Vallisaaressa aukesi Sanna Saastamoinen-Barrois’n näyttely Kasken kierto. Taidehistorijoitsija Marjatta Levannon kuratoima valokuvainstallaatio on esillä kesän loppuun saakka. Komeasti hulmuavat merituulessa kasken poltosta kertovat kankaalle painetut kuvat. Ihmisen muokkaaman luonnon keskellä on esillä kuvaa luonnon muokkaamisesta. Helsingin kasvotkin saavat taas uudet piirteet, kun niitä katselee Suomenlinnan takaiselta saarelta.
Valokuvaaja Sanna Saastamoinen-Barrois ja taidehistorijoitsija Marjatta Levanto. Levanto kuvaa, että Saastamoinen-Barrois’n töissä on pyhyys esillä. Metsähallitus on mukana taidehankkeessa.
”Savun nousu löytyy yhtä merkityksellisenä Sannan töissä [kuin Järnefeltin kaskeajissa].”
Luonto ja kuvia luonnosta.
Kuvaus toisesta ajasta. Eero Järnefelt (1863-1937), Raatajat rahanalaiset, Finnish National Gallery / Ateneum Art Museum Photo: Finnish National Gallery / Yehia EweisHei Helsinki, näytät taas uudet kasvosi.Jonna Tervomaan laulun taustalla orastavan kesän Helsinki. Esiintyjillä on Sanna Saastamoinen-Barrois’n suunnittelemat asut.
Valokuvaaja, vaatesuunnittelija ja kuvataiteilija Sanna Saastamoinen-Barrois liikuttuu puhuttaessa Syyrian sotatilasta tai syrjäytymisen ja eriarvoisuuden kasvusta. Hän puhuu myös kauniisti sukupolvien ketjusta, jonka helmiä äidit ja tyttäret ovat. Saastamoinen-Barrois’n tekeillä oleva valokuvakirja kertoo naisen elämästä vuodenaikojen rytmittämänä. Hän kertoo uskovansa rakkauteen ja valoon. Sanna Saastamoinen-Barrois est peintre, photographe et styliste. Elle est revenue de Paris à Helsinki avec son mari, photographe Jeremy Barrois et leur trois filles. Elle veut offrir aux enfants la même expérience de la nature finlandaise qu’elle a connue elle-même. Elle m’a parlé de son travail de photographe où elle se sent très à l’aise, après les années de modèle. Elle sait voir la lumière, elle fait ’des formations pour les yeux.’ Saastamoinen-Barrois est pour la solidarité des gens, qu’on ne laisse personne seul. Elle s’émue quand nous parlons de Syrie où elle a des amis artistes ou de l’inégalité qui augmente en Finlande. En même temps elle dit qu’elle croit à la lumière et à l’amour!
Sanna Saastamoinen-Barrois tuntee valokuvauksen luontevaksi ilmaisuvälineeksi. Sanna Saastamoinen-Barrois se sent très à l’aise avec la photographie.
”Ennen häpesin mallin uraani”
Mallin työ Pariisissa oli Sanna Saastamoinen-Barrois’lle kuin pysähtynyttä tanssia kameran edessä. Hän lähti Suomesta aluksi Lontooseen opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa, mutta mallin työt veivät Pariisiin. Hän ei pitänyt työssä keskivertokuvauksista, vaan radikaalein ja puhtain vaatesuunnittelu oli jännittävintä. Tärkeitä kohtaamisia alalla ovat olleet Agnès B., Rei Kawakubo ja Issey Miyake. Kun Saastamoinen-Barrois ei halunnut olla enää itse katseiden kohteena, vaihtui paikka kameran taakse.
Pariisissa kohtaaminen johti aina toiseen. Siellä Jane Birkin on ollut innoittava perheystävä. Burmalaispoliitikko Aung San Suu Kyitä sekä Palestiinaa tukenut Birkin käyttää Saastamoinen-Barrois’n mielestä julkisuuttaan hienosti hyväksi tärkeinä pitämiensä asioiden ajamisessa.
Free spirit.
Mitä ankeampi päivä, sitä hienompi juhlamekko
Vaatteilla ilmaiseminen on taas palannut Sanna Saastamoinen-Barrois’n elämään. Pariisissa hänen tyylinsä perustui erikoisiin ja näyttäviin vaatteisiin. Mitä ankeampi päivä, sitä hienompi juhlamekko! Normien rikkominen tuntui vapauttavalta. ”Rutinoituminen pelottaa, siksi leikkasin hiukseni lyhyiksi. On ihanaa taas katsoa kuka olen!”
