustuksen on tehnyt Aleksi Hautamäki.
L’entrée: trois plats qu’on partage: les topinamboursgrillés, le tartare avec des oignons rôtis et des crevettes. Jaettavat alkupalat: paahdetut maa-artisokat, tartar paahdetun sipulin kera ja jättikatkaravut.
La préparation des topinambours pour l’entrée. Le plat principal au restaurant Roster était l’agneau, que les invités ont décrit comme fondant. Maa-artisokat valmistelussa. Vieraat kuvailivat Rosterin pääruokana ollutta lammasta suussasulavana.
La cuisine de Roster est toujours aussi belle, les cuisines professionnelles ont du charme. Ammattilaiskeittiöt ovat hienosti orkestoituja paikkoja, kaikella on paikkansa.
Les sacs en cuir d’élan ont charmé nos invités par la douceur de la matière. L’héritage du design finlandais est présent dans les produits de Miiko: les lignes sont simples et les materiaux naturels. Miiko Designin tuotteet saivatupean vastaanoton ranskalaisvierailta. Suunnittelija Sanna Paakki oli tullut tapaamaan ryhmää Designmuseolle. Hirvennahan eksoottisuus ja hienot ominaisuudet ihastuttivat. Myös Iittalan tuotteita päätyi joukkomme bagaaseihin runsain mitoin.
Tampere-taloon aukeaa 17.6. Muumimuseo. Lähes kaksituhatta Tove Janssonin alkuperäisteosta saa pysyvät tilat museossa, esillä on noin 400 työtä. Iittalan uusi muumimuki juhlistaa museon avautumista. Kaj Frankin suunnittelemaan mukiin on siirretty kuvitus Taikurin hatun alkuperäisteoksesta, aikaisemmin mukeissa on käytetty kollaaseja. Tamperelaismuseon avajaisia juhlitaan koko viikonlopun ajan. Liput museoon 12/6 €. Les Moumines sont des figures préférées des Finlandais. Le Musée des Moumines ouvre ses portes le 17 juin à Tampere. On y trouvera des origines de l’artiste Tove Jansson, créatrice des Moumines. Iittala a aussi lancé un nouveau tasse de Moumines. On fêtera l’ouverture du musee pendant deux jours, les tickets pour le musée 12/6 €.
Janssonin alkuperäisteos nähtävillä Muumimukin lanseerauksessa Arabia & Iittala Muotoilukeskuksessa. L’ouvre de Tove Jansson au Centre du Design d’Arabia et d’Iittala. On la soigneusement copiée dans une tasse d’Iittala.
Muumimukissa on 27 eri sävyä, kun tavallisesti niitä on noin 10. Värityksessä on toisinnettu alkuperäistyön sävyt mahdollisimman tarkasti. On a capturé les nuances de l’oeuvre originale.
Yksityiskohta Tove Janssonin työstä. Nuuskamuikkunen soittelee puiden latvuksissa. Les Moumines avec tous leurs amis. C’est Juxeron, l’âme libre, qui joue sa flûte au sommet de l’arbre: ”Il donnait une impression de douceur féline et de désordre. Son chapeau, très vieux, était orné de fleurs fanées.”
”Niin kului varhaislapsuuteni jatkuvassa ja hiljaisessa ihmettelyssä. En tehnyt muuta kuin hämmästelin itseäni ja toistelin jatkuvasti Mitä milloin? ja Kuka miten? -kysymyksiäni /Muumipapan urotyöt
”Je m’étonnais toujours et de tout. Je répétais mes questions: quoi et quand, qui et comment? /Les mémoires de Papa Moumine
Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju kertoo, että Tove Jansson etsi töilleen säilytyspaikkaa 1980-luvulla. Hän tarjosi töitä Helsinkiin, jonne niitä ei kelpuutettu. Kuvitustaiteen arvostus ei ollut tuolloin korkealla. Nyt Tampere-taloon aukeavat tilat ovat elämykselliset, myös tekstit ovat tärkeässä osassa. La diretrice du Musée d’Art de Tampere, Taina Myllyharju raconte que les nouveaux lieux de musée sont expérimentaux. Les textes jouent aussi un rôle important.
Hellyttävät Tiuhti ja Viuhti. Les characteres des Moumines sont assez désarmants.
Moomin Charactersin taiteellinen johtaja Sofia Jansson, Tampereen taidemuseon johtaja Taina Myllyharju ja Tampereen kaupunginjohtaja Anna-Kaisa Ikonen kohottavat muumimukit yhteistyölle Iittala & Arabia Muotoilukeskuksessa. La diretrice artistique des Moomin Characters Sofia Jansson, la directice du Musée d’Art de Tampere Taina Myllyharju et la Maire de Tampere Anna-Kaisa Ikonen.
Ella Boucht, Juslin-Maunula, Hanne Jurmu ja Self-Assembly by Matti Liimatainen esittivät uusimmat mallistonsa ja näkemyksensä muodista EMMA-museossa. Nämä presentaatiot ovat tervetulleita catwalkien rinnalle. Vaatteita pääsee näkemään lähempää ja suunnittelijoiden universumi esittäytyy katsojille intiimimpänä.
Juslin Maunula
50-luvun kotirouvien aamutakit ja kauppakassit ovat kääntyneet Juslin-Maunulan mallistossa tyllin ja villakankaan yhdistelmänä jälleen onnistuneeksi konseptiksi. Värimaailma ja harkitut materiaalit luovat omintakeisen kokonaisuuden.
Juslin Maunulan töissä installaatioiden yhdistäminen vaatteisiin on viety omalle tasolle.
Odotan aina malttamattomana mitä Pre Helsinki -ryhmän suunnittelijoilla on esittää. Huumoria tyllisissä kauppakasseissa.
Ella Boucht
Kun jo opiskelijana saa muhkean takkinsa Rihanna ylle, on varmasti paljon odotettavaa jatkoltakin. Ella Bouchtin kandidaattimallistossa pitsi ja sporttimuoti kohtaavat. Kaavoitus on ylisuurta: henkilö asussa ottaa huoneen haltuunsa.
Kuuluisa pinkki puhvitakki, joka nähtiin Rihannan yllä.
Ella Bouchtin mallisto.
Hanne Jurmu
Jurmun teoksessa vaatteet olivat kuin menneestä maailmasta, toiseuden tunne toistui mallien kulkiessa toisistaan tietämättä kohti ei mitään. Jurmu saa katsojan mukaan meditatiiviseen maailmaan.
Hanne Jurmun installaatiossa elettiin kuin toisessa maailmassa. Malli osana seinää alkoikin elää.
Minne hahmo seinästä etenee? Näyttelyssä oli lisäksi Matti Liimataisen Self-Assambly -teos, joka jäi nukkejen päällä muita etäisemmäksi.
Vaatesuunnittelija Sasu Kaupin mallisto SSSU by Sasu Kauppi lanseerattiin Galleria Forum Boxissa. Ilmeettömien mallien yllä Kaupin tunnistettavat sporttisilhuetit herättivät yleisön, niin että muotinäytelmä oli valmis. Gallerian tyhjään tilaan kuin vihjeiksi jätetyt elementit näkyivät valmiissa vaatteissa. Erik Creutzigerin, Satu Rautiaisen ja Enoch Bergstenin työt toimivat hyvin muotipresentaation taustana.
Kun yleisö kuvaa sekä malleja, että itseään, on luvassa muodikas näytelmä.
Kuosit ja rentous kohdillaan.
Stay true/SSSU.
Näytösvieras eturivistä.
Urheilusukat, lippis, pilottirotsi, t-paita… Galleriassa oli vihjeitä presentaation sisällöstä.
Mallicasting oli erityisen onnistunut: vakavissa kasvoissa oli näennäisestä ilmeettömyydestä huolimatta tunnetta.
”Onhan tää sellanen nuori ja sporttinen”, Sasu Kauppi kommentoi mallistoaan lanseerauksessa. (Muotia vähemmän seuranneille tiedoksi, että Taideteollisesta korkeakoulusta ja Central St. Martinsista valmistunut suunnittelija on työskennellyt mm. Kanye Westin kanssa.)
Kokeilin ensimmäistä kertaa kesärullia. Niiden kääriminen oli odotettua helpompaa, totesin leivinpaperin olevan paras alusta työskentelylle. (Lehdestä luetussa ohjeessa neuvottu talouspaperi olisi jumittunut riisipaperin pintaan.) Täytteeksi voi valita tuoreita ja raikkaita makuja. Minä rullailin mukaan porkkanaa, purjoa, paprikaa, pellavansiemeniä, wasabi-rucolaa* ja katkarapuja. Hyvä tulinen dippi on kääryleille ehdoton kaveri. Toinen kokkailukokeilu on edessä Tulikiven vuolukivisen paistokiven kanssa.
Olin saanut testata *wasabi-rucolaa Järvikylän pressitilaisuudesta. Se maistuu mukavan pikantilta ja sopi rulliin hyvin.
Kepeä ruokalaji, jossa raikkaus ja kirpeys yhdistyvät sopivan keväiseksi komboksi. Kastikkeeseen tulee chiliä, valkosipulia, limen mehua, vettä, hieman soijaa ja ruokosokeria. Valmis hapanimelä chilikastikekin sopii.
Keväällä pääsin tutustumaan Tulikiven uuteen vuolukiviseen ruoanlaittosarjaan. Siihen kuuluu sekä ruoan laittamiseen että viilentämiseen sopivia tuotteita. Koska usein keskityn visuaalisuuteen ennen käytännöllisyyttä, on tärkeää päästä välillä kuulemaan tuotteiden käyttöominaisuuksistakin. Tulikiven toimari Heikki Vauhkonen esitteli paistokiven toimintaa; hauska ohjelmanumero, kun kuhafileet paistuvat pöytätasolla. Tämä paistokivi lähtee oitis testaukseen, haluan kokeilla sitä sekä pizzan että leivän leipomisessa.
Tulikiven toimitusjohtaja Heikki Vauhkonen demonstroi paistokiven toimintaa. Sarjassa on myös patoja, joissa hauduttaa täyteläisiä puuroja ja pataruokia.
Yksi parhaista asioista, joita Ranska on minulle antanut, ovat mansikkatarteletit. Niitä on täytynyt opetella valmistamaan, koska Helsingissä vain yksi leipomo valmisti niitä aidolla reseptillä. Koostumus omissani alkaa olla jo lähellä alkuperäistä. Sadesään vastapainoksi etsin mansikoita saadakseni edes teeskenneltyä kesän makua!
Tuoreen marjan, vaniljatäytteen ja muropohjan yhdistelmää ei voi vastustaa! Les fraises, la crème anglaise et la pâte brisée vont bien ensemble!
Pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl leivinmargariinia
0,5 – 1 dl sokeria
1 kananmuna
hieman vaniljauutetta
Paistetaan 15-20 min. / 200 C, pienissä metallivuoissa tai yhdessä isossa.
Crème Anglaise
4 dl maitoa
vaniljaa
4 keltuaista
1 dl sokeria
2 rkl vehnäjauhoja
2 rkl maizenaa
Vanilja ja maito kuumennetaan miedolla lämmöllä. Erillisessä astiassa vatkataan keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, joukkoon lisätään jauhot ja maizena. Puolet maidosta kaadetaan munaseokseen ja sekoitetaan hyvin, tämä seos kaadetaan lopun maidon sekaan kattilaan ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen kunnes kastike on kiinteää. Kreemi vatkataan sileäksi ennen kuin se levitetään paistetun pohjan päälle. Lopuksi koristellaan tuoreilla mansikoilla. Joskus laitan tarteletteihin vielä hyytelösokerilla kiilteen tai sivelen mansikat sulatetulla aprikoosihillolla. Yli jäävistä valkuaisista teen marengin.
Une des choses les plus belles que la France m’a donnée ce sont les tartelettes aux fraises! Merci! J’ai dû apprendre à les fabriquer moi-même, parce qu’à Helsinki il n’y avait qu’un pâtissier, qui en vendait telles que je les aime. Il est bien sûr Français:). La pâte doit être croustillante, la crème anglaise parfaite, et les fraises fraîches.
Muodin ammattilaisten keskuudessa on toisteltu jo vuosia muutamia mantroja: ”Helsingissä pukeudutaan yksilöllisemmin kuin Tukholmassa” ja ”Miuccia Prada on muodin intellektuelli”.
Nämä mantrat yhdistyivät mielessäni kulkiessani talvipäivänä tavanomaista reittiäni kaupungin keskustassa Bulevardi-Aleksi-Eerikinkatu-akselilla. Havahduin takaraivossani kyteneeseen ajatukseen: onko Helsingistä sittenkin tullut Tukholma? Samujin Chunky Beanie -pipot ja Balmuirin muhkeat mohairhuivit asustavat jokaisen kolmekymppisen harmaata tai mustaa villakangastakkia. Sinänsä ihanat tuotteet muuttuvat geneerisiksi, kun jokainen yhdistelee ne samalla tavalla. Elättelen toivoa, että muodin podiumeilla nyt nähty railakas yksilöllisyys jalkautuu luontevasti keväiseen Helsinkiin. Pradakin on palannut viimeisimmissä mallistoissaan parhaitten vuosiensa vahvuuksiin, jotka ponnistavat kuosien ja värien erityisestä yhdistelystä. Vaatevallankumouksen hengessä voi yhdistellä kestäviin uudempiin hankintoihin vintage-vaatekappaleita.
Värien käyttö on sallittu! Helsinkiläisten pukeutuminen on ollut yksilöllistä, nyt pukeutumisen yhtenäisyydessä lähestytään tukholmalaisten yleismuodikasta, mutta monotonista tyyliä.
Pradan kevään (vasen) ja syksyn (keskellä ja oikealla/kuvat Vogue) mallistoissa on merkille ominaista omalaatuista yhdistelyä. Vintagen kanssa uusille vaatteille saa ilmettä.
Omaan vaatevallankumoukseeni kuuluu vain sellaisten vaatteiden hankkiminen, joista aidosti pidän ja jotka kestävät. Harvoin on ylläni ainoastaan mustaa. Kevääseen kuuluu kasmirneuleiden huolto.
Pariisin kaduilla tunnen hengittäväni paremmin kuin Helsingissä. Samalla lapsuuden sielunmaisemani saaristosta on aina mukanani. Saaresta tunnen jokaisen kannonkolon ja oksanhaaran, meren ilmeet sateessa ja sumussa, jääkylmän veden lämpenemisen ja tuoreen, savustetun kampelan maun, auringon kuumentamat kalliot, pähkinäpensaiden varjostamat polut, niityn kukkien vuorot kukkia ja jännittävänä avautuvan avomeren aavan. J’ai passé tous mes étés sur l’île de mes grands-parents, je suis infiniment heureuse d’avoir ces images dans ma tête pour toute ma vie. Les matins ensoleillés sur la terrasse, les sorties pour aller à la pêche dans le brouillard avec mon grand-père. Comme enfant je revais des autres mers: d’ici on pourrait voyager jusqu’à l’Afrique.
Kaikki maailman rauha asustaa pähkinäpensaiden siimeksessä. Le silence et le calme habitent sous les noisetiers.
Tuulisena päivänä meren kimallus on kauneimmillaan. La mer est toujours belle, quand il fait du vent elle est encore plus belle.
Sama maisema sateen jälkeen. Le même paysage après la pluie.
Kesäöinen hetki. La nuit d’été.
Kevätesikot, kielot, kurjenpolvet, niittyleinikit, apilat, villiruusut, tervakukat, niittykellukat, asterit ja kalliokielot kukkivat vuorollaan. Les fleurs de prairie fleurissent sur l’île.
Pakastimesta löytyi viimeiset aarteet viime kesältä! Ystävälliset appivanhempani ovat viljelleet härkäpapuja, joita on ollut vaikea saada. Teimme nopean ja värikkään pastan, johon käytimme mustekalan musteella värjättyä spagettia. Pyöräytin öljyssä pari pilkottua valkosipulinkynttä, sitten lisäsin jo keitetyt ja kuoritut härkäpavut ja parvekkeen lämmössä makeiksi kypsyneet tomaatit. Lautaselle lisäsin vielä parmesania, pippuria, suolaa ja herneenversoja.
Värileikki pastakulhossa. Grillaamalla sitruunoilhin saa lisämakua. Des couleurs et des saveurs. Je grille souvent des citrons bio pour avoir plus de goût.
Härkäpapujen kuorimisesta saimme yhteistä puuhaa tyttöjen kanssa. Papujen siemenet ovat sievissä nukkapeittoisissa paloissaan helposti kuorittavia. Keitin niitä hieman liian kauan lektiinin karkoittamiseksi; ensi kerralla tiedän, että viitisen minuuttia riittää. Jäähtyneet pavut kuoritaan vielä, jolloin herkulliset vihreät pavut ovat valmiita nautittaviksi.
Mes beaux-parents nous ont cultivé des fèves – j’en suis heureuse. J’ai fait du spaghetti, qui a eu sa couleur de l’encre de seiche. J’ai sauté de l’huile et de l’ail au poêle, j’ai ajouté les fèves déjà cuites et des tomates cerises de notre balcon (et du sel et du poivre). Pour finir j’ai ajouté du parmesan râpé. Les couleurs de cette recette simple sont à la saison.
Härkäpapujen keitinveteen lisätään suola värin säilyttämiseksi. Il faut jouter le sel dans l’eau de cuisson des fèves pour que la couleur verte reste claire.
Katri Niskasen putiikki Bulevardi 15:ssä on elegantti tila. Siellä myydään niin merkin leimallisesti tunnistettavaa valmisvaatemallistoa kuin tilaustuotteitakin. Vuodesta 2010 omaa merkkiään luotsannut Niskanen tunnetaan yhtenä Linnan juhlien puhutuimmista suunnittelijoista. Niskanen suhtautuu työhönsä intohimolla, eikä ammatin ulkopuolisille harrastuksille juuri ole tilaa. Designer Katri Niskanen a créé sa propre marque en 2010 après avoir gagné le premier Project Runway finlandais. Sa boutique à Bulevardi à Helsinki nous propose des vêtements féminins prêt-à-porter et des tenues fait-sur-mesure. Selon elle son style est féminin, élégant et intemporel. L’inspiration de Niskanen vient de la nature, du silence et de la paix.
”Tyylini on naisellinen, elegantti, ajaton”
Katri Niskaselle hyvän vaatteen kriteeri on teknisesti moitteeton istuvuus ja laadukkuus. ”Näen vaatteen onnistuneena, kun se kestää aikaa ja tyyli kantaa niin, että se jää elämään.” Niskanen kuvailee, että hänen vaatteilleen on tyypillistä liikkeen pehmeys ja materiaalin pakottamattomuus, jolloin itse materiaali pääsee esiin parhaiten. Erilaiset vedostukset ovat myös luonteenomaisia Niskasen mallistoissa. ”Asiakkaani arvostavat selkeyttä, yhdisteltävyyttä ja laatua.” hän kertoo.
Katri Niskanen Bulevardin liikkeessään.
Katri Niskanen -malliston linjat ovat samanaikaisesti sekä vahvasti tunnistettavia että yksinkertaisia. Photo: Viivi Huuska
”Vahvuutenani on materiaalin ja muodon taju”
Luonnosta löytyvä lainalaisuuksien ja sattumien yhdessä muodostama harmonia on tahtomattakin lähtökohtana Niskasen suunnittelulle. Entisen kotiseudun Pohjois-Savon rauha ja hiljaisuus toimivat edelleen tärkeinä inspiraation lähteinä. Sieltä ammennettavasta sielunmaisemasta kumpuavat värikontrastit. Suunnittelija pystyy itse nimeämään mallistostaan elementit, jotka ovat suoraan peräisin tästä maailmasta. Muodin alalla hänellä ei ole ollut suoranaisia esikuvia, arvostusta saavat pikemminkin inhimilliset ominaisuudet, kuten vahvuus, pitkäjänteisyys ja sinnikkyys.
”Kertakäyttö tuntuu pahalta, koska vaatteen syntyprosessi on niin pitkä”
Katri Niskanen ompeli vaatteita jo reippaasti alle kouluikäisenä. Hän ymmärsi kuvataidelukion jälkeen, että taiteen ja käsityön yhdistäminen oli häntä varten. Kamppailu taiteellisuuden ja kaupallisuuden välillä saa rauhan oman merkin parissa, jossa voi tehdä asiat omalla tavallaan. On kiehtovaa saada toteuttaa omaa näkemystä koko prosessin hallinnassa. Mielessä on aina uusia tavoitteita malliston eteenpäinviemiseksi. Nyt kivoja asioita ovat uudet jälleenmyyjät kansainvälisillä kentillä. Myös oma putiikki Bulevardilla on tärkeä etappi. Henkilökohtainen palvelu on pienen putiikin etu. Siellä henkilökunta auttaa asiakkaita valmismallistojen tuotteiden valitsemisessa ja oikean asun löytämisessä. Asuja etsitäänkin lukuisiin eri tilanteisiin: työhön, vapaa-aikaan, väitöstilaisuuksiin, gaaloihin, ristiäisiin ja hautajaisiin, joten henkilökunnan on huomioitava kunkin tilaisuuden luonne ja pukeutumisetiketti.
Inspiraatio: 70- ja 80-luvut viehättävät. Olen itse syntynyt 80-luvulla, joten 70-luvun estetiikka puhuttelee omien vanhempien nuoruuden kautta.
Materiaalit: Silkkikrepit, satiinit, neulokset ja jerseyt kuuluvat lempimateriaaleihini. Samalla materiaalien kehitys ja uuden löytäminen kiinnostaa.
Värimaailma: Käytän paljon mustaa, murretut sävyt kiehtovat. Pyrin mallistokokonaisuudessakin tiettyyn harmoniaan, jolloin joukossa voi olla myös voimakkaita värejä.
Jo vuosi sitten varasin ajan silmien laserleikkaukseen, mutta jänistin ja peruin aikani. 30 vuotta silmälaseja käytettyäni olin tympiintynyt niiden ajoittaiseen epäkäytännöllisyyteen. Ajatus silmiin kajoamisesta tuntui siltikin ylivoimaiselta. Nyt onneksi rohkaisin mieleni ja näkö on korjautunut paremmaksi kuin se oli ennen leikkausta lasien kanssa. Leikkaukseni suoritti silmäkirurgi Timo Hellstedt Ruoholahden Diacorin* silmäyksikössä. Jo leikkauksesta seuraavana päivänä toistin saman lauseen, jonka Hellstedt kuulee viikottain: ”Miksi en tullut leikkaukseen aikaisemmin!”
O-ou! Pelottaako? Hyvästi silmälasit, tervetuloa elämä! Hissimatka kohti kirkkaampaa elämää.
Ilman silmäleikkausta en olisi ymmärtänyt, kuinka surkuhupaisaa yhteistyöni silmälasien kanssa on ollut. Leikkauksesta haaveillessani on mieleen tulvinut tilanteita, joissa olen sekoillut, kun en ole suostunut käyttämään kakkuloitani. Olen mennyt vieraan kaupungin uimahallissa miesten suihkuihin. Olen istunut väärän auton kyytiin mieheni hakiessa minua ensitreffeille. Piilareita en ole käyttänyt sittemmin, kun pariisilaishotellissa en saanut niitä irti silmistäni. Nyt silmälasini olivat vaurioituneet ja oli aika hankkia uudet. Olisin tarvinnut uudet silmälasit linsseineen ja kehyksineen, piakkoin lukulasit sekä aurinkolasit vahvuuksilla. Silmäleikkaus alkoi tuntua taloudellisestikin järkevältä. Mielikuvissani leikkaus oli kuitenkin tuntunut pelottavalta, enkä nähnyt mielessäni kuin Kellopeliappelsiini-leffan kaltaiset kidutuslaitteet, jossa silmät pakotetaan pysymään auki. Ahkerasti haastattelin jokaista, jonka kuulin käyneen silmäleikkauksessa, enkä löytänyt negatiivisia tarinoita. Niinpä rohkaistuin Diacorin Ruoholahden silmäyksikköön hoitoarvioon.
”Yleisin kommentti asiakkailta on, että miksen tullut aikaisemmin”
Esitutkimuslaitteeet ovat hyvin tarkkoja. Niistä tiedot siirtyvät laserlaitteisiin. Tutkimuksen minulle tehnyt Riina jaksoi kerrata minulle operaation kulkua.
Tavoite on, että leikkauksen jälkeen näkee yhtä hyvin kuin parhaimmillaan silmälaseilla
Hoitoarviossa, jossa tarkistetaan mm. sarveiskalvon paksuus leikkauksen mahdollistamiseksi, minua neuvottiin viisaasti (kuka tietää, olisinko muutoin taas jänistänyt!) tilaamaan aika arviointikäynnille jo samalle viikolle, ja leikkaus varattiin siitä seuraavalle päivälle. Tällä parituntisella arviointikäynnillä käynnillä optometristi Riina suoritti perusteellinen näöntarkastuksen, leikkaava lääkäri tarkasti silmän kunnon ja paineen. Aluksi ajattelin, etten halua tietää etukäteen juuri mitään leikkauksen detaljeista, mutta olikin huojentavaa, kun sekä sairaanhoitaja että lääkäri selostivat leikkauksen läpi jo edellisenä päivänä. Minulle selostettiin leikkauksessa tehtävä operaatio sekä siihen liittyvää ääni-, tunto- ja tuoksumaailmaa. Esimerkiksi silmään kohdistuvan paineentunteen, laserin valojen toimintojen ja leikkausvaiheessa hetkellisesti tuntuvan palaneen hajun tietäminen etukäteen ovat ennemminkin rauhoittavia kuin pelottavia. Palaneen haju aiheutuu kitkasta, jolloin laseroidessa silmän soluja lentelee ilmaan.
Puolet jännityksestä tuntui katoavan, kun leikkaupäivä selostettiin etukäteen
SIlmäkirurgi, LT, Timo Hellstedt.
