Tunnelmallinen tallinnalaisravintola Tuljak on erinomainen ruokapaikka osoitteessa Pirita tee 26e, 10127 Tallinn. Annokset ovat kekseliään kauniita, myös kooltaan ruokalajit ovat tasapainoisen kokoisia. Sisustus on istutettu linjakkaasti aterimia myöten kuusikymmentälukulaiseen arkkitehtuuriin. (Ravintolasta saa ostaa sinne suunniteltuja pronssinsävyisiä aterimia.) Le restaurant Tuljak à Tallinn est un très bel exemple de l’architecture des années soixante. Tous les détails comme les verres et les couverts en couleur de bronze sont en harmonie avec l’esthétique de l’époque. Les plats sont équilibrés et très délicieux, ils sont créatifs, mais pas trop compliqués.
@KPohjanvirta #lilous
(Olin Tallinnassa Silja Tallinkin, d’Oro Press & PR:n ja Visit Tallinnan kutsumana:
oikolukijani eli lapseni kysyi tätä sivua lukiessaan, että onko kutsumatkoilla mielipide sponsoroitu:)! Ei tietenkään: valitsemme itse vapaasti mistä kirjoitamme!)
Tallinnan Kumu-museossa aukesi 2.7. muodista kiinnostuneille jännittävä näyttely: Runous ja ahdistus – viktoriaaninen naiskuva ja muoti Aleksandr Vassiljevin kokoelman valossa. Tapasin teatraalisen keräilijän päivää ennen avajaisia. Hänen valtavan kokoelmansa esineet matkustavat maailmalla eri muotinäyttelyissä ja Vassiliev haluaisi esitellä pukujaaan myös Helsingissä. Näyttely on auki Kumussa lokakuun loppuun asti. Sen kuraattoreina toimivat Marion Laev ja Eha Komissarov.
Kuinka teistä tuli keräilijä?
Olen syntynyt taiteilijaperheeseen. Isäni oli maalari sekä sisustaja ja äitini näyttelijä. Isäni matkusti paljon ulkomaille rautaesiripun taakaa ja toi äidilleni, joka oli elegantti nainen, vaatteita. Neuvostoaika ei ollut muodillisisesti kovin loisteliasta.
Aloitin vaatteiden keräilemisen 16-vuotiaana. Hankin viktoriaanisia ja jugend-tyylisiä pukuja yksityisiltä ihmisiltä. Se oli Brezhnevin aikaa, eikä silloin ollut vintage-putiikkeja. Nyt minulla on kokoelmassani 55 000 esinettä: pukuja, alusvaatteita, asusteita, viuhkoja, lehtiä, grafiikkaa ja muotokuvia. Keräilen myös taidetta.
Mikä on näyttelyssä suosikkiesineenne?
Näyttelyn harvinaisin puku on Maison Worth & Boberghin puku. Se on todella harvinainen! Worth työskenteli ensin Boberghin kanssa, mutta sitten heidän tiensä erosivat. Näyttelyssä voidaan nähdä koko kuningatar Viktorian aika 1838-1900 ja sen ajan vaatteiden kehitys leikkauksissa ja väreissä. Väreissä on paljon moderneja värejä, kuten sinisiä, punaisia, vaaleanpunaisia ja oransseja, joita pukeutumisessa ei aikasemmin ollut.
Mistä aikakaudesta pidätte erityisesti?
Pidän 1700-luvusta, koska sen ajan vaatteita on vaikea löytää. Olen löytänyt kiinnostavia esineitä rokokoon ajalta, Louis XV:n, Louis XVI:n ja Marie-Antoinetten ajalta. Pidän myös renessanssin aikakaudesta.
Mitä näyttelyn puvuista voidaan lukea naisten elämästä?
Ihmiset olivat erittäin pieniä. Vyötärön ympärys oli 55 senttimetriä, ja kengännumero naisilla oli vain 34-35. Silloin ruoka ei ollut käsiteltyä, toisin kuin meidän aikanamme.
Mistä löydätte näitä esineitä?
Niitä myydään huutokaupoissa Pariisissa, Lontoossa ja Yhdysvalloissa. Amerikasta löytyy ranskalaisia couture-vaatteita, joita amerikattaret ovat ostaneet. Siellä pukuja on säilynyt, koska maaperällä ei ollut sotia. Useista vaatteista ei tiedetä, kuka niitä on käyttänyt, sillä amerikkalaiset eivät asuja myydessään halunneet häpeän vuoksi paljastaa sukunsa nimiä. Kalleimmat puvut huutokaupoissa ovat Prinsessa Dianalle ja Audrey Hepburnille kuuluneita.
Kuinka näin valtavaa kokoelmaa huolletaan?
