Kirjani Hyvien ihmisten taloon mahtuu aina yksi lisää on ilmestynyt.Voi iloa ja onnea, kun luette opustani. Olen todella kiitollinen kaikille, jotka tulivat julkkareihin, ovat esilukeneet, lukeneet, kommentoineet. Hyviä ihmisiä on paljon. Kirja on omistettu pariisilaisen supermarketin kassalle Marjorielle, mutta tietenkin se on omistettu kaikille teille, lukuisille hyville ihmisille!
Neuvostohotellin oudosti hajustuneessa huoneessa on niin hauraanoloinen betoniparveke, että sille tuskin uskaltaa astua. Lakanat löyhkäävät raskaasti pesuaineelta ja mahorkalta, lemakkaa on vaikea karkottaa mielestä unessakaan. Korkeiksi kasvaneet männyt ylettyvät parvekkeen tasalle ja meri välkkyy puiden välistä.
Nälkä kalvaa mielessä, vaikka Suomesta on lähdetty vasta vajaa vuorokausi sitten ja hedelmät on pitänyt syödä hyvissä ajoin ennen Vaalimaan rajaa. Tummien luumujen mehukkaana tihkuva makeus maittaisi nyt uudelleen. Nälästä huolimatta nukahdan turvallisuuden tunteeseen, sillä ajattelen olevani omieni parissa. Hotellihuoneen wc vuotaa kovaäänisesti, ja kaikki muukin on länsimaisen teinin silmissä viallista. Pitkien käytävien matot ovat reunoista rispaantuneet ja kerrossiivooja kurkistelee kopistaan vihaisena huivi päässä, napitettava siivoustakki yllään joka kerta, kun huoneiden ovi käy. Käytävässä on pimeää, vain päätyikkunoista kajastaa kesän valoa.
Meitä on matkalla monta, kaikki samasta suvusta. Kummallisesti haisevassa maassa, joka on kuitenkin puheissa omamme. Minä olen Helkan kanssa hotellihuoneessa kuin kotonani. Hän on isoäidin sisko, moderni lakinainen, joka saa puheeseensa täällä Kannaksella sukulaisten seurassa erikoiselta kuulostavan mie-vivahteen. Koskaan en ole Bulevardilla tai Munkkiniemessä kuullut tätä kaikua hänen suustaan. Keskellä yötä Helka herättää minut:
– Kuunsilta! Herää katsomaan kuunsiltaa!
Enemmän kuin kuunsiltaa hätkähdän intiimiä hetkeä, kunpitkät yöpuvut yllämme puhumme menneestä Kannaksen ajasta.
Aloin kirjoittaa romaania toissa keväänä ja varasin sille alkuun perjantait, sitten pitkät viikonloput, pian illatkin ja lopulta vajosin kokonaan kirjoittamisen maailmaan. Ihmeellinen eristysaika sujui täysin omassa maailmassa, jossa elin tekstissä ja kotona alettiin huomauttaa, että palaanko vielä joskus samalle planeetalle lasteni kanssa.
Ensin huolestutti, että mitä saa ja voi sanoa. Ystäväni oikaisi jo alkumetreillä: ”Älä mieti ketään, kunhan kirjoitat. Sun ei tarvitse rajoittaa itseäsi tässä vaiheessa, muuten jumitat siinä, että mitä kukakin saattaisi sanoa.” Tämän neuvon ansiosta teksti alkoi kulkea. Aloin mennä kohti teemoja, joista olin halunnut kirjoittaa. Kirja on autofiktio ja kaikki siinä seikkailevat keskeiset hahmot tietävät olevansa paikalla – tai ovat saaneet mahdollisuuden lukea sen, heh!