”Nyt kirkas valo tanssii silmän pinnalla, sitten pimenee aivan hetkeksi”
Itse leikkaus tehtiin tarkastuksesta seuraavana päivänä. Tämä oli ehdottomasti paras ratkaisu kohdallani, koska olin jännittänyt operaatiota poikkeuksellisen paljon. Leikkauspäivänä olinkin odotettua levollisempi, koska minut oli jo mielikuvissa kuljetettu päivän läpi. Omalla kontolla oli ainoastaan seurata ohjeita. Itse leikkaus ei sattunut, hetkellistä epämiellyttävyyden tunnetta toi silmänlevittimen asettaminen ja itse leikkauksen paineentunne. Vasemmassa silmässä, joka leikattiin jälkimmäisenä, tunne oli epämiellyttävämpi kuin ensin operoidussa oikeassa. Mutta siltikin leikkaus oli ohitse jo minuutteissa.
Silmäkirurgi Timo Hellstedt leikkaussalissa. Leikkaus sujui rauhallisemmissa merkeissä kuin odotin. Henkilökunta kertoi riittävästi muttei liikaa detaljeja leikkauksen edetessä. LASIK –leikkauksessa sarveiskalvon pintaan tehdään femtosekuntilaserilla ohut läppä. Läppä avataan ja taittovirhe korjataan sen alle excimerlaserilla. Näin maallikkona kuvailisin kokemusta lähinnä silmien avaruusmatkana, jossa kirurgin ohjeita seuraten on omana tehtävänä seurata laserlaitteissa näkyviä valoja.
Monovisio-leikkaus
Koska olin ymmärtävinäni, että minulla on jo orastavaa ikänäköä, joka yleensä alkaa 40-ikävuoden jälkeen, tehtiin minulle monovisio-leikkaus LASIK-tekniikalla. Siinä ”dominoiva” silmä leikataan nollanäköön ja vähemmän dominoiva silmä jätetään minun tapauksessani -0,75 tasoon. Tällöin ikänäön kehittyessä tulen silti näkemään lähelle mm. pin-koodien näpyttelyssä ja vastaavissa lähinäköä vaativissa arjen toimissa. (Käytännössä tämä lykkää ikälasien saamista, muttei poista niiden tulevaa tarvetta). Silmien dominoivuus-ominaisuuden vuoksi monovisio leikkaus on mahdollinen: aivot suovat toisen silmän epätarkemman kuvan kauas katsottaessa ja hyödyntävät tämän ei-dominoivan silmän paremman kuvan lähelle katsottaessa.
Silmäkirurgi Timo Hellstedtin mukaan silmäleikkauksia tehdään maailmassa vuosittain noin kaksi miljoonaa. Potilaat harkitsevat leikkausta kauan. Korjausleikkauksia, joissa haluttu korjaus näössä ei ole toteutunut joudutaan tekemään vain noin prosentille potilaista.
Leikkauksen jälkeen
Leikkauspäivänä silmäyksikössä kului kolmisen tuntia. Kotimatkalle on hyvä olla saattaja, itse tarvitsin myös ensimmäisenä päivänä apua tippojen laittamiseen. Edellisenä päivänä olin käynyt hankkimassa apteekista kortisoni-, antibiootti- ja kosteustipat. Niitä käytetään viikon ajan neljä kertaa päivässä ja kosteustippoja puolikin vuotta, jotta ne suojaavat sarveiskalvoa. Itse painelin kotona ohjeiden mukaisesti pehkuihin ja nukuin lähes seuraavaan aamuyöhön asti. Kun heräsin, jäin istumaan keittiön ikkunan äärelle ja katselemaan yöllistä kanavanrantaa: koiranulkoiluttajat, lehdenjakajat ja polkupyöräilijät näkyivät ihmeen selkeinä pimeydestä huolimatta. Jäin tunniksi ihmettelemään näkemääni, seuraavana päivänä ihailin lasteni piirteitä kaukaa katsoen.
Nyt aikaa leikkauksesta on kulunut muutama päivä. Näen kauas hyvin, lähelle en vielä niin tarkasti – näön selkiytyminen ottaa yksilöllisesti aikaa. Mutta itselläni ei enää ole edes valoherkkyyttä luonnonvalon kanssa, ruutujen valo puolestaan ei vielä kutsu lainkaan. Näössä esiintyvä ”harmaus” hälvenee viikon, parin sisällä.
Kun leikkauksesta on kulunut muutama päivä, etsin vielä silmälasejani.
Asiakaskokemus
Henkilökunnan merkitys on todella suuri tällaisessa operaatiossa. Itselleni lääketiede on kaikkein vieraimpia alueita (pyörryttää vähimmästäkin), joten on tärkeää tuntea olevansa osaavissa käsissä. Kun lisäksi saa ystävällisen lämmintä, rentoa kohtelua, on kaikki kohdillaan. Silmäyksikön henkilökunta johdatti minut todella miellyttävästi leikkauksen läpi.
@KPohjanvirta #lilous *yhteistyössä Diacorin kanssa. Kiitos hienosta kokemuksesta, kirkkaammasta tulevaisuudesta sekä kysymyksiin vastailusta Timo Hellstedt, Riina ja Mirkka!
Mitä suurimmat osanottoni Terin läheisille ja Anu Laapotille, Teriä lämmöllä muistaen; tällaisissa tilanteissa sanat tosin tuntuvat kömpelöiltä ja vaimeilta. Olin sanonut Terille itselleen, että muistan hänet aina TaiKin miestenvaatesuunnittelun kurssilta simultaanitulkkaamassa pikavauhdilla opetusta englanniksi ulkomaalaiselle opiskelijalle. Teri on arvostamani muodin ammattilainen, joka muistetaan älykkäänä, taitavana, ystävällisenä ja sanavalmiina ihmisenä. Tapaamisessamme Teri ja Anu puhuivat kauniisti toistensa osaamisesta:
Stylistiparivaljakko Teri Niitti ja Anu Laapotti on työskennellyt yhdessä jo yhdeksän vuotta. Aikanaan Anu päätyi Terin assariksi palattuaan Lontoon muotiopinnoista Helsinkiin. Muodin sekatyömiehenä Niitti on tehnyt niin lehtiä, tv:tä, mainoksia kuin näytöksiäkin, rinnalla toimii luottoassari Laapotti. Dans le monde de la mode finlandaise tout le monde connait le styliste Teri Niitti et son assistante Anu Laapotti. Leur approche à la mode est légère et joyeuse. Dans un pays aussi petit que le nôtre, on ne peut pas se prendre trop au sérieux selon Niitti, qui travaille dans toutes les domaines de la mode. ”Chez nous on apprécie la décoration plus que la mode et il faut faire avec.” Mes condoléances aux proches de Teri Niitti (1973-2017); nous le souvenons de son intelligence, et de son humeur chaleureuse.
Stylisti Teri Niitti ja assari Anu Laapotti ovat myös hyviä ystäviä. Styliste Teri Niitti et son assistante Anu Laapotti sont de bons amis. Ils travaillent ensemble depuis neuf ans.
”On hirvittävän hedelmällistä, että meillä on erilainen maku”
Teri Niitti opiskeli kuvataidelukion jälkeen Taideteollisessa korkeakoulussa vaatesuunnittelijaksi. Anu Laapotti puolestaan hankki muotistailauksen koulutuksen Lontoon Instituto Marangonissa. Molemmilla kiinnostus muotiin on aina ollut läsnä. Yhteistyö alkoi heti ensimmäisestä työhaastattelusta, jonka Niitti piti Laapotille. Koska hyvinä ystävinä he viettävät todella paljon aikaa yhdessä, ei ammatillisilta hankauksilta välillä vältytä. ”Mä kyllä sitten jyrään,” naurahtaa Niitti ristiriitatilanteista, eikä Laapotti evää: ”En mä rupee kyllä vänkäämäänkään.” Niitti kiteyttää heidän yhdessä työskentelyään: ”Luotan Anuun 100%:sti ja Anukin muhun 90%:sti.”
Stylistien työ näyttäytyy ulospäin erilaisena kuin se todellisuudessa onkaan. ”Kaikki kuvittelevat, että meillä on aina hirveä kiire, mutta näin ei ole.” Niitti kertoo. Välillä on toki hektistä, mutta aikaa kuluu paljon myös tietokoneen äärellä taustoitusta tehden ja Laapotilla myös kuittien parissa. ”Toinen asia, jota ei moni arvaisi, on kuinka sotkuista homma on,” Laapotti ja Niitti nauravat: ”Siksi tapaamme täällä kahvilassa emmekä tuossa viereisellä työhuoneella.”
Luovat projektit ovat stylisteille mieluisimpia. Näytökset, gaalat, erilaiset mainos- ja lehtityöt työllistävät heitä. REVS-lehden kuvauksissa Chanelin haute couturen näkeminen on ollut yksi parhaimmista kokemuksia. Niin kontrollifriikiksi kuin huithapeliksikin itseään kuvaileva Niitti saa Laapotilta tarvittaessa peilausta ajatuksiinsa. Järjestelmällisempi assari hoitaa sekä yhteydenpitoa mallitoimistoihin että ”ihan kaikkea” yöllisestä korvapuustien leivonnasta huulipunanväristen trenssien etsintään työtehtävästä riippuen.
Miten kuvailisitte omaa tyyliänne?
Teri: Mä voin kuvailla Anun tyyliä: Anu on tosi funny and feminine. Sillä on mielenkiintosia, hienoja lookeja, paljon historiallisia referenssejä, 70-lukua ja vintagea. Mä oon enemmän sellanen sporttinen..
Anu:..no, sä oot tosi sporttinen, mutta sullakin menee pukeutuminen kausissa. Sulla on sellasia pukukausia ja sitten taas supersporttista.
Teri:Se menee fysiikan mukaan, riippuu treenikaudesta, kun välillä mä pullistun niin lihaksista, että en taas mahdukaan pukuihin. Me ollaan suomalaisittain aika fyysisiä pukeutujia. Anulla on tanssijatausta ja yhteen aikaan sä halusit aina jalat näkyville. Mulla taas on mieheksi melko fyysinen tyyli.
”Etäisesti mä rakastan sitä aikaa, kun ihmiset pukeutu tosi hyvin”
Teri Niitti sanoo. Etäisesti rakastaminen tarkoittaa esimerkiksi Sauman [miesten vaatturiliike Bulevardilla] tyylisen italialaisen miestenpukeutumisen arvostamista ilman, että se toteutuu omassa pukeutumisessa. Laapotti puolestaan pitää 60-luvun flower power -tyylistä. Molempien suunnittelijasuosikki on Alexander McQueen, Anu tykkää leikkisästä Marc Jacobsista, Teri Jeremy Scottista.
Onko teillä tyyli-idoleita?
Teri:Ei.. me ollaan aika designer.. Siis suunnittelijat ovat aina olleet meille tähtiä. Me ei olla koskaan lämmetty tälle julkkiskulttuurille – ymmärtääkseni tää koskee meitä molempia.
Anu:Joo, joo! Todellakin, sehän on ärsyttävää, että joitakin Olivia Palermoja seurataan ja jotka ei edes itse päätä mitä ne laittaa päälleen!
Teri:Ollaan molemmat käyty klassiset muotikoulut, joissa hierarkia meni designer-stylisti-kuluttaja. Nythän se menee järjestyksessä julkkis-stylisti-designer-kuluttaja.
Teri Niitillä on ollut muoti- ja muuttumisohjelmissa roolina kriittinen arvioija. Tuttavat ja asiakkaat saattavatkin kertoa miettivänsä mitä päälleen laittavat kahville tai palaveriin stylistien kanssa saapuessaan. Laapotilta kysellään Niittiä enemmän pukeutumiseneuvoja. ”Yksityisillä ihmisillä on yllättävän kapea näkemys, mitä voidaan yhdistellä.” Niitin keskeisin pukeutumisnevo on:
”Sanon aina, että hankkikaa kokovartalopeili”
”Ja toinen hyvä neuvo, jonka sä myöskin aina annat, on se, että ostakaa oikean kokoisia vaatteita. Muut eivät näe kokonumeroa, joka vaatteen sisällä on.” jatkaa Laapotti.
”Meillä ajatellaan kallista vaatetta luksuksena, mutta kallista autoa laatuna”
”Suomessa ei voi muodissa olla yhtä tosissaan kuin New Yorkissa tai Lontoossa. Asenne täällä on, että sisustussuunnittelu on jotain arvokasta ja muoti taas vähän hömppää. Jotta siinä maailmassa voi toimia 20 vuotta, niin pitää hyväksyä, että ihmiset suhtautuvat alaan, niin kuin se olisi tyhmien ihmisten harrastus. Kyllähän siitä kertoo sekin, että meillä ei ole tällä hetkellä muotitoimittajia. Sisustustoimittajia on kasapäin! ” Niitti lataa.
Laapotti suhtautuu kriittisesti monien muotiblogien sisällöttömyyteen: ”Kerrotaan, mitä tällä hetkellä Zarassa on, mutta puuttuu referenssejä, mihin jokin tyyli pohjautuu.” Laapotti on itse opiskellut muodin lisäksi lehtityötä ja viestintää, hän pitää lukemisesta ja on aina kirjoittanut. Teri Niitti näkee uudet blogikanavat valideina, mutta on sääli, että ne syövät kalliin ja kuratoidun sisällön. Ongelmana hän näkee myös kuluttamisen, jossa tiedostava, eettinen kuluttaminen on tiettyjä brändejä vastaan, jotka haluavat vain myydä t-paitansa. Kun kuluttaminen perustuu fast fashioniin, ei ole intresseissä korostaa laadukkaan vaatteen hankkimista kestävänä valintana. Molempia ilahdutti Pre Helsingin viime keväänä kaupunkiin tuoma muotikuhina, kansainvälistyminen kun on stylistien omissakin suunnitelmissa seuraava askel.
Suurkaupunki on täynnä pieniä hetkiä, jotka tekevät kortteleista omia, suuruudesta inhimillistä. Les métropoles sont pleines de petits moments qui rendent la vie agréable et la grandeur humaine:
J’ai toujours adoré observer les gens dans les défilés. La mode peut être plus sérieuse qu’on pourrait croire. Devant le défilé de Chanel la marque Steinrohner avec la collection ’Edition Cactus’ a attiré les regards avec la belle Philippine Urvois. Muotinäytöksissä näyttäytyminen on monelle totista puuhaa: siinä ei hymylle välttämättä ole sijaa.. Chanelin muotinäytöksen edustalla merkki Steinrohner keräsi katseet kauniin Philippine Urvoisin kantaessa merkin näyttävää asua.
Philippine Urvois habillée en Steinrohner. Mainio mainoskikka berliiniläismerkiltä lähettää varmasti kuvatun näytöksen edustalle malli oman merkkinsä vaatteissa.
Steinrohner Edition Cactus.
Même les chiens portent Chanel aujourd’hui. Jopa koirilla Chanelia..
Qui est in, qui est out. On doit être vu. Nähtäviksihän tänne on tultu!
La qualité m’inspire et chez Chanel on ne peut pas s’en passer. Laatu on aina kiehtonut vaatteissa.
Des volumes et un peu de couleur parmi les tenues noires. Volyymiä ja vähän väriäkin mustien asujen vastapainoksi.
Tout est en détails! Yksityiskohdat ratkaisevat, myös herroilla:)!
Ce dimanche est particulièrement heureux: je suis à Paris dans le 14ème. Tout est en ordre, je respire plus librement. Je pourrais continuer à flâner toute la soirée si seulement mes jambes étaient d’accord. Tämä sunnuntai on erityisen onnellinen, sillä kuljeskelen rakkaan Pariisin kaduilla katselemassa ihmisiä. Jos jalat vain vielä kantaisivat, jatkaisin kuljeskeluani pitkälle iltaan.
Nos filles sont aussi heureuses que nous leurs parents de retrouver les quartiers du 14ème arrondissement. Tytöt ovat yhtä onnellisia kuin vanhempansa 14. kaupunginosan kortteleiden jälleennäkemisestä. Liloun kuva @Aino.
Des rencontres et le Fashion Week. Kohtaamisia ja muodikkuutta.
J’adore observer les gens, il n’ y rien de mieux! Eihän ole mitään ihanampaa, kuin ihmisten katseleminen.
De mon premier voyage à Paris je me rappelle la mousse au chocolat, les rues, une certaine atmosphère: les miroirs et les lustres aux restaurants.. les amis de ma mère qui me parlaient en français et je leur répondais ”oui oui” quoi qu’ils me dissent. Je me rappelle même le visage d’un monsieur qui nous a fait un signe de sa voiture pour nous laisser traverser la rue. Les mémoires sont gravés dans mon coeur et quand j’ai trouvé ces photos que je n’avais jamais vues chez ma grand-mère qui venait de nous laisser, ça m’a beaucoup émue.
J’ai trouvé cette photo dans l’album de ma grand-mère: l’hôtel Astrid en 80 quand j’avais cinq ans. Näkymä Hôtel Astridin parvekkeelta. En ollut nähnyt kuvaa koskaan aikaisemmin, se löytyi isoäitini albumista. Tällä ensimmäisellä Pariisin matkallani olin äitini ja isoäitini kanssa.
Maman et moi à Versailles en 80 et c’est parti: mon amour pour la langue française! Äidin kanssa Versaillesissa. Tästä vuonna -80 tehdystä ekasta Ranskan matkastani lähtien olen halunnut palata sinne yhä uudelleen.
Y a pas de grand monde pour visiter la Tour Eiffel. Eiffelin ympärillä ei ollut samanlaista ryysistä kuin nykyisin.
On a beaucoup plus de photos de l’enfance de mes filles.. Tytärten matkoilta kuvamateriaalia on toisessa mittakaavassa kuin omasta lapsuudestani.
Le présent. Même si nous sommes une famille finlandaise nous sommes comme chez nous à Paris. Les filles ont manifesté dans les rues, veulent visiter les mêmes cafés et les mêmes parcs. Suomalaisena perheenä tunnemme olevamme kuin kotonamme Pariisissa. Pian taas tyttöjen kanssa tutuille kulmille..
Ensimmäinen matkani Pariisiin on vaikuttanut koko elämääni, harrastuksiin, työhön ja vapaa-aikaan. Vastailin tuolla matkalla äitini ranskalaisille ystäville kaikkeen ”oui oui”, vaikken ymmärtänyt sanaakaan. Muistan jopa miehen, joka antoi meille tietä autostaan viittoillen. Tällainen kohteliaisuus kosketti. Myös moni visuaalinen yksityiskohta on piirtynyt mieleeni peileistä, kristallikruunuista ja kotien sisustuksesta lähtien. Värien käyttö sisustuksessa on vaikuttanut vahvasti, samoin monet ruokamuistot.
Meillä ei ole chipsejä tarjolla, mutta tytöt valmistavat uunissa näitä paahdettuja kikherneitä. Kahteen purkilliseen luomukiknerheitä sekoitetaan pari ruokalusikallista öljyä, reiluja teelusikallisia paprika- ja chilijauhetta sekä cayennenpippuria. Herneitä paistetaan noin 25 minuuttia 200° C:ssa tai kunnes ne ovat rapsakoita. Valmistumisen jälkeen voi lisätä suolaa maltillisesti.
Les pois chiches rôtis. Mes filles préparent des poids chiches rôtis pour le snack. Pour deux boîtes de poids chiches on utilise 2 c. à table de l’huile et des épices: du poivre de Cayenne, de la poudre de chili et du poivre. On les fait cuire au moins 30 min. au four de 200°. Salez après la cuisson.
Mellakka Helsingin PR-hommissa toimiva Anu Makkonen kertoo muuttuneensa muodin suurkuluttajasta oman tyylinsä tuntijaksi. Pukeutumisesta on tullut aikaisempaa käytännönläheisempää, tilanteet ja sään huomioivaa. Kokeilu on vaihtunut laadukkaampiin tuotteisiin, mutta värit ovat edelleen läsnä garderobissa.
Anu Makkonen kuvaa Suomelinnassa asumista etuoikeudeksi. Sosiaalisten työpäivien jälkeen saaressa on oma rauha.
”Vaatteiden ja muodin kulutukseni on muuttunut radikaalisti”
Aikaisempi päiväduuni muodin parissa vaati asun vaihtamista päivittäin, mutta nyt Anu Makkonen tuntee rentoutta siitä, että kolmella asukokonaisuudella pärjää helposti viikon. ”Toki muotikin on nyt selkeälinjaista, jolloin ei niin huomioida, onko asu sama.” COS, Marimekko sekä ranskalaiset brändit kuten The Kooples, Sandro ja Maje ovat Anun suosikkimerkkejä. ”Kun kuluttajia lokeroidaan muotitietoisiin, kokeilijoihin ja tyylinsä löytäneisiin, niin kuulun nyt näihin tyylinsä tuntijoihin.” Vaikka asusteaarteet löytyvätkin vielä laatikoista, kiertää kirppareille muotialalla kertynyttä vaatearsenaalia.
”Rakastan edellen värejä!” Anu Makkonen kertoo. ”Kirkkaat värit ja pastellisävyt ovat mieleisiä. Murretuista sävyistä en niinkään välitä.” Korut ovat Anun entisen duunikaverin sarjasta.
”Nyt haaveilen klassikkotuotteista”
Vaikka oma tyyli onkin löytynyt, vaatekaapista puuttuu luottovaate, jonka etsiskely on meneillään. Vaikka mielikuvissa paitapusero ja 7/8-mittaiset housut kuvittaisivat omaa vartta, eivät ne tunnukaan päällä yhtä hyvältä. Hameissa ja mekoissa olo on puetumpi kuin farkuissa. Anu Makkonen kertoo olevansa raitapaitojen suurkuluttaja. Myös värit kuuluvat hänen vaatetukseensa kirkkaina ja pastellisina sinisen ja fuksian sävyinä, murretut sävyt eivät niinkään. Asujen täytyy myös tuntua omilta: ”Trikoomekko ja tennarit -asu, joka sopii jollekulle muulle, ei vain sovi itselleni. Tunnen, että olen menossa viemään roskia.” Makkonen naureskelee.
”Ulkoisesti hänestä kertoi se, että hänellä oli mustat kynnenkärjet”
Asustus tai pikemminkin sen vaihtelu on karsiutunut Makkosen pukeutumisesta, nyt paikalla ovat vakkariasusteet. Ne ovat osa kantajaansa. Mustat kynnenkärjet, lävistys ja tietyt ranne- ja kaulakorut ovat aina päällä. Muutto Suomenlinnaan on lisännyt pukeutumisessa käytännöllisyyden vaatimusta. ”Täällä tuulee aina, nyt haaveilen paksusta luonnonvalkoisesta neuleesta, Barbour-öljykangastakista sekä kipparitakista.”
Matkailu kuuluu Anu Makkosen harrastuksiin. Parhaan ystävän kanssa matkatessa aikaa löytyy shoppailulle, kihlatun kanssa ei niinkään.
”Tiedän mikä on muodin terävin kärki”
”En kuulu enää pintamuodin kohderyhmään, mutta osaan edelleen poimia ja tunnistaa tyylit, jotka nousevat. Niillä ei vain ole itselleni samaa merkitystä, kuin aikaisemmin.” Makkonen kertoo, työn puolesta hän seuraa muotia kuitenkin tiiviisti.
@anumarian Instagram-kuvat ovat seuraamisen arvoisia: visuaalista matkakertomusta hauskoilla teksteillä.
Visuaalisuus on tärkeää. Esko-dinosaurus on kulkenut kodista kotiin.
Makkosen kysymys kuuluu #onkomuitapaitojakuinraitapaitoja?
Tapasin Anu Makkosen Suomenlinnan iltakävelyllä, jossa päivitimme Anun tyylikuulumisiä. Vaatekaappiin kuuluu edelleen tuotteita, jotka on ostettu kymmenen vuotta sitten. Ne ovat kestäneet aikaa sekä tyylillisesti että laadullisesti.
Bond Creative Agencyssä työskentelevä suunnittelija Aleksi Hautamäki on luonut viimeimmäksi ravintola Rosterin ilmeen, seuraavaksi on valmistumassa Paulig kulma Aleksanterinkadulle. Kaupalliset tilat ravintoloista ja kahviloista myymälöihin ja messutiloihin kuuluvat repertuaariin. Omassa tyylissään Hautamäki kuvaa keskeiseksi materiaaliin paneutumisen.
Tilasuunnittelija Aleksi Hautamäki.
Cafe Jugendin suunnittelu on työ vuosien takaa. Kuva Paavo Lehtonen.
Monille nimekkäille suomalaisfirmoille tilasuunnittelua luonut Aleksi Hautamäki kertoo olevansa tiiminsä kanssa parhaimmillaan saadessaan toteuttaa kokonaisia design-uudistuksia. Asiakkaisiin kuuluvat mm. Alko, Caverion, Veikkaus, kahviloita ja ravintoloita kuten Cafe Jugend, ravintola Roster ja uusimpana valmistumassa oleva Paulig kulma Helsingin Kluuvissa. Bondin tiimissä yritykselle luodaan brändistrategiasta lähtien ilme ja tilat. Työn luonne vaihtelee kohteesta riippuen. Myymäläsuunnittelussa täytyy huomioida tietyt lainalaisuudet, ravintoloiden suunnittelussa tunnelma on keskeisessä osassa ja tapahtumasuunnittelussa voidaan revitellä huolettomammin, koska kyseessä on lyhytaikainen tila.
”Palkitsevinta on tehdä itse työtä ja oivaltaa asioita keskellä projektia”
Yhdessä tekeminen on työn parhaita puolia. Jokaisessa projektissa on oma tiiminsä. Hautamäki kehuu työpariaan muotoilija, artesaani Janne Norokytöä, joka piirtää kohteiden kalusteet ja tekee tarvittaessa niistä protoja. Hautamäki vastaa enimmäkseen konseptuaalisesta työstä, lisäksi projekteissa on mukana graafinen suunnittelija ja tuottaja. Jo pitkään käytössä ollut 3D-työskentely vapauttaa konseptuaaliseen ajatteluun, kun aikaa ei tarvitse käyttää hitaaseen perspektiivipiirustukseen.
