R/H: ”Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä”

Spread the love

R/H kuuluu nouseviin suomalaismerkkeihin. Sen suunnittelijoille Hanna Riiheläiselle ja Emilia Hernesniemelle vastuullisuus lähtee juuri suomalaisuudesta. Merkin vaatteet valmistetaan 50 kilometrin säteellä suunnittelustudiosta. Tapasin Emilian R/H:n liikkeessä osoitteessa Fredrikinkatu 18. rh-studio.fi 

Riiheläinen ja Hernesniemi opiskelivat samaan aikaan Taideteollisen korkeakoulun vaatetuksen laitoksella. Riiheläinen oli puhunut merkistä jo opintojen aikana. He päättivät käyttää maisteriopintojen loppuajan merkin kehittelyyn. Hernesniemen lopputyö käsitteli markkinoiden analyysiä Suomessa ja merkin suunnitelmaa viiden vuoden päähän. Joitakin lopputyön printtejä on jäänyt mallistoon edelleen elämään.

”Aloitimme vahvasti intuitiolla, mutta liikevaihtoa tuli heti.”

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
R/H:n suunnittelijat Emilia Hernesniemi ja Hanna Riiheläinen. Les designers de la marque R/H: Emilia Hernesniemi ja Hanna Riiheläinen. Photo: Karoliina Bärlund

 

Hernesniemi kuvaa R/H:n suunnittelijoita sekä persoonina että osaajina hyvin erilaisiksi. Hanna Riiheläisen vahvuutena on naistenvaatesuunnittelu ja siinä yksinkertaistaminen, Emilia Hernesniemellä puolestaan konseptuaalinen puoli trendinrakennuksesta kansainvälisille markkinoille lähtemiseen.

Hernesniemi oli opintovuosien aikana Berliinissä työskentelemässä Agency V PR-toimistossa, joka järjesti pressipäiviä Pariisiin ja Lontooseen sekä näytöksiä Kööpenhaminan muotiviikoille. Siellä hän näki kuinka asioita tehdään. Ja nimenomaan kuinka asioita toteutetaan, eikä vain puhuta, että on vaikea tehdä.

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
Moderni biker-takkimekko. Le biker moderne en jersey. Photo: Paavo Lehtonen

 

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
Kuparin ja betonin sävyttämän R/H:n liiketilan on suunnitellut arkkitehti Lilli Maunula ja toteuttanut Teppo Reivo.  L’architecte Lilli Maunula a dessiné le shop de R/H, la réalisation par Teppo Reivo.

 

”Ihmiset ovat maaginen juttu”

R/H-merkillä on kaksitoista mallistoa takanaan. Hernesniemi kuvaa, että kymmenen malliston aikana vaatemallistojen toimivuus mitataan. Kun töitä on tehty usempi vuosi todella paljon, pystyvät suunnittelijat nyt tekemään tavallista työpäivää. Aikaan saadaan paljon ilman erityisiä sääntöjä. Kun yrityksessä on hyviä tyyppejä työskentelemässä, niin ihmiset lähtevät aidosti mukaan. Aluksi suunnittelijat olivat kaksin, nyt työntekijöitä on yhteensä viisi.

”Yritämme koko ajan rakentaa tekemistämme kodikkaammaksi.”

Liiketoimintasuunnitelman tekeminen oli vaikeaa. Rahoitusta saatiin Finnveralta, lainana pankilta ja vanhemmilta. Hernesniemi kertoo, että ensimmäisen vuoden aikana he tekivät virheen, jota eivät enää toistaisi eli eivät maksaneet itselleen palkkaa. Vaatetusyrittäjällä täytyy olla paljon vahvuuksia, ja lukemattomien asioiden täytyy olla kunnossa. Mutta nimenomaan maagisena Hernesniemi kuvaa sitä, että ihmiset lähtevät mukaan ostamaan merkin tuotteita.

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
R/H:n muotokielen rauhaisaa minimaalisuutta. Le minimalisme calme de R/H. Photo: Paavo Lehtonen

 

Hernesniemi puhuu kauniisti asiakkaistaan: kuinka tekijät kunnioittavat ja ymmärtävät naisia ja haluavat tuottaa vaatteillaan heille iloa. Hän näkee R/H:n rakentuvan naisten yhteisöksi.

”Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä, ei tarvitse olla tietynlainen astuakseen sisään liikkeseemme.”

