Kokeilin ensimmäistä kertaa kesärullia. Niiden kääriminen oli odotettua helpompaa, totesin leivinpaperin olevan paras alusta työskentelylle. (Lehdestä luetussa ohjeessa neuvottu talouspaperi olisi jumittunut riisipaperin pintaan.) Täytteeksi voi valita tuoreita ja raikkaita makuja. Minä rullailin mukaan porkkanaa, purjoa, paprikaa, pellavansiemeniä, wasabi-rucolaa* ja katkarapuja. Hyvä tulinen dippi on kääryleille ehdoton kaveri. Toinen kokkailukokeilu on edessä Tulikiven vuolukivisen paistokiven kanssa.
Keväällä pääsin tutustumaan Tulikiven uuteen vuolukiviseen ruoanlaittosarjaan. Siihen kuuluu sekä ruoan laittamiseen että viilentämiseen sopivia tuotteita. Koska usein keskityn visuaalisuuteen ennen käytännöllisyyttä, on tärkeää päästä välillä kuulemaan tuotteiden käyttöominaisuuksistakin. Tulikiven toimari Heikki Vauhkonen esitteli paistokiven toimintaa; hauska ohjelmanumero, kun kuhafileet paistuvat pöytätasolla. Tämä paistokivi lähtee oitis testaukseen, haluan kokeilla sitä sekä pizzan että leivän leipomisessa.
@KPohjanvirta #lilous