Aloin lukea runoja: e.e.cummings, SaimaHarmaja, EdithSödergran, AllenGinsberg, PenttiSaarikoski, AnnaAhmatova, HelviHämäläinen, GustaveFlaubert, ArthurRimbaud, HalSirowitz, SylviaPlath, FernandoPessoa, LeifFärding,CharlesBaudelaire ja monet muut runoilijat saapuivat seuraani kirjahyllystäni. Kirjakasat täyttivät ammeen reunat ja sohvan, juoksulenkeillä ranskalainen musiikki raikasi kuulokkeissani McSolaaristaSergeGainsbourgiin. Runot ja musiikki inspiroivat oman äänen tuottamisessa. Heleän alkuinnostuksen jälkeen kirjoittaminen muuttui vuoristoradaksi, mutta enimmäkseen koin yölliset kirjoitussessiot innostaviksi. Sanojen kokoaminen, kuinka ne etsiskelevät toistensa luo, on kiehtovaa ja ominta itseäni.
Kun tekstissä oli vaikein jumitus, minua auttoivat keskustelut taiteen säröistä. Olin vierastanut muutamaa lukemaani huolella rakennettua romaania, joissa kaikki oli kohdillaan, mutta mikään ei ollut koskettanut. Näitä säröjä ajattelemalla pääsin eteenpäin siihen, mihin olin halunnutkin edetä.
"may my heart always be open to little birds, who are the secrets of living" e.e.cummings
Suurin muutos kirjoittamisen aikana oli katse itseeni. Kun olen luetuttanut tekstin nyt riittävän monella ihmisellä ja keskustellut siitä heidän kanssaan, niin pystyn myös seisomaan kirjani takana. Tajuan myös, ettei ensimmäisestä kirjastani olisi voinut tulla toisenlainen kuin opus nyt on. Teemoissa olen halunnut käsitellä murentuneen lehtialan potkujani juuri niin raakana kokemuksena kuin ne olivatkin. Irtisanomiseni aikaan etsin kirjoja, joissa aihetta oltaisiin käsitelty, mutta ne olivat vain geneerisiä opaskirjoja. Nuoruus, taideopinnot, muoti, perheen perustaminen, ystävyydet ja sukulaisuudet ja niiden kehittyminen tai rikkoutuminen, terapia, kauneus, tunne, kaipuu ja etsiminen.. niissä aiheissa liikutaan.
Kun törmäsin kaupungilla ystäviin ja sanoin ensimmäisen kerran sanat ”Kirjoitan kirjaa”, niin tehtyä ei saanut tekemättömäksi. ”Siis kirjoitat oikeesti, vai kirjoitat niin kuin kaikki – koska kaikkihan nyt haluu kirjoittaa kirjan?” Heh! Ihmeellistä, mutta samalla luonnollista, kuinka kirjoittamisesta alkoi tulla keskeinen osa identiteettiä.
”Kaikkihan koululaisena kirjotti jotain, mutta sä kirjotit ihan koko ajan.” kommentoi koulukaverini.
Luetutin tyttärillä osuudet, jotka liippaavat heitä: ”Mä pelkäsin, että tää on jotain ihan hirveetä, mutta se olikin tosi kaunista.” Ensimmäisenä kirjan luki lapsuudenystäväni, ja meitä molempia jännitti järkyttävän paljon. Samoin kävi, kun kirjallisuutta opiskeleva tyttäreni valmistautui lukukokemukseensa: ”Eniten jännitti, että mitä jos se on vaan todella huono, niin mitä mä voin sanoa! Mutta onneks se ei ollut; mä tykkäsin eniten aikatasojen liikkumisesta ja kielikuvista, ne oli musta tosi hienoja.” Lukijoita on ollut nyt useita: muutamalle genre on vieras, mikä onkin ymmärrettävää. Näen hyvin, miksi kaikki eivät autofiktiosta välitä. Useampi lukijoista on sanonut, että kieli on hyvää, vie mukanaan ja kuten tytärkin sanoi, kielikuvat ovat hienoja.
