Lifestyleblogi, jossa jaetaan vaikutelmia muodista, taiteesta ja elämänilosta.
Monta kirjaklassikkoa on hankittu uusina pokkareina ja kun vertaan niitä äitini kirjahyllyn 70-luvun kirjankansiin, uudemmat tuntuvat monesti laimeilta. Näissä vanhemmissa kansissa on jotain kovin mietittyä ja tyylikästä, eikö?
@Kpohjanvirta L I L O U ’ s
Le dessinateur Ville Ranta fait des caricatures intelligentes sur des sujets actuels pour deux hebdomadaires finlandais. J’ai découvert son blog ”Ville veut être français” et j’ai voulu lui poser quelques questions. Cette bd en français m’a fait rire, moi aussi j’écris mon blogue en français. J’ai pu l’interviewer par mail comme il séjourne pour le moment en France. A voir: villeveutetrefrancais.fr. En février 2017 Ranta a obtenu le titre du Chevalier dans l’Ordre national du Mérite.
Ville Ranta kuvittaa terävästi ajankohtaista politiikkaa Demokraatti- sekä Kirkko & kaupunki -lehtiin. Löytäessäni hänen sarjakuvabloginsa ”Ville veut être français” (Ville haluaa olla ranskalainen), ilahduin kovasti, sillä pidän itsekin blogiani harrastusmielessä osittain ranskaksi. Muistan lukeneeni haastattelun, jossa Ranta kertoi inhoavansa sähköpostia. Hän vastasi kuitenkin ystävällisesti kysymyksiini Ranskasta käsin. Sarjakuvablogi luettavissa: villeveutetrefrancais.fr. Ranta sai helmikuussa 2017 Ranskan Chevalier dans l’Ordre national du Mérite -arvonimen.
Rigoler avec les choses graves peut être dangereux
KP: Les dessinateurs montrent des injustices qu’on ne voit pas nécessairement dans les médias. D’où vient ce courage?
Kysymykseeni, kuinka piirtäjät näyttävät epäkohtia, jotka muutoin saatetaan jättää mediassa vähälle huomiolle, Ranta vastaa piirtäjien käsittelevän samoja aiheita kuin media yleensäkin. Huumori ja sarkasmi tekevät karikatyyreistä ajoittain vaarallisia. Myös kuvat, sillä ne eivät neuvottele. Niissä henkilöt ja pyhätkin asiat voidaan asettaa naurunalaisiksi. Viime vuosisata oli sanojen aikaa, silloin kirjailijat hyökkäsivät valtaapitäviä ja hierarkioita vastaan. Karikatyyrit tekevät samaa meidän ajassamme. Rannan mukaan piirtäjillä ei ole erityistä rohkeutta, vaan pakkomielle nauraa vakavillekin aiheille. Se on vaarallista erityisesti heille itselleen.
Devenir français ou rester finlandais
KP: Pourquoi la France? Qu’est-ce qui t’intéresse dans ce pays autant que tu veux être français?
”Ville haluaa olla ranskalainen” -sarjakuvan nimi on ainakin osittain ironiaa. Mitä tahansa aina Suomessa asunut 37-vuotias piirtäjä tekeekin, hän pysyy suomalaisena. Ranska on ollut Ville Rannalle tärkeä 15-vuotiaasta lähtien. Sarjakuvat, elokuvat, kirjailijat ja ranskalaiseen kulttuuriin liittyvät ajatukset vapaudesta kiinnostivat. Tällä hetkellä hän viettää puoli vuotta Ranskassa tehden sarjakuvaromaania ja tutkien mitä Ranskalla olisi annettavana poliittiselle piirtäjälle ja sarjakuvataiteilijalle.
Grandir avec les bd françaises
KP: La tradition des caricatures est plus longue en France que dans notre pays nordique. Comment cet héritage des dessinateurs français t’a influencé?
