Tämän korianterikastikkeen resepti on peräisin osoitteesta 127, boulevard Pereire, jossa minut on johdatettu monien herkullisten makujen pariin. Siellä olen nauttinut myös maukasta tomaattipiirakkaa. Samaisessa osoitteessa minulle on kiikutettu Pariisissa vieraillessani täydellistä passionhedelmätartelettia: ”Kaisalle Pariisi on aina juhlaa!” Siellä olen maistellut ensimmäiset langustiininikin ja läheisellä Place de Maréchal-Juinillä minulle on tarjottu elämäni ensimmäinen tiramisu. J’ai passé de beaux moments au 127, boulevard Pereire, d’où vient la recette de cette sauce à la coriandre. Dans la même adresse j’ai mangé des tartelettes au fruit de passion et de la tarte aux tomates délicieuse. Dans un restaurant à la place du Maréchal-Juin j’ai mangé mon premier tiramisu.
Kuvassa näkyvässä kastikkeessa ei ole mukana crème fraîchea, mutta se sopii joukkoon hyvin. Kastike sopii hyvin lohen kanssa. On peut ajouter de la crème fraîche à la sauce.
Korianterikastikkeeseen tulee purkki aurinkokuivattuja tomaatteja, puoli punttia korianteria, valkosipulin kynsi, pippuria, pari tuoretta tomaattia (pari ruokalusikallista crème fraîchea). Maistelemalla löytyy tietenkin paras kombinaatio.
Pour la sauce à la coriandre on utilise une boîte de tomates séchées, deux tomates fraîches, un demi-bouquet de coriandre, du poivre, une gousse d’ail: on passe tous les ingrédients dans un mixer. Et on peut y ajouter de la crème fraîche.
Ah, les langoustines de 127, bd. Pereire!Tämän helpon tomaattipiiraan valmistan jälleen kesäisiin hetkiin. En été je préparerai cette tarte certainement plusieurs fois.
Serge Gainsbourgin kuolemasta on neljännesvuosisata, mutta hän ei tarvitse erityisiä muistopäiviä. Tuskin on toista ranskalaista muusikkoa, johon viitattaisiin yhtä usein kuin Gainsbourgiin.Le Grand Serge n’a pas besoin de dates spécifiques pour son mémoire, il est toujours très présent. 25 ans après sa mort l’héritage de ce musicien est vivant.
Valokuvaaja Tony Frank kuvaa Gainbourgia kohteliaaksi ja valokuvauksesta kiinnostuneeksi. Häntä oli mieluisinta kuvata rue de Verneuilin kodissa, jossa muusikko oli rennoimmillaan. Dans le livre de Tony Frank on voit aussi Jane Birkin et Charlotte.Lise Lévitzky oli Lucien Ginsburgin ensimmäinen vaimo. Lise et Lulu -kirjassaanhän kuvaa nuorten taideopiskelijoiden elämää, Gainsbourgkin opiskeli maalausta. Omaan elämääni Gainsbourgin musiikki tuli opiskelijana Pariisissa, eikä se ole sittemmin jättänyt. Je t’aime moi non plus soi häissämme. Je t’aime moi non plus est important pour moi: on l’écoutait dans notre mariage. Le livre de Lise Lévitzky raconte la vie de ce couple d’artistes.
Le dessinateur Ville Ranta fait des caricatures intelligentes sur des sujets actuels pour deux hebdomadaires finlandais. J’ai découvert son blog ”Ville veut être français” et j’ai voulu lui poser quelques questions. Cette bd en français m’a fait rire, moi aussi j’écris mon blogue en français. J’ai pu l’interviewer par mail comme il séjourne pour le moment en France. A voir: villeveutetrefrancais.fr. En février 2017 Ranta a obtenu le titre du Chevalier dans l’Ordre national du Mérite.