On ihanaa oivaltaa, että kaikkien ei todellakaan tarvitse pitää kirjastani. Ajatus vapauttaa jo tässä vaiheessa, kun kirja on valmis, muttei julkaistu. Oli ylellistä saada suoria kommentteja sitä mukaa, kun ihmiset kirjaani lukivat. ”Mä aloin itkeä kohdassa x, kun se oli niin kaunista.” ”Mun teki mieli huudahdella vaikka kuinka monessa kohtaa, että niin just!” Jännästi myös kommenteista pystyi lukemaan mitä eri ystävät pystyivät vastaanottamaan. Moni heistä kun on mukana jonkinlaisena hahmotelmana. ”No kyllähän jokainen, joka sut tuntee, tunnistaa tekstistä itsensä ja toisensa jollain tasolla, mutta kyllä sä taiteilijan vapaudella olet kaikkea käsitellyt siten, ettei kukaan ole oikean elämän hahmo, vaan tyyppien summa.”
”Mutta sen mä vaan sanon, että tolla sun luonteella ei minkäänlainen itsensä markkinointi onnistu!” sanoi eräs tuttuni ja oikeassa hän onkin. Aloitetaan useamman lukijan toistamalla sitaatilla:
”Poikkeuksellisen avointa, kauniita kielikuvia ja teksti imaisee mukaansa.”
Avoimuus on varmaan yksi määrittävimpiä piirteitäni, joten sinänsä ei yllättänyt, että tätä kirjankin kohdalla kommentoitiin. Sain myös kysymyksen, että kaduttaako avoimuus. Ei todellakaan! Koska se on ainoa tapani olla, kysymys tuntui aivan absurdilta.
”Tiesin, että osaat kirjoittaa, mutta nuo rivit olikin jotain aivan muuta. Haluan uppoutua tarinaan.”
”Sun tapasi kirjoittaa on tuore ja kaunis.”
”Avoin, rehellinen, hätkähdyttävä, kiehtova! Kirjoitat, että elämä on parhaimmillaan ihmisten kohtaamisia. Jälkiä jää.”
”Kirja ei oo helppo, jos yhtään tuntee ja ajattelee.”
Tässä on vielä pitkä matka ennen kuin teksti saadaan kansiin, mutta aion kuitenkin iloita, että olen saanut kirjan kirjoitettua. Seuraavaa projektia on ollut helpompi aloittaa: kirjoittaminen on keveämpää, prosessi tutumpi ja alitajunta osaa ohjata eteenpäin. Ehkä seuraavaa kirjaa pitää kirjoittaa Pariisissa, koska se kertoo Helsingistä, ja saan käänteisesti katseltua kotikaupunkia toisesta suosikkipaikastani.
Teen silloin tällöin viikonlopuksi sitruuna-marenkipiirakkaa. Olen lisännyt alkuperäisohjeeseen reilusti enemmän sitruunanmehua, sillä haluan mausta intensiivisen. Makea marenki kyllä tasoittaa hapokkuutta sopivasti. Lisäksi hilloan luomusitruunoiden kuoret koristeeksi ja makua antamaan. Testasimme pariisilaiskonditorian sitruunaleivoksen, eikä se saanut perheeltä yhtä hyviä arvioita kuin kotitekoinen sitruunatorttu.
Pohjan valmistan tutulla piirakkaohjeella. Paistan sen valmiiksi irtopohjavuoassa.
Kattilassa kiehautetaan 3 dl vettä, 3 keltuaista, 0,75 dl sokeria, 2 rkl leivinmargariinia, 4 rkl maizenaa, 3-4 (suurehkon) sitruunan mehu sekä 1 sitruunan kuori – maistan aina seosta, että se on riittävän kirpeää ja lisään tarvittaessa sitruunaa
Kaikki ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen, annetaan kiehua pari minuuttia
Marenkipäällisen 3 valkuaista ja 1 dl sokeria vatkataan vaahdoksi: vatkaa valkuaiset yleiskoneen vuoassa kovalla teholla vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa
Sitruunatäyte ja marenki levitetään piirakkapohjalle ja laitetaan uuniin 5-10 minuutiksi
Jäähdytetään ja nautitaan kylmänä. Kun piiras vetäytyy seuraavaan päivään, on maku minusta vielä herkullisempi
Dans l’évaluation de mes filles la tartelette au citron meringuée faite à la maison a eu plus de points que cette tarte au citron d’une boulangerie parisienne. Le goût du citron doit être intense. J’aime utiliser des zestes de citrons confits pour la décoration. La dégustation est parfaite le lendemain de la préparation.