Vaalea puu ja kupari ja graafiset elementit yhdistyvät Paulig kulmassa. Tila tilassa on tyypillistä suunnittelua Bondin joukoille.
Paulig kulma on valmistumassa lokakuuksi. Kahvitalo Pauligin tilassa on paahtimo, kahvila ja instituutti, jossa koulutetaan baristoja.
”En koskaan valitse feikkiä materiaalia”
Hautamäen visuaalinen tyyli perustuu pelkistettyyn estetiikkaan, mutta materiaaleihin paneutuminen ja värien harkittu käyttö on hänelle ominaista. ”Kaikki tilathan koostuvat yksinkertaisista elementeistä: on lattia, katto, seinät ja valaistus. Mutta esimerkiksi ravintoloissa täytyy tehdä valtava määrä pieniä päätöksiä. [Ravintola] Rosteria tehdessämme piti päättää satoja ellei tuhansia yksityiskohtia.” Hautamäki kertoo.
”Käytän aitoja materiaaleja. En koskaan valitse vapaaehtoisesti feikkiä, kuten puu- tai kivilaminaattia. Puuta meillä onkin melkein joka projektissa.” Hautamäen suunnittelemissa tiloissa käytetään terästä, puuta, lasia, vaneria, mutta myös väriä, jottei pysytellä aivan pelkistetyssä skandinaavisuudessa. Hän käyttää tiloissa myös graafisia elementtejä, näkee vaivaa materiaalien löytämiseen ja tutkii materiaalien pintakäsittelyjä.
Ravintola Rosterin materiaaleissa on modernia klassisuutta.
”Rosterissa on samaa fiilistä kuin Savoyssa, mutta modernimpana”
Kauppatorin kulmalle kesällä auenneen ravintola Rosterin sisustukseen Hautamäki kertoo halunneensa klassista fiilistä. Ravintoloiden elinkaari on Suomessa melko lyhyt ja niiden suunnittelussa mennään usein trendi edellä. Silloin tunnelmasta saattaa tulla väliaikainen. Hautamäki analysoi mikä klasikkoravintoloissa on pysyvää: ”Seahorsea, Savoytä ja Eliteä yhdistävät laadukkaat yksityiskohdat ja tavallaan ajaton toteutus. Aihisen ryhmän kanssa kävimmekin monia palaverejä Savoyssä. Joku onkin maininnut, että Rosterissa on samaa fiilistä kuin Savoyssa, mutta modernimpana.” Rosterin sisustuksessa voi nähdä kaikuja 50-luvusta palisanterin, messingin ja muotokielen mukana.
Rosterin suunnittelun aikataulu oli kovin tiukka ja samanaikaisesti Hautamäellä oli tekeillä Paulig kulma Kluuviin. Työprosessi on jopa kiinnostavampaa kuin valmis työ. Lopputuloksen julkaistaminen on vain lyhyt hetki ja silloin ollaan jo matkalla seuraavassa työssä. Ammatin hankalimmaksi osaksi Hautamäki mainitsee tekijöiden sitouttamisen laatuun rakennusvaiheessa, tekemisen ambitio ei saa kaikissa kohteissa kiitosta. Silloin suunnittelijan täytyy pystyä olemaan tiukkana. Bond on toiminut monen eri toimialan yrityksille ja Hautamäki kertaa, että parhaimmillaan he ovat kokonaisuuksien parissa. Aleksi Hautamäen haaveiden projekti olisi vielä hotelli-konseptin toteuttaminen.
Spondan ruokalatilassa vaalea puu kohtaa mietityt värit.
”Kuva valkoisesta arvoasunnosta Westendissä ei ole varsinaisesti kodikas”
Kun ihmettelen suomalaiskodeissa pitkään vallinnutta valkoisuuden trendiä, kommentoi Hautamäki värittömyyden kumpuavan modernismin ihanteesta, Aallosta, Iittalasta ja Artekista sekä luontomme karuudesta. Lisäksi sisustuslehdet ovat huudattaneet trendiä jo pitkään, mutta runsaampi muotokieli ja värikkyys alkaisivat Hautamäen mukaan jo vallata alaa: ”Kuva valkoisesta arvoasunnosta Westendistä on aika kalvakka. Ei oo kauheen kodikasta, kun tehdään vain valkoisella, eikä se sovi julkiseen tilaankaan.”
Aleksi Hautamäellä itsellään ei ole varsinaisia esikuvia alalta. Norjalaista Snøhetta-arkkitehtitoimistoa Hautamäki kertoo seuranneensa sen puhtaasti skandinaavisen estetiikan vuoksi. Modernismin uranuurtajat Bauhausista Aaltoon ovat vaikuttaneet. Muotoilua tai arkkitehtuuria enemmän häntä kuitenkin inspiroi taiteet ja eritoten moderni kuvanveisto ja installaatiot. Oma koulutustausta Hautamäellä on Retail design management -linjalta London College of Communicationista.
Urheiluharrastusten lisäksi Aleksi Hautamäellä on puutöihin sopiva paja, jossa hän tekee vapaa-ajalla omia projekteja veneen uudelleen rakentamisesta prätkän rassailuun ja lipastojen ja laatikostojen rakentamiseen. Omassa Character-yrityksessä, joka tuotti valomainosten irtokirjaimista sisustuselementtejä, hän sai oppia tuotteen lanseerauksesta alusta loppuun.
Tutustuin Tallinnan pressimatkalla suunnittelija Katrin Kuldman Amanjeda-mallistoon, jonka elementteinä ovat absoluuttinen laatu, hienot istuvuudet ja voimauttavat värit. Kuldman suunnittelee myös miesten vaatteita, jotka kilpailevat korkealaatuisten italialaisten miestenmallistojen kanssa. Syksyllä Amanjedan laatutakkeja saa Ajattaresta. Tallinnassa liike löytyy osoitteessa Kentmanni 6. J’ai rencontré à Tallinn designer Katrin Kuldma, dont la collection d’Amanjeda est de très haute qualité avec des couleurs intenses. Elle dessine aussi des costumes pour les hommes. Kuldma raconte que le projet de création est comme tomber amoureux. Elle s’inspire de la tradition italienne, de la créativité et de la fraîcheur nordique. La durabilité est aussi importante pour son travail, elle aime l’idée du slow fashion.
Katrin Kuldma suunnittelee laadukkaita miesten pukuja, Amanjeda-naistenmallistoa sekä mittatilausasuja kuten hääpukuja. Designer Katrin Kuldma. Elle dessine des costumes pour les hommes et la collection d’Amanjeda pour les femmes.
”Ammennan italialaisesta traditiosta, luovuudesta ja pohjoisesta raikkaudesta”
Tallinnalaissuunnittelija Katrin Kuldma haluaa asikkaidensa tuntevan olonsa hyväksi suunnittelemissaan vaatteissa. ”En halua muuttaa ihmisiä vaatteilla, vaan korostaa heidän parhaita puoliaan. Ulkoinen kauneus on täydellistä silloin, kun sisäinen kauneus on tuotu esiin.” Inspiraatio mallistoon löytyy kaikkialta ympäröivästä elämästä, ystävistä, asiakkaista ja elokuvista. ”New Yorkilla on ollut tärkeä vaikutus tyyliini. Ja rakastuin italialaiseen tyyliin ensimmäisellä Toscanan matkallani 1991. Italialainen muoti on rauhallista ja eleganttia.” Katrin Kuldma kertoo.
Muhun saaren kirjailut ovat omintakeisuudessaan ja moderniudessaan aina viehättäneet suunnittelijaa. Niiden villin eloisat värit muistuttavat Yves Saint Laurentin värienkäyttöä. ”Olen hulluna punaisen, oranssin ja pinkin käyttöön yhdessä, sillä niistä syntyy intohimoinen paletti. Vaikka en ole itse Muhun saarelta, minulla on sinne voimakas kiintymyssuhde: kiitos Villu Veskin musiikin ja Ju Jääb Festivalin ja ennen kaikkea paikallisen kansanperinteen. Ne ovat vaikuttaneet Amanjeda Muhu Coutureen.”
Kuldma on opiskellut Tallinnan Taideyliopistossa sekä Rhode Island School of Designissa. Vuonna 1993 hän perusti oman studionsa, ja teki haute couturea. Se ei suinkaan ollut mutkatonta maassa, jossa on vain puolitoista miljoonaa asukasta. Työ oli hohdokasta, muttei helppoa ja Kuldma alkoi tutkia mahdollisuuksia kokoelmansa kaupallistamiseen. Ajatuksena oli pieni, itsenäinen merkki ja keijukaistarina Amanjedasta syntyi.
Muhu-mekon muoto on yksinkertainen, mutta koristeellinen kirjailu tekee siitä näyttävän. Suunnittelijan sielun väri on voimakas punainen. Kesämalliston printit on maalannut Anna Litvinov. La silhouette de la robe ”Muhu” est simple, mais les broderies lui donnent de l’intansité. Les lignes feminines et légères dans la robe en soie.
”Pidän hitaan muodin ajatuksesta”
Kuldma rakastaa yksityiskohtia ja siksi hän pystyy keskittymään myös näennäisesti tylsempään miesten muotiin. Hänen design-mottonsa on, että täytyy luopua kaikesta epäolennaisesta saavuttaakseen puhtaan funktionalismin ja estetiikan. Vaatteissa ajatus toteutuu harkittuina leikkauksina, parhaina materiaaleina ja herkästi valittuina värisävyinä. ”Yksinkertaisuuden täytyy olla intensiivistä.” Kuldma kiteyttää. Amanjeda-merkin laadun takana on perinteiden ja kaikkein modernimpien työtapojen yhdistäminen.
Valmistajayhteistyökumppaneita ei ole valittu vain hintojen perusteella vaan huomioiden kuinka he kohtelevat työntekijöitään. Kuldma ei piittaa nopeista trendivaihteluista. Kestävyyttä vaalitaan tuotannossa parhailla teknisillä ratkaisuilla. Digitaalinen kaavoitus kulkee käsi kädessä opitun tietotaidon kanssa, jolloin vältetään ylituotanto. Vaatteisiin sisältyy paljon rakkautta ja omistautumista, ”Uskon, että tunteet, jotka tuotteisiin on laitettu, välittyvät käyttäjälle”, Katrin Kuldman summaa.
Suunnittelija Katrin Kuldma on onnellinen luodessaan kirjailukuvioita ja väriharmonioita. Se on rauhoittavaa ja meditatiivista. Kaikkein tärkeintä Kuldmalle ovat kuitenkin ympärillä olevat ihmiset. Designer Katrin Kuldma aime créer des brodures et des harmonies des couleurs. C’est tranquille et meditatif. Les gens autour d’elle sont quand même la chose la plus importante pour elle.
Hankalinta työssä on monien roolien ylläpitäminen talousjohtajasta logistiikkavastaavaan. Välillä olisi ihanaa olla vain suunnittelija. Kuten moni muu suunnittelija, myös Katrin Kuldma aloitti taiteellisista, muotoilullisista lähtökohdista ja liiketoimintasuunnitelma perustui lähinnä intuitioon. Työskenneltyään yrittäjänä sekä luovana johtajana suuressa yrityksessä, on ymmärrys kasvanut toisiin mittoihin.
”On upeaa, kun uudet ideat syntyvät kiihkeistä keskusteluista kollegoiden ja ystävien kanssa”
Katrin Kuldma arvostaa hetkiä, jolloin joko tuttu tai uusi ihastunut asiakas astuu putiikkiin toiveittensa kanssa. Suunnittelussa tarvitaan sekä rauhallisia hetkiä että muiden kanssa kommunikoinnin tuomaan energiaa. Kuldmanin mukaan luomisprosessissa tunne on sama kuin rakastumisessa. Minulle tämä tunne vaatteista välittyi, sillä en muista milloin olisin ollut viimeeksi näin innostunut vaatteiden laadusta ja linjoista sekä värimaailmasta.
Kuldman vaatteissa kaikki on kohdillaan: leikkaukset, ompelutyö, värimaailmat ja materiaalien laatu
Muhu-mekkoa valmistetaan useissa eri väriyhdistelmissä. Kaikki kirjailut valmistaa muhulainen taituri. Seuraavaksi mallistoa ollaan viemässä aavistuksen sporttisempaan suuntaan. La robe Muhu se fait dans plusieurs couleurs. Kuldma raconte que prochainement la collection sera un peu plus sportive.
Mikä on suosikkipaikkasi, Katrin?
Kotisohvani! Rakastan myös liikettäni ja pidän kauniista virolaisista metsistä sekä Milanon Bulgary-puutarhasta.
Entä mikä on lempimateriaalisi?
Valtaosa kankaistamme tulevat parhailta italialaisilta tuottajilta kuten Loro Piana ja Zegna. Pidän todella paljon hienoista villoista ja kasmireista. Tietysti silkit ovat upeita ja uusin suosikkini on bambu. Siitä valmistetut t-paitamme tuntuvat ihanilta.
Mikä on lempivärisi?
Toisaalta rakastan neutraaleja sävyjä: harmaita, beigejä, ruskeita, mustaa ja tummansinistä, toisaalta pidän voimakkailla väreillä leikkimisestä: punaisten, pinkkien, liilojen ja oranssien yhdistelemisestä. Kirkas lämpimän punainen on lempivärini tai sielun värini.
Lempiharrastuksesi?
Eniten arvostan ystävien ja perheen seuraa. Vaalin yhteisiä illallisia, matkoja, syksyisiä viikonlopunviettoja, jotka täyttyvät naurusta ja peleistä. Saan myös energiaa metsässä juoksemisesta, juostessa saan uusia ideoitakin. Viikko lumilautailua Alpeilla on parasta lomaa. Tropiikin rannoille tykkään lähteä surffaamaan, vaikka siinä onkin vielä harjoittelemista.
Quelle est votre place favorite?
Mon canapé à la maison. J’aime aussi ma boutique. Et j’aime aller dans les belles forêts estoniennes et j’adore le jardin de Bulgary à Milan.
Quelle est votre matériel favori?
La plupart de nos tissus viennent de meilleurs producteurs italiens, des compagnies comme Loro Piana et Zegna. J’aime vraiment les cachemires et les laines fines. Bien sûr les soies sont fabuleux, et mon nouveau favori est bambou. Nos t-shirts en bamboo sont tellement confortables.
Votre couleur favorite?
J’aime les couleurs neutres, les beiges et les gris, mais j’aime aussi jouer avec les couleurs intenses. J’aime combiner les rouges, les fuchsia, les violets et les oranges. Je crois que ma couleur préférée ou la couleur de mon âme est rouge vif.
Et votre passe-temps favori?
J’apprécie le plus la compagnie des amis et de la famille, des dîners, des voyages, des week-ends automnales plein de rires et de jeux. Le jogging dans la forêt me donne de l’énergie, ça me donne de nouvelles idées aussi. Une semaine de snowbording dans les Alpes ça fait du bien. Et j’aime aussi aller surfer aux plages tropiques.
Alexandre Vassiliev, le collectionneur et l’homme de théâtre a ouvert l’exposition ”La poésie et le Spleen – L’image de la femme victorienne de la collection d’Alexandre Vassiliev” au musée d’Art d’Estonie. La collection de Vassiliev voyage beaucoup partout dans le monde dans différentes expositions de mode. Celle de Kumu en Estonie est ouverte jusqu’à la fin d’octobre.
”Mon style personnel? C’est à vous de le juger!” Alexandre Vassiliev, collectionneur.
Comment êtes-vous devenu collectionneur?
Je suis né dans une famille des artistes. Mon père était artiste peintre et décorateur et ma mère était actrice. Mon père voyageait beaucoup à l’étranger malgré le rideau de fer et il apportait des vêtements à ma mère, qui était une femme élégante. L’époque soviétique n’était pas très radiante pour la mode!
J’ai commencé à collectionner des vêtements à l’âge de seize ans. J’ai trouvé des tenues victoriennes et du style Jugend chez des particuliers. C’était à l’époque de Brejnev et il n’y avait pas de boutiques vintage. Actuellement j’ai 55 000 objets dans ma collection; des robes, des sous-vêtements, des chapeaux, des accessoires, des éventails, des journaux, des gravures et des portraits. Je collectionne aussi de la peinture.
Qu’elle est l’objet que vous préférez dans l’exhibition?
La robe la plus rare ici est celle de Maison Worth et Bobergh. Ça, c’est rarissime! Worth travaillait d’abord avec Bobergh, mais après leurs chemins se sont séparés. Et la robe est de la période où il y avait encore la maison Worth et Bobergh. Dans l’exposition on peut voir toute l’époque victorienne de 1838 jusqu’à 1900. On peut voir l’évolution des vêtements, des coupes, des couleurs; [dans les robes de l’époque] il y a beaucoup de couleurs modernes, des bleus, des rouges, des roses, orange, qui n’existaient pas avant.
La robe de Maison Worth & Bobergh est une perle rare de l’exhibition La poésie et le spleen. Worth & Bobergh travaillaient d’abord ensemble, la robe est de cette époque. Charles Worth était le premier d’avoir utilisé le terme ”haute couture” et qui signait ses créations vestimentaires.
Est-ce qu’il y a une époque que vous aimez particulièrement?
J’aime bien le 18ème parce que les objets sont plus rares à trouver. Je trouve des choses intéressantes de rococo, de Louis XV et de Louis XVI, de Marie-Antoinette. J’aime aussi la renaissance.
Qu’est-ce qu’on peut voir de la vie des femmes dans ces robes?
Le tour de taille était minuscule, seulement 55 centimètres, les gens étaient beaucoup plus petits de taille. La taille de pied des femmes était 34-35. Leur nourriture était contrôlée, elle n’était pas modifiée comme la nourriture que nous mangeons.
Les robes étaient uniques. Les crinolines, les corsets et les tournures modifiaient la silhouette.
Où est-ce que vous trouvez ces objets?
Ces objets se vendent à Paris, à Londres et aux États-Unis. En Amérique j’ai trouvé des vêtements couture français qui étaient achetés par les Américaines. Il n’y avait pas de guerre sur le terrain américain. Souvent on ne sait pas des noms des femmes, qui ont porté ces robes, parce que les Américains qui ont vendu ces objets n’ont pas voulu donner des noms par honte. Les robes les plus chères sont celles de Pricesse Diana ou Audrey Hepburn.
Comment on peut entretenir une collection aussi vaste que la votre?
Dans ma collection il y a 55 000 objects liés à la mode d’où il y a 10 000 robes. J’ai douze restaurateurs qui travaillent dans la Fondation Alexandre Vassiliev et dans son ensemble vingt-cinq personnes y travaillent. Les restaurateurs ont une très bonne éducation. Il y a une restauratrice qui veut occuper des objets roses, une qui veut occuper des chapeaux. Comme nous sommes une fondation nous pouvons travailler comme ça, dans un musée nous pourrions pas faire ça. Les taffetas de soie sont les plus difficiles à restaurer. Et il y a aussi des taches dans les robes; le citron est le meilleur produit pour les nettoyer. J’ai un grand dépôt en Lituanie, les vêtements voyagent dans les coffres métalliques. C’est un travail énorme, mais très intéressant.
Le deuil fasait une grande partie de la vie des femmes victoriennes, mais dans leur garde-robe on voyait aussi de nouvelles couleurs.
Comment voyez-vous la femme et la mode moderne?
La femme moderne est devenue un homme. Je trouve qu’il y a très peu de différences entre les femmes et les hommes dans leur façon de penser et dans leur façon de s’habiller. Il n’y a pas de choses que les femmes ne puissent pas faire. En ce moment on peut trouver des vêtements contemporains à très bon prix, personne ne veut porter des vêtements des années 90. Je viens d’acheter des choses atroces de l’an 2000, mais ça fait aussi partie de l’histoire de la mode. Les robes ici dans l’exposition ont été fabriquées individuellement, c’était bien avant l’époque de Zara. En ce moment il y a des designers qui s’inspirent de l’histoire, mais la mode ne se répète jamais….
Vous avez travaillé pour le théâtre, comment voyez-vous le design des costumes d’aujourd’hui?
J’ai fait cent cinquante spectacles dans le monde entier, au théâtre et à l’opéra. Le costume de théâtre est devenu trop moderne: même pour l’opéra de Verdi on peut utiliser des jeans ou un t-shirt. Peut-être c’est une question de l’argent, peut-être c’est une question de goût.
Est-ce qu’il y des gens qui vous ont influencés dans la mode?
Oui, il y en a beaucoup! Paul Poiret.. j’aime bien Elsa Schiaparelli, Christian Lacroix et Yves Saint Laurent.
Et comment est votre vestimentaire personnel?
Ça c’est à vous de juger!
Est-ce que vous avez des projets pour le futur?
J’aimerais bien venir en Finlande. J’ai de la famille à Helsinki. Ce serait intéressant de s’exposer à Helsinki où il n’y a pas de grande collection de mode. Je voudrais aussi ouvrir un musée de mode en Lituanie.
Tommy ja Leena Mellberg perustivat ruotsalaisen Ajlajk-vaatemerkin seitsemisen vuotta sitten. Malliston linjat ovat väljiä ja väriskaala lempeän luonnollinen. Kaikenikäisille naisille suunnattua merkkiä myydään ympäri Suomea Rovaniemeltä Hankoon laadukkaissa lifestyle-liikkeissä. Perheen lapset on otettu mukaan yritykseen, sillä vanhempien aika ei mitenkään riittänyt kaikkeen. Erityisiä harrastuksia perhe ei tarvitse, sillä he todella nauttivat työstään. La famille Mellberg est derrière la marque Ajlajk, qui fabrique des vêtements relax et faciles à porter et des bijoux du même style. Tommy et Leena Mellberg ont engagé aussi leurs enfants Maria et Marcus et leur belle-fille Sofia dans l’entreprise. Le couple voyage beaucoup pour trouver des idées pour la collection. Ils cherchent des matériaux et de l’inspiration sans cesse et il n’y a pas de place pour la récréation, seulement la décoration est leur passe-temps à part du travail.
Tommy, Leena ja Maria Mellberg piipahtivat Helsingissä juhannuksen alla. J’ai rencontré Tommy, Leena et Maria Mellberg à Helsinki.
”Haluamme pitää mahdollisimman hauskaa”
Tommy ja Leena Mellberg halusivat perustaa oman merkin työskenneltyään pitkään muotialalla. Matka Intiaan oli alkusysäys yritykselle. Mellbergit halusivat tarjota hyvälaatuisia vaatteita, jotka sopisivat kaikenikäisille naisille miellyttävillä istuvuuksilla, eivätkä olisi liian kalliita. Merkin nimi ”I like” (minä pidän) pyrittiin ensin rekisteröimään oikeassa kirjoitusasussa. Mutta perustajat ovat tyytyväisiä siihen, että nimi jouduttiin taltioimaan Ajlajk-muodossa. Se herättää keskustelua ja huomiota.
Värit Ajlajkin mallistossa ovat pehmeitä ja saman värimaailman sävyt seuraavat mallistosta toiseen. ”Asiakkaamme sanovat värimaailmamme olevan rauhoittava.” Leena Mellberg kertoo. ”Meille itsellemmekin on tärkeää, että Ajlajkin tuotteet näyttävät samalla seinustalla ollessaan harmonisilta,” jatkaa Tommy Mellberg. Materiaaleina on puuvillaa, silkkiä sekä viskoosisekoitteisia luonnonmateriaaleja, trikoomateriaalit ovat saaneet erityistä kiitosta huikeasta laadustaan. Pariskunta onkin matkoillaan aina etsimässä uusia materiaaleja, samoin kuin ideoita mallistoonsa.
Luonnonmateriaalit, mutkattomat linjat ja pehmeä värimaailma kuvaavat Ajlajkin tyyliä. Les matériaux naturels, les silhouettes relax et les couleurs doux.
Perheyritys monessa merkityksessä
Muutama vuosi sitten yritykseen otettiin mukaan tytär Maria, poika Marcus sekä käly Sofia, sillä Leenan ja Tommyn aika ei riittänyt kaikkeen. Messuilla perheyritys kiinnittää huomiota lämpimällä, luonnollisella otteellaan halatessaan asiakkaita. Mutkaton, omanlainen tapa toimia muotibusineksessä ei rajoitu vain omaan piiriin, sillä tehdaskumppanit Intiasta ja Turkista ovat käyneet Mellbergien luona Ruotsissa omine perheineen. Heille on esitelty jälleenmyyjien liikkeitä; on erityistä nähdä oman tehtaan tuotteet kuluttajien saatavilla. Silloin vaatteiden laadun tärkeys tulee myös valmistajille esiin. Nyt koko perheen yhteistä yrittämistä on takana muutama vuosi.
”Kesti vuoden oppia tuntemaan toisemme business-ympäristössä”
tytär Maria kertoo perheen kanssa työskentelemisestä. ”Tietenkin tässä on puolensa ja puolensa, mutta hyvät asiat ovat ehdottomasti voitolla! Työskentelemme kaikki selvästi kohti samaa päämäärää, eikä meistä kenelläkään ole koskaan tylsää työssämme.” Vanhemmat kehuvat Maria-tyttären panosta somen haltuunotossa, kun taas Leena ja Tommy Mellbergillä on valtavasti kokemusta muotikuvioista työskenneltyään suurissa ruotsalaisketjuissa. ”On hyvä sekoittaa sukupolvia”, Leena Mellberg kuvaa perheen työskentelyä. Pariskunta on yli nelikymmenvuotisen yhteiselon aikana kasvanut yhteen ja makukin on saman suuntainen. ”Leena voi kuitenkin tunnustella vaatteita eri tavalla, koska hän voi sovittaa niitä.” Tommy kertoo.
Ajlajkin tunnuksena on intialaiskolikosta muokattu logo. Une petite pièce de monnaie est symbole de la marque Ajlajk.