Ranskalaisen karikatyyrin perinne on vaikuttanut Rannan työhön aina. Hän on kasvanut ranskalaisten sarjakuvien, eikä ainoastaan Asterixin ja Lucky Luken, kanssa. Ja hän on ihaillut jo pitkään ranskalaisia karikatyyripiirtäjiä, joiden töissä on särmää. Suomessa on hyvin vähän tällaista. Täällä on elävä vaihtoehtosarjakuvan kenttä, mutta ei tiettyä traditiota, moninaisuutta ja yleisöä.
Différentes cultures de la liberté d’expression
KP: L’écrivaine Elisabeth Badinter dit que depuis Voltaire on a le droit au blasphème [en France] et que la liberté de pensée ne se divise pas. Est-ce que tu vois la différence entre la France et la Finlande par rapport au blasphème?
Kommentoin, kuinka kirjailija Elisabeth Badinterin mukaan Ranskassa on ollut Voltairesta lähtien oikeus rienaukseen, eikä ajatusten vapaus ja siten ilmaisunvapaus ole pilkottavissa. Samalla kysyin Rannalta näkeekö hän Ranskan ja Suomen välillä eroja liittyen tähän ’rienauksen’ sallimiseen valtaapitävien ja eri uskontojen arvostelussa. Ville Ranta vastasi, että maat ovat tässä suhteessa hyvin erilaisia. Badinterin viestistä halutaan uutta ranskalaista idealismia. Suomessa sananvapautta ei idealisoida, täällä ollaan pragmaattisempia. Ranta ajattelee, ettei jumalanpilkka (blasphème) ole paras mahdollinen sananvapauden symboli, mutta sellaiseksi se on kuitenkin muodostunut. Vapaisiin kuviin ja sanoihin liittyy myös vastuuta.
Travailler dur, s’habituer à la critique
KP: Dessiner, c’est solitaire. Comment tu te détends?
Ranta työskentelee koko ajan ja se on raskasta. Hän ei ole aina piirustuspöydän ääressä, mutta melkein sittenkin. Jos hänellä ei olisi enää energiaa piirtää päivittäin, hän ei tietäisi mitä tehdä. Hänellä on myös lapsia ja muutakin elämää.
KP: J’ai compris que tu reçois des messages assez agressifs à cause de tes dessins. Comment on supporte de telles réactions?
Otti aikansa ”tottua ” agressiivisiin viesteihin, joita piirtäjälle tulee hänen julkaistuaan piirustuksia maahanmuutosta tai rasismista. Ranta ei ota tosissaan herjausviestejä, suurimmaksi osaksi hän onnistuu olemaan ottamatta niitä henkilökohtaisesti.
Merci, Ville Ranta, pour ton temps! Et surtout d’avoir accepté le correspondance par mail, qui n’est pas toujours un moyen facile ou sympathique! @KPohjanvirta, L I L O U ’ s
Suunnittelija Angeline Jaen Sofi-saappaat syntyivät kirjailija Sofi Oksasen innoittamina. Kenkien linja etsittiin yhteistyöllä: korkeat korot ovat Oksasen tyylille ominaiset, punainen sauma kuvastaa eri maiden välisiä rajoja, se tuo mieleen myös 40-luvun saumasukkahousut. Oksasen soljuvaa puhetta Norma-romaanista olisi voinut kuunnella tuntikausia yhteistyötä juhlistavassa tilaisuudessa.
”Sofi Oksanen on vahva, suorasanainen, näyttävä”
Ensin Jaen opinnäytetyönä syntyivät mittatilauskengät kirjailija Sofi Oksaselle, siitä sarjottiin kengät yleisempään standardiin ja myyntiin asti. Oksasen näyttävä, vahva persoona toimi Jaen inspiraationa: ”Hän ei ole kenenkään kopio.” Jaen mukaan Oksanen oli hyvin kiinnostunut suunnitteluprosessista ja tiiviisti läsnä sen aikana. Itse valmistusprosessi puolestaan oli vaativa, sillä valmistaja vaihtui Turkin ja Italian välillä erinäisten tehdaskokeilujen jälkeen. Angeline Jaen tuleva mallisto keskittyy yhä enemmän käsin tekemiseen kaavoituksen ja leikkauksen osalta ja se tullaan valmistamaan Italiassa.