Suklaa-croissantinakin tunnettu pain au chocolat oli opiskeluaikojen ihana ranskalainen välipala. Tein La pâtisserie-kirjan (Kaisa Leino & Terhi Toivonen) ohjeen mukaan oranais-leivonnaisia ja lopusta taikinasta syntyi puolihuolimattomasti pain au chocolat – leivonnaisia. Kohotettu lehtitaikina vaati vuorokauden kohotuksen. J’ai fait pour la première fois des pain au chocolat et des oranais. Qu’est que c’était bon – j’ai hâte de recommencer, tel était le succès de ma patisserie cette fois :).
Kohotettu lehtitaikina:
7,7 dl vehnäjauhoja
0,7 dl sokeria
25 g tuorehiivaa
1,5 dl maitoa
1,5 dl vettä
Kaikki ylläolevat ainekset laitetaan yleiskoneen kulhoon ja niitä sekoitetaan taikinakoukulla 5 minuuttia pienellä nopeudella ja 5 minuuttia kovemmalla tai kunnes taikina on irronnut kulhon reunoista. Taikinan annetaan kohota vuorokauden jääkaapissa.
250 g voita kaulitaan viiden millimetrin paksuiseksi suorakaiteeksi ja taikina taitellaan voin päälle. Kun taikina on levännyt vähintään puoli tuntia jääkaapissa, se kaulitaan pituussuunnassa ja taitellaan kolmeen osaan. Taikina laitetaan taas jääkaappiin ja kauliminen toistetaan, mutta tällä kertaa taittelu tehdään neljään osaan.
Puolet taikinasta kaulitaan noin 5 mm paksuiseksi ja leikataan kuudeksi suorakaiteeksi ja täytetään. Paistoaika 15-20 min 180°.
On ollut ihanaa katsella ihmisten kesäkuvia ympäri Suomea, kun hienoa luontoamme on kuvattu ahkerasti kaikkiin kanaviin. Oma kesäparatiisini löytyy Turun saaristosta, jonka maisemat ovat tuttuja syntymäkesästä lähtien. Vihreänvehreän Varsinais-Suomen läpi matkatessa maisema alkaa muuttua yhä merellisemmäksi, saaristomäntyjen seassa kasvaa tammia ja rentous lisääntyy mitä lähemmäs rakkaita rantoja päästään. Mon plus grand bonheur en Finlande est de retrouver l’archipel que j’ai connu dès ma naissance. Ces payages sont aussi beaux en pluie qu’en soleil d’été. Ce n’est pour rien qu’on appelle cet archipel le plus beau du monde!
Rentouttavan joululoman kruunasi matka Berliiniin. Kaupunkiin saavuttuamme kurvailimme Tegelin lentokentältä busseilla Alexanderplatzin hotelliimme nopeasti ja helposti. Miltei käsittämätön huomio Lontoon jälkeen Euroopan suurimmassa kaupungissa: ruuhkia ei ole ja julkisilla liikkuu nopeasti minne tahansa kaupungissa! Itse en ollut aikaisemmin käynyt Berliinissä, lapsuusmuistoihin kyllä kuuluu saksalainen kirsikkahillo ja maan sydämellisyys matkoiltamme kohti Ranskaa. Berliinin kuvani rajoittui vain Wim Wendersin leffan kuvastoon ja mielikuviin jaetusta Saksasta. //{Ma belle Katja! Que je regrette qu’on ne soit pas se rencontré – c’était ma faute, à la prochaine!!!}
Tyttäret kertoivat, että Berliininmatkaan ei liittynyt ennakko-odotuksia, matkamme kun ovat kohdentuneet toistuvasti erääseen p:llä alkavaan kaupunkiin. Ja molemmat olivat erittäin tyytyväisiä kolmen polven naisten matkaan: Vielen dank Mutter <3!!! {Ranskan rinnalla Saksa on aina näyttäytynyt arkisempana ja kielitaitokin vaikuttaa siihen, että Ranskassa on kotoisampaa. Koska matkanjohtajana oli äitini, joka puhuu saksaa ja tuntee kaupunkia, matkamme oli sekä helppo että hyvällä seuralla varustettu. DDR-museoon emme ehtineet saada lippuja ja sitä tytöt jäävät kaipaamaan seuraavaa matkaa ajatellen, kirjallisuutta kaupungin historiasta on jo varattu.}
Seuramatka. Pitkät aamiaiset tai iltahetket yhdessä tuovat esiin tärkeitä asioita. Pidempinä yhteisinä tuokioina tulee puhuttua sitä mitä mielessä oikeasti on. Samoin Kaiser Wilhelm Gedächtniskirchen urkukonsertissa alkoi kynäni laulaa, kun kuuntelin itseäni musiikin pauhaessa: kirjoitusblokki vapautui ja raaputin nenäliinan kulmaan lauseita, jotka auttoivat jatkamaan pitkäaikaista kirjoitusprojektiani.
