Tuulihattutaikinan opettelu on ollut hankala matka. Monen lässähtäneen tekeleen jälkeen onnistuneet éclairet ovat sitäkin ilahduttavampi tarjottava. Luotettava apu leipomisen harjoittelussa on ollut Kaisa Leinon ja Terhi Toivosen La Pâtisserie -kirja. Havainnollisesti kuvitetusta kirjasta saa vinkkejä eri tekniikoihin. Pikatietä onneen tämän kuohkean taikinan kanssa ei ole löytynyt, mutta harjoittelu on johtanut johonkin pisteeseen. T. Hapuilevan leipurimatkansa välietapilla onnistumista juhliva kotikokki
- Taikina:
- 2,5 dl vettä (osassa resepteistä noin puolet nesteestä on maitoa)
- 110 g voita kuutioituna
- Vesi, voi ja ripaus sokeri kiehautetaan kattilassa
- Ota kattila pois liedeltä ja lisää 2,5 dl jauhoja kerralla sekoittamalla puulastalla taikina tasaiseksi
- Palauta seos hellalle ja jatka lämmittämistä keskilämmöllä (tämän vaiheen havaitsin tärkeäksi: taikina ei saa kypsyä liikaa, mutta nestettä täytyy kuitenkin saada haihdutettua riittävästi. Aiempien erehdysteni kautta kuvittelen tajuavani millaista koostumuksen tulee olla tässä vaiheessa)
- Siirrä taikina metallikulhoon (itse laitoin sen KitchenAidin kulhoon), anna jäähtyä hetki ja sitten vatkaa 3-4 munaa joukkoon yksi kerrallaan joko käsin tai sähkövatkaimella (tämäkin vaihe on erityisen tärkeä, sillä munia ei saa olla liikaa eikä liian vähän kohoamisen onnistumiseksi – koostumuksen täytyy olla riittävän kiinteää, jotta pursottaminen onnistuu)
- Pursota haluamasi kokoisia éclaireja: itse suosin pienehköä muotoa
- Sivele pinta kananmunalla ja paista 25-30 minuuttia 180° uunissa – huom! Älä avaa uunia ainakaan ensimmäiseen 20 minuuttiin!
- Täyte:
- Lämmitä kattilassa 3 dl (rasvatonta) maitoa, johon lisätään 1 tl vaniljaesanssia
- Vatkaa toisessa kulhossa kevyesti 3 keltuaista ja 1 dl sokeria
- Lisää kaakaojauhetta sekä 3 rkl maizenaa
- Kaada puolet maidosta munaseokseen, sekoita ja kaada seos takaisin kattilaan
- Kiehauta koko ajan sekoittaen, niin että täyte sakenee (se ei saa olla liian juoksevaa)
- Täytä jäähtyneet leivonnaiset joko purottaen tai lastalla/veitsellä
@KPohjanvirta #lilous