Maanantaina julkaisen Marjoannika Nymanin artikkelin tanskalaisesta Tøjstory-liikkeestä. Sitä ennen voimme tutustua itse kirjoittajaan. Yhteiskuntatieteilijän tie on tähän mennessä vienyt Tanskan Aarhusiin. Sekä palvelumuotoilu, viestintä, asiakaskokemus että leijasurffaus kuuluvat hänen ammatilliseen repertuaariinsa. Muotia Marjoannika tarkastelee kriittisen feministisestä näkökulmasta. Tutustuimme, kun Marjoannika lähetti minulle luettavaksi kiinnostavan artikkelinsa Katoni-julkaisussa.
Kertoisitko taustoistasi.
Olen Marjoannika Nyman, 40-vuotias yhteiskuntatieteilijä ja kotoisin Järvenpäästä. Olen myös viestinnän asiantuntija, äiti, leijasurffaaja, vaimo, asiakaslähtöisten liiketoimintakonseptien kehittäjä, suomalainen, palvelumuotoiluprojekteissa asiakaskokemuksia kehittävä työntekijä, ammatillisten yhteiskunnallisten aineiden opettaja. Haluan kasvaa yhteiskuntatieteilijänä laaja-alaiseksi vastuunkantajaksi ja yhteiskunnallisiksi keskustelijaksi. Oi, sellaiseksi haluan ehdottomasti, sitten kun minusta tulee iso ja aikuinen! Teen kovasti töitä tavoitteen eteen sillä kapasiteetilla, mitä minulla on arjessa käytössä. Panostan yhteiskunnallisia ilmiöitä koskevan tiedon etsimisiin, tulkitsemiseen ja tuottamiseen. Onneksi pääsen esimerkiksi blogikirjoittajana pohtimaan helposti erilaisia ilmiöitä ja asioita yhteiskunnassa kuten muotia vaikuttamisen välineenä.
Mikä on suhteesi muotiin?
Olen lähtökohtaisesti muotiin kriittisesti suhtautuva feministi. En pidä kertakäyttömuodista enkä miesten naisten vartaloa arvioivista katseista. Naisen vartalon esineellistämiselle pukee hienosti sanat muotitaiteen kautta Tukholmassa asuva muotisuunnittelija Minna Palmqvist, jota haastattelin myös muotia käsittelevään reportaasiini. Oma suhtautuminen muotiin on myös tosi ristiriitainen. Kannatan kestävää pukeutumista, mutta varsinkin nyt 5-vuotiaan tytön äitinä kamppailen vaatehankintojen kanssa – tyttö kasvaa vauhdilla ja koko ajan jää jotain pieneksi. Suosimme paljon kierrätysvaatteita ja -tavaraa, mutta aina se ei ole mahdollista ja uuden ostaminen sattuu aina ”syvältä”, samoin omien urheiluvaatteiden päivitys.
Oma suhteeni designiin rakentuu service designin eli palveluiden muotoilun kautta. Kipinä palveluiden innovointiin, suunnitteluun ja kehittämiseen hyödyntäen muotoilussa kehitettyjä menetelmiä sai alkunsa S-ryhmässä, kun pääsin kuvaamaan asiakkaan palvelupolkuja erääseen verkkopalveluprojektiin. Olen tosi kiinnostunut kehittämään yhteiskunnallisista ja yritysmaailman palveluista entistä asiakaslähtöisempiä..
Mistä pidät muodissa?
Muodissa pidän tarinoista vaatemerkkien takana. Teen töitä kahteen yritykseen täällä Tanskassa ja toisessa työssäni viestinnän asiantuntijana ja bloggarina pääsen kertomaan tarinoista vaatemerkkien takana. Nyt työpöydällä on nostaa esiin savolaista muotia ja tarinoita tuotemerkkien takana, sillä Kuopion alue on ehdolla eurooppalaisen alueen gastronomisen tunnustuksen saajaksi vuodelle 2020. Se on ruokamatkailun edistämisen näkökulmasta tosi kova juttu! Asuinkaupunkini Aarhus kantaa tunnustusta tänä vuonna.
Oma lempivaatesuunnittelijani on Paola Suhonen ja syy siihen on tosi hassu. Kun hän nousi pinnalle vuoden 2000-alkupuolella, hän nosti esiin taustaansa lumilautailijana ja olin tuohon aikaan aktiivinen lumilautailija. Aloin seuraamaan häntä ja hänen tapaansa kertoa ajatuksiaan vaatesuunnittelun kautta ja muistan vieläkin hänen Camping-mallistonsa. Olen camping-henkinen henkeen ja vereen. Niin ne tarinat uppoavat. Oma lempivaatekauppani verkossa ja Helsingissä on Nudge, jonka toiminnassa ystäväni on ollut alusta alkaen. Hän oli ensimmäisiä ystäviäni, joiden kautta aloin miettiä kestävämpiä vaatevalintoja.
Mitä tällä hetkellä kuuluu?
Nyt asun Tanskassa. Ostimme mieheni kanssa Pohjanmeren rannalta kesäasunnon viisi vuotta sitten ja viime vuonna muutimme pysyvästi työmme ja asuinosoitteemme Aarhusin kaupunkiin. Teen töitä kahteen tanskalaiseen yritykseen ja haaveilen kolmannesta työstä hyvän tekijänä, vapaaehtoistyön parissa. Ennen muuttoa Tanskaan tein kolmea työtä samaan aikaa. Tunsin oppivani ja saavani irti elämästä näin parhaiten ja pääsin tarkastelemaan näin myös yhteiskuntaa monesta eri näkökulmasta. Lyhytdokumenttielokuvan käsikirjoitustaitoja pääsin harjoittelemaan lyhytdokumenttielokuun ”No Pressure”, joka esitettiin Andorran leffateatterissa pari vuotta takaperin. Äidiksi tuleminen sai minut kirjoittamaan runokokoelman “Kun rakastaa niin paljon, että sattuu”. Pöytälaatikossa odottaa myös omakustanne Kettunen (Kettunen on tyttönimeni). Tanskassa kaikki on juuri nyt täydellistä, mutta olemme heittäneet mieheni kanssa ilmaan myös Hollannin seuraavana yhteisenä projektina.
P.S. Muistan ammoin olleeni viimeisiä, joka liittyi some-kanaviin: Marjoannika on viimeisin todistukseni siitä, kuinka hauskoja kontakteja tätä kautta voi löytää! Kivat ihmiset ovat miellyttäviä ja kiinnostavia myös sähköisissä kanavissa.
@KPohjanvirta #lilous