Sofi-sappaiden tyylin voi nähdä istuvan Oksasen tyyliin: ”Usean päivän kirjamessut näissä vedetään,” Oksanen varmentaa. Ja Jae jatkaa, kuinka saappaissa koron paikka ja paksuus vaikuttavat merkittävästi mukavuuteen. Jos kantapään valmistaminen epäonnistuu, on koko lesti pilalla. Kenkien punainen sauma kuvastaa maiden rajoja, sen voi nähdä myös 40-luvun naisten sukkahousun saumana. ”Kerroin ongelmista, joita pienikokoinen nainen, jonka kengännumero on 40, kohtaa. Sopivia saappaita on hankala löytää.” Oksanen kertoo.
”Kenkiä rakastavaa ihmistä vaivaa, että kengät ovat useimmiten kovin kapealestisiä.”
Jae muistaa selvästi hetken, jolloin halusi kenkäsuunnittelijaksi. Hän tuijotteli kenkäkaupassa kenkiä ja ajatteli, että niiden suunnitteleminenkin on ammatti. Ensin hän opiskeli jalkinealan perustutkinnon eli suutariksi ja sitten Hämeen ammattikorkeassa suunnittelijaksi. Nyt vuoden ikäisen merkin kehitystyö on vauhdissa ja sopiva tehdasyhteistyö löytynyt. Saappaiden esittelyillassa lahjoitettiin kustakin myydystä kenkäparista 50 euroa Roosa nauha -säätiölle.
Angeline Jae -merkin Sofi-kengät ovat saatavissa Urban storessa Jääkärinkatu 7 ja nettikaupassa www.angelinejae.com/collection
”Kirjailija haluaa tietenkin mieluiten puhua kirjallisuudesta, mutta pukeutuminen voi toimia hyvänä aasinsiltana, jolla tuoda esiin haluamiaan asioita.”
Vaatetusalan ihmisenä minua kiinnosti Sofi Oksasen maininta, että hän pukeutuu kirjakiertueilla tiettyihin vaatteisiin kertoessaan kustakin teoksestaan. Kun kyyhkyset katosivat -kirjaa lanseerattiin, oli Oksasen työasuna 40-luvun tyylinen jakkupuku. Norman pukukoodiin kuuluvat kiinalais- ja intialaistyyliset asut. Koska Kiinassa on paljon hiustehtaita ja suuria alan huutokauppoja, kiinalaistyylisestä asusta puhe kääntyy kirjan nostamiin kysymyksiin hiusbusineksesta. Kysyin Oksaselta liittyykö itse kirjoittamiseen pukukoodeja, mutta yöpuku riittää kuulemma kirjoitusasuksi. Myös Katariina Guthwertin mitalit Oksasen asuissa ovat toimineet keskustelun johdattajina.
Sofi Oksanen puhui tilaisuudessa uusimmasta kirjastaan Normasta.
”Ajattelin, että yleisöä täytyisi valmistella uuteen aihepiiriin, mutta näin ei ole.”
Lukijat ovat löytäneet Norman maailman, jossa seikkaillaan Norman hiusten yliaistillisten ominaisuuksien värittämässä todellisuudessa. Kampaamo toimii kirjan näyttämönä, ajatus tähän oli syntynyt Harvey Keitelin tähdittämän Smoke-elokuvan tupakkakaupasta. Naisten historia on usein ollut näkymätöntä, taka-alalla. Mutta kampaamoympäristössä sekoittuvat julkinen ja yksityinen, kampaajan ammatti taas ylittää luokkarajoja.
Eettiset kysymykset ovat kiinnostaneet Sofi Oksasta kirjallisuudessa. ”Kirjailijalta kysytään usein, kuinka ongelmat sitten ratkaistaan.” Vastauksia ei ole helppo antaa, mutta Norman kiertueella on yhteistyössä Naisten Pankki. Sen avulla hyvin köyhissä oloissa olevat naiset pystyvät perustamaan oman pienyrityksen, kuten kampaamon tai kaupan, jonka kautta taas lasten kouluttaminen on mahdollista. Pienlainojen turvin ei tarvitse myydä hiuksiaan tai vuokrata kohtuaan.
Oksasella on tunne, että Norman tarina saattaa jatkua, mutta etukäteen kirjailija ei tiedä, mitkä aiheet lähtevät kuljettamaan. Esimerkiksi Kun kyyhkyset katosivat -romaanin Juudit juontuu Oksasen kiinnostuksesta taidehistorialliseen hahmoon jo lapsuudessa.
..seuraavan jutun otsikoisin mieluusti:
”Suomessa on luokattoman vähän tilaa kirjallisuuskritiikille!”
koska Oksasella olisi aiheesta paljon eri maiden välistä vertailutietoa. Hänen näkemyksensä mediakentästä toistivat joidenkin tapaamieni taiteilijoiden ja suunnittelijoiden kantoja: meillä ei ole areenaa, jossa luodattaisiin riittävästi kansallista ja kansainvälistä kulttuuria. ”Ranskassa kirjailija on yhteiskunnallinen keskustelija,” Oksanen vertaa Suomen ilmapiiriä vanhaan kulttuurimaahan.
Tällaisten intellektuellien ääntä, jotka näkevät selvästi, pystyvät jäsentämään maailmaa ja sen epäkohtia muille näkyviksi, eivätkä varsinkaan arkaile tuoda niitä esiin, kaipaisi Sofi Oksasen mainitsemille median areenoille paljon enemmän. Siksi kenkämerkinkin keulakuvaksi asettuminen on kannatettavaa, ymmärrän erityisen hyvin miksi Jae on hankkiutunut yhteistyöhön juuri Oksasen kanssa.
L’écrivaine Sofi Oksanen et le designer Angeline Jae ont travaillé ensemble. La collaboration a fait naître les bottes ”Sofi”. Le style d’Oksanen est fort, individuel et féminin, Jae a bien interprété le monde d’Oksanen. Elle a voulu rendre hommage aux femmes fortes. J’ai bien admiré les chaussures et nous félicitons la nouvelle collection d’Angeline Jae!
Et comme j’aurais voulu entendre Oksanen parler encore plus des médias dans le monde. J’aurais voulu poser tellement de questions. Elle a parlé comment la critique littéraire est vive au Danemark, comment les écrivains font partie de la discussion de la société en France, mais comment en Finlande il n’y a plus de place ni pour la critique littéraire ni pour la discussion littéraire -en attendant l’analyse des médias internationaux d’Oksanen! Je n’aurais pas su qu’une simple visite de lancement me force de me poser tant de questions le jour suivant. Ça c’est de la littérature vivante, l’écrivaine qui sait interpréter la réalité autour de nous..
Oksanen traite les sujets brulants dans l’histoire et maintenant dans le présent, elle a parlé de son plus nouveau roman Norma, une histoire magique dans le monde des cheveux, qui apparaîtra en français au printemps 2017 (Stock).
@KPohjanvirta #lilous
Aleksanterin teatterissa viime viikolla Norma-romaanin julkaisutilaisuudessa oli rento tunnelma. Pekka Haavisto haastatteli kirjailija Sofi Oksasta. Illan juontanut koomikko Minna Kivelä ja burleskiryhmä The Itty-Bitty Tease Cabaret pitivät rennon kepeää tunnelmaa yllä.
Sofi Oksanen on huikentelevan taitava rakentaessaan markkinointia ja julkisuuskuvaansa. Viikkoa ennen julkistamisjuhlaa Likeltä tuli kirjan ensimmäinen koukuttava luku sähköpostiin luettavaksi. Markkinointi ei kuitenkaan kantaisi, ellei Oksanen olisi myös loistava kirjailija. Julkistamistilaisuudessa oli sympaattista, että siellä oli paljon ihmisiä yksinään, ja he tarttuivat heti kirjaan lukien sitä niin pitkälle kuin ehtivät ennen illan ohjelmaa.
Pekka Haaviston haastattelussa Oksanen kertoi olevansa kutsumusammatissaan ja halunneensa kirjailijaksi aina siitä lähtien, kun oppi kirjoittamaan. ”Kirjoittaminen on yhä niin hauskaa, että jotenkin (sillä) täytyy myös parantaa maailmaa.” Oksanen kertoi. Hän hakeutuu epäoikeudenmukaisilta tuntuvien aiheiden pariin.
