Kirjailija Sofi Oksanen: “Nykyhetkestä on vaikeampi kirjoittaa kuin historiasta.”

Norma Rossi @SofiOksanen, Aleksanterinteatteri, #lilous, Kaisa Pohjanvirta

Aleksanterin teatterissa viime viikolla Norma-romaanin julkaisutilaisuudessa oli rento tunnelma. Pekka Haavisto haastatteli kirjailija Sofi Oksasta. Illan juontanut koomikko Minna Kivelä ja burleskiryhmä The Itty-Bitty Tease Cabaret pitivät rennon kepeää tunnelmaa yllä. 

Sofi Oksanen on huikentelevan taitava rakentaessaan markkinointia ja julkisuuskuvaansa. Viikkoa ennen julkistamisjuhlaa Likeltä tuli kirjan ensimmäinen koukuttava luku sähköpostiin luettavaksi. Markkinointi ei kuitenkaan kantaisi, ellei Oksanen olisi myös loistava kirjailija. Julkistamistilaisuudessa oli sympaattista, että siellä oli paljon ihmisiä yksinään, ja he tarttuivat heti kirjaan lukien sitä niin pitkälle kuin ehtivät ennen illan ohjelmaa.

Pekka Haaviston haastattelussa Oksanen kertoi olevansa kutsumusammatissaan ja halunneensa kirjailijaksi aina siitä lähtien, kun oppi kirjoittamaan. “Kirjoittaminen on yhä niin hauskaa, että jotenkin (sillä) täytyy myös parantaa maailmaa.” Oksanen kertoi. Hän hakeutuu epäoikeudenmukaisilta tuntuvien aiheiden pariin.

Likekustannus, Sofi Oksanen, #norma, #lilous, Kaisa Pohjanvirta, Aleksanterinteatteri L I L O U ' s #lilous helsinkiläinen lifestyleblogi blogeuse finlandaise Kaisa Pohjanvirta #mode #Helsinki @KPohjanvirta
Sofi Oksasen Norman teemoissa käsitellään hiusbusineksen eettisiä epäkohtia. Les injustices éthiques dans l’industrie de beauté et des cheveux sont des thèmes du roman Norma de Sofi Oksanen. 

 

“Tukka hyvin, kaikki hyvin.”

Lähestyin Norman lukemista varovasti, jopa pelokkaasti. Täyttyvätkö odotukset, kun kirjailija käsittelee aivan uutta maailmaa? Nyt aihepiiri sijoittuu historian käänteiden sijasta hiussalonkiin, pidennettävien kutrien kautta kauneusalan koukeroihin. Teemoissa sivutaan myös synnytyskykyä, yritysten jatkuvassa yt-virrassa putoavia ihmisiä, siirtolaisuutta..

“Nostamme maljan tulevaisuudellesi, jossa sinä saat kaiken sen mistä et ole uskaltanut haaveilla. Silloin työni on tehty eikä uuden elämäsi hinta kaduta minua lain.”

Ensimmäisen sivun kappaleessa sana “lain” sai minut heti puolelleen! Siinä kuvastuu Oksasen suhde kieleen: ilmaisu on tarkkaa ja elävää. Oksasella on syvällinen tapa huomioida aikaa, juuri yhteiskunnallinen näkemyksellisyys hänen kirjoissaan kielen lisäksi viehättää.

“Luulen, että Norman tarina tulee jatkumaan,”

kirjailija kertoi teatterin lavalta.. Hän totesi, että nykyhetken hahmottaminen on hankalampaa kuin historian, jota voimme tulkita jo erilaisten todistusten kautta. Tulevana viikonloppuna syvennyn Norman maailmaan, jossa Helsingin metrokäytävät ja kutakuinkin luihut henkilöhahmot muuttuvat eläviksi.

Sofi Oksanen Norman julkistamisjuhlassa 2015 Aleksanterin teatterissa Helsingissä. L I L O U ' s #lilous helsinkiläinen lifestyleblogi blogeuse finlandaise Kaisa Pohjanvirta #mode #Helsinki @KPohjanvirta
Sofi Oksasen Norma-romaanin julkistamisjuhla Aleksanterin teatterissa oli tunnelmaltaan välitön. L’atmosphère détendue au lancement du nouveau roman NORMA de Sofi Oksanen.

Le nouveau roman “Norma” de Sofi Oksanen vient d’apparaître. J’ai déjà déclaré mon admiration pour cette écrivaine, surtout pour ses livres la Purge et Quand les colombes disparurent. Je suis allée voir le lancement du livre. Oksanen racontait dans la soirée, qu’elle a toujours voulu écrire, mais c’est plus facile d’écrire de l’histoire que du présent. Cette fois elle révèle les injustices dans le monde des cheveux.. à lire! #normaross, www.sofi-oksanen.fr

@KPohjanvirta #lilous