”Täytyy nähdä mitä maailmalla tapahtuu”
Pariskunta Mellberg matkustaa ideoita hakeakseen milloin New Yorkiin, Lontooseen, Pariisiin, Ibizalle. Parasta on silloin, kun matkassa yhdistyy sopivassa suhteessa työ ja rentoutuminen. ”Joskus lapset kehottavat varaamaan matkan jonnekin, missä ei ole vaatteita, mutta silloinkin ostamme kymmenen muotilehteä ja rupeamme miettimään uusia ideoita.” Tommy Mellberg nauraa. ”Rentoudumme työskennellessämme, emmekä näe tätä työnä. Sillä tämä on kiinnostavinta mitä voimme tehdä! Olemme läheisiä lastemme kanssa ja kodinsisustus on ainoa, johon meillä on aikaa. Pitkästyisimme, jos olisimme vain paikoillamme.”
Silkkimekko pehmeine linjoineen sopii monen ikäiselle. La robe en soie est pour tous les âges.
”Yritämme olla hyviä yhdessä”
”Meille tulee paljon kysymyksiä mahdollisesta lapsityövoimasta, sillä ihmiset ovat asiasta kovin kiinnostuneita,” kertoo Maria Mellberg. ”Koska tunnemme yhteistyökumppanimme perhetasolla, on hyvin helppoa valvoa toimintaa. Siksi emme ole ottaneet uusia kumppaneita.”
Halpoja huonolaatuisia kopioita Ajlajkin tuotteista on ilmaantunut useammastakin osoitteesta. Aluksi tämä kauhistutti perheyrittäjiä kovastikin: lähteekö oma leipä kopioiden myötä. Mutta asiakkaat ovat olleet uskollisia aidoille tuotteilla laadun vuoksi. Toiveena on säilyttää terveys stressaavassa ammatissa ja saada jatkaa Ajlajkin kanssa samassa kokoluokassa kuin nyt ollaan. Yhteistyökumppaneilta on tullut toivetta laajenemiselle, mutta tekijät eivät itse ole siihen valmiita. ”Haluamme jatkaa hyviä suhteita asiakkaiden, agenttien ja valmistajien kanssa. Haluamme olla hyviä yhdessä heidän kanssaan.”
Koruissakin on rento linja. Des bijoux d’Ajlajk.
Mellbergin perhe Ajlajk-merkin takana. La famille Mellberg d’Ajlajk.
Avomerellä purjehtiminen kutsui Kari ”Ruffe” Nurmea jo pienenä poikana. Matkat ovat sittemmin vieneet mm. Atlantin yli, Huippuvuorille ja Suomen saaristoon. Arvostus luontoa kohtaan on seikkailijan tärkein sanoma. Hän haluaa antaa luonnolle takaisin siltä saamansa hyvää puhumalla hankkeissaan sen merkityksestä.
Vaikuttavat maisemat, joissa matkatessaan Kari ”Ruffe” Nurmi haluaa kertoa meren tilasta. Kuvassa jäävuori Hinlopen salmessa.
Ruffe Nurmi.
”Meri on kasvattanut minut”
Ruffe Nurmi kertoo haaveilleensa jo kymmenvuotiaana avomerestä. Perheellä oli Tuusulanjärvellä oranssi soutuvene, mutta ohi lipuvat purjeveneet herättivät haaveita. Hän kahlasi läpi matkakertomuksia ja tarinoita – halu kokea maailmaa oli herännyt. Puhkiluettuja purjehdusaiheisia kirjoja ovat Naomi Jamesin Yksin maailman merillä, joka kertoo naisesta, joka ensimmäisenä teki tämän matkan, sekä Nina ja Antti Louhian kirja Purjehdus on elämäämme, joka antoi Nurmelle kipinän lähteä Fäärsaarille. Hän purjehti Atlantin yli erityisen nuorena. Onnistuneista hankkeista itsetunto kasvoi, eikä purjehdukselle ole loppua näkyvissä. ”Purjehtiessani olen joutunut ottamaan vastuuta nuoresta lähtien. Se on kasvattanut ja antanut sekä pontta että nöyryyttä.” Nurmi kertoo. Itsensä haastaminen ja luonnon joka hetki muuttuva ilme vetää merelle.
Kon-tiki -laiturin matka kulki viime vuoden vappuna Suomenlahden yli tuoden jälleen huomiota luonnon tilaan.
”Kon-Tiki toteutettiin kritisoimaaan voimistuvaa laivaliikennettä”
Nurmi käyttää markkinointitaustaansa hyväksi viedessään luontohankkeita eteenpäin. Viime vuonna Marinetekin laiturille Thor Heyerdahlin Kon-Tiki-aluksen replikana rakennettu alus herätti sympaattisuudessaan paljon mediahuomiota, venemessuilla alus oli tapahtuman kuvatuimpia kohteita. Aluksen tarkoituksena oli kritisoida Suomenlahden voimistuvaa laivaliikennettä. Matkoillaan Ruffe Nurmi kuvaa ja tuottaa materiaalia. Hän haluaa tuoda huolen aiheitaan sopivan lähestyttävästi esille. Napajäätikön, Itämeren ja luonnon tilan osoittaminen on keskeistä. ”On huolestuttavaa, että nykyisin tehdään niin monia asioita näyttämisen halusta, mutta toisaalta aikamme on myös ihana, kun tärkeistä asioista pääsee kertomaan.” Ruffe Nurmi nauttii päästessään puhumaan ja innostamaan ihmisiä. Luonnon raastaminen ja roskapussina pitäminen herättävät Nurmessa selvästi tunteita.
Meren muuttuvat näkymät.
Ruffe Nurmella on jatkuvasti suunnitteilla useita merellisiä hankkeita.
”Pystyn luomaan oman maailman hyvin yksinkertaisista asioista.”
Sosiaalista luonnettaan Nurmi on saanut toteuttaa markkinoinnin ja elokuvatuottamisen parissa. Purjehtimisessa luonteen erakkomainen puoli tulee esiin: ”En pitkästy koskaan ja nautin enemmän yksinolosta kuin yltiösosiaalisesta elämästä.” Nurmi kertoo. Purjeveneeseen luodaan oma mikromaailma, koti, jossa samat rutiinit toistuvat. Merellä ruokailu on päivän kohokohta. Energiantarve saadaan retkiruuasta, kuten pastasta ja tunapurkista.
Sinut itsensä kanssa
Nurmi nauttii merellä ongelmien ratkaisemisesta. Veneen eteenpäin vieminen on täyttä työtä, jossa jokaisella miehistön jäsenellä on omat vastuualueensa. Huippuvuorilla Ruffe Nurmi vietti kaksi kuukautta, Atlantin ylityksistä toisella kului alla kuukausi, toisella hieman yli. Kun rannasta lähdetään, on kuukauden purjehduksellakin selvää, että veneestä ei ole poispääsyä. Vene heiluu, sää vaihtelee ja on otettava vastaan kaikki, mitä eteen tulee. Pienessä tilassa asiat kärjistyvät, siksi on parempi mitä pienempi miehistö on. Yksityisyyttä ei ole enempää kuin lippalakin lipan suojissa. Itsensä kanssa täytyy olla sinut, sillä muuten vene voi muuttua ikäväksi ympäristöksi.
Nurmen päässä kehittyy jatkuvasti uusia merelle suuntautuvia projekteja. Hän kertoo maksavansa luonnolle takaisin velkaa kaikesta, mitä on siltä saanut. Ruffe Nurmen positiivinen ote luonnon kunnioittamiseen muistuttaa, kuinka kaikki kesälomalaisetkin voivat huomioida ympäristönsä.
Nurmi purjehti poikkeuksellisen nuorena Atlantin yli, siitä kirja Seikkailun suolainen maku vuodelta 2009. Ruffen hankkeita voi seurata osoitteesta: ruffe.fi
Designer Aurora Raiskinen on aloittanut suunnittelijan uransa korseteista. Niinpä naisfiguurin esiin tuominen on hänellä lähtemättömästi hallussa, vartaloa korostetaan oikeilla leikkauksilla. Raiskinen on laajentanut valikoimaansa tilausompelusta Revelations-valmisvaatemallistoon. Kokoelmassa on sekä ylellisiä hää- että juhlapukuja.
Revelations Couture- ja Aurora -valmisvaatemalliston suunnittelija Aurora Raiskisen tavoittaa Mechelininkatu 23:ssa sijaitsevasta Fitting Roomista. Hän kertoo elävänsä työunelmansa toteutumista.
Äidin vanhat filmitähtileikekirjat Brigitte Bardot’sta, Sophia Lorenista ja Marilyn Monroesta ovat muokanneet Aurora Raiskisen naiskuvaa. Revelations juhla- ja hääpukujen valmisvaatemallistoissaan Raiskinen haluaa näyttää selkeitä, kauniita muotoja. Koska takana on parinkymmenen vuoden kokemus korsettien valmistuksesta, tietää Raiskinen tarkalleen mistä kohtaa vaatetta täytyy ottaa sisään.
Raiskisen asiakkaat hakevat kotimaista osaamista. Hän kuvailee pukujensa linjoja melko pelkistetyiksi jollakin twistillä: ”Vältän joulukuusilinjaa!” Selkeys antaa pukeutujalle vapauden asustaa asun yhä uudelleen. Juhliin liittyy usein paljon latausta. Silloin Raiskisen ohje pukeutumisen suhteen niin juhliin valmistuville morsiamille kuin juhlavieraillekin on:
”Älä lähde naamioitumaan, vaan ole oma itsesi”
Tyypillinen tilausaika hää- ja juhlapuvuille on kolmesta neljään kuukauteen. Tällä hetkellä seuraavat vapaat ajat tilauksille ovat lokakuulle, mutta uutta valmisvaatemallistoa on saatavilla jatkuvasti. Valmisvaatteiden hinta on uniikkipukuja alhaisempi, pukujen hinnat vaihtelevat 550-750 € välillä. Revelationsin puvuista saa laadukkaan luottovaatteen kaappiin, jossa on aina kiva juhlia.
Laadukkaat kankaat ja vartaloa imartelevat leikkaukset.
”Olen rasittavan käytännöllinen ihminen”,
Raiskinen naureskelee. Häneltä tilataan vaatteita Linnan juhliin ja muihin tärkeisiin tilaisuuksiin. Vaatteiden on tunnuttava hyvältä päällä, istuvuudet ja ompelutyö ovat Revelations-malliston puvuissa huippuluokkaa. Vaatteiden on kestettävä myös matkustamista, tämän Aurora Raiskinen on ottanut huomioon kirjailija Sofi Oksasen tilausvaatteita suunnitellessaan. Yhteistyö on ollut Raskiselle mieluisaa. ”Saan Oksaselta suunnitteluuni joitakin väritoiveita tai viitteitä tiettyyn vuosikymmeneen. Oksanen on avoin ja innostuva, joten pukuja on ollut helppo työstää. Paitsi viimeeksi, kun oli vaikeaa löytää tietyn sävyistä vihreää kangasta. Norman värimaailmaan kun kuului aivan tietty sävy!”
Ompelutyö on ensiluokkaista Revelationsin puvuissa. Valmistuspaikkana Töölö, Helsinki.
Mutkia ja kiemuroita on Raiskisenkin matkassa ollut. Hänellä oli ensin korjaus- ja tilausompelimo Hämeenlinnassa, mutta hän lopetti liikkeen useista henkilökohtaisista syistä. Raiskinen kertoo, että vaikeissa tilanteissa hän ei jää paikoilleen itkemään:
”Kun tilanne on tiukka, otetaan kuppi teetä ja mietitään, että mitä seuraavaksi.”
Helsinkiin muuton jälkeen puhelin alkoi kuitenkin soida ja Raiskisen täytyi vuokrata tilat yritykselleen. Korjausompelimolla on riittänyt kysyntää, samalla valmisvaatemallisto oli ollut mielessä jo vuosia. Nyt Fittingroom-korjausompelimon työllistäessä neljä ompelijaa Raiskinen voi itse keskittyä Revelations-valmisvaatemallistonsa kehittämiseen. Liikkeessä on myynnissä myös suomalaisia asusteita.
Aurora-juhlapuvuissa on sekä pitkiä että lyhyitä malleja.
Positiivisen psykologian harjoittaja ja yrittäjä Rosa Nenonen on palannut Amerikasta Suomeen vuosi sitten. Tekeillä on uudenlainen konsepti itsensä kehittämiseen. Hän työstää ensi syksyksi hyvän elämän akatemiaa, jonka eteenpäin vieminen on ollut antoisaa ja tuonut Nenosen elämään myös uusia kiinnostavia kohtaamisia. Rosa Nenosen puhe ajatustemme ja itsearvostuksen voimasta on innostavaa kuultavaa.
”Ajattelin heti, että miksen ole kuullut positiivisesta psykologiasta aikaisemmin!”
Rosa Nenonen on työskennellyt pitkään muotialalla. Hän pitää kauniista asioista, mutta ne eivät ole hänelle keskeisessä osassa. On kiinnostavampaa nähdä, mitä pinnan alle kätkeytyy. Mallin työssä saa sekä kehuja että arvostelua omasta ulkonäöstä. Nenonen sanoo ymmärtäneensä jo varhain, että hän ei ole se jota arvostellaan, vaan puhutaan kuoresta. ”Vain pieni osa minusta oli käytössä mallin työssä. Siinä toteutin muiden näkemyksiä. Haluan näyttää kuka minä olen.” Rosa Nenonen kertoo tulevista suunnitelmistaan.
Syksyllä lanseerataan hyvän elämän akatemia, joka sisältää luentoja, kursseja ja tapahtumia. Nenonen kertoo, että akatemian työstämiseen on liittynyt paljon inspiroivia kohtaamisia uusien ihmisten kanssa. Hän aloitti Suomeen palattuaan blogin pitämisellä: ”Kun kirjoittaa itselle tärkeistä asioista, tulee itseä kohti todella mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei olisi muuten tavannut.”
Positiivisessa psykologiassa tutkitaan ja tuetaan ihmisen voimavaroja ja vahvuuksia. Psykologia on aina kiehtonut Rosa Nenosta. Hän asui San Fransiscossa, jossa hänen miehensä Mika Nenonen teki pitkiä päiviä. Rosa Nenonen oli nauttinut mallin työstä, mutta siinä oli muiden näkemysten kohteena ja toteuttajana. Hän halusi etsiä jotakin syvempää ja omaa ja löysi positiivisen psykologian: ”Ajattelin heti, että miksen ole kuullut siitä aikaisemmin.” Vuoden Nenonen pyöritteli mielessään löytämäänsä alan koulutusta New Yorkissa, miettien, että se on kallista ja kaukana, mutta silti tuntui, että opinnot olisi pakko päästä toteuttamaan. San Fransiscossa oli ollut yksinäistä, mutta New Yorkista löytyi samanhenkisiä ihmisiä.
”Osaan jo käyttäytyä paremmin itseäni kohtaan”
Maailmankuva on muuttunut positiiviseen psykologiaan tutustumisen myötä. Mallina ja kilpavoimistelijana Nenonen on tottunut kilpailuun ja katseiden kohteena olemiseen.”Olen ollut kovin ankara itselleni, sillä olen ajatellut sen olevan tarpeellista ja hyväksi. On ollut ilo huomata prosessi, että menee eteenpäin. Joissakin tilanteissa saan itseni kiinni, että osaan jo käyttäytyä paremmin itseäni kohtaan.” Rosa Nenonen kertoo uskaltavansa nyt tehdä asioita eri tavalla. Positiivisen psykologian tarpeellisuus nousee esiin Nenosen puheessa: ”Me tartumme negatiivisiin asioihin tiukemmin kuin positiivisiin ja siksi positiivisiin täytyy keskittyä enemmän. Se ei tarkoita vaikeampien asioiden poislakaisemista. Meidän täytyy nähdä itsemme sisäisten eikä ulkoisten tavoitteiden kautta.”
”Olen alussa, mutta haluan mennä eteenpäin.”
Muutos itsessä näkyy myös siten, että mokaamisen pelko ei ole enää samanlaista kuin ennen. Jos Nenonen tuntee epäonnistuneensa jossakin, ei asiaa lakaistakaan pois mielestä. Sitä jäädään pikemminkin tarkastelemaan, jotta voi miettiä mitä ns. epäonnistumisesta oppii. Rosa Nenonen puhuu post-traumaattisesta kasvusta, miten ponnistetaan ja noustaan haastavista tilanteista ja kuinka omalla ajattelulla voi aidosti vaikuttaa hyvinvointiinsa. Yhtä antautuneesti hän kuvailee Carol Dwekin teoriaa muokkaantumaton mielenlaadun ja kasvun mielenlaadun erosta. Kasvun mielenlaadussa oma suhtautuminen vastoinkäymisten hetkellä on ratkaisevaa. Muokkautumattomassa mielenlaadussa sitä vastoin arvostus ja kiitos täytyy hankkia ulkopuolelta ja lahjakkuus nähdään synnynnäisesti määriteltynä.
”Vanha totuus kuuluu, että ympäröiviin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, vain omaan toimintaansa. Tähän tarvitaan kuitenkin inspiraatiota ja motivaatiota, samanhenkisiä ihmisiä.” Jo pienikin ajatuksen jyvä voi auttaa ja Rosa Nenosen positiivinen into on tarttuvaa: hyvän elämän akatemiasta voi sitten hankkia lisää innoitusta.
Valokuvaaja, vaatesuunnittelija ja kuvataiteilija Sanna Saastamoinen-Barrois liikuttuu puhuttaessa Syyrian sotatilasta tai syrjäytymisen ja eriarvoisuuden kasvusta. Hän puhuu myös kauniisti sukupolvien ketjusta, jonka helmiä äidit ja tyttäret ovat. Saastamoinen-Barrois’n tekeillä oleva valokuvakirja kertoo naisen elämästä vuodenaikojen rytmittämänä. Hän kertoo uskovansa rakkauteen ja valoon. Sanna Saastamoinen-Barrois est peintre, photographe et styliste. Elle est revenue de Paris à Helsinki avec son mari, photographe Jeremy Barrois et leur trois filles. Elle veut offrir aux enfants la même expérience de la nature finlandaise qu’elle a connue elle-même. Elle m’a parlé de son travail de photographe où elle se sent très à l’aise, après les années de modèle. Elle sait voir la lumière, elle fait ’des formations pour les yeux.’ Saastamoinen-Barrois est pour la solidarité des gens, qu’on ne laisse personne seul. Elle s’émue quand nous parlons de Syrie où elle a des amis artistes ou de l’inégalité qui augmente en Finlande. En même temps elle dit qu’elle croit à la lumière et à l’amour!
Sanna Saastamoinen-Barrois tuntee valokuvauksen luontevaksi ilmaisuvälineeksi. Sanna Saastamoinen-Barrois se sent très à l’aise avec la photographie.
”Ennen häpesin mallin uraani”
Mallin työ Pariisissa oli Sanna Saastamoinen-Barrois’lle kuin pysähtynyttä tanssia kameran edessä. Hän lähti Suomesta aluksi Lontooseen opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa, mutta mallin työt veivät Pariisiin. Hän ei pitänyt työssä keskivertokuvauksista, vaan radikaalein ja puhtain vaatesuunnittelu oli jännittävintä. Tärkeitä kohtaamisia alalla ovat olleet Agnès B., Rei Kawakubo ja Issey Miyake. Kun Saastamoinen-Barrois ei halunnut olla enää itse katseiden kohteena, vaihtui paikka kameran taakse.
Pariisissa kohtaaminen johti aina toiseen. Siellä Jane Birkin on ollut innoittava perheystävä. Burmalaispoliitikko Aung San Suu Kyitä sekä Palestiinaa tukenut Birkin käyttää Saastamoinen-Barrois’n mielestä julkisuuttaan hienosti hyväksi tärkeinä pitämiensä asioiden ajamisessa.
Free spirit.
Mitä ankeampi päivä, sitä hienompi juhlamekko
Vaatteilla ilmaiseminen on taas palannut Sanna Saastamoinen-Barrois’n elämään. Pariisissa hänen tyylinsä perustui erikoisiin ja näyttäviin vaatteisiin. Mitä ankeampi päivä, sitä hienompi juhlamekko! Normien rikkominen tuntui vapauttavalta. ”Rutinoituminen pelottaa, siksi leikkasin hiukseni lyhyiksi. On ihanaa taas katsoa kuka olen!”
Saastamoinen pitää ranskan kielen sanonnasta ”je vais faire ma beauté” eli ”teen” kauneuteni, siinä nainen viettää hetken itsensä kanssa. ”Hormonit ovat naisen kauneuden salaisuus, rentous vaikuttaa valtavasti. Tunnetilat ilmestyvät kasvoille ja uurteisiimme.”
Sanna Saastamoinen-Barrois valokuvaajamiehensä Jeremy Barrois’n kuvaamana. Photo de Jeremy Barrois de sa femme et muse, Sanna Saastamoinen-Barrois.
”Parhaat asiat ovat aina ilmaisia”
Sanna Saastamoinen-Barrois toivoisi nuorille ja miksei vanhemmillekin paikkoja, joissa voisi kokoontua ilmaiseksi. Iisalmessa hän kasvoi turvallisuuteen, josta uskalsi lähteä Keski-Eurooppaan, kun tiesi, että kotiin maksettaisiin aina lentolippu. Pariisissa hän näki kodittomuutta. ”Olin joskus Pariisissa itsekin todella vähällä rahalla ja sain nukkua kavereideni sohvilla. Turvaverkot voivat pettää kenellä tahansa!” Hän ajatteleekin, että toisen silmät on aina kohdattava. ”Jos käännät katseesi, kiellät ihmisyyden ja se tappaa herkkyyden.” Saastamoinen-Barrois liikuttuu myös puheen kääntyessä Syyrian tilanteeseen: ”Minulla on pari taiteilijaystävää Aleppossa ja on hirveää seurata facebookista, ovatko he elossa. Ajattelen myös kaikkia niitä äitejä, jotka elävät siellä pommitusten keskellä.”
Ulkomailla asumisen aikana Suomeen ilmestyneet leipäjonot ovat olleet nekin häkellyttävää nähtävää. ”Suomalaiset kunnioittavat itseään, jonottaminen on sanatonta, hiljaista.” Saastamoinen-Barrois kertoo kaipaavansa lapsuutensa Iisalmeen, jossa kaikilla oli samat mahdollisuudet päästä harrastamaan.
Blue moment. Maalatessaan Saastamoinen-Barrois tarvitsee tilaa ja aikaa. Pour la peinture Saastamoinen-Barrois a besoin du temps, elle danse et doit être seule pour pouvoir se concentrer.
”Näen elämän kauniina ja rakkauden täyteisenä”
Vaikka maailman tapahtumat koskettavat, samalla Saastamoinen-Barrois uskoo, että ihmiset ovat heräämässä uuteen oppimisen aikaan. Pariisin Place de la Républiquesta on tullut uusi keskustelupaikka. Suomessa keskustelu aloitetaan aremmin koneiden takaa. ”Tämä on jännittävää aikaa, jolloin tapahtuu myös kauniita asioita. Uskon, että sota tulee olemaan historiaa, se ei ole osa ihmisyyttä!” Perheen mikrokosmoksessa näkyvä eri ikäkausien taistelu opettaa virheiden tunnustamiseen, siitä samasta viisaudesta Saastamoinen-Barrois uskoo ihmiskunnan kasvun tapahtuvan.
Saastamoinen-Barrois puhuu mielellään luonnon merkityksestä: merestä, puista, kallioista ja vuodenaikojen vaihtelusta. Les saisons seront bien présentes dans le futur livre de Sanna Saastamoinen-Barrois où elle photographie la vie de la femme par les portraits des femmes proches.
”Ennen äitiyttä purjehdin omissa tunteissani”
Vanhanaikaiset kuvat, joissa lapset lukevat, ovat Sanna Saastamoinen-Barrois’n sisustuksen kulmakiviä. Filosofiaa, taidetta ja etiikkaa käsitteleviä kirjoja on siroteltu kotiin sopiviin paikkoihin lastenkin tartuttaviksi. Puhelimia käytetään kuin lankapuhelimia: ne on ankkuroitu yhteen pisteeseen, jossa niitä saa käyttää.
Isoäidin saattohoito ja nuorimman tyttären syntymä saman vuoden aikana saivat miettimään ihmistä pienenä hiekanjyväsenä. ”Äitiyden myötä näen kaikissa ihmisissä lapsen. Näen poliitikoista, kuinka heitä on kasvatettu ja kuinka kuritettu.” Äitiys on lisännyt halua osallistua maailmaan.
Vaikka Saastamoinen-Barrois nautti suurkaupungeissa elämisesta, hän halusi antaa tyttärilleen mahdollisuuden kokea samoja asioita, joita itse koki lapsena: nakuna uimista, paljain jaloin kävelemistä, luonnon tarkkailemista ja kukkien keräämistä. Omille lapsilleen Sanna ja valokuvaajamies Jeremy Barrois opettavat myös koulutuksen ja toisten ihmisten arvostamista. ”Kerjäläisiä tervehditään. Me olemme vieneet lapset Afrikassa ghettoihin, joissa kuulakärkikynä on tie koulutukseen, silloin ei mietitä valitsenko kynän vai karkit.”
Pariisissa on valtava sosiaalinen verkosto. À Paris elle a une vie sociale intense. Elle y a connu aussi beaucoup d’artistes finlandais. Les rencontres importantes ont été Agnès B., Rei Kawakubo et Issey Miyake. La famille de Jane Birkin l’a aussi beaucoup marquée.
”Selvää on, että uskon rakkauteen ja valoon.”
Abstraktia taidetta ei pysty täysin sanoilla selittämään. ”Tein aluksi paljon figuratiivista kuvaa, valokuvauksen tultua mukaan yritän maalata tahraa, joka hengittää.” Sanna Saastamoinen-Barrois kertoo. Vielä omat työt eivät tunnu valmiilta, vaan tarvitaan työstöä ja harjoitusta. Maalauksessa ympärillä saa olla sotkua, toisin kuin vaatesuunnittelussa, jossa ympäristön täytyy olla puhdas, tiukka ja organisoitu. Siksi pienen vauvan kanssa maalaus ja valokuvaus ovat sopineet kuvioihin paremmin. Vaatebusiness kiinnostaa kuitenkin sosiaalipoliittisena laboratoriona. Saastamoinen-Barrois olisi kiinnostunut nokkosesta tehtävän kankaan valmistamisesta.