”Tukka hyvin, kaikki hyvin.”
Lähestyin Norman lukemista varovasti, jopa pelokkaasti. Täyttyvätkö odotukset, kun kirjailija käsittelee aivan uutta maailmaa? Nyt aihepiiri sijoittuu historian käänteiden sijasta hiussalonkiin, pidennettävien kutrien kautta kauneusalan koukeroihin. Teemoissa sivutaan myös synnytyskykyä, yritysten jatkuvassa yt-virrassa putoavia ihmisiä, siirtolaisuutta..
”Nostamme maljan tulevaisuudellesi, jossa sinä saat kaiken sen mistä et ole uskaltanut haaveilla. Silloin työni on tehty eikä uuden elämäsi hinta kaduta minua lain.”
Ensimmäisen sivun kappaleessa sana ”lain” sai minut heti puolelleen! Siinä kuvastuu Oksasen suhde kieleen: ilmaisu on tarkkaa ja elävää. Oksasella on syvällinen tapa huomioida aikaa, juuri yhteiskunnallinen näkemyksellisyys hänen kirjoissaan kielen lisäksi viehättää.
”Luulen, että Norman tarina tulee jatkumaan,”
kirjailija kertoi teatterin lavalta.. Hän totesi, että nykyhetken hahmottaminen on hankalampaa kuin historian, jota voimme tulkita jo erilaisten todistusten kautta. Tulevana viikonloppuna syvennyn Norman maailmaan, jossa Helsingin metrokäytävät ja kutakuinkin luihut henkilöhahmot muuttuvat eläviksi.
Le nouveau roman ”Norma” de Sofi Oksanen vient d’apparaître. J’ai déjà déclaré mon admiration pour cette écrivaine, surtout pour ses livres la Purge et Quand les colombes disparurent. Je suis allée voir le lancement du livre. Oksanen racontait dans la soirée, qu’elle a toujours voulu écrire, mais c’est plus facile d’écrire de l’histoire que du présent. Cette fois elle révèle les injustices dans le monde des cheveux.. à lire! #normaross, www.sofi-oksanen.fr
@KPohjanvirta #lilous
Silmäilin kirjahyllyämme ja ryhdyin miettimään suosikkilukemistoani. Kirjoissa nautin kielestä ja tarinasta ilman puhkianalysointia.
Ristiriitainen kirjailija vaihtoi sukunimensä Destouches äitinsä ja isoäitinsä etunimeen Céline. Hän haavoittui 1. maailmasodassa ja toimi sittemmin köyhien lääkärinä. Tekijä kuljettaa päähenkilöään tohtori Ferdinand Bardamua omissa jalanjäljissään maailmansodasta Afrikkaan, Amerikkaan ja Pariisin vaatimattomimpiin kortteleihin. Katkeruus ja humaanius tappelevat Célinen maailmassa, jossa kieli on räävittömän runollista. Uudistavassa, omanlaisessa ilmaisussa on helppo nähdä Henry Millerin saamat vaikutteet. Suurin haaveeni on päästä kuulemaan Célineä lempinäyttelijäni Fabrice Luchinin lukemana; keväällä missasin Pariisissa liput Luchinin teatteriesitukseen!
”Järjen maailma huvittaa minua.. huvitti minua.. ei huvita enää.
Luulin nuoruuteni Tolstoin ja Dostojevskin lukukokemusten jälkeen, että kirjallisuus on tässä, kukaan kirjailija ei yllä silmissäni samaan. Puhdistuksen jännitys, kaunis kieli ja ehdottomuus täyttivät mestarien jättämän aukon. Ensimmäisistä lauseista lähtien tarrauduin tarinaan ja naapurimaan kammottavan kiehtovan historian avautumiseen Aliiden ja Zaran tarinoiden kautta.
”He eivät koputtaneet, he astuivat sisään kuin isännät.”