Ville Ranta kuvittaa terävästi ajankohtaista politiikkaa Demokraatti- sekä Kirkko & kaupunki -lehtiin. Löytäessäni hänen sarjakuvabloginsa ”Ville veut être français” (Ville haluaa olla ranskalainen), ilahduin kovasti, sillä pidän itsekin blogiani harrastusmielessä osittain ranskaksi. Muistan lukeneeni haastattelun, jossa Ranta kertoi inhoavansa sähköpostia. Hän vastasi kuitenkin ystävällisesti kysymyksiini Ranskasta käsin. Sarjakuvablogi luettavissa: villeveutetrefrancais.fr. Ranta sai helmikuussa 2017 Ranskan Chevalier dans l’Ordre national du Mérite -arvonimen.
Le dessinateur Ville Ranta. Sarjakuvataiteilija Ville Ranta. Photo: Antti Nylén
Rigoler avec les choses graves peut être dangereux
KP: Les dessinateurs montrent des injustices qu’on ne voit pas nécessairement dans les médias. D’où vient ce courage?
VR: Les dessinateurs se mêlent des mêmes sujets que les médias en générale. Ce qui rend les dessins politiques parfois dangereux c’est l’humour et surtout le sarcasme. Et l’image aussi, car elle ne négocie pas. Le dessin peut faire un double ridicule d’une personne, d’une image, d’un truc sacré, même du Dieu ou du prophète.
Le siècle dernier était un siècle des mots où les écrivains attaquaient les pouvoirs et les hierarchies. Il me semble que les dessins font ça maintenant. Mais les dessinateurs n’ont pas de courage particulier. Ils ont l’obsession de rigoler avec les choses graves. C’est dangereux, surtout pour eux-mêmes.
Kysymykseeni, kuinka piirtäjät näyttävät epäkohtia, jotka muutoin saatetaan jättää mediassa vähälle huomiolle, Ranta vastaa piirtäjien käsittelevän samoja aiheita kuin media yleensäkin. Huumori ja sarkasmi tekevät karikatyyreistä ajoittain vaarallisia. Myös kuvat, sillä ne eivät neuvottele. Niissä henkilöt ja pyhätkin asiat voidaan asettaa naurunalaisiksi. Viime vuosisata oli sanojen aikaa, silloin kirjailijat hyökkäsivät valtaapitäviä ja hierarkioita vastaan. Karikatyyrit tekevät samaa meidän ajassamme. Rannan mukaan piirtäjillä ei ole erityistä rohkeutta, vaan pakkomielle nauraa vakavillekin aiheille. Se on vaarallista erityisesti heille itselleen.
Les caricatures de Ranta se moquent des actualités finlandaises. Rannan Kirkko & Kaupunki -lehteen tekemät piirrokset iskevät huumorilla ajankohtaisiin asioihin.
Devenir français ou rester finlandais
KP: Pourquoi la France? Qu’est-ce qui t’intéresse dans ce pays autant que tu veux être français?
VR: Le titre de mon blog bd est en moitié ironique. Je ne veux pas être français pour de vrai. Comme j’ai toujours vecu en Finlande, je vais rester finlandais, quoique je fasse. La France m’a été importante depuis mes 15 ans: les bandes dessinées, le cinéma, les écrivains et les idées de la liberté m’intéressaient. Je suis en France en ce moment. Je vais rester ici six mois pour faire un roman graphique et plonger dans ma profession de dessinateur politique.
”Ville haluaa olla ranskalainen” -sarjakuvan nimi on ainakin osittain ironiaa. Mitä tahansa aina Suomessa asunut 37-vuotias piirtäjä tekeekin, hän pysyy suomalaisena. Ranska on ollut Ville Rannalle tärkeä 15-vuotiaasta lähtien. Sarjakuvat, elokuvat, kirjailijat ja ranskalaiseen kulttuuriin liittyvät ajatukset vapaudesta kiinnostivat. Tällä hetkellä hän viettää puoli vuotta Ranskassa tehden sarjakuvaromaania ja tutkien mitä Ranskalla olisi annettavana poliittiselle piirtäjälle ja sarjakuvataiteilijalle.