Naisimpressionistien kuvaukset arjen hetkistä ovat vaikuttaneet Sanna Saastamoinen-Barrois’n valokuvaukseen. Hän on halunnut dokumentoida lastensa elämää. Valokuvauksen alueella hän tuntee olevansa vahvoilla: ”Teen silmäharjoituksia, tutkin miten valo tulee.” Tekeillä on kirja naisen elämästä, johon tulee potretteja lähellä olleista naisista. Luonto on kirjassa läsnä vuodenaikojen vaihteluissa. Lisäksi tarkoituksena on löytää Pariisista valokuvausagentti. ”Siinä kaupungissa kaikki on niin korkealla tasolla, että se vie eteenpäin.”
Luonto tuo niin herkkyyttä kuin vahvuutta Saastamoinen-Barrois’n kuviin. La nature finlandaise est présente dans les photos de Saastamoinen-Barrois.
Vaatesuunnittelija Ilona Hyötyläinen luotsaa omaa Miun-vaatemerkkiään ja opettaa Aalto-yliopiston maineikkaalla Muotoilun laitoksella muodin pääainetta. Itse samassa koulussa opiskelleena Hyötyläinen kertoo opetukseen tulleen lisää struktuuria, suomalainen muoti on kasvattanut mainettaan Hyèresin muotikilpailujen onnistumisilla. Omaksi vahvuudekseen suunnittelijana Hyötyläinen mainitsee kuosi- ja värisuunnittelun arkipukeutumisessa. Miun vaatteita myy Liike Fredalla sekä www.miun.fi.
Ilona hyötyläisen päätyö on Aalto-yliopiston Muotoilun laitoksella funktionaalisen vaatesuunnittelun lehtorina, lisäksi hän toimii oman Miun-merkin suunnittelijana. Ilona Hyötyläinen enseigne à l’Université d’Aalto. Elle a aussi sa propre marque, Miun.
”Kun yksi opiskelija menestyy, myös muut kiipeävät menestystä kohti.”
Aalto-yliopiston muodin opetuksen maine on kasvanut kansainvälisestikin Hyèresin muotikisan menestymisten myötä. Muotoilun laitoksella funktionaalista vaatesuunnittelua opettava Ilona Hyötyläinen kertoo, että opetustapoja on muutettu. Kun aikaisemmin keskityttiin piirtämiseen, nyt toteutus ja studioiden käyttö on linkitetty vahvasti kaikkeen opetukseen.
”Tarvittaisiin tiimejä, jotka eivät olisi niin suunnittelijavetoisia.”
”Tuntuu, että vuosi vuodelta oppilaat ovat parempia. Positiivinen kierre ruokkii itseään. Tuntuu, että kun yksi opiskelija menestyy, myös muut kiipeävät menestystä kohti!” Hyötyläinen summaa. Hänellä on omassa opetuksessaan tavoitteena miettiä kuinka uuden teknologian avulla voitaisiin saada uusia työpaikkoja ja innovaatioita. ”Alamme on hyvässä nosteessa ja opiskelijoillamme on hyvä potentiaali työllistyä ulkomaille. Opiskelijat tekevät myös hirveästi töitä. Siksi toivoisin, että voisimme kehittää tiimejä, joilla työllistymistä kotimaassa saataisiin lisättyä.”
”Oman mallistoni suhteen olen luopunut varsinaisesta business-ajattelusta. Lähellä tuottaminen on todella kallista. Taloustilanteen myötä kivijalkakaupasta on tullut työlästä, mutta kun saan suunnitella oman mallistoni kuoseja, kaavoittaa ja tehdä sovituksia, se on todella kiehtovaa.” Le travail du designer est toujours fascinant pour Hyötyläinen: elle adore faire des motifs, du patronnage et des essayages.
”Suunnittelijaa tarvitaan tekemään tuotteesta haluttava”
Hyötyläinen listaa vaatesuunnittelijoiden osaamista, joka täytyisi saada vielä paremmin esiin: ”Vaatesuunnittelijat osaavat ajatella mallistollisesti eli hahmottavat hyvin kokonaisuuksia. He osaavat myös ajatella käyttäjää. Lisäksi he aistivat visuaalisesti mihin suuntaan maailma on menossa.” Aalto-yliopiston poikkitieteellissä yhteistyössä on jo hyviä säikeitä, mutta enemmänkin voisi olla tehtävissä. Lisäksi Hyötyläinen toivoo, että insinööreille ja kauppatieteilijöille opetettaisiin designin ymmärtämistä, kuten tarpeellista kaupallistamista opetetaan suunnittelijoille.
”Tähän asti suunnittelijoiden on odotettu ymmärtävän insinöörejä ja kauppatieteilijöitä, nyt tätä ymmärrystä täytyisi löytyä myös toisin päin muodin kulttuuriin.”
Ilona Hyötyläinen näkee muotimaailman tulevaisuuden positiivisena: ”Alan yllä on ollut synkkä sävy taantuman ja muotiteollisuuden epäeettisten puolien vuoksi. Teknologia ja kestävä kehitys voivat kuitenkin tuottaa uusia työpaikkoja. Tärkeintä olisi saada eettiset valinnat suurten merkkien asiaksi. Kun huomataan, että eettisyydellä ja ekologisuudella voidaan säästää tuotannossa rahaa mm. kemikaaleja vähentämällä, käytännöt etenevät.”
Piirtäminen ja maalaaminen ovat aina kulkeneet mukana. La peinture et le dessin sont importants pour Hyötyläinen.
”Poeettinen minimalismi on tyylini, printit tuovat siihen väriä ja koristeellisuutta”
Ilona Hyötyläisen omina opiskeluaikoina maassa ei ollut juurikaan muotialan työpaikkoja. Siitä huolestuneena hän hakeutui työharjoitteluun Anne Linnonmaalle. Harjoittelusta poiki työkokemusta ja Hyötyläinen pyydettiin Marimekolle Ritva Fallan assariksi, jonne hän työllistyikin valmistumisensa jälkeen. Sittemmin hän työskenteli myös Torstain urheiluvaatesuunnittelijana, sekä perusti oman yrityksen, jonka kautta suunnitteli useammille merkeille ja perusti oman Miun-merkkinsä.
”Asiakkainani on naisia, jotka haluavat kuluttaa eri tavalla.”
Mikkelistä kotoisin oleva Hyötyläinen kertoo suunnittelutyön sujuvan parhaiten kotoisissa maisemissa äidin työhuoneella. Tekeillä on jatkuvasti monta projektia. ”Pidän suunnittelemisesta niin paljon, että siksi en osaa kieltäytyä töistä.” Hyötyläinen miettii. ”Projekteista niin pieni osa on itse suunnittelua! Vaikka on oma merkkikin, niin malliston rakenne ja budjetointi vievät aikaa. Kannustammekin opiskelijoita hakemaan ympärilleen tiimiä, jotta suunnittelija ei tarvitsisi hajottaa itseään kaiken tekemiseen.”
Vapaa-ajastaan Ilona Hyötyläinen nauraa: ”Ehdinks mä joskus rentoutua?” Kotona perheen kanssa oleminen, maalaaminen ja piirtäminen ja Puumalassa mökkeily ovat parasta vapaa-ajan viettoa.
Ilona Hyötyläinen ammentaa suunnittelussaan kaikesta visuaalisuudesta. Eräässä mallistossa hän kuvasi työmaamonttuja kuosin lähtökohdaksi. Les choses visuelles sont importantes pour le design d’Ilona Hyötyläinen. Photo: Otto Nieminen
Miun asiakkaiden ikähaarukka on laaja, paljon on uskollisia kanta-asiakkaita. La clientèle de Miu est extensive: les femmes qui travaillent et qui aiment les robes portent les vêtements de Miu. Photo: Otto Nieminen
Designer Ilona Hyötyläinen a lancé sa marque Miun en 2004. Elle enseigne aussi à l’Universite d’Aalto dont la réputation est de plus en plus prestigieuse après le succès au Festival International de Mode et de Photographie à Hyères. Hyötyläinen parle des changements de l’éducation de l’Université: la pratique est de plus en plus présente et les studios différents sont intégrés dans les études. Son propre style est ”le minimalisme poétique”, les motifs lui donnent de la couleur. La collection de printemps de Miun en ligne: miun.fi.
Kaavoituksellisesti Hyötyläinen hakee geometrisen selkeitä muotoja. Pour le patronnage Hyötyläinen préfère des formes géometriques. Photo: Otto Nieminen
Tapasin suunnittelija Terhi Pölkin ja Coco-koiran kirkkaana pääsiäisen jälkeisenä aamuna hiljaisessa Kruununhaassa. Pölkin vuonna 2011 perustama kenkämerkki on ottanut askelia kansainvälistymiseen ja minimalistinen pohjoismainen suunnittelu on vastaanotettu hyvin USA:ssa ja Kanadassa. 1. kesäkuuta Stockmannille aukeaa pop-up –shop, josta saa Pölkin puukenkiä. shop.terhipolkki.com
Terhi Pölkki Kruununhaan työtilassa. Kengät valmistetaan Suomessa ja pienehkössä tehtaassa Portugalissa. Designer Terhi Pölkki. Ses chaussures ont été manufacturées en Finlande et au Portugal.
Kevätmalliston marokkolaistyyliset kengät ovat herättäneet kiinnostusta. Terhi Pölkin kengissä käytetään kasvi- ja valkoparkittua nahkaa. Les chaussures au style marocain de Terhi Pölkki ont attiré les médias. Elle utilise des colorants naturels dans les cuirs. Photo: Timo Anttonen
”Kenkiä ei maailmasta varsinaisesti puutu”
Terhi Pölkki opiskeli London College of Fashionissa Wetterhoffin (Hämeen ammattikorkeakoulun) jälkeen. Muotiopinnoista haaveilleena hän oli saanut kenkämyyjänä työskenteltyään sysäyksen hakea opiskelemaan jalkinesuunnittelua.
”Minulle sopii suunnittelijana ja persoonana käytännön näkökulma, tämä on enemmän tuotemuotoilua kuin vaatesuunnittelu”, Pölkki kertoo. Lontoossa opitun esteettisen lähtökohdan yhdistäminen suomalaiseen funktionaalisuuteen tuottaa minimalistisia kenkiä.
Työskenneltyään lontoolaisessa high street -kenkäsuunnittelussa joidenkin tehdasolojen näkeminen sai Pölkin valitsemaan läpinäkyvän tuotannon, jota avataan merkin nettisivuilla. ”Aloittaessani ajattelin, että mukana täytyy olla ekologinen aspekti ja Euroopassa tuottaminen.” Pölkki lähestyy eettisyyttä uudesta kulmasta: vastuu ei ole vain kuluttajilla, koska halpoja tuotteita kuluttavat massat määrittävät markkinoita. Suunnittelijalla on ambitiota valmistaa tuotteensa niin, että tiedetään kuka ne on valmistanut, missä ja mistä materiaaleista.
Terhi Pölkin puukengät syntyivät halusta valmistaa jotain Suomessa, eikä täällä ollut nahkakenkien tuotantoa. Pölkki voulait fabriquer des chaussures en Finlande et les sabots ont vu le jour. Ils sont devenue populaires.
”Koen olevani vielä matkalla”
Pölkki kommentoi suunnittelijan taivaltaan. ”Pienessä maassa on helppo tulla tutuksi ja siitä voinkin olla tyytyväinen. Suurimmat haasteet ovat kansainvälisessä myynnissä ja kuinka tuotteet löydetään.” Hän pitää sitoutuneiden yhteistyökumppaneiden löytymistä erityisen tärkeänä. Kaupallisuuden hän kokee oppineensä itse työn kautta.
Toteutuneita merkkipaaluja ovat avaus Amerikan markkinoille ja kesäkuinen pop-up -shop Stockmannin tavaratalossa. Omaan yrittäjyteen oli hyvä kasvaa Lontoossa, jossa sai tutustua tuotannon sykleihin. ”Vielä 2008 oma yritys tuntui pelottavalta, vieraalta ja oudolta, mutta saatuani työkokemusta, se alkoikin tuntua mahdolliselta.” hän kertoo. ”Yrittäjänä näkee työn tuloksen ja on tiettyä vapautta. Vapaus ja vastuu painavat yhtä paljon.”
Suurta muutosta businekseen on tuonut myös digitalisoituminen. Perinteisen lehdistön merkitys on pienentynyt, kun vaikkapa Instagramilla on kasvavaa vaikutusta.
Nauhanilkkurit ovat olleet mukana ensimmäisestä mallistosta lähtien. Pölkki välttää saumoja minimalistisen linjan säilyttämiseksi. Les chaussures aux rubans sont dans la collection depuis la première collection. Elle évite les coutures pour préserver les lignes minimalistes. Photo: Timo Anttonen
Coco-koira vastaanottaa työhuoneella. Le chien de Pölkki, Coco, était un peu fatigué après les vacances de Pâques.
”Koskaan ei ole tuntunut, ettei olisi kiva tulla töihin!”
Oma lempikenkäsi? Käytän mallistoni umpipuukenkiä aina töissä, ne sopivat kesään ja talveen.
Esikuvasi alalla? Tanskalainen kenkäsuunnittelija Camilla Skovgaard opetti minua Lontoossa. Hän oli myös perustanut oman merkin. Camilla edusti minulle vahvuutta ja voimaa, sillä hän on joutunut osittaisen kuuroutensa vuoksi tekemään asioita eri tavalla.
Muotimuisto? Minulla oli hip-hop vaihe pukeutumisessani.. Ja Lontooseen lähtö oli tärkeä päätös. Se liittyi myös muuhun, suurkaupunkielämään. Siellä sain oppia muilta opiskelijoilta ja opettajilta.
Terhi Pölkki.
Terhi Pölkki dessigne des chaussures pour les femmes. Elle a étudié à Londres à London College of Fashion après ses études à l’école de Wetterhoff, Finlande. Après avoir travaillé aux marques ”high street” à Londres, Terhi Pölkki a lancé sa propre marque, qui porte son nom. Elle nomme ses chaussures après les gens qu’elle connaît: par exemple un technicien, Peter, a donné le nom pour les souliers aux rubans, la fille d’une copine pour un autre modèle.
”C’est ma responsabilité de décider que le produit est écologique.”
Pölkki parle de la transparence de la fabrication. On fabrique ses sabots en Finlande et les chaussures en cuir au Portugal. Sa marque a pris les premiers pas dans le marché américain, en juin on ouvre un pop-up store au grand magasin de Stockmann à Helsinki. La boutique en ligne: shop.terhipolkki.com
Firenzeläisen muotikoulun ja Taideteollisen korkeakoulun käynyt vaatesuunnittelija Kirsi Lille pohtii monimutkaista vaatetusalaa. Vastapainona edullisten vaatteiden invaasiolle Lille näkee kuluttajissa kytevän halun muutokseen. Lille Clothingin minimalistisia, laadukkaita vaatteita on saatavissa nettikaupasta: lilleclothing.com
Vaatesuunnittelija Kirsi Lille pitää työssään kaavoittamisesta. Muodon anto, tuotteen hiominen 2-ulotteisesta 3-ulotteiseksi on antoisaa. Designer Kirsi Lille travaille à Helsinki. Elle aime le patronage, qui donne la forme au vêtement.
”Yksinkertainen, ajaton tyyli on merkkini johtotähti”
Kirsi Lille lähtee suunnittelussaan materiaaleista. Hän ei luonnostele ennen kuin kangasnäytteet ovat edessä. Lille kuvailee tuotteitaan käyttövaatteiksi, jotka muuntuvat moneen. Käytännöllisyys ja helppohoitoisuus ovat hänelle tärkeitä. Osa vaatemalleista on kulkenut mukana mallistossa jo pitkään. Lille mainitsee parhaana osana työtään asiakaspalautteen ja hän kuunteleekin asiakkaiden viestejä tarkasti.
”Myyntitapahtumissa on positiivista huomata, kuinka kiinnostuneita asiakkaat ovat valmistuksesta ja materiaalien laadukkuudesta.” Lille kertoo, ”ja vaikka Pohjoismaissa on muotialaa vääristäviä jättiyrityksiä, jotka tuovat alalle negatiivisia puolia, on täällä myös kytevä halu muutokseen. Maailmassa on liikaa tuotteita, joilla ei ole arvoa. Oman mallistonikin suhteen joudun perustelemaan miksi mikäkin tuote täytyy tehdä.”
Lillen asiakas on työssäkäyvä, tiedostava kaupunkilainen, joka tarvitsee työhön ja vapaa-ajalle aikaa kestäviä vaatteita. Les clientes de la marque Lille clothing apprecient la bonne qualité et les lignes intemporelles.
”Firenzessä olin tekstiiliteollisuuden ytimessä”
Lille opiskeli muotia ensin Firenzen Accademia italiana della moda e designissa. Kaikki oli uutta, mutta ympäröivä italialainen estetiikka ja visuaalisuus inspiroivat. ”Piti todella haluta oppia, kun kaikki tapahtui vieraalla kielellä.” Lille kertoo, ”italian pikakurssin jälkeen täytyi oppia kaavoitus, esitystekniikka ja muodin historia.”
Firenzen lähellä Praton asukkaista työskenteli tuolloin vielä 80 % lankojen ja tekstiilien parissa. Tehdasvierailulle oli helppoa mennä tutustumaan kankaiden valmistukseen. Myöhemmin Lille hankki työssäoppimispaikan räätälin ateljeesta, jossa hänelle opetettiin kädestä pitäen leikkaaminen ja pistojen asennot kovikekankaisiin. Sieltä tarttui myös materiaalin taju.
Taideteollisen korkeakoulun opintojen jälkeen Kirsi Lille työllistyi Andiatalle kolmeksi vuodeksi. Sitten hän halusi luoda jotain omaa ja perusti 2003 Kirsi Lille -merkin. Hänellä oli liike Ilona Hyötyläisen kanssa Eerikinkadulla ja hän odotti ensimmäistä lastaan. Lille kuvailee merkkinsä reipasta alkutaivalta ja työskentelyä pienen vauvan kanssa: ”Olin sinisilmäisen optimistinen – en pitänyt varsinaista äitiyslomaa!”
Lille Clothingin vaatteet ovat pelkistettyjä ja käytännöllisiä. Les robes simples en jersey de Lille Clothing.
”Tiedostava kuluttaminen on orastava maailmanlaajuinen megatrendi”
Lille on ehtinyt myös opettaa, opiskella ja tehdä tutkimusta. Tevallako tulevaisuuteen -toimialaselvitys käsitteli muotialan haasteita länsinaapureihin verrattuna. Tutkimuksen ajoista ovat mm. rahoituskuviot Suomessakin edistyneet, mutta myynnille ja markkinoille Lille kuuluttaisi tuntuvampaa tukea.
Lille Clothing -merkille eettisyys on tärkeää. Lille seuraa kestävän kehityksen innovaatioita. ”Edullisiin vaatteisiin liittyy demokraattisuuden ajatus, mutta nyt muotia ja trendejä tulee jo korvista!” hän nauraa. Oman merkin kohdalla mietitään materiaalien valmistukseen kulutettuja energiaresursseja sekä valmistusketjun yksinkertaisuutta ja avoimmuutta.
Alkuaikojen yrittäjyydestä oppineena Kirsi Lille pitää työajoista kiinni. ”Vietän vapaa-ajan perheen kanssa ja pyrin myös pitämään kesälomat, vaikka sitten pätkissäkin.” Mallistossaan Lille haluaa luoda konseptimaista kokonaisuutta, joka nyt keskittyy naistenvaatteisiin, mutta jossa tulevaisuudessa voidaan nähdä lifestyleä laajemminkin.
Suunnittelija Lille toivoo, että ihmisille tulisi yhä tärkeämmäksi investoida vaatteisiin, joiden valmistusketju kestää tarkastelua. Lille Clothing veut offrir des vêtements éthiques.
Designer Kirsi Lille travaille à Helsinki, son e-boutique se trouve à l’adresse: lilleclothing.com. Les vêtements de sa ligne sont classiques et très minimalistes. Lille a étudié la mode à Florence et à Helsinki, elle a fondé sa propre marque en 2003. Elle s’intéresse à la mode éthique et espère que la clientèle plus nombreuse suive les tendances pour la consommation et le développement durable.
Kuvanveistäjä Pekka Jylhän We Have Inherited Hope – the Gift of Forgetting -näyttely aukesi keskiviikkona Helsinki Contemporary -galleriassa. Veistokset ovat esillä 3.4. asti osoiteessa Bulevardi 10, helsinkicontemporary.com
And They Took Selfies as They Ate Carrots, 2016, Photo: Ilpo Vainionpää
Väri, huumori ja kepeys
Aikaisemmissa töissään Jylhä on käyttänyt väriä ja huumoria, nyt avautuneessa näyttelyssä on raskaampia sävyjä. Vaaleat, pehmeät muodot sanoittavat sekavaa maailmantilaa. ”Minun sukupolveni on saanut elää onnellista ja rauhallista aikaa.” Pekka Jylhä kertoi avajaisissa. Charlie Hebdo -lehteen tehdyt iskut 2015 saivat taiteilijan tekemään työn Sorrow of a Pen, Kynän suru. Viime vuoden uutisoinnit vaikuttivat Jylhään: ”Minulla on itselläni kolme lasta, uutiset todella koskettivat.” Töitä on syntynyt maailman tapahtumien tahdissa. Joitakin teoksia onkin vaikea katsoa. Siksi ymmärrän näyttelyn nimen, joka kumpuaa Wisława Szymborskan sanoista ”Olemme perineet toivon – unohtamisen lahjan”.
Sorrow of a Pen, 2016 Photo: Ilpo Vainionpää
”Ihastuin kuvanveistoon valtavasti”
Pekka Jylhä kertoo olevansa ihanneammatissaan, sillä hän on aina halunnut olla kuvan kanssa tekemisissä. Lapsena Pohjanmaalla hän piirsi ahkerasti ja hakeutui Savonlinnan kuvataidelukioon. ”Siellä tekniikkani parani ja pääsin TaiKiin graafisen iltalinjalle.” Jylhä kertoo. Hän vaihtoi kuvaamataidon opettajalinjalle, jossa löysi kuvanveiston. Sen parissa luovuus tuntui helpolta. Raimo Utriainen valitsi Jylhän Kuvataideakatemiaan, josta hän jatkoi vielä Ruotsin kuninkaalliseen taideakatemiaan opiskellen Dan Kirchenbaumin johdolla.
Journey, 2016 Photo: Ilpo Vainionpää
Aina yhtä jännittävää
Näyttelyiden pitäminen ei Jylhän mukaan ole iän myötä yhtään helpottanut. Se tuntuu entistä tiukemmalta ja raskaammalta. Hän tuntee kuitenkin olevansa unelma-ammatissaan, koska on pystynyt jopa elättämään sillä itsensä. Jylhä opetti Taideteollisessa korkeakoulussa kuvanveistoa kahdeksan vuotta, mutta voitettuaan Urho Kekkosen patsaan kilpailutuksen, hän jätti opettamisen. Tilaustyöt, julkiset veistokset ovat elättäneet, mutta taiteilijan työssä on silti siedettävä epävarmuutta.
Mourning, 2010 Vantaa
Laaja materiaalien kirjo
Jylhän veistokset lähtevät ideasta ja materiaali seuraa ideaa työskentelyprosessin myötä. Materiaalilla on tärkeä viesti. ”Ulkona täytyy käyttää kestäviä materiaaleja. En kunnioita materiaalia siinä mielessä, etten voisi maalata pronssia, jos työ niin vaatii.” Julkisista teoksistaan Jylhä kertoo, että hän haluaa niiden olevan nopeasti avautuvia. ”Töitä voi tulkita omalla tavallaan, enkä halua niiden olevan liian vaikeita.”
Arjen raskauden ja Suomen pimeyden vastapainoksi Jylhä kaipaa keveyttä: ”Kuten Mika Waltari sanoi, on tärkeää, että koristellaan. Käytän töissänikin kristalleja, sillä arjessa oleva ilo ja loiste on tärkeää!”
Joy, 2007, Salo
Sculpteur Pekka Jylhä traite des sujets apparemment légers, mais le contenu des sculptures dans sa nouvelle exposition est plus grave. Dans le vernissage du mercredi il raconte que les attentats dans la rédaction de Charlie Hebdo l’ont beaucoup marqué. Dans ses travaux Jylhä utilise de différents matériaux des plumes au plomb peint. We Have Inherited Hope – the Gift of Forgetting au galerie Helsinki Contemporary, Bulevardi 10, jusqu’au 4 avril. helsinkicontemporary.com
Le dessinateur Ville Ranta fait des caricatures intelligentes sur des sujets actuels pour deux hebdomadaires finlandais. J’ai découvert son blog ”Ville veut être français” et j’ai voulu lui poser quelques questions. Cette bd en français m’a fait rire, moi aussi j’écris mon blogue en français. J’ai pu l’interviewer par mail comme il séjourne pour le moment en France. A voir: villeveutetrefrancais.fr. En février 2017 Ranta a obtenu le titre du Chevalier dans l’Ordre national du Mérite.
Ville Ranta kuvittaa terävästi ajankohtaista politiikkaa Demokraatti- sekä Kirkko & kaupunki -lehtiin. Löytäessäni hänen sarjakuvabloginsa ”Ville veut être français” (Ville haluaa olla ranskalainen), ilahduin kovasti, sillä pidän itsekin blogiani harrastusmielessä osittain ranskaksi. Muistan lukeneeni haastattelun, jossa Ranta kertoi inhoavansa sähköpostia. Hän vastasi kuitenkin ystävällisesti kysymyksiini Ranskasta käsin. Sarjakuvablogi luettavissa: villeveutetrefrancais.fr. Ranta sai helmikuussa 2017 Ranskan Chevalier dans l’Ordre national du Mérite -arvonimen.