Saastamoinen pitää ranskan kielen sanonnasta ”je vais faire ma beauté” eli ”teen” kauneuteni, siinä nainen viettää hetken itsensä kanssa. ”Hormonit ovat naisen kauneuden salaisuus, rentous vaikuttaa valtavasti. Tunnetilat ilmestyvät kasvoille ja uurteisiimme.”
Sanna Saastamoinen-Barrois valokuvaajamiehensä Jeremy Barrois’n kuvaamana. Photo de Jeremy Barrois de sa femme et muse, Sanna Saastamoinen-Barrois.
”Parhaat asiat ovat aina ilmaisia”
Sanna Saastamoinen-Barrois toivoisi nuorille ja miksei vanhemmillekin paikkoja, joissa voisi kokoontua ilmaiseksi. Iisalmessa hän kasvoi turvallisuuteen, josta uskalsi lähteä Keski-Eurooppaan, kun tiesi, että kotiin maksettaisiin aina lentolippu. Pariisissa hän näki kodittomuutta. ”Olin joskus Pariisissa itsekin todella vähällä rahalla ja sain nukkua kavereideni sohvilla. Turvaverkot voivat pettää kenellä tahansa!” Hän ajatteleekin, että toisen silmät on aina kohdattava. ”Jos käännät katseesi, kiellät ihmisyyden ja se tappaa herkkyyden.” Saastamoinen-Barrois liikuttuu myös puheen kääntyessä Syyrian tilanteeseen: ”Minulla on pari taiteilijaystävää Aleppossa ja on hirveää seurata facebookista, ovatko he elossa. Ajattelen myös kaikkia niitä äitejä, jotka elävät siellä pommitusten keskellä.”
Ulkomailla asumisen aikana Suomeen ilmestyneet leipäjonot ovat olleet nekin häkellyttävää nähtävää. ”Suomalaiset kunnioittavat itseään, jonottaminen on sanatonta, hiljaista.” Saastamoinen-Barrois kertoo kaipaavansa lapsuutensa Iisalmeen, jossa kaikilla oli samat mahdollisuudet päästä harrastamaan.
Blue moment. Maalatessaan Saastamoinen-Barrois tarvitsee tilaa ja aikaa. Pour la peinture Saastamoinen-Barrois a besoin du temps, elle danse et doit être seule pour pouvoir se concentrer.
”Näen elämän kauniina ja rakkauden täyteisenä”
Vaikka maailman tapahtumat koskettavat, samalla Saastamoinen-Barrois uskoo, että ihmiset ovat heräämässä uuteen oppimisen aikaan. Pariisin Place de la Républiquesta on tullut uusi keskustelupaikka. Suomessa keskustelu aloitetaan aremmin koneiden takaa. ”Tämä on jännittävää aikaa, jolloin tapahtuu myös kauniita asioita. Uskon, että sota tulee olemaan historiaa, se ei ole osa ihmisyyttä!” Perheen mikrokosmoksessa näkyvä eri ikäkausien taistelu opettaa virheiden tunnustamiseen, siitä samasta viisaudesta Saastamoinen-Barrois uskoo ihmiskunnan kasvun tapahtuvan.
Saastamoinen-Barrois puhuu mielellään luonnon merkityksestä: merestä, puista, kallioista ja vuodenaikojen vaihtelusta. Les saisons seront bien présentes dans le futur livre de Sanna Saastamoinen-Barrois où elle photographie la vie de la femme par les portraits des femmes proches.
”Ennen äitiyttä purjehdin omissa tunteissani”
Vanhanaikaiset kuvat, joissa lapset lukevat, ovat Sanna Saastamoinen-Barrois’n sisustuksen kulmakiviä. Filosofiaa, taidetta ja etiikkaa käsitteleviä kirjoja on siroteltu kotiin sopiviin paikkoihin lastenkin tartuttaviksi. Puhelimia käytetään kuin lankapuhelimia: ne on ankkuroitu yhteen pisteeseen, jossa niitä saa käyttää.
Isoäidin saattohoito ja nuorimman tyttären syntymä saman vuoden aikana saivat miettimään ihmistä pienenä hiekanjyväsenä. ”Äitiyden myötä näen kaikissa ihmisissä lapsen. Näen poliitikoista, kuinka heitä on kasvatettu ja kuinka kuritettu.” Äitiys on lisännyt halua osallistua maailmaan.
Vaikka Saastamoinen-Barrois nautti suurkaupungeissa elämisesta, hän halusi antaa tyttärilleen mahdollisuuden kokea samoja asioita, joita itse koki lapsena: nakuna uimista, paljain jaloin kävelemistä, luonnon tarkkailemista ja kukkien keräämistä. Omille lapsilleen Sanna ja valokuvaajamies Jeremy Barrois opettavat myös koulutuksen ja toisten ihmisten arvostamista. ”Kerjäläisiä tervehditään. Me olemme vieneet lapset Afrikassa ghettoihin, joissa kuulakärkikynä on tie koulutukseen, silloin ei mietitä valitsenko kynän vai karkit.”