Grandir avec les bd françaises
KP: La tradition des caricatures est plus longue en France que dans notre pays nordique. Comment cet héritage des dessinateurs français t’a influencé?
VR: Depuis toujours. J’ai grandi avec les bd’s françaises, et pas seulement Asterix et Lucky Luke, mais aussi avec celles pour le public plus adulte. Et depuis longtemps, j’admire aussi le dessin politique français qui a les dents. En Finlande on a la scène de la bd alternative vive, mais on n’a pas de tradition. On n’a pas de pluralité, pas de public etc.
Ranskalaisen karikatyyrin perinne on vaikuttanut Rannan työhön aina. Hän on kasvanut ranskalaisten sarjakuvien, eikä ainoastaan Asterixin ja Lucky Luken, kanssa. Ja hän on ihaillut jo pitkään ranskalaisia karikatyyripiirtäjiä, joiden töissä on särmää. Suomessa on hyvin vähän tällaista. Täällä on elävä vaihtoehtosarjakuvan kenttä, mutta ei tiettyä traditiota, moninaisuutta ja yleisöä.
Différentes cultures de la liberté d’expression
KP: L’écrivaine Elisabeth Badinter dit que depuis Voltaire on a le droit au blasphème [en France] et que la liberté de pensée ne se divise pas. Est-ce que tu vois la différence entre la France et la Finlande par rapport au blasphème?
VR: Oui, les cultures de la liberté d’expression etde blasphème sont très différentes en France et en Finlande. Dans ce que dit Badinter, on veut de nouveau l’idéalisme français. On fait une proclamation et les problèmes suivent. En Finlande, on n’idéalise pas les droits. On est plus pragmatique. Mais le blasphème est plus ou moins possible dans les deux pays. Je ne suis pas sûr si le blasphème soit un bon symbole pour la liberté d’expression, mais il l’est devenu en tout cas. Le droit au blasphème fait naturellement partie de la liberté d’expression, et on ne peut pas exclure la réligion de la critique. Mais nous sommes aussi responsables de ce que nous faisons avec nos mots et dessins libres.
Kommentoin, kuinka kirjailija Elisabeth Badinterin mukaan Ranskassa on ollut Voltairesta lähtien oikeus rienaukseen, eikä ajatusten vapaus ja siten ilmaisunvapaus ole pilkottavissa. Samalla kysyin Rannalta näkeekö hän Ranskan ja Suomen välillä eroja liittyen tähän ’rienauksen’ sallimiseen valtaapitävien ja eri uskontojen arvostelussa. Ville Ranta vastasi, että maat ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia. Badinterin viestistä halutaan uutta ranskalaista idealismia. Suomessa sananvapautta ei idealisoida, täällä ollaan pragmaattisempia. Ranta ajattelee, ettei jumalanpilkka (blasphème) ole paras mahdollinen sananvapauden symboli, mutta sellaiseksi se on kuitenkin muodostunut. Vapaisiin kuviin ja sanoihin liittyy myös vastuuta.
Travailler dur, s’habituer à la critique
KP: Dessiner, c’est solitaire. Comment tu te détends?
VR: Je travaille tout le temps et c’est bien dur. Mais j’ai des enfants et tout ça. Je ne suis pas toujours à ma table de dessin. Mais prèsque. Je crois que je vais me fatiguer finalement… Si je n’avais plus d’énergie de dessiner tous les jours, je ne saurais pas quoi faire.
Ranta työskentelee koko ajan ja se on raskasta. Hän ei ole aina piirustuspöydän ääressä, mutta melkein sittenkin. Jos hänellä ei olisi enää energiaa piirtää päivittäin, hän ei tietäisi mitä tehdä. Hänellä on myös lapsia ja muutakin elämää.
KP: J’ai compris que tu reçois des messages assez agressifs à cause de tes dessins. Comment on supporte de telles réactions?