Merkin asiakaspohja onkin laaja. R/H:n tuotteita myydään samanaikaisesti newyorkilaisissa pikkuputiikeissa ja rovaniemeläisille rouville. Tarkoituksena on korostaa naisten parhaita puolia. Esimerkiksi korotettu vyötärö tuo sääret esiin. Trikoo puolestaan materiaalina on mukava, mutta mietityillä leikkauksilla asu on silti pukeva.

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
”Vaatteemme näyttävät puetummilta kuin tuntuvat.” Les tenues de R/H se portent facilement, le confort et l’élégence vont bien ensemble. Photo: Paavo Lehtonen

 

”Vastuullisuus lähtee suomalaisuudesta”

R/H:n käyttämä trikoo valmistetaan Orivedellä, myös puolet painotyöstä tehdään Suomessa. Materiaalivalinnat tukevat laadukkuudessa tuotteiden pitkäikäisyyttä ja suunnittelu on ammattilaisen työtä, jonka taustalla on koulutusta ja kokemusta.

Tuotantotapojen on pakko näkyä myös hinnassa, mutta kun hinnanmuodostus perustellaan asiakkaille, eivät tuotteet tunnu enää kuluttajistakaan kalliilta. New Yorkissa alkoi ensitunnustelujen jälkeen herättää kiinnostusta se, että tuotteet on todella tuotettu 50 kilometrin säteellä merkin suunnittelustudiolta. ”Emme ole pyrkineet ratsastamaan lähituotannolla, vaan se on luonnollinen tapamme toimia.” Hernesniemi kertoo.

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
Emilia Hernesniemen lopputyössä printit olivat vahvassa osassa: ”Koulua kannattaa käydä, jotta oppii tekemään muutakin kuin sitä mikä tulee luontaisesti”, hän kehottaa. Pendant ses études Hernesniemi dessinait des motifs, qu’elles utilisent encore pour la marque R/H.

 

”Olemme kasvaneet aikuisiksi merkin myötä”

”Se varmasti tulee näkymään brändissäkin. Oman pukeutumisen muuttuvat tarpeet heijastuvat merkin kehityksessä.” Hernesniemi kertoo.

Tällä hetkellä R/H työstää vuoden 2017 A/W eli syys-talvimallistoa. Kumpikin suunnittelija ideoi ensin omissa oloissaan. Viimeeksi yhteistä inspiraatiota löytyi Shanghain työmatkalta. Enää ajatusten jakamiseen ei tarvita valtavaa kuvamateriaalia, vaan suunnittelua jaetaan verbaalisesti. Hanna jatkaa ideoinnin jälkeen vaatemallien, Emilia printtien ja asusteiden parissa. Yhdessä työskennellessä suunnittelijan egosta joutuu luopumaan. Molemmat kunnioittavat toisen työtä ja tietävät kuinka nopeasti tuotanto täytyy saada käyntiin. Siksi malliston loppuvaiheen kuratointia tehdään yhteisymmärryksessä.

Suomi tuntuu näyttäytyvän maailmalla yhä kiinnostavampana. Lähitulevaisuudessa R/H tähtää Aasiaan, jonne merkin estetiikka istuu hyvin. ”Pienenä yrityksenä pystymme tekemään nopeita päätöksiä. Kun miettii, kuinka nopeassa tahdissa omassa maassamme ja globaalisti on tapahtunut muutoksia, on ehkä turhakin ajatella kovin pitkällä tähtäimellä.” Hernesniemi mietiskelee tulevaa, ”teemme asioita, jotka tuntuvat hyviltä.”

R/H: "Vaatteemme vahvistavat naisen identiteettiä" L I L O U ' s #lilous lifestyle Helsinki @KPohjanvirta
R/H:n katse suuntautuu seuraavaksi Aasiaan. Le marché asiatique est le prochain pas pour la marque R/H.

 


Les designers Hanna Riiheläinen et Emilia Hernesniemi de la marque R/H sont de la nouvelle génération des designers finlandais. Elles se sont connues pendant leurs études à l’Université d’Aalto et ont établi leur entreprise il y six ans. Les vêtements de R/H semblent habillés même s’ils sont très confortables. ”Nos tenues renforcent les femmes.” raconte Hernesniemi. Les vêtements viennent de 50 km d’Helsinki où elles travaillent et le jersey est fabriqué en Finlande. La boutique de R/H en ligne: rh-studio.fi 

@KPohjanvirta #lilous

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *