Jani Leinonen – Tottelemattomuuskoulu Kiasman taidemuseossa 31.01.2016 asti
Olin nähnyt Jani Leinosen esittävän somessa kysymyksen laittaako työn, jossa Mannerheim kahlaa veressä, Kiasman Tottelemattomuuskoulun näyttelyynsä esille. Tuntui kiinnostavalta, että taiteilija kävi puolijulkista keskustelua siitä, kuinka työhön suhtauduttaisiin. Mannerheim-teosta ei tullut näyttelyyn, ehkä se ei olisi kokonaisuuteen istunutkaan.
Tein samassa hengessä ennen museokäyntiäni pienen gallupin taidetta opiskelleiden ja opettavien kavereideni joukossa: ”Mitä pidät Jani Leinosen taiteesta?” Minigallupin tulokset olivat samankaltaisia kuin taiteen keskustelupalstoilla: osa fanittaa ja osa inhoaa Leinosen töitä, mutta sekä ihailijat että kriitikot myöntävät Leinosen ansioksi keskustelun ja huomion herättämisen taidon.
”Ennen ajattelin, että hän tekee taidetta saadakseen huomion itseensä, enää en ajattele niin.” (Erään toverini gallup-vastaus)
Visuaalisuus töissä nojaa pop-taiteen perinteeseen. Teoksissa toistetaan mainoskuvastoa sitä kritisoivin tekstein. Näyttelystä poistuessani ensimmäisenä mielessäni oli Bratt Easton Ellis, jonka kirjoissa kritisoidaan brändien mahtia samalla sukeltaen nautinnollisesti niiden kuvastoon. Vaikka Hello Kittyt ja Kinderit tuntuvat teosten kuvituksina välillä sietämättömiltä, ei aihe suuryritysten vastuusta ole vailla ajankohtaisuutta: taas voimme vain ihmetellä paikallisen tuotannon rippeiden karkausta kaukomaille.
Vanhempi tytär kommentoi joskus Pompidou-keskuksessa Warholin töitä: ”Nää on musta sieluttomia.” Itse abstraktien ekspressionistien siveltimenkäytön ihailijana totean, että vaikka Leinosen työt eivät maalauksellisuudella sykäyttäisikään, on niiden viesti omia visuaalisia mieltymyksiäni tärkeämpi. Eri kaupungeista kerätyt kerjäyskyltit kultakehyksissä koskettivat eniten. Pakolais- ja talouskeskustelujen hurjan vimman aikana teos pystyi tuomaan hiljaa huutaen näkyviin yhä nousevan epätasa-arvon, siksi ihailen Leinosta ankean keskusteluilmapiirin elävöittäjänä.
Koskettavimman työn äärelle oli avajaisiin tuotu myös kerjäläiset mukaan. Au vernissage les mendiants ont participé à cette oeuvre, dont les panneaux (-S.V.P: J’AI FAIM-) sont recueillis partout dans le monde.
Jani Leinonen on mukana myös Banksyn, urbaanin taiteen mystisen hahmon, Somersetin rannoille kokoamassa epähuvipuistossa Dismalandissa, jonne Banksy on kutsunut arvostamiaan taiteilijoita.
*Leinonen Ylen aamu-tv:n haastattelussa
Artiste Jani Leinonen: ”Nous sommes obéissants face aux menaces différentes”
Jani Leinonen – L’école de désobéissance au musée d’Art Moderne Kiasma à Helsinki jusqu’au 31 janvier 2016
Artiste Jani Leinonen (né 1978) interroge en jolies images les mécanismes de grandes corporations. Il utilise l’héritage des artistes pop en imitant les logos parfaits, mais le contenu des textes critique la morale des entreprises. Ma fille ainée disait des tableaux de Warhol au Centre Pompidou: ”Ils n’ont pas d’âme!” J’ai eu des mêmes idées par rapport aux peintures de Leinonen, mais je trouve son message plus important que mes goûts personnels. Il nous invite à discuter d’obéissance. La plus touchante de ses oeuvres est celle qui rassemble les panneaux des mendiants des villes différentes. La discussion des migrants et l’équilibre des états en UE sont brûlants, nous avons besoin des artistes qui s’expriment fort.
/En même temps Leinonen se présente au Dismaland ”Bemusement Park”, invité par Banksy, l’artiste incontournable de l’art urbain, en Angleterre.
@KPohjanvirta #lilous