Le dessinateur Ville Ranta. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Photo: Antti Nylén
Rigoler avec les choses graves peut être dangereux
KP: Les dessinateurs montrent des injustices qu’on ne voit pas nécessairement dans les médias. D’où vient ce courage?
VR: Les dessinateurs se mêlent des mêmes sujets que les médias en générale. Ce qui rend les dessins politiques parfois dangereux c’est l’humour et surtout le sarcasme. Et l’image aussi, car elle ne négocie pas. Le dessin peut faire un double ridicule d’une personne, d’une image, d’un truc sacré, même du Dieu ou du prophète.
Le siècle dernier était un siècle des mots où les écrivains attaquaient les pouvoirs et les hierarchies. Il me semble que les dessins font ça maintenant. Mais les dessinateurs n’ont pas de courage particulier. Ils ont l’obsession de rigoler avec les choses graves. C’est dangereux, surtout pour eux-mêmes.
Kysymykseeni, kuinka piirtäjät näyttävät epäkohtia, jotka muutoin saatetaan jättää mediassa vähälle huomiolle, Ranta vastaa piirtäjien käsittelevän samoja aiheita kuin media yleensäkin. Huumori ja sarkasmi tekevät karikatyyreistä ajoittain vaarallisia. Myös kuvat, sillä ne eivät neuvottele. Niissä henkilöt ja pyhätkin asiat voidaan asettaa naurunalaisiksi. Viime vuosisata oli sanojen aikaa, silloin kirjailijat hyökkäsivät valtaapitäviä ja hierarkioita vastaan. Karikatyyrit tekevät samaa meidän ajassamme. Rannan mukaan piirtäjillä ei ole erityistä rohkeutta, vaan pakkomielle nauraa vakavillekin aiheille. Se on vaarallista erityisesti heille itselleen.
Les caricatures de Ranta se moquent des actualités finlandaises. Rannan Kirkko & Kaupunki -lehteen tekemät piirrokset iskevät huumorilla ajankohtaisiin asioihin.
Devenir français ou rester finlandais
KP: Pourquoi la France? Qu’est-ce qui t’intéresse dans ce pays autant que tu veux être français?
VR: Le titre de mon blog bd est en moitié ironique. Je ne veux pas être français pour de vrai. Comme j’ai toujours vecu en Finlande, je vais rester finlandais, quoique je fasse. La France m’a été importante depuis mes 15 ans: les bandes dessinées, le cinéma, les écrivains et les idées de la liberté m’intéressaient. Je suis en France en ce moment. Je vais rester ici six mois pour faire un roman graphique et plonger dans ma profession de dessinateur politique.
”Ville haluaa olla ranskalainen” -sarjakuvan nimi on ainakin osittain ironiaa. Mitä tahansa aina Suomessa asunut 37-vuotias piirtäjä tekeekin, hän pysyy suomalaisena. Ranska on ollut Ville Rannalle tärkeä 15-vuotiaasta lähtien. Sarjakuvat, elokuvat, kirjailijat ja ranskalaiseen kulttuuriin liittyvät ajatukset vapaudesta kiinnostivat. Tällä hetkellä hän viettää puoli vuotta Ranskassa tehden sarjakuvaromaania ja tutkien mitä Ranskalla olisi annettavana poliittiselle piirtäjälle ja sarjakuvataiteilijalle.
Grandir avec les bd françaises
KP: La tradition des caricatures est plus longue en France que dans notre pays nordique. Comment cet héritage des dessinateurs français t’a influencé?
VR: Depuis toujours. J’ai grandi avec les bd’s françaises, et pas seulement Asterix et Lucky Luke, mais aussi avec celles pour le public plus adulte. Et depuis longtemps, j’admire aussi le dessin politique français qui a les dents. En Finlande on a la scène de la bd alternative vive, mais on n’a pas de tradition. On n’a pas de pluralité, pas de public etc.
Ranskalaisen karikatyyrin perinne on vaikuttanut Rannan työhön aina. Hän on kasvanut ranskalaisten sarjakuvien, eikä ainoastaan Asterixin ja Lucky Luken, kanssa. Ja hän on ihaillut jo pitkään ranskalaisia karikatyyripiirtäjiä, joiden töissä on särmää. Suomessa on hyvin vähän tällaista. Täällä on elävä vaihtoehtosarjakuvan kenttä, mutta ei tiettyä traditiota, moninaisuutta ja yleisöä.
Différentes cultures de la liberté d’expression
KP: L’écrivaine Elisabeth Badinter dit que depuis Voltaire on a le droit au blasphème [en France] et que la liberté de pensée ne se divise pas. Est-ce que tu vois la différence entre la France et la Finlande par rapport au blasphème?
VR: Oui, les cultures de la liberté d’expression etde blasphème sont très différentes en France et en Finlande. Dans ce que dit Badinter, on veut de nouveau l’idéalisme français. On fait une proclamation et les problèmes suivent. En Finlande, on n’idéalise pas les droits. On est plus pragmatique. Mais le blasphème est plus ou moins possible dans les deux pays. Je ne suis pas sûr si le blasphème soit un bon symbole pour la liberté d’expression, mais il l’est devenu en tout cas. Le droit au blasphème fait naturellement partie de la liberté d’expression, et on ne peut pas exclure la réligion de la critique. Mais nous sommes aussi responsables de ce que nous faisons avec nos mots et dessins libres.
Kommentoin, kuinka kirjailija Elisabeth Badinterin mukaan Ranskassa on ollut Voltairesta lähtien oikeus rienaukseen, eikä ajatusten vapaus ja siten ilmaisunvapaus ole pilkottavissa. Samalla kysyin Rannalta näkeekö hän Ranskan ja Suomen välillä eroja liittyen tähän ’rienauksen’ sallimiseen valtaapitävien ja eri uskontojen arvostelussa. Ville Ranta vastasi, että maat ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia. Badinterin viestistä halutaan uutta ranskalaista idealismia. Suomessa sananvapautta ei idealisoida, täällä ollaan pragmaattisempia. Ranta ajattelee, ettei jumalanpilkka (blasphème) ole paras mahdollinen sananvapauden symboli, mutta sellaiseksi se on kuitenkin muodostunut. Vapaisiin kuviin ja sanoihin liittyy myös vastuuta.
Travailler dur, s’habituer à la critique
KP: Dessiner, c’est solitaire. Comment tu te détends?
VR: Je travaille tout le temps et c’est bien dur. Mais j’ai des enfants et tout ça. Je ne suis pas toujours à ma table de dessin. Mais prèsque. Je crois que je vais me fatiguer finalement… Si je n’avais plus d’énergie de dessiner tous les jours, je ne saurais pas quoi faire.
Ranta työskentelee koko ajan ja se on raskasta. Hän ei ole aina piirustuspöydän ääressä, mutta melkein sittenkin. Jos hänellä ei olisi enää energiaa piirtää päivittäin, hän ei tietäisi mitä tehdä. Hänellä on myös lapsia ja muutakin elämää.
KP: J’ai compris que tu reçois des messages assez agressifs à cause de tes dessins. Comment on supporte de telles réactions?
VR: Bof. Oui, je reçois des mails et des messages imbéciles toujours quand je publie un dessin sur l’immigration ou sur le racisme. Ça me prend du temps à réagir à tout ça. Mais j’y suis habitué. Je ne prends pas au sérieux les idiots qui m’envoient des photos des massacres ou des insultes. Et la plupart du temps je suis capable de ne pas le prendre personnellement.
Otti aikansa ”tottua ” agressiivisiin viesteihin, joita piirtäjälle tulee hänen julkaistuaan piirustuksia maahanmuutosta tai rasismista. Ranta ei ota tosissaan herjausviestejä, suurimmaksi osaksi hän onnistuu olemaan ottamatta niitä henkilökohtaisesti.
Merci, Ville Ranta, pour ton temps! Et surtout d’avoir accepté le correspondance par mail, qui n’est pas toujours un moyen facile ou sympathique! @KPohjanvirta, L I L O U ’ s
Pääsuunnittelija Noora Niinikoski on luotsaamassa Nansoa entistä muodikkaampaan suuntaan. Ensi syksyn mallisto ehdottaa kuluttajille suomalaisesta kuviosuunnittelusta kumpuavia vaatekappaleita. Klassista työpukeutumista elävöitetään erikokoisilla printeillä ja ryhdikkäillä neuleilla. Lisää tuotteista: nansoshop.com
Kuosi- ja neulesuunnitteluun erikoistunut Nanson pääsuunnittelija Noora Niinikoski. Designer Noora Niinikoski de Nanso.
”Nanso on nyt erityisen ajankohtainen”
Työpukeutumisen ei tarvitse enää olla yltiövirallisen jäykkää, uudistunut Nanso tarjoaa tähän pohjoista estetiikkaa kansainvälisellä trendikkyydellä maustettuna. Merkin uudistamisessa kokonaisajattelun täytyy olla kunnossa. Päämalliston ja yö- ja oloasulinjojen välille on muokattu aiempaa selkeämpää eroa. Noora Niinikoski näkee kuosisuunnittelun suomalaisena vahvuutena, itse hän on työskennellyt myös Marimekolla printtien parissa. ”Meillä on kansainvälisesti lahjakkaita ja omintakeisia printtisuunnittelijoita – se on meillä erottautumistekijä.” hän kertoo. Muotokieleltään raikkaissa vaatteissa on mukana eri kokoisia printtejä, monipuolisia kuviointeja, mutta myös yksiväriset tuotteet ovat tärkeässä osassa. Niissä pelataan struktuureilla.
Retki-mekon kuosin on suunnitellut Sofie Sälekari. Le motif de la robe a été dessiné par Sofi Sälekari.
”Tuotteet täydentävät toisiaan ja mukana täytyy olla yllätyksiäkin”
Niinikosken mielestä on tärkeää ja kiinnostavaa kollaboroida nuorten suunnittelijoiden kanssa. Vuonna 1921 perustetulla Nansolla on töissä lisäksi konkarisuunnittelijoita, joilla on intoa uuden oppimiseen syvällisen prosessien tuntemuksen lisäksi. Niinikoski ajattelee tiimin olevan ajattelunsa jatke. ”Olen hakenut tekemiseen tiettyä seesteisyyttä. Mukavuuden ja tyylikkyyden rinnalla täytyy olla mukana myös räiskyvyyttä.”
Eri kokoiset printit, monipuoliset kuvioinnit muodostavat tuttua Nanso-kuvastoa, jota on modernisoitu. Les motifs de ditterentes tailles sont dans l’ADN de l’entreprise,
”On innostavaa nähdä, kuinka asiat menevät eteenpäin”
Niinikoski seuraa muotialaa monipuolisesti sesonkinäytöksistä, hän zoomaa myös jatkuvasti sitä, miten erilaiset kiinnostavat merkit on rakennettu. Noora Niinikoski on opiskellut Lahden muotoiluinstituutissa, Taideteollisessa korkeakoulussa ja Central Saint Martinsissa Lontoossa. Maisterin lopputyönsä hän teki yhdessä Piia Rinteen kanssa. Tästä seurasi kymmenvuotinen yhteistyöduo Rinne-Niinikoski; muodin ja taiteen välimaastoon sijoittunut merkki toimi omilla ehdoillaan. Vaatteita valmistettiin puoliteollisesti lisäten tuotteisiin aplikointeja ja printtejä. Rinne-Niinikoski-duossa oli aikaa syventyä tekemiseen. Myyntiin ja markkinointiin olisi vain tarvittu järeämpiä tekijöitä, jotta business olisi lähtenyt liitoon. Niinikoski kokee pystyvänsä yhä ammentamaan tästä työskentelystä.
Nansolle on luotu referenssipohja kuvamaailmoista ja kuoseista, joihin nojata visiota eteenpäin vietäessä. Yritys on ollut kotimarkkinavetoinen ja asiakas tunnetaan siellä hyvin. Noora Niinikoski sanoo, että hänellä on ollut alusta asti vahva näkemys, mihin suuntaan Nansoa lähdetään kuljettamaan.
Yö- ja oloasuihin on haettu myös uusia linjoja. Pour les tenues de temps libre et les vêtements de nuit les designers ont cherché de nouveaux lignes.
Nanso est une entreprise finlandaise fondée en 1921. Le designer en chef Nora Niinikoski lance la collection A/H moderne et contemporaine où les motifs sont importants. ”Le design des motifs est spécial en Finlande, ça nous rend différents.” dit Niinikoski. Elle a étudié à Central Saint Martins à Londres et à l’Université d’Art et du design à Helsinki. Sa spécialité sont les motifs et les tricots. Elle dit de bien savoir où amener la marque de Nanso. Plus d’info: nansoshop.com
Stockmannin tavaratalon lanseeraaman modernin ja nuorekkaan cut & pret-malliston takana on designer Johanna Salovaara. Keskustelimme talvisessa Töölössä suunnittelijan taustoista sekä muodin vaihtuvista suuntauksista, jossa uusi ekologinen lähestyminen on jatkuvasti voimistumassa.
Suunnittelija Johanna Salovaaran uusin luomus on Stockmannin cut & pret-mallisto. Le designer Johanna Salovaara a dessiné la collection cut & pret pour le grand magasin Stockmann.
Ryhmässä työskentelemisestä
Alavalintana muoti ei ole helpoimmasta päästä, sillä tuotannossa on niin monta liikkuvaa osaa, että suoritusta voisi aina parantaa. Johanna Salovaara pitää kaupallisena suunnittelijana toimimista kuitenkin hyvänä asiana: ”Stockmannin design-tiimissä on innostunutta väkeä,” Salovaara kertoo. ”Lisäksi isosta tiimistä saa paljon tukea. En kokenut yksin työskentelyä omakseni.” Hän työllistyi Stockmannille Taideteollisen korkeakoulun kandiopintojen jälkeen, maisteriopinnot seurasivat lastensaannin ja työn ohessa.
Salovaara pitää suuressa talossa työskentelyn hienona puolena myös sitä, että suunnittelija joutuu perustelemaan valintojaan, omat ideat täytyy myydä jo talon sisällä. Uuden cut & pret -malliston hän kertoo syntyneen helposti alkuvalmistelujen jälkeen.
Vaivattomasti yhdisteltäviä vaatekappaleita, jotka sopivat monen ikäiselle. Housumalleissa on valittavana monia eri tyylejä. C’est facile à assortir les vêtements de cut & pret. La sélection des pantalons est assez importante.Photo: Jonas Lundqvist
Cut & pret -mallistonimi on kunnianosoitus valmisvaateteollisuudelle
Cut & pret -merkki on suunnattu laajalle kohderyhmälle modernina, muodikkaana ja selkeänä mallistona. Sen konseptia alettiin rakentaa vuosi sitten. Suunnitteluprosessin alussa tarkastellaan edellisten kausien myyntejä ja tutkitaan, mikä asiakkaita on kiinnostanut. Samalla katsastetaan trenditoimistojen kautta tulevia suuntauksia. Salovaara seuraa itsekin aktiivisesti nousevia ja laskevia trendejä.
Alustavan mallistorakenteen jälkeen tiimissä mietitään värejä, kuoseja ja materiaaleja. ”Silhuetit seuraavat siinä sivussa. Etsimme myös uusia tapoja yhdistellä vaatteita.” Salovaara valottaa. Cut & pret-mallistoa ei suunnitella syys- ja kevätkausien mukaan, vaan kuukausitasolla. Tarkoituksena on tarjota asiakkaille uutuuksia, joiden hinta-laatusuhde on kohdillaan.
”Ihmiset kaipaavat puketumiseen helppoutta”
Suunnittelijana Salovaaralle vaatteessa tärkeintä on se, miltä se tuntuu yllä. Hän suunnittelee hyvin käyttäjälähtöisesti. Koordinoidusta mallistosta voi nähdä hyvin, kuinka se sopii hyvin erilaisille ja eri ikäisille kuluttajille.
Modernia, ajatonta, helppoa. Des lignes modernes, intemporelles et simples. Photo: Jonas Lundqvist
”Kaikki naiset ympärilläni – sukulaiset, ystävät ja asiakkaat – opettavat eniten”
Salovaaran mukaan eniten alalle on opettanut työ itse. ”Minua myös kiinnostaa, mitä ystävät ja sukulaiset ostavat. Tärkeintä on se, miltä vaate tuntuu, kuosi ja väri tuovat viimeisen silauksen. ” Hän kuvaileekin vaatetta naisen ystävänä: ”Siinä voi liikkua, mennä teatteriin, olla kotona, pitää hauskaa ja kertoa salaisuuksia!”
Vaatteen arvo uuteen nousuun
Kuten moni muotialaa opiskellut, joutui Salovaarakin painiskelemaan alan merkityksellisyyteen liittyvien kysymysten parissa. Hän ajatteli haluavansa vaikuttaa suurempaan yleisöön, kuin oman merkin suunnittelijana ehkä olisi voinut. Ajankohtaisista vaatetusteollisuuden vastuullisuuskysymyksistä on tarjolla tietoa Stockmannin sivuilla, siellä kerrotaan yhteistyökumppaneista tehdaslistauksineen.
Salovaara näkee, että kuluttaminen on muuttumassa. ”Realistisiin haaveisiini liittyy se, että saisin kehittyä ammatissani ja ymmärtää tuotantoa niin, että pääsisin lopputulokseen yhä nopeammin. Suuremmassa mittakaavassa haaveeni koskevat kestävää vaateteollisuutta, jossa voi löytää uusia tekemisen tapoja ja inspiroida ihmisiä kierrättämäään.”
Yhdisteltävyys on cut & pret-malliston salaisuus. Ensimmäisessä mallistokokonaisuudessa mustavalkoisuus hallitsee, seuraavaksi luvassa on 70-luvun boho-tyyliä sinisen sävyissä sekä mokkaa, hapsuja ja paisley-kuoseja. En noir et blanc, prochainement cut & pret nous proposera des silhuettes des années 70 en daim et en motifs de paisley. Photo: Jonas Lundqvist
Muodissa muutos on jatkuva olotila
Salovaara kertoo omista huomioistaan, kuinka oma kehittyminen ja muutos vaikuttavat pukeutumiseen: ”Jos vannoo, ettei koskaan käytä turkoosia, niin muutaman vuoden kuluttua huomaakin käyttävänsä juuri tätä väriä.” Muutoksen halu on luonnollista ja Salovaara haluaakin mallistollaan rohkaista katsomaan vaatekaappia uusin silmin. Cut & pretin linjakkailla vaatteilla jo pieni päivitys käy helposti.
Tämänkin paidan voi nähdä monenikäisen vaatekaapissa eri tyyleihin stailattuna. On peut imaginer beaucoup de femmes porter cette blouse. Photo: Jonas Lundqvist
Designer Johanna Salovaara travaille pour le grand magasin Stockmann. Dans sa nouvelle collection cut & pret on trouve des vêtements simples et élégants pour tous les âges. On trouve facilement plusieurs combinaisons dans la collection. La ligne est moderne, elle commence par le noir et blanc avec quelques couleurs. Et le rapport qualité-prix des vêtements est raisonnable.
Salovaara cherche l’inspiration des femmes de son entourage: elle interviewe les amies et la famille sur leurs achats: ce qui ne va pas lui intéresse spécialement. Elle veut surtout que ses vêtements soient confortables. Elle s’intéresse aux nouvelles façons de consommation: comment encourager les gens à recycler les vêtements.
Le lancement officiel de cut & pret sera au début du février, quelques pièces sont déjà dans les magasins.
Kun arvostetut meikkaajat Reija Lommi ja Suvi Tiilikainen perustivat yhteisen yrityksen syntyi Rebel Helsinki -kauneushoitola. Sen ylellisen rennot tilat ja sydämellinen henkilökunta kutsuvat hoitoihin Fabianinkatu 4:ssä. Yhteystiedoista lisää: www.rebelhelsinki.fi
Reija Lommi Rebel Helsingin vastaanottotiskin takana: ”Tuntuu ihanalta, kun rakkaudella tehty oma yrityksemme on valmis ja käy asiakkaita!” Reija Lommi de salon de beauté Rebel Helsinki: ”Ça nous rend heureuses que nous avons eu toute de suite des clients!”
”Ihminen ihmisenä”
Rebel Helsinki avattiin joulukuussa, mutta suunnitelmat omasta kauneushoitolasta olivat kiertäneet mielessä jo vuosia. Reija Lommi on koulutukseltaan erikoissairaanhoitaja, meikkaajan töitä hän on tehnyt parikymmentä vuotta. Rebeliä Reija rupesi ideoimaan Suvi Tiilikaisen kanssa nelisen vuotta sitten. Myös Suvilla on pitkä kokemus meikkaajan ammatista ja hän toimii Suomessa L’Oréal Paris’n meikkitaiteilijana.
Monen mutkan kautta asiat alkoivat loksahdella paikoilleen ja Rebeliin löydettiin oikeat ihmiset. Kosmetologi Jessica Delst oli ollut Tiilikaisen luottokosmetologi. Hänen asiakaspalvelutaitonsa ja ennen kaikkea ammattitaitonsa vaikuttivat siihen, että hänet haluttiin ehdottomasti mukaan. Vastaanottovirkailija Rosa Tanskanen löytyi myös lähipiiristä. ”Jokainen ihminen on työyhteisössämme äärettömän tärkeä,” Lommi kertoo, ”Meillä ei ole turhia etikettejä, otamme ihmisen vastaan ihmisenä.”
You are beautiful – But are you a Rebel?
”Jokaisessa naisessa on pieni rebel, kapinallinen, joka ei halua mennä kaikkien sääntöjen mukaan.”
Hoitolassa tehdään mesoterapia- ja täytehoitoja, kestopigmentointeja ja kosmetologin hoitoja entsyymiterapialla. Lommi rohkaisee tulemaan hoitoihin ilman paineita. ”Naiset ajattelevat usein, että hemmottelu täytyy ansaita suursiivouksella ja luomuruuan kokkauksella. Vasta sitten voi tarjota itselleen kauneushoitoja. Me ajattelemme, että olet omana itsenäsi ansainnut hoidon.”
Reija Lommi Rebel Helsingin aulatiloissa, Suvi Tiilikainen on toinen perustajista. La co-fondatrice Reija Lommi dans les locaux de Rebel Helsinki.
”Olemme todella onnellisia, että asiakkaita on tullut heti.”
Moni on kysellyt kuinka Lommi ja Tiilikainen uskaltavat juuri nyt lähteä yrittämään. ”Kannustan kaikkia yrittämään ja tekemään haaveistaan totta. Muutenhan täällä ei päästä eteenpäin! Suvin kanssa teemme tätä lämmöllä ja sydämellä. Silloin uskomme, että asiakkaitakin riittää.” Reija Lommi sanoo. Sekä Lommi että Tiilikainen ovat olleet jo pitkään yrittäjiä, tämä oli seuraava askel. Yhteisestä haaveesta on tehty totta ja into ja lämpö välittyvät Rebelissä käydessä: kaikki toivotetaan tervetulleiksi.
Reija Lommin meikkaajana hankittu kyky nähdä kasvojen mittasuhteet on osoittautunut vielä suuremmaksi vahvuudeksi kuin hän osasi odottaa. Täyteaineiden laittamisessa hän kokee olevansa erityisen hyvä tämän ominaisuuden kautta. Kasvojen täyteaineista kysyessäni Lommi vastaa: ”Kauneustoimenpide, joka näkyy tehtynä kauneustoimenpiteenä, on mennyt pieleen.” Pigmentoinnit ja täyteainetoimenpiteet halutaan pitää Rebelissä luonnollisina. Luonnollisista pigmentoinneista onkin tullut paljon kyselyjä.
Rebelin tilat ovat ylellisen harmoniset. Paparazzin toimitusjohtaja Laila Snellmann vinkkasi mallitoimistonsa muutosta ja tilat uudistettiin Rebelin tarpeisiin. Les interieurs harmonieux et chaleureux de Rebel.
Reija suositteli minulle entsyymiterapian testaamista* kosmetologilla. Aikaisemmat kokemukseni ovat nojanneet kosmetologien perinteisempiin menetelmiin. DMK:n tuotteet ovat paramedikaalisia ja hoito vakuttaa ihossa vielä tunteja käsittelyn jälkeen. Jessika Delst aloitti puolitoistatuntisen hoitoni puhdistuksella ja analysoi ihoni kuntoa. Ihoni on perusterve, kuivuutta ja paksuuntuneita kohtia on paikoittain.
Kosmetologi Jessica Delstin taikakäsissä sain kokeilla entsyymiterapialla toteutettua kasvohoitoa. L’esthéticienne Jessica Delst de Rebel Helsinki. À recommender chaleureusement!
Entsyyminaamion ihme
Puhdistuksen jälkeen iholle levitettiin seerumeita sekä e-vitamiiniöljy, joka hierottiin ah, juuri niin rentouttavasti kuin voi toivoa. Ammattilaisen taikakosketuksessa jo muutaman minuutin hieronta saa syvään rentoutumisen tilaan. Seuraavaksi seurasi jännittävä osuus, kun Jessica sekoitti entsyyminaamion. Vaikuttavin aine on albumiini, joka tulee kananmunan kuoresta, joten kanamuna-allergikoille hoito ei sovi. Ihossani alkoi tapahtua, kun naamion annettiin kuivua kasvoille ja kaulalle 45 minuttin ajan. Kasvoilla tuntui sykkimistä, kiristämistä ja nykimistä. Otsan aluella ihossani oli erityisesti ongelmaa, joten siinä tuntui eniten kutinaa. Naamion avulla saadaan oma entsyymitoiminta käyntiin. Osa asiakkaista nukahtaa naamion aikana, itselläni oli energinen olo kuulostellessani kuinka ihoni reagoi.