VR: Bof. Oui, je reçois des mails et des messages imbéciles toujours quand je publie un dessin sur l’immigration ou sur le racisme. Ça me prend du temps à réagir à tout ça. Mais j’y suis habitué. Je ne prends pas au sérieux les idiots qui m’envoient des photos des massacres ou des insultes. Et la plupart du temps je suis capable de ne pas le prendre personnellement.
Otti aikansa ”tottua ” agressiivisiin viesteihin, joita piirtäjälle tulee hänen julkaistuaan piirustuksia maahanmuutosta tai rasismista. Ranta ei ota tosissaan herjausviestejä, suurimmaksi osaksi hän onnistuu olemaan ottamatta niitä henkilökohtaisesti.
Merci, Ville Ranta, pour ton temps! Et surtout d’avoir accepté le correspondance par mail, qui n’est pas toujours un moyen facile ou sympathique! @KPohjanvirta, L I L O U ’ s
Kun Vogue ja kotimaisetkin lehdet esittelevät keinotekoisia tähtiä, on Euroopassa muoti-ikoneita, joissa olisi parempi pysyttäytyä. Lou Doillon, Charlotte Gainsbourg, Inès de la Fressange ja Caroline de Maigret näyttävät mallia tyylikkäistä naisista, jotka hallitsevat omaa kuvaansa aitoudella. Le style parisien me représente une certaine nonchalance naturelle, il y a des icônes que nous devrions présenter plus que quelques américaines! Lou Doillon me dit beaucoup plus que les soeurs Kardashian; les lèvres qui gonflent un peu plus chaque semaine pour manger des salades aux assiettes à jeter – ce n’est pas un exemple à suivre! J’ai deux filles belles et intelligentes et je veux leur faire apprendre qu’elles sont vraiment belles. Elles me demandent pourquoi cette famille K. est toujours dans la presse: ”Mais qu’est-ce qu’elles font comme métier?” Pourquoi on donne des images si partiales de la beauté?
Voici trois femmes que je veux leur présenter:
1) Lou Doillon
Lou Doillon musisoi ja tekee mallin töitä, huom. Euroopassa voi vielä liikkua ilman kertakäyttömukeja. J’ai accouché ma fille Lilou au rhytme de la musique de la soeur de Lou, Charlotte Gainsbourg: ”5:55”-merci Charlotte! et le docteur disait en rentrant dans la salle: ”Alors, c’est la fête!” (Et en Europe nous sortons encore sans les tasses à jeter, voir la photo:))
Meikittömän pariisilaistyylin kaunis esimerkki on Lou Doillon, musiikintekijä ja malli. Suurten merkkien mallinakin toimiva Lou on esimerkki siitä, että kauneus voi olla kiinni persoonallisuudesta. Tyttäreni Lilou syntyi Loun sisaren Charlotte Gainsbourgin musiikin 5:55 tahdissa, merci Charlotte! Lou Doillon laulaa ihanasti Pariisin kaduilla:
Le style relax sans maquillage est tout ce que j’admire le plus chez les parisiennes et j’ai peur que la presse finlandaise suive plutôt les ”Bronzées”:). La belle exemple des parisiennes est Lou Doillon!
2) Caroline de Maigret
Caroline de Maigret tuntee rennon tyylin salat. Caroline de Maigret connait le chic bohème.
Caroline de Maigret on onnekseni kansainvälinen muoti-ikoni. Siinäpä nonchalanttia eleganssia seurattavaksi!!! Caroline on tehnyt kirjoja, mutta ennen kaikkea näyttää eurooppalaisen kauneuden esikuvalta.
Pour mon bonheur Caroline de Maigret est une icône, elle est à suivre! Toujours élégante! -qu’est-ce que vous croyez que ça fait pour la petite Lilou quand elle apprend que Caroline de Maigret a aimé notre tweet de cet article?
3) Inès de la Fraissange
Tyyli-ikonina on helppoa. Tyyliä on kaupan osoitteessa: www.inesdelafressange.fr.C’est facile quand on est icône!!!