Minulla on kokoelmassani 55 000 muotiin liittyvää esinettä, joista 10 000 on pukuja. Minulla on kaksitoista restauroijaa, jotka työskentelevät Fondation Alexandre Vassilieville. Heillä on erinomainen koulutus. Yksi työskentelee vaaleanpunaisten esineiden kanssa, toinen hattujen parissa. Koska olemme yksityinen laitos, voimme työskennellä näin. Museossa samanlainen työnjako ei olisi mahdollinen. Minulla on Liettuassa suuri varasto, josta vaatteeni matkustavat metalliarkuissa. Siinä on valtavasti työtä, mutta se on erittäin kiinnostavaa.
Kuinka näette modernin naisen ja nykymuodin?
Modernista naisesta on tullut mies. Minusta miesten ja naisten välillä on hyvin vähän eroa niin pukeutumisen kuin ajattelun suhteen. Ei ole asioita, joita naiset eivät voisi tehdä. Tällä hetkellä uudempia vaatteita saa hyvin edullisesti, kukaan ei halua käyttää 90-luvun vaatteita. Ostin juuri kammottavia 2000-luvun alun vaatteita, mutta sekin on muodin historiaa. Näyttelyn puvut on valmistettu yksilöllisesti, se oli hyvinkin aika ennen Zaraa. Tälläkin hetkellä on muotisuunnittelijoita, jotka inspiroituvat historiasta, mutta muoti ei koskaan toista itseään samanlaisena.
Olette työskennellyt teatterissa, millaisena näette nykyisen pukusuunnittelun?
Olen tehnyt sataviisikymmentä esitysta eri puolille maailmaa, teatteriin ja oopperaan. Minusta teatteripuvuista on tullut liian moderneja: Verdin oopperassa voidaan käyttää farkkuja ja t-paitaa. Ehkä se on rahakysymys, ehkä makukysymys.
Onko muodin parissa ihmisiä, jotka ovat vaikuttaneet teihin?
Kyllä, heitä on paljon! Paul Poiret.. pidän paljon Elsa Schiaparellista, Christian Lacroix’sta ja Yves Saint Laurentista.
Mitä suunnitelmia teillä on tulevaisuudelle?
Haluaisin mielelläni tulla Suomeen. Minulla on sukulaisia Helsigissä. Olisi kiinnostavaa pitää Helsingissä muotinäyttely, sillä siellä ei ole suuria muotikokoelmia. Haluaisin myös avata muotimuseon Liettuaan.
@KPohjanvirta #lilous
(Olin Tallinnassa Silja Tallinkin, Visit Tallinnan ja d’Oro Press & PR:n kutsumana)
Alexandre Vassiliev, le collectionneur et l’homme de théâtre a ouvert l’exposition ”La poésie et le Spleen – L’image de la femme victorienne de la collection d’Alexandre Vassiliev” au musée d’Art d’Estonie. La collection de Vassiliev voyage beaucoup partout dans le monde dans différentes expositions de mode. Celle de Kumu en Estonie est ouverte jusqu’à la fin d’octobre.
Comment êtes-vous devenu collectionneur?
Je suis né dans une famille des artistes. Mon père était artiste peintre et décorateur et ma mère était actrice. Mon père voyageait beaucoup à l’étranger malgré le rideau de fer et il apportait des vêtements à ma mère, qui était une femme élégante. L’époque soviétique n’était pas très radiante pour la mode!
J’ai commencé à collectionner des vêtements à l’âge de seize ans. J’ai trouvé des tenues victoriennes et du style Jugend chez des particuliers. C’était à l’époque de Brejnev et il n’y avait pas de boutiques vintage. Actuellement j’ai 55 000 objets dans ma collection; des robes, des sous-vêtements, des chapeaux, des accessoires, des éventails, des journaux, des gravures et des portraits. Je collectionne aussi de la peinture.
Qu’elle est l’objet que vous préférez dans l’exhibition?
La robe la plus rare ici est celle de Maison Worth et Bobergh. Ça, c’est rarissime! Worth travaillait d’abord avec Bobergh, mais après leurs chemins se sont séparés. Et la robe est de la période où il y avait encore la maison Worth et Bobergh. Dans l’exposition on peut voir toute l’époque victorienne de 1838 jusqu’à 1900. On peut voir l’évolution des vêtements, des coupes, des couleurs; [dans les robes de l’époque] il y a beaucoup de couleurs modernes, des bleus, des rouges, des roses, orange, qui n’existaient pas avant.
Est-ce qu’il y a une époque que vous aimez particulièrement?
J’aime bien le 18ème parce que les objets sont plus rares à trouver. Je trouve des choses intéressantes de rococo, de Louis XV et de Louis XVI, de Marie-Antoinette. J’aime aussi la renaissance.
Qu’est-ce qu’on peut voir de la vie des femmes dans ces robes?
Le tour de taille était minuscule, seulement 55 centimètres, les gens étaient beaucoup plus petits de taille. La taille de pied des femmes était 34-35. Leur nourriture était contrôlée, elle n’était pas modifiée comme la nourriture que nous mangeons.
Où est-ce que vous trouvez ces objets?