Pariisissa on valtava sosiaalinen verkosto. À Paris elle a une vie sociale intense. Elle y a connu aussi beaucoup d’artistes finlandais. Les rencontres importantes ont été Agnès B., Rei Kawakubo et Issey Miyake. La famille de Jane Birkin l’a aussi beaucoup marquée.
”Selvää on, että uskon rakkauteen ja valoon.”
Abstraktia taidetta ei pysty täysin sanoilla selittämään. ”Tein aluksi paljon figuratiivista kuvaa, valokuvauksen tultua mukaan yritän maalata tahraa, joka hengittää.” Sanna Saastamoinen-Barrois kertoo. Vielä omat työt eivät tunnu valmiilta, vaan tarvitaan työstöä ja harjoitusta. Maalauksessa ympärillä saa olla sotkua, toisin kuin vaatesuunnittelussa, jossa ympäristön täytyy olla puhdas, tiukka ja organisoitu. Siksi pienen vauvan kanssa maalaus ja valokuvaus ovat sopineet kuvioihin paremmin. Vaatebusiness kiinnostaa kuitenkin sosiaalipoliittisena laboratoriona. Saastamoinen-Barrois olisi kiinnostunut nokkosesta tehtävän kankaan valmistamisesta.
Naisimpressionistien kuvaukset arjen hetkistä ovat vaikuttaneet Sanna Saastamoinen-Barrois’n valokuvaukseen. Hän on halunnut dokumentoida lastensa elämää. Valokuvauksen alueella hän tuntee olevansa vahvoilla: ”Teen silmäharjoituksia, tutkin miten valo tulee.” Tekeillä on kirja naisen elämästä, johon tulee potretteja lähellä olleista naisista. Luonto on kirjassa läsnä vuodenaikojen vaihteluissa. Lisäksi tarkoituksena on löytää Pariisista valokuvausagentti. ”Siinä kaupungissa kaikki on niin korkealla tasolla, että se vie eteenpäin.”
Luonto tuo niin herkkyyttä kuin vahvuutta Saastamoinen-Barrois’n kuviin. La nature finlandaise est présente dans les photos de Saastamoinen-Barrois.
Valokuvaaja Jaakko Heikkilän kuvat venetsialaispalatsien aatelisista ovat vangitsevaa nähtävää. Niissä pääsee kurkistelemaan kaunista pakenevaa maailmaa, joka on piirretty näkyviin lämmöllä. Heikkilän kirja Veden kätkemiä huoneita julkaistiin juuri ja saman niminen näyttely on Kansallismuseossa avoinna 28.8.2016 asti. Le photographe Jaakko Heikkilä a capturé des nobles de Venice dans ces photos. Il a publié un livre ”Veden kätkemiä huoneita” (/Des chambres cachées par l’eau) et l’exhibition qui porte le même nom est ouverte au Musée national jusqu’au 28 août.
Prince Giovanni. Photo: Jaakko Heikkilä.
Noblesse oblige/Aatelisuus velvoittaa – vai velvoittaako enää?
Vesi 2./L’eau 2. Photo: Jaakko Heikkilä.
Veden heijastumat ja aateliset vuorottelevat kuvissa. Huomionarvoista on, että Kansallismuseossa näyttäytyy näin moderni valokuvasarja.
Marino. Photo: Jaakko Heikkilä.Alberton lapset. Les enfants d’Alberto Photo: Jaakko Heikkilä.
Paroni Alberto Franchettin ajatukset jäivät valokuvaaja Jaakko Heikkilän mieleen: ”Tizzian tunsi mustan.” / ”Tämän päivän rikkaus on raakaa ja julmaa.” Selon le baron Alberto Franchetti la richesse d’aujourd’hui est brute et cruelle.Valokuvaaja Jaakko Heikkilä. Photographe Jaakko Heikkilä au vernissage.
Henkilökuvissa voi miettiä maailman suuntaa, veden kuvaus puolestaan on kuin kaunista abstraktia maalaustaidetta.
Kansallismuseo soveltuu hienosti valokuvataiteen taustaksi. Des photos dans les salles du Musée National.