Aito tyyli on sisäsyntyistä ja siihen ei ole oikoteitä. Inès de la Fressange ei koskaan erehdy, kaikki hänen asuissaan on kohdillaan. Koska naisen iästä ei puhuta, niin sanotaan niin, että kauneus ei joillakin ole katoavaista, vaan kiinni tyylistä. On ne peut pas apprendre le style, il y a des femmes qui l’ont – et Inès de la Fressange ne trompe jamais.
”tel/telle que tu es..” /Charlotte Gainsbourg/ ”Come as You are”
Miksi kuvankaunis Liloumme epäilisi kauneuttaan? Koska vääristyneet mediat. C’est notre Lilou, qui doute de sa beauté à cause de la publicité et des images des magazines. Je veux lui donner des exemples sublimes européennes!
Je vous merci pour le droit pour les photos: Inès de la Fressange et Caroline de Maigret! @KPohjanvirta #lilous
Tämä vanha ranskalainen fajanssilautanen on yksi suosikkiesineistäni. Saimme sen häälahjaksi ihanalta pariskunnalta, joiden luona asuin opiskelijana Pariisissa. Lautanen oli koristanut heidän Pariisin kotiaan: ”Tämä on ollut keittiömme seinällä neljäkymmentä vuotta, toivomme, että se muistuttaa meistä, kun tästä alkaa sinun oma avioliittosi.”
Muotoilija Ilkka Suppanen puhui uutisissa pohjoismaisen designin perinnöstä, jossa kaikille tarjotaan teollisesti paljon hyviä tuotteita. Hän puhui ekologisemman lähestymisen puolesta. Tämä ’vähemmän on enemmän’ on yhä tuoreemman tuntuista ajattelua.
”Muutettuamme uudistimme koko sisustuksen” -ajattelu on aina vierastuttanut kerroksettomuudellaan. Katsellessani lautasta seinällä muistan ystäväni, Pariisin, Luxembourgin puiston, jossa sain lautasen, ja häämme. Välillä pysähdyn iloisena sen eteen mietiskelemään. Voin kuvitella laittavani esineen samalla ajatuksella aikanaan eteenpäin.
Vanhan ranskalaisen fajanssilautasen elämää 40 vuotta Pariisilaiskeittiössä, nyt 15 vuotta Suomessa.. missähän se on ollut näitä hetkiä ennen? La vie de l’assiette continue dans notre maison. Ca me fait toujours chaud au coeur quand je la vois.
Mes amis de Paris, un couple adorable chez qui j’ai habité comme jeune étudiante, nous ont donné cette assiette comme notre cadeau de mariage. Ils n’ont pas pu venir au mariage à Helsinki et j’ai reçu le cadeau au Jardin du Luxembourg. J’étais tellement émue, quand cette amie me racontait comment cette vieille assiette avait été pendant quarante ans dans leur cuisine à Paris et je pourrais me souvenir d’eux dans ma maison! Ça fait déjà quinze ans qu’elle nous rend heureux.
Pariisin kavereilta tämäkin taide! Des souvenirs de la jeunesse, merci Florian:).
Kuopuksemme nimi on mietitty pienessä Montparnassen sivukuppilassa,josta lähettelin miehelleni tekstiviestinä nimivaihtoehtoja. Siinä kaakaon ääressä nimi valittiin yhdessä viestien välityksellä. Liikuttuneena ja kyynelsilmin poistuin kahvilasta, raskaus ei tuolloin vielä näkynyt. Aina tulen muistamaan harmaatukkaisen tarjoilijan, joka huomasi mielentilani, tuli perääni ja kysyi: ”Tout va bien?” (Kaikki hyvin?) ”Tout va bien, merci!” Hän vilkutti vielä kahvilan ikkunan läpikin. Mukanani oli tämä ihanaa ihanampi Lilouni!
Silmäterämme Pariisissa. Mes deux filles adorées à Montparnasse.