Yltäkylläisten joulupöytien rinnalla lomalaisille maistuvat myös helpot kasvisruoat. Broccoli-curry ja zucchini-”pasta” ovat nopeita ja halpoja arkiruokia.Maustamisessa saa käyttää reipastakin otetta, itse käytän näet suolaa huomattavan vähän. Huomenna kokoamme uuden vuoden aattoon tapas-pöydän, tänään nautittiin keveää kesäkurpitsaa.
Broccoli-curry
Iso parsakaali tai pari pienempää
Pilko ja kuullota sipuli parsakaalin pieneksi silputtujen varsien kanssa
Lisää purkillinen kikherneitä sekä purkki kookosmaitoa
Lisää punaista curryä maun mukaan (mieluummin ensin liian vähän: laitoin kerran currytahnaa niin, että ruokaa sai laimentaa aivan loputtomiin)
Lisää parsakaalin nuput ja anna höyrystyä sopivan kypsiksi
Tarjoile riisin tai perunan kanssa
Zucchini-”pasta”
Riivi kesäkurpitsa julienne-raudalla suikaleiksi ja kiehauta suolavedessä, niin että vihannekset pehmenevät
Tarjoile pastan tapaan: olemme syöneet zucchini-pastaa mm. teriyaki-kastikkeella maustetun rapeaksi paahdetun tofun kanssa
Uusi lemmikkini Pirkan turkkilainen jugurtti toimii kastikkeena: raastan siihen luomusitruunan kuoren, sitruunan mehua sekä lisään pippuria ja yrttejä
Täyteläistä suklaapiirasta riittää pienikin pala jälkiruoaksi. En keksinyt heti käyttöä Pariisista ostamalleni kastanjatahnalle. Lisäsin sitä suklaapiiraaseen ja kastanja lisäsi mehevyyttä, makua tuli häivähdys. Pohjana käytin murotaikinaa, johon olin lisännyt makeuttamatonta kaakaojauhetta. Teen usein pohjia valmiiksi pakastimeen – niin viikonlopun ruoanlaitto on nopeampaa. Valmistan pohjan metallisessa vuoassa, pohja saa olla mielellään mahdollisimman ohut.
Kuumenna uuni 200 asteeseen.
Esipaista pohjaa 10-15 minuuttia.
Sulata 150 g tummaa suklaata vesihauteessa (lisään usein myös hieman maitosuklaata ja suklaata voi olla 200 g), lisää 150 g voita paloiteltuna (laitan vain 100 g). Kun suklaa ja voi ovat sulaneet lisää halutessasi kastanjatahna.
Vatkaa toisessa kulhossa 4 munaa, 100 g sokeria ja lisää ruokalusikallinen jauhoja
Sekoita suklaaseos kananmunaseokseen.
Kaada seos kypsyneen pohjan päälle ja laita uuniin noin 20 minuutiksi. Kypsymisajan kanssa saa olla tarkkana, sillä piiras on parempaa, kun sitä ei paista aivan läpi. Hammastikun kanssa saa vartioida viime hetkillä, että kypsyysaste ei mene yli!
Jäähdytä piiras ja leikkaa tarjolle ohuina viipaleina, sirottele päälle makeuttamatonta kaakaojauhetta.