Kun Jessica puhdisti kasvoni naamiosta, näkyi kaulalla ja poskissa paikoitellen punaisia juovia, kun veri lähti liikkeelle. Otsastani oli kuoriutunut kerros kuollutta ihosolukkoa, myös poskilla ihon heleys on aivan uuden veroinen. Yrttimineraalivesi, e-vitamiiniöljy ja hoitovoide viimeistelivät hoidon, joka ei varmasti jää viimeiseksi. Jessica Delst kertoi, että 3-4 kertaa tarvitaan pysyvien tulosten saavuttamiseksi.
Kosmetologin hoito tehdään DMK:n tuotteilla. Les produits de DMK.
Au centre ville d’Helsinki le nouveau salon de beauté Rebel Helsinki a ouvert ses portes (adresse: Fabianinkatu 4). Les maquilleuses connues Reija Lommi et Suvi Tiilikainen ont fondé le salon dont l’ambiance est relax, conviviale et chaleureuse. Elles veulent offrir des soins qui donnent de vrais résultats tout en restant naturels.
On m’y a offert le service de l’esthéticienne qui utilise la thérapie des enzymes: le traitement a été fait avec les produits de DMK. Je peux vous dire que l’expérience du masque des enzymes a été révolutionnaire. Le masque serrait, chatouillait – et surtout donnait des résultats. Ma peau est comme nouvelle. Plus d’informations: www.rebelhelsinki.fi
Piilaaksosta kotiutuneen muotoilija Mika Nenosen maailmassa Viron energisyys on lähempänä amerikkalaista työkulttuuria kuin suomalainen. Insinööritieteiden tuntemus on teollisen muotoilijan vahvuus, tästä osaamisesta kertoo +-merkintä designerin tittelissä. Vapaa-aikansa Nenonen käyttää mieluiten vaimonsa Rosan kanssa.
Teknologian uudet mahdollisuudet inspiroivat product designer+ Mika Nenosta. Product designer+ Mika Nenonen raconte sa vie de Silicon Valley à Helsinki.
”Jos haluaa uudistaa, täytyy olla perustaidot kunnossa, jotta pystyy rikkomaan rajoja.”
San Fransiscossa Mika Nenonen toimi Googlen omistaman Nestin https://nest.com pestissä. Siellä hän oli viimeimmäksi mukana luomassa termostaattia, joka toimii oppivan algoritmin avulla. Termostaatti säätää lämpötilaansa opittuaan itse toimintansa käyttäjän kautta. Lopulta termostaatti alkaa neuvoa käyttäjää ja tuotteen avulla säästetään energiaa.
Nenonen haluaakin suunnitella laitteita, joilla voi muuttaa maailmaa parempaan suuntaan. Niillä voidaan helpottaa elämää, säästää luonnonvaroja, ohjata ihmisen toimintaa. Teknologian mahdollisuuksista inspiroituneet tuotteet toimivat uudella tavalla ja suunnitteluprosessissa fyysinen esine valmistetaan entistä myöhäisemmässä vaiheessa. Tuote tulee tarpeelliseksi testausvaiheessa ja rahoitusta haettaessa.
Nestin termostaatti oppii käyttäjältään. Le thermostat de Nest apprend son fonctionnement par son utilisateur.
”San Fransicossa tajusin miten järjetön potentiaali artificial intelligence -alueella on”
Ennen valmistumistaan Mika Nenonen pyydettiin Nokian Kööpenhaminan yksikköön. Lahden muotoiluinstituutissa ja Taideteollisessa korkeakoulussa opiskellut Nenonen sanoo, että Nokian vuodet olivat hänen paras koulunsa. Kouluissa hän koki oppineensa muotoilijan työkaluja, ei niinkään ammatin harjoittamista. ”Teknologia ja elektroniikka eivät silloin niinkään kiinnostaneet, olin suuntautunut ennemminkin lasiin ja keramiikkaan. Köpis kaupunkina kuitenkin kiinnosti.”
”Ensin ajattelin, että tämähän on ihan kauheaa: raja-aidat tekniikassa ja brändin hallinnassa antoivat tunteen, ettei mitään voi tehdä. Muutaman puhelinprojektin jälkeen tajusin, että osaankin toimia luovasti niissä rajoissa.” Oman ajattelun muututtua tekninen puoli alkoi kiinnostaa yhä enemmän ja Kööpenhaminan vuosien jälkeen Nenonen lähti Nokialle Amerikkaan. Tutkimusprojektien jälkeen puhelimet jäivät, tuote alkoi jäädä toisarvoiseksi. Suunnittelun lähtökohdat alkoivat muuttua.
Aether cone: oppiva musiikkisoitin, josta voi valita mitä tahansa musiikkia tai musiikkityyliä. Soitin alkaa tarjota musiikkia, jota haluaisit kuulla. Tuote suunnitellaan insinöörien kanssa sisältä ulospäin.
”Olen nähnyt äärimmäisestä työkulttuurista kaikkein äärimmäisimmän mallin”
San Franciscossa Nenonen työskenteli neljä vuotta; vaimon kanssa oli jo sovittu, että jossain vaiheessa muutetaan yhdessä valittuun paikkaan. Mallina uraa tehneellä Rosa Nenosella oli myös omia suunnitelmia positiivisen psykologian alalta, joten pari palasi Suomeen. Amerikassa työtahti oli hurjaa. Teknologian keskuksessa Piilaaksossa eurooppalaisen on turha änkyttää omista arvoistaan ja perhe-elämästä. Empatiaa ei heru, koska työkulttuuri on todella erilainen.
Silicon Valleyssä Nenonen tiesi, että paikka ei ole loppuelämän valinta. Sieltä saadut opit voidaan nyt hyödyntää omaan tekemiseen ja rakentaa jotain pysyvämpää kuin Amerikan viisumiviidakossa. Virosta hän on löytänyt hyvän tekemisen energian. Maassa on pienet piirit, joissa uskotaan tulevaan ja riskirahaakin löytyy.
”Raha ei liity millään tavalla muotoilijan menestykseen, vaikka se onkin osa liike-elämää. Yksikään muotoilija ei lähde alalle mielessään rikastuminen!” Nenonen naurahtaa.
”Tärkeintä on, että pystyy tekemään mielekkäitä asioita, joilla on merkitystä isossa mittakaavassa.”
Nyt työn alla on kodin sähkönkulutuksen ohjauslaite, joka vapauttaa käyttämätöntä energiaa takaisin verkkoon, sekä kodin yrttitarha, jonka värimalleja Nenonen esittelee innoissaan: ”Siis tämähän ei edelleenkään ole pelkkää insinööritiedettä!”
”Moni mieltää insinöörimäisyyden aavistuksen tylsänä, mutta minulle se ei ole sitä. Mikropiirien sadasosamillit ovat kiinnostavia!” Les possibilités nouvelles de la téchnologie inspirent Product designer+ Mika Nenonen.
”Ajattelen, että tämä on yksi vaihe ja vielä tulee lisää vaiheita -mieluiten yhdistäisin muotoilua ja kuvanveistoa
Lempipaikkasi?
Niitä on monta, mutta mieli ja sydän palaa aina Köpikseen. Siellä on todella täyteläinen elämäntyyli. Jos tanskalaisista puhutaan Pohjolan latinoina, niin heillä on kuitenkin kova itsekuri. Töitä tehdään paljon, jotta voidaan saada aikaa myös perheelle ja kavereille. Tapakulttuurista ja monista asioista Köpiksessä voi sanoa, että hyvä on oikeasti hyvää. Ihmisillä on korkeat standardit.
Harrastuksesi?
Harrastuksia ei ole. Mutta taide kiinnostaa, erityisesti kuvanveistoon on kova veto. Nyt on ollut kova meno päällä, joten mieluummin kuin omiin harrastuksiin, käytän kaiken ylimääräisen ajan parisuhteeseen.
Le titre product designer+ veut dire pour Mika Nenonen la qualité de son design: il connaît aussi bien les aspects techniques qu’esthétiques du travail. Nenonen a travaillé pour l’entreprise Nokia en créant plusieurs téléphones portables à Copenhague et après à San Francisco. Là-bas il a connu le rythme américain de travail. En travaillant pour Nest -une entreprise dont le propriétaire est Google – il voulait tout apprendre pour pouvoir créer des projets plus tard en Europe.
J’ai connu Nenonen déjà comme lycéen, et on le connaissait très doué pour les arts et les arts plastiques. Alors, ça ne m’étonne pas qu’il ait fait un beau carrière et j’admire totalement son parcours!
Coston ja Pure Waste Textilesin Anders Bengs on luomassa konseptia, joka edistää kestävää kehitystä. Coston lätsistä lähtenyt yritys on laajentunut kierrätyskankaiden ja -lankojen valmistukseen. Muutaman vuoden sisällä tavoitteena on saada omaan omistukseen koko kierrätysprosessin infran käsittävä tehdas.
Coston ja Pure Waste Textilesin Anders Bengsin mielestä työympäristöstä on syytä luoda niin mieluisa, että siellä viihtyy. L’ambience de travail doit être agréable, dit Anders Bengs.
”Ollaan vaan tehty sen ihmeempiä miettimättä, koska ollaan tykätty siitä mitä tehdään.”
Coston hatuista lähtenyt yritystarina on kasvanut kestävästi tuotettaviin kankaisiin, lankoihin sekä kuluttajatuotteisiin. On fabrique les casquettes de Costo du surplus de l’industrie textile.
Kasvua omalla työllä
Costo perustettiin syksyllä 2006 pienimmällä mahdollisella pääomalla samalla miettien, mitä ryhdyttäisiin tekemään. Muotoilijaveljekset Anders ja Hannes Bengs ja vaatturi Lauri Köngäs hankkivat ompelukoneet. Kankaisiinkaan ei ollut varaa, mutta Hannes sai työpaikaltaan Formwerkistä kangasfeelereitä, joista riitti materiaalia juuri hatun verran. Kun alkoi tulla jälleenmyyjiä ja kiinnostus kasvoi ja kankaita tarvittiin isompia määriä, ryhdyttiin 2010 miettimään, voisiko kankaita tehdä itse. Siitä seurasi Pure Waste Textilesin tarina. Kankaita ja lankoja alettiin valmistaa tekstiiliteollisuuden ylijäämästä. Yritystä on kasvatettu ilman ulkopuolisia rahoittajia.
Kierrätysprosessissa kangas prosessoidaan karstaamalla takaisin kuiduksi, joka neulotaan tai kudotaan uudeksi kankaaksi. Kun luomupuuvillaisen t-paidan valmistukseen käytetään 2700 litraa vettä, Pure Waste Textilesin tuotteessa veden käyttö on lähes nollassa, koska pesuissa käytetty vesi kierrätetään 90 %:sti.
Coston tupsujen värikirjoa. Hatut on valmistettu tekstiiliteollisuuden ylijäämäkankaista. Les pompons colorés de Costo.
Millä mitataan menestys?
Bengs kritisoi sitä, mikä mediassa noteerataan menestystarinaksi. Se, että on nopeasti myynyt yrityksen ja saanut isoa rahaa, kuvataan menestyksen mittarina. Toisaalta Bengs kehuu, että oppiminen omassa työssä on tärkeintä. ”Ei materia, raha tai valta ole tärkeää, vaan se se, että pystyy viemään oppimaansa eteenpäin.” Oma yrittäjyys on pakottanut ottamaan asioista selvää. Kiinnostavaksi työn tekee myös Pure Waste Textilesin laaja yhteistyöverkosto, sillä yritys tuottaa mm. t-paitoja ja esiliinoja eri toimialoille. Kun ollaan kanssakäymisissä kaikkien teollisuuden alojen kanssa, tekeminen pysyy kiintoisana.
Lähivuosien tavoitteisiin kuuluu Intiassa olevien tehtaiden saaminen omaan omistukseen, jolloin koko kierrätys- ja valmistusprosessi on hallussa. Tuotannossa paneudutaan yhä ekologisemmin ja eettisemmin toimimiseen. Ekologisen valmistamisen lisäksi kestävyys kuuluu konseptiin, tuotteiden on pysyttävä kuosissaan vielä käytön ja pesujenkin jälkeen.
Costo/Pure Waste Textiles Yrjönkatu 34:ssä, Helsingissä.
Pure Waste Textiles est une companie fondée en 2006 à Helsinki. Le début de l’entreprise est dans les casquettes de Costo. Anders Bengs, son frère Hannes Bengs et Lauri Köngäs sont les fondateurs de la marque. L’histoire des débuts de l’entreprise est assez fabuleuse: ils l’ont fondée, acheté des machines à coudre et réfléchi après à ce qu’ils pourraient faire. Hannes travaillait dans une boutique de décoration et ils ont eu des semples de fabriques gratuitement. Il y en avait assez pour les casquettes. L’entreprise a démarré et ils se sont demandé s’ils pourraient produire des textiles eux-mêmes. Ils ont fait ce qu’ils ont aimé et ça a marché:
”Ni le matériel, ni l’argent, ni le pouvoir ne sont importants, c’est l’apprentissage qui est important pour moi. Et de pouvoir partager ce que nous avons appris.”
raconte Bengs. Leur prochain but pour l’entreprise est d’avoir toute l’infrastructure industrielle du recyclage dans leur propre possession en Inde. L’enthousiasme pour le développement durable a conduit les messieurs jusque là.
Infogrammi tekstiilin kierrättämisestä. Voici comment Pure Waste Textiles recycle les textiles.
R/H kuuluu nouseviin suomalaismerkkeihin. Sen suunnittelijoille Hanna Riiheläiselle ja Emilia Hernesniemelle vastuullisuus lähtee juuri suomalaisuudesta. Merkin vaatteet valmistetaan 50 kilometrin säteellä suunnittelustudiosta. Tapasin Emilian R/H:n liikkeessä osoitteessa Fredrikinkatu 18. rh-studio.fi
Riiheläinen ja Hernesniemi opiskelivat samaan aikaan Taideteollisen korkeakoulun vaatetuksen laitoksella. Riiheläinen oli puhunut merkistä jo opintojen aikana. He päättivät käyttää maisteriopintojen loppuajan merkin kehittelyyn. Hernesniemen lopputyö käsitteli markkinoiden analyysiä Suomessa ja merkin suunnitelmaa viiden vuoden päähän. Joitakin lopputyön printtejä on jäänyt mallistoon edelleen elämään.
”Aloitimme vahvasti intuitiolla, mutta liikevaihtoa tuli heti.”
R/H:n suunnittelijat Emilia Hernesniemi ja Hanna Riiheläinen. Les designers de la marque R/H: Emilia Hernesniemi ja Hanna Riiheläinen. Photo: Karoliina Bärlund
Hernesniemi kuvaa R/H:n suunnittelijoita sekä persoonina että osaajina hyvin erilaisiksi. Hanna Riiheläisen vahvuutena on naistenvaatesuunnittelu ja siinä yksinkertaistaminen, Emilia Hernesniemellä puolestaan konseptuaalinen puoli trendinrakennuksesta kansainvälisille markkinoille lähtemiseen.
Hernesniemi oli opintovuosien aikana Berliinissä työskentelemässä Agency V PR-toimistossa, joka järjesti pressipäiviä Pariisiin ja Lontooseen sekä näytöksiä Kööpenhaminan muotiviikoille. Siellä hän näki kuinka asioita tehdään. Ja nimenomaan kuinka asioita toteutetaan, eikä vain puhuta, että on vaikea tehdä.
Moderni biker-takkimekko. Le biker moderne en jersey. Photo: Paavo Lehtonen
Kuparin ja betonin sävyttämän R/H:n liiketilan on suunnitellut arkkitehti Lilli Maunula ja toteuttanut Teppo Reivo. L’architecte Lilli Maunula a dessiné le shop de R/H, la réalisation par Teppo Reivo.
”Ihmiset ovat maaginen juttu”
R/H-merkillä on kaksitoista mallistoa takanaan. Hernesniemi kuvaa, että kymmenen malliston aikana vaatemallistojen toimivuus mitataan. Kun töitä on tehty usempi vuosi todella paljon, pystyvät suunnittelijat nyt tekemään tavallista työpäivää. Aikaan saadaan paljon ilman erityisiä sääntöjä. Kun yrityksessä on hyviä tyyppejä työskentelemässä, niin ihmiset lähtevät aidosti mukaan. Aluksi suunnittelijat olivat kaksin, nyt työntekijöitä on yhteensä viisi.
”Yritämme koko ajan rakentaa tekemistämme kodikkaammaksi.”
Liiketoimintasuunnitelman tekeminen oli vaikeaa. Rahoitusta saatiin Finnveralta, lainana pankilta ja vanhemmilta. Hernesniemi kertoo, että ensimmäisen vuoden aikana he tekivät virheen, jota eivät enää toistaisi eli eivät maksaneet itselleen palkkaa. Vaatetusyrittäjällä täytyy olla paljon vahvuuksia, ja lukemattomien asioiden täytyy olla kunnossa. Mutta nimenomaan maagisena Hernesniemi kuvaa sitä, että ihmiset lähtevät mukaan ostamaan merkin tuotteita.
R/H:n muotokielen rauhaisaa minimaalisuutta. Le minimalisme calme de R/H. Photo: Paavo Lehtonen
Hernesniemi puhuu kauniisti asiakkaistaan: kuinka tekijät kunnioittavat ja ymmärtävät naisia ja haluavat tuottaa vaatteillaan heille iloa. Hän näkee R/H:n rakentuvan naisten yhteisöksi.
”Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä, ei tarvitse olla tietynlainen astuakseen sisään liikkeseemme.”
Merkin asiakaspohja onkin laaja. R/H:n tuotteita myydään samanaikaisesti newyorkilaisissa pikkuputiikeissa ja rovaniemeläisille rouville. Tarkoituksena on korostaa naisten parhaita puolia. Esimerkiksi korotettu vyötärö tuo sääret esiin. Trikoo puolestaan materiaalina on mukava, mutta mietityillä leikkauksilla asu on silti pukeva.
”Vaatteemme näyttävät puetummilta kuin tuntuvat.” Les tenues de R/H se portent facilement, le confort et l’élégence vont bien ensemble. Photo: Paavo Lehtonen
”Vastuullisuus lähtee suomalaisuudesta”
R/H:n käyttämä trikoo valmistetaan Orivedellä, myös puolet painotyöstä tehdään Suomessa. Materiaalivalinnat tukevat laadukkuudessa tuotteiden pitkäikäisyyttä ja suunnittelu on ammattilaisen työtä, jonka taustalla on koulutusta ja kokemusta.
Tuotantotapojen on pakko näkyä myös hinnassa, mutta kun hinnanmuodostus perustellaan asiakkaille, eivät tuotteet tunnu enää kuluttajistakaan kalliilta. New Yorkissa alkoi ensitunnustelujen jälkeen herättää kiinnostusta se, että tuotteet on todella tuotettu 50 kilometrin säteellä merkin suunnittelustudiolta. ”Emme ole pyrkineet ratsastamaan lähituotannolla, vaan se on luonnollinen tapamme toimia.” Hernesniemi kertoo.
Emilia Hernesniemen lopputyössä printit olivat vahvassa osassa: ”Koulua kannattaa käydä, jotta oppii tekemään muutakin kuin sitä mikä tulee luontaisesti”, hän kehottaa. Pendant ses études Hernesniemi dessinait des motifs, qu’elles utilisent encore pour la marque R/H.
”Olemme kasvaneet aikuisiksi merkin myötä”
”Se varmasti tulee näkymään brändissäkin. Oman pukeutumisen muuttuvat tarpeet heijastuvat merkin kehityksessä.” Hernesniemi kertoo.
Tällä hetkellä R/H työstää vuoden 2017 A/W eli syys-talvimallistoa. Kumpikin suunnittelija ideoi ensin omissa oloissaan. Viimeeksi yhteistä inspiraatiota löytyi Shanghain työmatkalta. Enää ajatusten jakamiseen ei tarvita valtavaa kuvamateriaalia, vaan suunnittelua jaetaan verbaalisesti. Hanna jatkaa ideoinnin jälkeen vaatemallien, Emilia printtien ja asusteiden parissa. Yhdessä työskennellessä suunnittelijan egosta joutuu luopumaan. Molemmat kunnioittavat toisen työtä ja tietävät kuinka nopeasti tuotanto täytyy saada käyntiin. Siksi malliston loppuvaiheen kuratointia tehdään yhteisymmärryksessä.
Suomi tuntuu näyttäytyvän maailmalla yhä kiinnostavampana. Lähitulevaisuudessa R/H tähtää Aasiaan, jonne merkin estetiikka istuu hyvin. ”Pienenä yrityksenä pystymme tekemään nopeita päätöksiä. Kun miettii, kuinka nopeassa tahdissa omassa maassamme ja globaalisti on tapahtunut muutoksia, on ehkä turhakin ajatella kovin pitkällä tähtäimellä.” Hernesniemi mietiskelee tulevaa, ”teemme asioita, jotka tuntuvat hyviltä.”
R/H:n katse suuntautuu seuraavaksi Aasiaan. Le marché asiatique est le prochain pas pour la marque R/H.
Les designers Hanna Riiheläinen et Emilia Hernesniemi de la marque R/H sont de la nouvelle génération des designers finlandais. Elles se sont connues pendant leurs études à l’Université d’Aalto et ont établi leur entreprise il y six ans. Les vêtements de R/H semblent habillés même s’ils sont très confortables. ”Nos tenues renforcent les femmes.” raconte Hernesniemi. Les vêtements viennent de 50 km d’Helsinki où elles travaillent et le jersey est fabriqué en Finlande. La boutique de R/H en ligne: rh-studio.fi
Suunnittelija Laura Juslin-Pallasmaa lanseerasi yhteistyöprojektinsa If-vakuutusyhtiön kanssa. Juslin ei ole vielä koskaan suunnitellut mitään mustaa, mutta uusimmassa projektissaan hän heijastaa ihmiset pimeydestä näkyville. Suunnittelijana Juslin on erottuvan moderni, ja omassa mallistossaan hän on yhdistänyt osaamistaan arkkitehti Lilli Maunulan kanssa. www.if.fi/loistavaa ja juslinmaunula.com
Laura Juslin-Pallasmaa työhuoneellaan Helsingissä. Laura Juslin-Pallasmaa travaille à Helsinki. Photo: #lilous
”Vahva tarina luo mallistolle punaisen langan.”
Laura Juslininista oli tulla urheilija, mutta kuvataidekoulu oli ollut hänellä jo lapsena harrastuksena. Pariisin Esmod-koulu oli ensimmäinen askel muotisuunnittelijaksi. Sieltä hän pääsi Taideteolliseen korkeakouluun, jonka opetukselle Juslin suo suuren kiitoksen. Konseptuaalinen ajattelu, jota malliston rakentamiseen tarvitaan, opetettiin hyvin.
Juslinin mallistojen perustana ovat olleet niin seikkailijanaiset safarilla, Le Corbusier’n viiva, saamelaiset kuin Giuseppe Arcinboldon maalauksetkin. Tarinoiden pohjalta on syntynyt vahvoja mallistoja, jotka puhuttavat ajankohtaisuudessaan. Juslin innostuu kuvailemaan eloisasti, kuinka Le Corbusier’n viiva elää tietyissä vaatteissa.
Laura Juslinin uusimman malliston kuvastoa. Yläosa on poronnahkaa, hameessa tekoturkis kirjailee kuvion. Halstonin ja Warholin yhteistyö inspiroi Juslinia kutsumaan arkkitehti Lilli Maunulan poikkitaiteelliseen produktioon. La collaboration d’Halston et de Warhol a inspiré les deux créateures Juslin/Maunula pour cette collection. Photo: Ville Varumo
Käytännölliset ja selkeät muodot ovat ominaisia Juslinin vaatteille. Koristeelliset vetoketjut ovat aina myös funktionaalisia, niitä avaamalla vaatteesta tulee väljempi. Väriblokit ja pliseeraukset, laaserleikkaus ja pintojen kiinnostava käsittely tekevät suunnittelijan vaatteista omaperäisen erottuvia. Vaatteissa on aina myös jotain sporttista, joka rikkoo naisellisuutta. Värit ovat Juslinille tärkeitä, eikä hän ollut koskaan suunnitellut mitään mustaa ennen vuoden 2016 mallistoa, johon tuli yksi musta takki!
Materiaalien kekseliäs käsitteleminen on ominaista Laura Juslinin vaatteille. Les matériaux innovatifs sont caractéristiques de la mode de Laura Juslin. Photo: Ville Varumo
”Väriyhdistelmät ovat tärkeitä – ne saavat olla hieman rumiakin”
Laserleikattu poronnahka mitä moderneimmassa asussa. La peau de renne est coupée au laser. Photo: Nina Merikallio
Sporttiset elementit kuuluvat aina Juslinin vaatteisiin
Vetoketjuilla on asuissa myös funktionaalinen tehtävänsä. Väriblokit, pliseeraukset, poronnahka -kukapa ei haluaisi pukeitua näin! Qui ne voudrait pas habiller comme elle! Photo: Nina Merikallio
Kansainvälinen ilme Laura Juslinin muotoilussa syntyy materiaalien ja muotojen välisistä jännitteistä
Laura Juslin pyydettiin valmistumisen jälkeen Siloa & Mookin suunnittelijaksi. Après ses études Laura Juslin travaillait comme designer pour la marque Siloa & Mook. Photo: Ville Varumo
Laura Juslin kuvailee itseään kaupalliseksi suunnittelijaksi. Hän haluaa suunnitella ihmisille ja päästä tekemään enemmän. Koska vaatealalla on hankalaa päästä markkinoille, Juslin ei ole rajannut tulevaa tekemistään. Tällä hetkellä hän työskentelee yhdessä arkkitehti Lilli Maunulan kanssa. Vaikka vielä voi olla vaikea tietää, missä on suunnittelijana muutaman vuoden kuluttua, hän tuntee joka tapauksessa olevansa aidosti oikealla alalla. Tulevaisuudessa hän voi olla tekemässä mallistoja toisille tai tuottamassa produktioita eri yrityksille.
Loistavaa on Laura Juslinin ja Ifin yhteistyökampanja: stailikkaasti näkyville liikenteessä. La collaboration avec la compagnie d’assurence If.