Koska luonnollisesti olemme taikauskoisia (noup!), voimme ajatella, että hotelli, jossa vatsassa olevan pienokainen matkasi mukanani, on vaikuttanut hänen makuunsa. Hotellissa oli leopardikuosinen kokolattiamatto ja Lilou rakastaa kaikkia eläinkuoseja. Yhteys juontaa selkeästi tästä? 🙂
#lilous adore Montparnasse.. comme si vous ne le saviez pas déjà!
J’étais enceinte de notre deuxième enfant, quand j’étais seule à Paris pour mon travail. Je prenais un chocolat chaud dans un petit café à Montparnasse. On cherchait le nom pour cet enfant; j’envoyais des messages à mon mari, il me répondait et nous avons trouvé le nom pour le petit ou la petite. J’étais touchée, les larmes coulaient sur mes joues.. et le garçon aux cheveux gris m’a demandé si tout allait bien. Il est même venu me saluer quand j’étais sortie dans la rue. Cela m’a beaucoup ému.
Même si nous ne sommes pas superstitieux.. ne pensez-vous que la moquette en motif de léopard de l’hôtel (à rue des Acacias) où j’habitais n’a pas influencé le goût de Lilou, qui adore les motifs animaux?
Monenlaisia kierreportaita on Pariisissa kiivetty. Des escaliers parisiens avec ou sans tapis.
Kaipaan Pariisista eniten tuttujen kortteleiden tunnelmaa. Lempimaisemani ovat 14. ja 17. kaupunginosien puistoissa ja kahviloissa. Mes quartiers préférés à Paris sont dans le 14e et le 17e arrondissement, là se trouvent mes parcs, mes cafés et mes librairies..
”Mon amour, mon ami, Quand je rêve c’est de toi, Mon amour, mon ami.. ”
”Sinähän tunnet tämän kuumetaudin, joka valtaa meidät kylmässä puutteenalaisuudessa: tämän kaipuun tuntemattomaan maahan, tämän uteliaisuuden ahdistuksen.” (Pariisin ikävä/Le Spleen de Paris/Charles Baudelaire)
Pariisi on rakkain kaupunkini: sinne mahtuu (sekä omia että lasteni) lapsuusmuistoja, nuoruuden seikkailuhenkeä ja työelämän hauskuutta sekä kiperän ärsyttäviä kommelluksia. Suurkaupungin pitkiä välimatkoja, tuttuja kortteleita, ruokatoreja, ranskalaisten typerää byrokratiaa, hurmaavia ihmisiä ja henkistä vapautta, jonka kuvittelen joka käynnillä kuljettavani Suomeen, mutta jotenkin Terminal 2D tuntuu sen kuitenkin aina blokkaavan paluulennolta.
Näkymä avenuelle, jossa omat leipomot, kirjakaupat, kuppilat ja puistot ovat lähellä. Je connais les rues de 14e du Boulevard du Montparnasse au Boulevard Brune. Et je les découvre chaque fois avec autant d’enthousiasme, d’admiration et de joie.
Pariisin ikäväni on istutettu koko perheeseen.
Ensimmäisen kerran mieheni kävi Ranskassa tutustuttuaan minuun. Kun hän hyppäsi Avenue Carnot’lla lentokenttäbussista, oli toteamus: ”Olen tullut kotiin.” Sama outo kokemus on ollut monilla matkoillamme, joilla olemme vuokranneet asuntoja eri puolilta kaupunkia. Kun tytöt olivat pieniä ja kävelimme kapeaa katua Montparnassen vuokra-asuntoomme, katsoin puolisoani: ”Onko sullakin olo, että me ollaan menossa kotiin?” ”ON!!!”
Pariisilaistaloissa asuneet tuntevat myös niiden kosteuden ja kylmyyden. L’humidité et le froid sont le côté negatif du charme des maisons anciennes.
Le spleen de Paris
Paris, ma ville préférée, me manque. Je m’y sens libre et heureuse malgré les quelques défauts de la capitale française. Par exemple les choses pratiques marchent plus facilement en Finlande qu’en France.
