Hannaleena Heiska on aloittamassa uutta teossarjaa. Taiteilijan töissä heijastellaan omaa aikaamme, vaikkei sen pohdintaa itse kuvamaailmassa alleviivatakaan. Sain vierailla Heiskan työhuoneella uuden työrupeaman alkuun.
Saavumme samaa matkaa Hannaleena Heiskan työhuoneelle, joka on ollut koskemattomana toukokuusta lähtien. Edellinen projekti on jätetty sellaisenaan taakse ennen ensimmäistä kunnon kesälomaa vuosiin, nyt työtila odottaa raivaamista seuraavan projektin tieltä.
Hannaleena Heiska viihtyy työhuoneensa rauhallisessa kuplassa. Sinne tullessaan hän valmistaa kahvin, pohtii hetken ja jatkaa siitä mitä on edellisiltana miettinyt. Hän on uusien projektien äärellä, joista ei vielä tiedä mihin suuntaan ne muovaantuvat. ”Alku vaatii itsetutkiskelua. Joskus asiat sujuvat helposti ja selkeämmin. Silloin ei voi järkeillä, koska järkeily tuhoaa kaiken kiinnostavan.”
”Leikkaan paperin, levitän sen levylle, valmistelen materiaalit ja kuuntelen musiikkia.”
Taiteen tekemisessä ihaninta on, kun joka kerta kaikki mahdollisuudet ovat avoinna. Työhuoneen rauhassa verhot kiinni voi nauttia rauhallisesta flow-tilasta ja saa olla oma omituinen itsensä. Yksin työskentely on tarpeellista, kun kukaan ei puhu, eikä katso, voi vapaasti söhrätä. Netin suhteen työhuoneella täytyy pitää tiukka linja, jotta rauha ja keskittyminen säilyvät.
Taiteilija on hyvässä balanssissa, kun pystyy nauttimaan myös toisten tekemästä taiteesta.
Inspiraatiokseen Heiska ahmii kulttuuria: baletti, nykytanssi, elokuvat, kirjat, ilmiöt ja toisten tekemä taide innoittavat. Myös instagramin positiivinen puoli tuo osansa inspiraatioon ja oman ajan tutkimiseen.
Heiska on valmistunut Kuvataideakatemiasta 2006, josta valmistumisen jälkeen hänet kutsuttiin Helsinki Contemporary -gallerian (silloinen Kalhama & Piippo Contemporary) taiteilijaksi. ”Olen kokenut, että gallerian kanssa olemme pyrkineet samaan, kasvaneet yhdessä ja koska olen ollut myös pro-aktiivinen, olen myös saanut tehdä mitä haluan.
”Olen sanonut, että ihmiset ollaan tähtipölyä – hiilipöly symboloi ihmisyyttä”
Heiskan työt eivät ole alleviivaavasti kantaaottavia, mutta niihin liittyy ihmiskunnan tulevaisuuden pohdintaa. Hiilen merkitys materiaalina on tärkeä: orgaaninen, tuhansia vuosia vanha piirustusväline symboloi hiilipölyineen ihmisyyttä. Heiska pohtiikin, että onko vain objektittomuus ainoa vaihtoehto tulevaisuuden taiteelle – maalauskin voidaan toteuttaa ekologisesti ja se voi säilyä tuhansia vuosia. Maalaus ei ole kertakäyttöesine eikä taideteosta voi miettiä vain kaupallisena tuotteena. Sen merkitys liittyy myös myös tarpeeseen kokea jotain sellaista jota voi olla vaikea sanallistaa tai järjellä selittää. Ihmisen kosketus välittyy maalauksessa ja piirustuksessa taiteilijan kokonaisuudeksi tekeminä jälkinä. Heiska pohtii, että maalauksen lukeminen voi olla hidasta ja vaikeaa, jos sitä täytyy ymmärtää, eikä tuntea.
“Maalauksen ymmärtäminen voi olla hidasta, jos ajattelee, että se täytyy ymmärtää oikein, sen sijaan että luottaisi omaan tuntemukseen.”
Heiskan Camouflage-sarja herätti keskustelua. Hiilellä toteutetussa sarjassa lähtökohtana oli kasvojentunnistusohjelmien häirintä naamioin. Instagram niin sanotusti lauloi ja ihmiset saivat sitä kautta välittömän yhteyden Heiskaan. Hän ajatteleekin, että työhön kuuluu ihmisten kanssa keskustelu.
Näin Heiskan ja tanssija Minna Tervamäen yhteisen Jälki-maalaus-tanssiperformanssin Kaapelitehtaalla. Esitys teki vaikutuksen rauhallisella otteellaan, jossa maalaamista sai seurata tanssin liikkeen rinnalla. Yhteistyö Tervamäen kanssa lähti Tervamäen yhteydenotosta. Kuvataitelijan oma esilläolo on uusi kokemus. Hän on oppinut olemaan läsnä ilman jännitystä. Kohtaaminen yleisön kanssa käy koko ajan helpommaksi. Kiinnostavaa yleisön kanssa kommunikoinnissa on erilaisten näkemysten kuuleminen.
Heiska kaipaisi Suomeen agentuuria, joka edistäisi suomalaistaiteen vientiä. Hänelle itselleen on auennut kansainvälisiä yhteyksiä Göteborgissa pidetystä yhteisnäyttelystä pian valmistumisen jälkeen. Kansainväliset kontaktit ovat tärkeitä, eri maalaisiin kollegoihin tutustuminen on tärkeää. Opinnoissa Kuvataideakatemian aikana keskeisintä oppia ei ollut niinkään tekninen taito, vaan hiljainen tieto. Siellä pääsi sisälle taidemaailmaan ja opiskelukaverit olivat tulevia kollegoita.
Hannaleena Heiska ei mainitse yksittäisiä taiteilijoita esikuvinaan: ”Pääosin ihailen, että joku on ryhtynyt kuvataiteilijaksi!” Alalla on kova kilpailu, kuvataiteilijan ammattiin liittyy taloudellinen epävarmuus ja henkilökohtainen itsensä alttiiksi asettaminen vaatii heittäytymistä. Myös musiikin puolelta löytyy esikuvia asenteessa tekemiseen, kuten viime viime aikoina ruotsalainen räppäri Silvana Imam ja suomalainen muusikko Timo Kaukolampi. Heiska kuvailee, että projektikoordinaattorin hommassa pärjäisi ominaisuuksilla, joita taiteilijan työssäkin tarvitaan. Paineensietokyky ja verkostoitusmistaidot ovat tarpeellisia.
Lempiesineesi: -Puhelin… ei! Voisko se olla joku muu: kahvipannu!
Lempityövälineesi: -Tällä hetkellä hiili ja performanssi tai siis Minna (Tervamäki) (naurua :))!
Lempikirjasi: -Niitä on monia, mutta kirja, jonka luen säännöllisesti ja joka on vähän nolokin tässä iässä, on Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin. Se on takuuvarma tunnelmannostattaja. Jotkut tv-sarjat ja elokuvatkin, joita katsoo yhä uudelleen, ovat kuin henkisiä turvariepuja.
Lempivärisi: – Ultramariinin sininen.
Lempipaikkasi: -Ehkä työhuone, mutta tykkään myös juosta samaa reittiä Hietaniemessä. Siellä erityisesti puutarhapalstat, Hietaniemen hautausmaa ja Lapinlahden sairaalan alue ovat äärimmäisen rauhoittavia.
Kiitos tapaamisesta, Hannaleena! @KPohjanvirta #lilous