Kirja toisensa jälkeen piirtyvä itsenäistyminen, naisen asema toisella mantereella ja toisessa ajassa kiehtovat. Nuorena Beauvoirin ja Lessingin suoraviivainen tyyli vierastutti, kun omat tunteet pursuilivat laitojen yli.
Knausgårdin raaka rehellisyys sopii minulle, Norjakin alkoi näyttäytyä edes himmeästi kiinnostavana maana. Lievästi sanottuna perusteellinen teossarja tarjoaa uppoutumista, jota lukemiselta kaipaan. Kirjailija itse kommentoi norjalaisessa kirjallisuusohjelmassa, että hän yrittää viedä elämän kirjallisuuteen niin pitkälle kuin voi. Detaljeissa pääsee kirjan pään sisälle, elämän ainutlaatuisuus ja merkityksellisys paljastuvat. Nyt luettavanani on viides kirja.
Luin kirjan ensi kerran lukiolaisena Neuvostoliiton ollessa vielä jonkinlaisissa voimissaan. Monen vierailun NL:n tehneenä absurdi todellisuus kiinnosti ja satiirin takana näkyvä maailma myös pelotti.
”Joskus minä kerron teille lasin ääressä muutamia yksityiskohtia elämäntarinastani, kyllä teille silloin naurua riittää!”
Tunnelmissa kuljeskelua; jos kirjan nimi on Puoli yksitoista kesäiltana, mikään ei voi olla pielessä.
Luin Beauvoiria pitkästä aikaa ja ihailin tekstin soljuvaa kauneutta. Mainosmaailman kommentointi kuulostaa omaan aikaammekin sopivalta: haluamme halvalla ylellistä, ja riskittömiä uutuuksia..
Erityisesti Jean Ferrat’n laulamana: olin lopettanut maalaamisen, kun kuuntelin tätä lapsuuteni taustamusiikkia ajatuksella. Ja aloin uudelleen maalata pitkän tauon jälkeen..
Tämä täytyy mainita, koska on ollut vaikea löytää hyviä elokuvia, joiden kautta lapsille on saanut syötettyä ranskaa: Zazie dans le métro ja Paloman tarina Siilin eleganssissa ovat tarjonneet tytöillekin mainiota kieliharjoitusta. Eri-ikäisten ihmisten ystävyys on myös minulle tuttua ja tärkeää.
En attendant le nouveau roman Norma de Sofi Oksanen, j’ai eu un regard à mes livres préférés. Voici quelques-uns:
Les horreurs de la Première Guerre mondiale ont formé le monde de Céline avec ce langage unique et moderne. Jean d’Ormesson écrit: ”Céline est le poète de l’abjection et de la mort.” Si jamais je pourrais entendre Fabrice Luchini lire des lignes de Céline!! Au printemps j’ai raté les tickets pour son spectacle la Poésie?.
À vingt ans j’adorais Dostoïevski et Tolstoï le plus dans le monde. Je croyais que je ne pourrais jamais admirer un écrivain dans le même niveau, mais en 2008 ça c’est arrivée quand j’ai lu Purge de Sofi Oksanen. Pour l’automne elle publie Norma. Purge raconte l’histoire de l’Estonie (le pays natal de la mère d’Oksanen) à travers deux femmes, Aliide et Zara. La dureté des destins sous l’occupation soviétique et l’influence de l’histoire jusqu’au présent devient tangible. (On n’évite pas de penser que la Finlande était la seule voisine occidentale de l’URRS qui garda son indépendance dans la Deuxième Guerre mondiale.) Le langage est toujours beau et élaboré chez Oksanen. Prix Femina étranger 2010, Prix du roman FNAC 2010, Prix des lecteurs du Livre de Poche 2012. À lire également Quand les colombes disparurent!
La vie et la lutte pour l’indépendance de Martha Quest en Rhodésie m’intriguaient – j’avais toujours envie de connaître d’autres cultures et continents.
L’écriture directe et brute de Knausgård m’angoissait au début, mais je m’intéressais un peu plus qu’avant à la Norvège. Détaillées au maximum, les lignes de Knausgård racontent sa jeunesse, le rapport compliqué au père et à la famille. L’écrivain pense quand on écrit très profondément aux détails, l’écriture devient universelle.