If-yhteistyö
Modernia liikenneturvallisuutta tyylikkäillä asusteilla on syntynyt Laura Juslinin ja If-vakuutusyhtiön yhteistyönä. Heijastavan malliston stoola, sukat, pipot, hanskat ja takit ovat saatavilla 6.11. alkaen juslinmaunula.com, My O My:ssa sekä Beam- ja Beamhill-liikkeissä.
”Olen oppinut, ettei inspiraatiota voi pakottaa,” Juslin kertoo. Les livres sont importants pour Laura Juslin. Dans le bureau de son beau-père, l’architecte Juhani Pallasmaa, il y en a! Photo: #lilous
Onko sinulla muotimuistoa? Lainasin rakkaan mammani korkokenkiä ja sisarusten kanssa kuljetimme korkkareissa hernepussia päässä harjoittaaksemme ryhtiä. Hänellä oli monta sataa paria kenkiä ja järjestelin niitä väreittäin.
Tärkein esineesi? En haluaisi sanoa tätä, mutta tietokone.. en pärjää ilman sitä. Minulla on tietokoneeseeni viha-rakkaussuhde, koska olen aina sen äärellä.
Miten irtaudut töistä?Merellä. Välillä on todella tärkeää irtautua. Mökillämme, jossa ei ole sähköä eikä vettä ja lähin mannerkin on 25 kilometrin päässä, se onnistuu kunnolla.
Le designer Laura Juslin est à suivre. Après ses études de la mode à Esmod à Paris et à l’Université d’Art et du design d’Helsinki, elle a travaillé pour la marque Siloa&Mook. Actuellement elle travaille en collaboration avec l’architecte Lilli Maunula. Le style de Juslin est contemporain; elle combine des lignes modernes aux tissus travaillés. Elle utilise souvent de la peau de renne, et dans son design la féminité, la simplicité et le sportif se rencontrent. Juslin traite les tissus elle-même pour les rendre intéressants. Elle vient de lancer sa collaboration avec la compagnie d’assurance If pour laquelle elle a désigné plusieurs accessoires fluo. A voir: laurajuslin.com etwww.if.fi/loistavaa.
Selkeälinjaista pohjoismaista muotoilua edustavan Lumi Accessoriesin menestys on raikas tuulahdus ajassa, jossa kaivataan positiivisia taloudellisia signaaleja. Pelkällä taiteilulla ei menestystä ole saavutettu, vaan luova business-osaaminen on hankittu Amerikan vuosina ja jatkuvalla kehittämisellä. Ajankohtaista Lumi-merkillä on Nana-lenkkareiden lanseeraus, ks. lumiaccessories.com.
Lumi Kids -malliston reput ja laukut päätyvät myös aikuisten käyttöön. Aussi les parents adorent les sacs à dos et les cartables de Lumi Kids. Photo: Lumi accessories
Lumin toimitusjohtaja ja suunnittelija Sanna Kantola oli taidelukiolaisena kiinnostunut arkkitehtuurista, mutta into vaihtui muotisuunnitteluun. Hän opiskeli Taideteollisessa korkeakoulussa vaatesuunnittelijaksi, jossa opettaja pyysi häntä suunnittelemaan Three Bagsille kännykkäkoteloita.
90-luvun lopulla Kantola tutustui Pariisissa teolliseen muotoilijaan BrunoBeaugrandiin. Pari muutti New Yorkiin, jossa Kantola alkoi työskennellä asusteiden parissa. Asusteet kiehtovat häntä, koska ne ovat vaatteiden ja teollisten tuotteiden välimaastossa. Yhteisen merkin tarina sai alkunsa huopahatuista, joita pariskunta keksi teettää Lahtisen huopatehtaalla.
”Työskentelemme aina ehdottomasti intuitio edellä; vaikka toiminta onkin suunnitelmallista.”
Yrityksen alkutaipaleella toimisto sijaitsi Antwerpenin kodissa. Tuolloin sosiaaliset kontaktit jäivät vähäisiksi, kun pariskunta työskenteli kahden. Nyt Lumilla työskentelee viisitoista ihmistä, joista kaksi Berliinissä. Kantola kehuu työn kansainvälisyyttä ja monikulttuurisuutta.
Perheen ja työn yhdistämisessä on oma sovittelemisensa, mutta työnjaossa Beaugrand vastaa mm. yhteyksistä valmistajiin ja messumatkoista, jolloin Sanna Kantola hoitaa perheen. ”Jollei olisi perhettä, niin yötä myötenhän täällä hengailisi tekemässä, nyt päätöksiä ei voi venyttää määrättömän kauaa.” Kantola kertoo.
Jalkinemalliston ballerinoissa kulkee mukana pikkukukkaro. Les ballerines de Lumi Accessories.
Business-osaaminen on ollut Amerikan parasta antia
Eri maiden business-kulttuureilla on eroja. Kantola ja Beaugrand ovat saaneet oppinsa New Yorkissa, jossa Kantola työskenteli Ralph Laurenilla. Ranskaa Kantola pitää kivana lomailumaana, mutta vanhakantainen hierarkisuus on pohjoismaiseen tasa-arvoon ja tehokkuuteen tottuneelle joskus liikaa. Toisaalta siellä on vastapainona terveellistä kyseenalaistamista ja miellyttävää sosiaalisuutta.
Sanna Kantola ihailee naisyrittäjiä, kuten Donna Karania, joka on luonut menestyneen muotibusineksen. Itse hän tuntee ylpeyttä pystyessään työllistämään ihmisiä. Yrittäjien parhaimpiin ominaisuuksiin Kantola listaa sinnikkyyden, optimismin, rohkeuden, ratkaisukeskeisyyden ja intohimon. Vastoinkäymisten edessä ei jäädä voivottelemaan!
Syvällinen ja tiivistetty tekeminen
Kantola pölyttää myyttiä ruotsalais- ja tanskalaismerkkien hulppeista rahoituskuvioista: ”Sielläkään ei ole oikoteitä, vaan markinoidaan ja tehdään enemmän.” Hänellä on selvästi paloa liiketaloudelliseen ajatteluun. Yritys haki viime vuonna strategista osaamista Hankenin & SSE Executive Educationin Luxury Cluster Programista. Ohjelma on vuoden mittainen luksusliiketoiminnan kiihdyttämö. Kantolan mukaan oman yrityksen lähivuosiin saatiin strategian selkeytystä: sen pohjalta mallistoa tiivistetään ja keskitytään lifestyleen.
Tuoksulinja on yksi osa lifestylea. Siinä näkyvät Suomen neljä vuodenaikaa, jotka on kätketty pärekoreihin ja apteekin lasipurkkeihin. Tuoksukynttilä, saippua, kylpyöljy ja -suola ovat nimeltään Koivu, Suvi, Ruska ja Lumi.
Lumi-tuoksusarjan maailma on haettu Suomen neljästä vuodenajasta. Les quatre saisons de la nature finlandaise ont inspiré la ligne des parfums de Lumi.
Supermarket-laukku Jenni Ritamäen vuodelle 2016 suunnittelemassa kausikuosissa. Le sac ”Supermarket” est dans la collection depuis 2003, les couleurs et les motifs varient selon les saisons. Voici la version pour l’an 2016. Photo: Lumi Accessories
Lumi Accessoriesin muotokieli puhuttaa selvästi. Helsingin keskustassa liikkuessa voi Lumi-laukkuja bongata virkanaisilla eri väreissä. Supermarket-laukku, joka on säilynyt mallistossa aina vuodesta 2003, on yksi Sanna Kantolan omista suosikeista. Muita hänen lemppareitaan ovat Olivia-olkalaukku, jossa nostalginen henki kohtaa moderniuden, sekä Inari-nilkkurit, jotka sopivat monenlaisten asujen kanssa. Vaikka tuotteiden muotoilu on selkeää, voimakkaat värit erottavat merkkiä perinteisestä skandiminimalismista. Laadukas nahka ja ajattomat mallit kestävät käyttöä.
Les designers Sanna Kantola et Bruno Beaugrand de Lumi Accessories travaillent en couple. Ils ont commencé leur vie commune à Paris dans les années 90. Avant le lancement de leur marque Lumi au début des années 2000 à New York, Kantola travaillait chez Ralph Lauren, Beaugrand chez Tiffany. Cet automne Lumi Accessories vient de lancer sa première ligne de sneakers, à voir: lumiaccessories.com
Le succès de la marque se voit – dans les rues d’Helsinki les bobos portent des sacs de Lumi. Les chaussures et les sacs ont une allure simple et intemporelle, le design et les cuirs sont durables.
Quand Kantola compare les différentes cultures de travail, elle préfère celle de la Scandinavie et de l’Amérique du Nord à celle de la France, pays d’origine de son mari: ”Comme scandinave, je ne comprends pas l’hiérarchie démodée française, de l’autre côté, en France il y a une culture pour la discussion et on y remet des choses en question.”
Pour l’avenir Lumi Accessories a trouvé une nouvelle stratégie et va se concentrer au lifestyle. La collection sera plus limité. Kantola est heureuse de pouvoir employer des gens, quand l’économie ne marche pas très fort.
Maailman ihanimpien hääpukujen takana on Minna Hepburn, Joensuusta Lontoon kautta Dorsetiin matkannut suunnittelija. Näissä puvuissa voi kuvitella vain rentoja häitä, joissa kaunista hetkeä juhlistetaan boheemissa ilmapiirissä ilman takakireyttä. Uusi Indie Bride -mallisto lanseerataan maanantaina. Lisää puvuista osoitteissa www.indiebrides.co.uk ja www.minna.co.uk.
Skotlantilaiset pitsit ovat Minna-hääpukujen alkuperäinen innoittaja. Les dentelles écossaises ont inspiré toute la ligne des robes de mariée de Minna, à mon avis les plus belles du monde. La boutique en ligne, voir en bas (www.minna.co.com). Les photos minna_hepburn.
Minna Hepburn ei kutsu itseään suunnittelijaksi, vaan merkkinsä perustajaksi:
”Suunnitteluprosessi ei ole koskaan yhden ihmisen varassa, vaan kunnia kuuluu koko tiimille.”
Häämalliston suunnittelu on lähtenyt liikkeelle pitseistä. Kun Hepburn meni naimisiin kanadalaisen miehensä kanssa, pari totesi Aasian häämatkallaan, että ruvetaanpa tekemään vaatteita. Vaikka Hepburnilla ei ole suunnittelijan koulutusta, hän tajusi Minnan perustettuaan olevansa luova ja visuaalinen ihminen.
Kiinnostuksesta vintageen Minna löysi antiikkimarkkinoilta hienoa pitsiä. Hänelle heräsi kysymys, että voisiko tällaisen pitsin valmistajia löytyä vielä jostain. Loputtoman googlailun tuloksena löytyi valmistaja Glasgow’sta. ”Muistan valmistajan löytäessäni ajatelleeni, että tästä seuraa vielä jotain ihanaa.” Hepburn kertoo.
Oman tiimin rakentaminen Lontooseen ilman rahoittajia on vaatinut investointeja. Aluksi Hepburn teki kaikkea ompelua lukuunottamatta yksin, mutta luottoihmiset ovat löytyneet vuosien tekemisen aikana. Nyt hän työskentelee kotoa käsin, yrityksen kasvattaminen tapahtuu lasten ja perheen ehdoilla.
Tekeminen on ollut orgaanista ja omista virheistä on joutunut oppimaan. Aloitteleva suunnittelija saattaa olla kovin naiivi yritystä luodessaan. Siksi Hepburn suosittelee kaikille nuorille yrittäjille vanhemman yrittäjän etsimistä mentoriksi. Itsellään hänellä on ollut mentorina British Fashion Councilista Yasmine Sewell, jonka tärkein anti oli usko Hepburniin.
Maailman ihanimmat hääpuvut. Les plus belles robes de mariée du monde. @indiebrideuk
”Nuori sukupolvi miettii kulutusta uudella tavalla: kuka pystyy saamaan aikaan upeimmat häät pienellä budjetilla.”
Minna Hepburn on lanseeraamassa Indie Bride -mallistoa, joka jatkaa Minna-häämalliston henkeä, mutta edullisempana. Uusi mallisto on tilattavissa netistä. Puvut ovat malliltaan sopivasti löysähköjä, jotta niitä pystyy hyvin helposti muokkaamaan niin istuviksi kuin haluaa. Designissa on lyhyempiä malleja, mutta kankaissa käytetään edelleen huippulaatuja ja huikeita pitsejä. Tyyliä ei ole sidottu trendeihin, jotta puvun voi halutessaan laittaa eteenpäin. Hepburn näkee Indie Bride morsiamet ”free spirit” -henkisinä. Omissa häissäänkin Minna Hepburn pukeutui kaverin ompelemaan iltapukuun. Hän ymmärsi, etteivät kaikki halua perinteisiä häitä, joissa keskitytään suureellisiin detaljeihin.
Tuotannossa ekologisuus on ollut tärkeässä asemassa. Kankaissa käytetään pitsitehtaiden ja eri brändien ylijäämäkankaita. Englantilaisen luomusilkin tuotantotapa on vieläpä niin erityinen, että siinä toukkia ei tapeta. Myös puuvilla on luomua. Materiaalien löytäminen on vaativaa salapoliisityötä. Suosikkimateriaali skottipitsi on niin herkkää, että se ei sovi kaikkeen. Pitseistä pari laatua on Englannista, osa tilataan Kiinasta, osa Ranskasta.
Indie Briden morsiamille on tarjolla ylelliset materiaalit ja rennot linjat. Les mariées d’Indie Bride choisissent les lignes confortables en matériaux superbes.
”Pitsi on ollut mallistoni lähtökohta; sillä on hieno historia ja materiaalin laatu on uskomaton.”
IndieBride: made in London @indiebrideuk!
Kun mikään ei riitä
Tavatessamme sateisena päivänä helsinkiläiskahvilassa Hepburn ei varsinaisesti ylistä muotimaailmaa: ”En tiedä miksi ostaisin muotilehtiä, koska niissä ei ole enää mitää luettavaa. Henkiset arvot tuntuvat olevan katoamassa: jos blogit ovat täynnä vain meikkipyttyjä ja televisiosta tulee ”Tuulitunneleita”, niin mielestäni se kertoo kaiken yleismaailmallisesta tilasta.”
Muodin kiihtynyt sykli entisten kahden kevät- ja syysmalliston sijasta yhä useampiin välimallistoihin ahdistaa. Tuntuu, että mikään ei riitä, ja halpoja vaatteita kulutetaan lohdukemielessä.
Minna Hepburn.
Life’s simple pleasures
Hepburn panostaa mieluummin elämänkokemuksiin ja mietiskelyyn kuin vaikkapa kalliisiin merkkilaukkuihin. Tyttärelleenkin hän haluaa tarjota hyvän itsetunnon ja kehon kuvan. Minna Hepburn viihtyy maalla, hiljaisuudessa ja itsekseen. Oma elimistö pakottaa etsimään oman ajan. Kävely, ratsastus ja ulkoilmaelämä sopivat hänelle, orgaanisella ruokavaliolla on suuri merkitys hyvinvoinnille. Kehittääkseen itseään hän opiskelee myös pilatesohjaajaksi. ”Olen vaiheessa, jossa mietin mihin suuntaan yrityksiäni vien. Haluan kasvattaa itseäni ja ajattelen, että kaikkea ei pidäkään saada juuri nyt.”
@indiebrideuk.. ja elämä on helppoo! La vie dans les robes d’Indie Bride est tellement nonchalante.
Mikä on lempiesineesi?Olen haalinut paljon antiikki- ja vintage-esineitä, mutta suosikkiesineeni on kihlasormus, jota en ota koskaan pois. Se kertoo tarinaa tärkeästä hetkestä elämässäni.
Paras hetki urallasi? Elle Style Awardsin palkinto Eettinen muotiteko 2011 Suomessa oli ihana juttu.
Mikä on lempipaikkasi?Heppatalli on lempipaikkani. Kasvoin heppatyttönä, ja tallilla saan olla oma itseni. Menen sinne heti aamulla hengittelemään hevosteni tuoksua. Se on minulle kuin meditaatiota ja antaa hyvinvointia. Ratsastan tyttäreni kanssa, joten silloin saamme tärkeää yhteistä aikaa.
Rento lähestyminen häihin on uusi trendi: kuka kaipaa kiukuttelevia bridezilloja, kun voi valita näinkin tyylikkään tavan! L’attitude plus relax des jeunes mariées se voit dans les robes de Minna.
www.minna.co.uket www.indiebrides.co.ukLes plus belles robes de mariées du monde sont celles de Minna Hepburn. Maintenant elle lance sa nouvelle collection Indie Bride en ligne. Les matériaux sont toujours aussi luxueux, que dans sa collection principale Minna, mais les modèles sont un peu plus simples et très faciles à altérer. La fondatrice de Minna est d’origine finlandaise et l’entreprise est basée à Londres. La marque utilise des soies et des cotons écologiques, les tissus et les dentelles sont des surplus des autres fabricants. Les robes sont fabriquées en Angleterre.
”Les jeunes mariées veulent des produits écologiques. Elles peuvent se marier sans grand budget, tout en restant à la mode.”
Les mariées de Minna sont de nouvelle génération écologique, qui veulent être belles, consommer moins tout en restant chics et convivialement branchées. Je pourrais voir plusieurs mariées parisiennes en robes de Minna!
Hepburn adore sa vie à la campagne anglaise, elle s’y occupe de ses deux enfants et ses chevaux, qui lui donnent de l´équilibre. La tranquillité rurale lui va bien, elle n’a pas besoin de foule pour se sentir en vie. Hepburn étudie pour devenir l’instructrice de pilates.
Maaliskuussa 2015 esiteltiin nettikaupassa myytävä Formal Friday -miestenvaatemallisto, www.formalfridayclothing.com. Lanseerauksen ensimmäinen vaihe koostuu mahdollisimman laadukkaista yläosista: kauluspaidoista, t-paidoista, merinovillaisista blazereista ja solmioista. Moikkasin opiskelukaveriani ja ystävääni Teemu Muurimäkeä yrityksen työhuoneella.
Teemu Muurimäki työhuoneellaan Helsingin Ruoholahdessa. Designer Teemu Muurimäki.
Tunnetuille vaatebrändeille (mm. Armani, Dolce&Gabbana) Ranskassa ja Italiassa pitkään työskennelleellä muotisuunnittelija Teemu Muurimäellä oli Suomeen palatessa mielessä oma miesten vaatemallisto. Nimikin oli mietittynä Casual Fridayn vitsikkääksi vastapainoksi. Kohtalon eli kauppakorkeakoulussa opiskelevan Toni Tervilän yhteydenoton myötä mallisto alkoi nopeasti konkretisoitua. Tervilä ja kolme muuta nuorta herraa Pentti Jokinen, Tatu Artman ja Lauri Mäkelä olivat miettineet tahollaan laadukasta mallistoa ja kaipasivat sille suunnittelijaa. Intohimona joukolla on laatu ja sen tuoma ekologisuus.
”Huippumateriaalit ovat ensisijaisessa asemassa liiketoiminnassamme. Se on suunnittelijalle todella innostavaa!”
kertoo Muurimäki merkin alkuhetkistä.
Opiskelumuistoja – hyvää tuulta
Tutustuin Teemu Muurimäkeen Taideteollisen korkeakoulun pääsykokeissa 1990-luvun alkupuoliskolla. Odotimme vuoroamme karsintakokeiden haastatteluun. Kun Teemu tuli ulos omalta haastatteluvuoroltaan, hän toivotti muille odottajille aurinkoisesti onnea. Ystävystyttyämme opintojen aikana totesin ensivaikutelman hänestä pitävän paikkaansa: aina hyvällä tuulella, valmiina auttamaan muita, lahjakas ja ahkera.
Korkeakoulussa oli vallalla teolliseen vaatesuunnitteluun tähtäävä koulutus. Opiskelijanäytöksissä Teemu profiloitui kuitenkin näyttävien ja herkkien iltapukujen kautta. Koulusta Teemu muistaa itselleen tärkeää opettajaa ja mentoria Matti Seppästä, jota hän kiittelee vaativuudesta. ”Matti otti meidät tosissaan. Hän oli vaativa, mutta myös innostui opiskelijoiden töistä ja näki mitä kukin yrittää vaatteella sanoa.”
On ollut jännittävän ilahduttavaa seurata ystävän menestystä muodin huippusuunnittelijana. Kansainvälisen uran aikana yhteytemme on säilynyt. Esikoistyttäreni Fashion-Barbikin saapui Naistenklinikalle Teemun mukana.
Huippumateriaalit lähtökohtana. Les materiaux de plus haute qualité. Formal Friday.
Iltapuvuista stailikkaisiin herrainpukeisiin
Aikaisemmin Muurimäki on suunnitellut vaatteita naiselle ja naisten kanssa. Tällöin suunnittelu tapahtuu useimmiten nuken päälle muotoilemalla, joka on Teemulle luovin ja luontevin tapa rakentaa vaatetta. Miesten pukimissa lähtökohdat lähtevät omasta ihosta ja vaatteita voi myös itse sovittaa. ”Kun Australiassa asuessani kävin etsimässä itselleni vaatteita, oli vaihtoehtoina repaleisia nuorisoreleitä tai business-vaatteita. En löytänyt sellaisia, joita haluaisin itse käyttää.”
Suunnittelussa ei merkityksellistä ole idean lähtökohta, vaan itse suunnitteluprosessi. Välillä käytössä on ideointileikki, joka lähtee summittaisesta asiasta, jolloin yllättävyys on lopputuloksen kiehtovin elementti. Toisinaan mielessä on tietoisia lähtökohtia, kuten arkkitehtuuri. Myös elokuvat toimivat myös hyvänä inspiraationa, koska vaatekin on osa tunnelmaa ja tarinaa.
Teemun mielestä teollinen suunnittelu tuntuu osittain luovemmalta kuin mittatilaustyöskentely. ”Mittatilaussuunnittelijana minulla on jo olemassa kirjasto elementeistä, jotka tiedän toimiviksi. Luovimmillaan teollisessa suunnittelussa voin ’haahoilla’ ja etsiä uusia muotoja.” Iltapukujen kautta tunnetuksi tulleelle tekijälle iltapuvut vapauttivat olemaan omanlaisensa suunnittelija. Mieluisia mittatilaustöitä riittää edelleenkin. Ja miestenvaatteiden alueella on luvassa kunnianhimoista brändin rakentamista.
Tärkeä asia elämässä: Liikunta on henkireikä. Suorituskeskeisyyden vastapainona myös koiran kanssa ulkoilu Helsingin kaduilla ja puistoissa on tärkeää.
Tärkeä paikka: Koti on aina ollut tärkeä. En käy siellä vain kääntymässä, vaan viihtymässä.
Tärkeä esine: Ei sellaista ole.. Onpa sittenkin: puhelin! Koska olen asunut kaukomailla, on ollut tärkeää pystyä pitämään yhteyttä hyviin ystäviin sen kautta.
”Il n’y a plus d’autres possibilités, que créer des vêtements de qualité – l’écologie est très important pour moi.”
Le créateur Teemu Muurimäki avait fait un tour du monde – France, Italie, Australie – avant de baser sa propre marque à Helsinki. Il a travaillé pour les grandes maisons de mode et en Finlande il est connu surtout pour ses tenues de soirées sublimes. En mars il a lancé la marque Formal Friday avec quatre économistes, cette fois-ci ce sont des vêtements de qualité pour les hommes, vente en linge: www.formalfridayclothing.com
Hei! Hauska tavata ja tervetuloa Lilou’sin sivuille! Olen Kaisa Pohjanvirta ja asun Helsingissä, vietän aikaani myös haltioituneen mielelläni Ranskassa.
Bonjour! Et bienvenue sur mon blog! Je suis Kaisa Pohjanvirta d’Helsinki, Finlande, mais j’aime voyager en France le plus souvent possible.
Contact: Kaisa.Pohjanvirta@hotmail.com
Blogissani esittelen kasvoja suomalaisten muoti- ja designyritysten takana. Olemme tavanneet Lilou’sin sivuilla myös upeita taiteilijoita. Yrityksissä on jännittäviä ihmisiä erilaisine tarinoineen, rohkeutta ja sitkeyttä. Kiitos kaikille, jotka olette avanneet ovenne ja kertoneet maailmoistanne. Minua kiinnostaa avoin ja tuore visuaalinen viestintä, tätä pyrin toteuttamaan artikkeleissani. Ihmisten kuunteleminen ja tunnelmien rakentaminen ovat minulle mieluisimpia asioita.
Ensimmäisen kerran matkustin Ranskaan 5-vuotiaana, eikä ihastukseni maata, sen kieltä ja kulttuuria kohtaan ole koskaan laantunut. Siksi referoin blogitekstini ranskaksi ylläpitääkseni kielitaitoa – ne, jotka taitavat ranskaa, olkaa armollisia:)!
Blogin nimi juontaa nuoremman tyttäreni lempinimestä. Valokuvat ovat omiani, ellei toisin mainita, joten ethän käytä niitä ilman lupaa. Minut tavoittaa osoitteesta Kaisa.Pohjanvirta@hotmail.com.
La première fois j’ai voyagé à Paris à cinq ans. J’ai découvert la joie de vivre, qui m’étonnait; des restaurants avec des miroirs et des lustres, des gens animés et chics – et tout cela m’inspire toujours. Le souvenir de ma première mousse au chocolat m’a forcé d’apprendre en cuisiner moi-même, comme beaucoup d’autres recettes (de préférences simples!) de la cuisine française. Je m’intéresse à l’art, à la mode, et surtout aux gens et à leurs histoires – ce sont les thèmes de mes écrits en Finlande et en France.
Le nom Lilou-s vient du petit nom de ma fille (j’en ai deux). J’ai pris toutes les photos pour mon blog (sinon il y a le source), veuillez bien mentionner les crédits: lilou-s.fi, si vous utilisez mes photos. Et encore: soyez gentils avec mon français, je suis toujours en apprentissage:)!
Vous pouvez me contacter: kaisa.pohjanvirta@hotmail.com