Kuvajournalismin edelläkävijänä pidetty Henri Cartier-Bresson (1908-2004) oli elämän tarkkailija, jonka kamera oli hänen luonnosvihkonsa. Historiallisesti merkittävät tapahtumat, arkinen elämä ja tunnettujen taiteilijoiden potretit näyttäytyvät yhtä tärkeinä töinä. Ateneumissa voi tunnelmoida tammikuun loppuun asti maailmoita, joita ei enää ole.
Ihmisjoukkoja ja yksilöitä, arkea ja historiallisia hetkiä
Henri Cartier-Bresson kirjoitti laittavansa kuvaamisessa pään, silmän ja sydämen samalle akselille. Kun nykyisten mainoskuvien kiillotettu virheettömyys pyyhkii sydämen usein valokuvista jäljettömiin, niin tunteellisena tunnetun kuvaajan töissä voidaan nähdä laajalti ihmisyyden kirjoa. Tässäkin jokimaisemassa ihmiset istuvat mutkattomasti retkellä, siinä ei kilpailla virheettömimmästä olemuksesta tai evästyksestä.
Cartier-Bresson on kuvannut ihmisten luona ja siellä missä tapahtuu. Ihmisjoukot ja yksilöt ovat olleet hänen aiheinaan ympäri maapalloa. Hän näytti kuvissaan Euroopan kolkkia, Kiinassa Kansanarmeijan saapumisen, balilaista teatteria, sirkuslaisia, kaupunkien kujia ja lapsia, Gandhin juuri ennen tämän kuolemaa, Neuvostoliitosta kuvareportaasin Paris Matchille, Amerikan eri laitoja ja kuuluisien taiteilijoiden potretteja.
Katsomisen taidolla valokuvaaja välittää ”ratkaisevat hetket”
Juuri auenneessa näyttelyssä on kolmisensataa Cartier-Bressonin valokuvaa. Kuvaajaa on nimitetty instituutioksi, mutta silti töitä ei tarvitse lähestyä juhlavasti. Vierastan muutenkin loputonta kuvatulkintaa, tärkeintä on kuvien välittämä tunnelma. Ajankuva, ihmiset ja kuvien kauneus pysähdyttävät aitoudessaan.
Cartier-Bresson kuvasi ilman salamaa sommittelultaan jännittäviä kuvia. Hän saattoi jäädä odottamaan, että valittuun maisemaan tuli ihminen, jota kuvata. Valokuvaaja itsekin ajatteli, ettei kuvien arvoitusta pidä liikaa selittää: siksi kuvat täytyy itse nähdä.
Näyttelyssä on esillä video The decisive moment, Ratkaiseva hetki, jolla kuullaan taiteilijan ajatuksia omasta työstään englanniksi. Hän kertoo, kuinka kuvatessa on oltava oma itsensä, mutta myös unohdettava itsensä. Video kestää 18 minuuttia ja on todellakin kuuntelemisen arvoinen.
Cartier-Bresson laittaa ajattelemaan kuvavirtaa, jossa elämme
Muistiinpanoissaan Cartier-Bresson kirjaa, että valokuva on välitön teko, kun taas piirustus on meditaatiota. En tuntenut Cartier-Bressonia piirtäjänä, tätäkin puolta oli hienoa päästä hieman kurkistamaan. Näyttelyssä on mukana paljon tuttuja muotokuvia Sartresta Matisseen, joitakin vieraampia valokuvia jäin ihailemaan kauneuden ja sommittelun arvaamattomuuden vuoksi.
Tällaista syväluotaavaa kuvaraportointia näkisin mielelläni nykyajastakin. Ja kun asiaa alkaa ajatella, niin kuvajournalismi elää väkevästi. Lauri Eriksson tarttui ajankohtaiseen aiheeseen kuvatessaan kaupunkinsa asunnottomia, Meeri Koutaniemi laittaa itseään likoon ympäri maailmaa, Humans of New York -sivusto koskettaa ihmisiä laajasti kertoessaan yksittäisiä elämäntarinoita.
(Postikortti Cartier-Bressonin kuvasta Le Lipp, 1969 on koristanut vuosikausia kylpyhuonettani. Se on muisto Pariisin nuoruudesta, jolloin samastuin kuvan minihametyttöön.)
Pariisinpäiväkirjojeni kannessa kulki Cartier-Bressonin kuva, johon samastuin. Cette photo (Le Lipp, Paris, 1969, Henri Cartier-Bresson) présentait mon alter ego dans ma jeunesse à Paris. La carte postale dans ma salle de bain.
(Klassikkokuvaajien työt osuvat usein myös omaan elämään: omassa kylpyhuoneessani on vuosikausia ollut postikortti Cartier-Bressonin työstä. Minihameessa päiväkirjaa kirjoitellen samastuin kuvan tyttöön, nyt pidän kuvaa muistona.)