Ces objets se vendent à Paris, à Londres et aux États-Unis. En Amérique j’ai trouvé des vêtements couture français qui étaient achetés par les Américaines. Il n’y avait pas de guerre sur le terrain américain. Souvent on ne sait pas des noms des femmes, qui ont porté ces robes, parce que les Américains qui ont vendu ces objets n’ont pas voulu donner des noms par honte. Les robes les plus chères sont celles de Pricesse Diana ou Audrey Hepburn.
Comment on peut entretenir une collection aussi vaste que la votre?
Dans ma collection il y a 55 000 objects liés à la mode d’où il y a 10 000 robes. J’ai douze restaurateurs qui travaillent dans la Fondation Alexandre Vassiliev et dans son ensemble vingt-cinq personnes y travaillent. Les restaurateurs ont une très bonne éducation. Il y a une restauratrice qui veut occuper des objets roses, une qui veut occuper des chapeaux. Comme nous sommes une fondation nous pouvons travailler comme ça, dans un musée nous pourrions pas faire ça. Les taffetas de soie sont les plus difficiles à restaurer. Et il y a aussi des taches dans les robes; le citron est le meilleur produit pour les nettoyer. J’ai un grand dépôt en Lituanie, les vêtements voyagent dans les coffres métalliques. C’est un travail énorme, mais très intéressant.
Comment voyez-vous la femme et la mode moderne?
La femme moderne est devenue un homme. Je trouve qu’il y a très peu de différences entre les femmes et les hommes dans leur façon de penser et dans leur façon de s’habiller. Il n’y a pas de choses que les femmes ne puissent pas faire. En ce moment on peut trouver des vêtements contemporains à très bon prix, personne ne veut porter des vêtements des années 90. Je viens d’acheter des choses atroces de l’an 2000, mais ça fait aussi partie de l’histoire de la mode. Les robes ici dans l’exposition ont été fabriquées individuellement, c’était bien avant l’époque de Zara. En ce moment il y a des designers qui s’inspirent de l’histoire, mais la mode ne se répète jamais….
Vous avez travaillé pour le théâtre, comment voyez-vous le design des costumes d’aujourd’hui?
J’ai fait cent cinquante spectacles dans le monde entier, au théâtre et à l’opéra. Le costume de théâtre est devenu trop moderne: même pour l’opéra de Verdi on peut utiliser des jeans ou un t-shirt. Peut-être c’est une question de l’argent, peut-être c’est une question de goût.
Est-ce qu’il y des gens qui vous ont influencés dans la mode?
Oui, il y en a beaucoup! Paul Poiret.. j’aime bien Elsa Schiaparelli, Christian Lacroix et Yves Saint Laurent.
Et comment est votre vestimentaire personnel?
Ça c’est à vous de juger!
Est-ce que vous avez des projets pour le futur?
J’aimerais bien venir en Finlande. J’ai de la famille à Helsinki. Ce serait intéressant de s’exposer à Helsinki où il n’y a pas de grande collection de mode. Je voudrais aussi ouvrir un musée de mode en Lituanie.
Pressimatka kuljetti joukon toimittajia ja bloggaajia Suomenlahden eteläpuolelle tutustumaan kiehtoviin lifestyle-osoitteisiin. Tallinnalaisliikkeiden takaa löytyi innostuneita ja ystävällisiä yrittäjiä, jotka esittelivät koruja, luonnonkosmetiikkaa, vegetaarisia ruokatarvikkeita sekä maistattivat kuohuvaa. Kesäisen kaunis ilma kruunasi iloisen päiväretkemme.
Lääts-liike avataan 13.5. Sen on perustanut Arne Randmaa vaimonsa Kadi Tähemaan kanssa. He haluavat tarjota asiakkailleen kohtuuhintaisia vegetuotteita. Sijainti on valittu niin tallinnalaisia kuin turisteja ajatellen Rotermannin korttelista. Komeiden kiviseinien sisällä valikoimaan tulee mm. gluteiinittomia tuotteita, erilaisia levitteitä, lihaa korvaavia tuotteita sekä kuiva-aineita ja valmisruokia.
Läätsin tarina alkoi orgaanisen kookosöljyn maahantuonnista. Pariskunta tutki tarkasti markkinoita ja halusi löytää sopivan markkinaraon. Tarkoituksena on lisätä valikoimaa asiakkaiden toiveita kuuntelemalla. Lisätietoja: http://laats.ee
Olen asunut Pariisissa ja käynyt siellä visiitillä kolmisenkymmentä kertaa. Kaupunki on todella rakas, tunnen hengittäväni siellä keveämmin. Viime keväänä vierailin ensimmäistä kertaa Lyonissa. Journalistien kielimatkan perhemajoitus mietitytti etukäteen, mutta perhe oli niin charmantti, että kaupungin lisäksi ihastuin sen asukkaisiin. J’ai visité Paris une trentaine de fois et j’y ai habité un petit moment après le lycée. La ville est tellement chère pour moi, je me sens en vie là-bas. L’année dernière j’ai visité Lyon pour la première fois: quel bonheur! J’ai trouvé les Lyonnais charmants et plus polis que les Parisiens.