En découvrant la ville de Lyon, j’étais frappée par la gentillesse des gens. J’avais généralisé le comportement des quelques Parisiens à tous les Français. Nulle part ailleurs qu’à Paris on m’a hurlé dans la poste.. Je sais le prendre à la légère, mais je peux aussi imaginer, que ce n’est pas toujours facile à travailler en France.
Toute ma famille se sent chez soi à Paris: mes filles y ont voyagé déjà bébés. Nous visitons un musée par voyage – la prochaine fois ça sera Musée Carnavalet. Notre fille ainée adore l’histoire grecque, elle a voulu voir le Louvre et le musée Rodin est le musée préféré de mon mari.
Joustavuutta ja uudenlaista ajattelua: Pariisin 12. kaupunginosassa Place d’Aligrella juuri ovensa avannut La Boucherie Végétarienne, Kasvissyöjien lihakauppa, edustaa nousevaa ekologista suuntaa. www.la-boucherie-vegetarienne.com
Les Français consomment de la viande 20 kg de plus /par personne par an/ que les Finlandais. Dans les années -90 il était difficile de trouver des plats végétariens même à Paris. Mais le temps change: La Boucherie Végétarienne vous offre des options originales dans le XIIe arrondissement. Les ”biftecks” ont été produit des protéines végétales: du soja, du froment et des champignons.
Place d’Aligren eloisa tori- ja kauppahallialue Pariisin 12. kaupunginosassa. Samalta aukiolta löytyy La Boucherie Végétarienne. Il faut déjà prendre les questions écologiques au sérieux. Place d’Aligre, Paris XII.
Ranskassa lihankulutus on asukasta kohti parikymmentä kiloa enemmän kuin Suomessa (2013). Siellä lihaa syödään kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin 90-luvulla. Suomessa kulutus taas on nousujohteista. Aiemmin kasvisruokailu saattoi olla Ranskassa hankalaa, mutta muutos on selkeä. Eloisan tori- ja kauppahallialueen kulmalle on perustettu tämä kasviproteiinista valmistettuja ”pihvejä” myyvä liike, jonka juuret ovat alkujaan Hollannissa. Pihvien koostumus ja maku muistuttaa esimerkiksi kanaa, ”kanafile ilman kanaa”. Ne on valmistettu soijasta, vehnästä ja sienistä puristamalla.
Toinen perustajista, Philippe Conte, sai vastata RTL:n keveässä radio-ohjelmassa Les Grosses Têtes hyväntahtoisesti vinoileviin kysymyksiin uudesta busineksestaan. Conte kertoi osan asiakkaista löytäneen liikkeen halutessaan korvata liian heikkotasoisen lihan kasviproteiinilla. Palaute lähistön vihanneskauppiailta on ollut pelkästään positiivista. Conte itse kertoo vähentäneensä lihan syöntiä kertaan viikossa, sillä lihantuotannon planeettaa kuormittavat vaikutukset ovat hyvin tiedossa. Asiakkaissa on myös ”fleksitaareja” eli kasvisruokaa suosivia ihmisiä, jotka silloin tällöin saattavat syödä myös lihaa.
Ekologiset arvot on suurkaupungeissa otettava jo tosissaan. Pariisin kaupunki edellyttää uudisrakennuksilta joko kattopuutarhoja tai aurinkopaneeleita. Ranskalainen byrokratia on oma käsitteensä, mutta silti asioita tuntuu tapahtuvan. Kiinnostavaa seurata, kuinka sympaattinen vegetaristien lihakauppa löytää paikkansa perinteisten ja halal-lihakauppojen rivistössä: 10 place d’Aligre, 75012 Paris.
Kasvisproteiinipihvejä La Boucherie Végétariennestä, joka on löytänyt paikkansa perinteisten lihakauppojen rivistöstä aukiolla. Les ”biftecks” de la Boucherie Végétarienne....ja vihannesostokset viereiseltä torilta… et les légumes du marché d’Aligre.
