Kevättalven ruokahitti on ollut yksinkertainen pataruoka punajuuresta. Ruokaan tarvitaan 4 suurta raastettua punajuurta ja 10 ohueksi viipaloitua perunaa. Lado punajuuriraaste ja perunasuikaleet kerroksittain, väleihin chilihiutaleita, mustapippuria ja puolikas Aurajuustoa, päälle 1 ruokakerma. 200° uunissa pata kypsyy vähintään tunnin. Toinen vähintään yhtä helppo punajuurisuosikki eli pähkinäöljyllä maustetut punajuurisipsit syntyivät vahingossa joulupöytään. Saksanpähkinäöljy on niiden herkullisuuden salaisuus.
Raastetut punajuuret ja chili tuovat pataruokaan sekä makeutta että potkua. Yksi suosikkiresepteistäni arkiruokana on Mysi Lahtisen aurajuustoperunat. Tässä toinen lempparini.Perunat ja punajuuriraaste pinottuna: päällimmäiseksi jätän punajuuriraastetta, joka pitää pinnan mehukkaana. Peitä pata foliolla, jollet käytä kannellista pataa.
Arkiruokaa!
Saksanpähkinäöljy ja Maldonin sormisuola mandoliinilla muutaman millin paksuisiksi pilkottujen punajuurien mausteena: paistetaan 180° asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Uunista riippuu tietenkin paistoaika: yhden erän shipsejä käräytin oikein kunnolla. Joskus maustetut öljyt jäävät käyttämättä, mutta tämän joulupöydässä koristelisäkkeeksi päätyneen herkun myötä öljy kuluikin nopeasti, kun miellyimme pähkinäisiin shipseihin.