L’absurdité de l’URRS ne faisait pas rire quand le pays voisin avait le système communiste – combien ça pourrait décrire l’actualité de la Russie, je ne pourrais pas répondre.
Je crois que j’ai commencé mes lectures en français avec Duras et elle est devenue très chère!
Ça faisait longtemps que je n’avais pas lu de Beauvoir, je suis tombé sur les Belles images. La beauté et la simplicité du langage m’ont attiré. Il y a des lignes très actuels:
”..les gens veulent de la nouveauté, mais sans risque, de l’amusement, mais qui soit sérieux; des prestiges, qui ne paient pas cher…/le produit magique qui bouleversera notre vie sans en rien déranger:”
La soundtrack de mon enfance consiste des chansons de Moustaki, Ferrat, Reggiani, Barbara.. et quand j’ai compris les mots d’Un jour un jour, j’ai recommencé à peindre:
”Tout ce que l’homme fut de grand et de sublime
Sa protestation ses chants et ses héros..
Pour une fois l’adaptation pour le cinéma est à la hauteur du livre. Je le mentionne parce que comme Zazie dans le métro, Hérisson a donné des cours de français à mes filles:). J’apprécie l’amitié de la concierge et la fille bourgeoise, j’aime aussi les amis d’âges différents.
@KPohjanvirta #lilous
Kuvanveistäjä Ville Vallgren (1855-1940) kertoilee hulppeista ruokakokemuksistaan viime vuosisadan alun Pariisissa Pariisin Villen ruokasaarna -kirjassa, joka on vuodelta 1921.
Ylellisten tryffelien, hummerien, ostereiden, lihojen rinnalle hän kohottaa yksinkertaiset kala- ja vihanneskeitot. Vallgren vaeltelee Avenue des Ternes’llä hankkimassa tuoreita raaka-aineita ja kuvaa sitten aterioiden valmistustavat. Voi vain ihailla tarjolla olleiden ruoka-aineiden, varsinkin kalojen ja äyriäisten kirjoa. Nälkäisenä tätä kirjaa ei voi mitenkään lukea!
Vallgren julistaa:
”Ruokakulttuurilla tarkoitetaan ensiksikin sitä, että nautitaan hyvänmakuisia ja terveellisiä aterioita oikeaan aikaan. Taitamattomuus voi pilata ruuan, johon sisältyy sekä hyviä että kalliita aineksia, mutta taito ja hyvä maku ovat omiaan valmistamaan kaikkein yksinkertaisimmista ruoka-aineksista maukasta ja erittäin terveellistä ruokaa.”
Kuvanveistäjä Ville Vallgren, Havis Amandan luoja, kuvailee eloisasti ruokanautintojaan Pariisissa. Sculpteur Ville Vallgren.
Vallgrenin innoittamana syntyy yksinkertainen kalakeitto fenkolista, perunasta, porkkanasta, sipulista, tomaatista ja kalasta. Sitten voi palata lukemaan hienostuneita herkuista ja suunnitella viikonlopuksi jotain monimutkaisempaa. Vallgren kirjoittaa taiteesta ja ruuasta:
”Niin! Niin! Meillä on monia syntejä omillatunnoillamme. Mutta hyvä maku jälleen kunniaan! Taide ei ole ylellisyyttä, sillä taide on viime kädessä hyvän maun vaalimista. Eikä hyvä maku ole ylellisyyttä, se on yksinkertaisestti kaunis ilmaus kansan sekä ruumiillisesta että henkisestä kulttuurista.”
Sculpteur Ville Vallgren (1855-1940) raconte ses aventures culinaires à Paris dans les années 20. Il connaît les ingrédients les plus fins des huîtres aux truffes, mais ne méprise pas les plats simples comme les soupes à poisson et aux légumes. L’humeur de l’auteur est hilarante. Il ne faut pas lire les écrits de Vallgren quand on a faim; ses promenades à l’Avenue des Ternes sont tellement appétissantes!
Livre culinaire: Pariisin Ville ruokasaarna (”Le sermon culinaire de Ville”) de l’an 1921.
@KPohjanvirta #lilous