Positiivisen psykologian harjoittaja Rosa Nenonen: ”Olen löytänyt oman juttuni.”

Positiivisen psykologian harjoittaja ja yrittäjä Rosa Nenonen on palannut Amerikasta Suomeen vuosi sitten. Tekeillä on uudenlainen konsepti itsensä kehittämiseen. Hän työstää ensi syksyksi hyvän elämän akatemiaa, jonka eteenpäin vieminen on ollut antoisaa ja tuonut Nenosen elämään myös uusia kiinnostavia kohtaamisia. Rosa Nenosen puhe ajatustemme ja itsearvostuksen voimasta on innostavaa kuultavaa. 

Positiivisen psykologian harjoittaja Rosa Nenonen: "Olen löytänyt oman juttuni."@RosaNenonen L I L O U 's #lilous helsinkiläinen lifestyle-blogi blogeuse finlandaise bloggaus @KPohjanvirta #Helsinki positiivinen psykologia

”Ajattelin heti, että miksen ole kuullut positiivisesta psykologiasta aikaisemmin!”

Rosa Nenonen on työskennellyt pitkään muotialalla. Hän pitää kauniista asioista, mutta ne eivät ole hänelle keskeisessä osassa. On kiinnostavampaa nähdä, mitä pinnan alle kätkeytyy. Mallin työssä saa sekä kehuja että arvostelua omasta ulkonäöstä. Nenonen sanoo ymmärtäneensä jo varhain, että hän ei ole se jota arvostellaan, vaan puhutaan kuoresta. ”Vain pieni osa minusta oli käytössä mallin työssä. Siinä toteutin muiden näkemyksiä. Haluan näyttää kuka minä olen.” Rosa Nenonen kertoo tulevista suunnitelmistaan.

Positiivisen psykologian harjoittaja Rosa Nenonen: "Olen löytänyt oman juttuni."@RosaNenonen L I L O U 's #lilous helsinkiläinen lifestyle-blogi blogeuse finlandaise bloggaus @KPohjanvirta #Helsinki positiivinen psykologia

Syksyllä lanseerataan hyvän elämän akatemia, joka sisältää luentoja, kursseja ja tapahtumia. Nenonen kertoo, että akatemian työstämiseen on liittynyt paljon inspiroivia kohtaamisia uusien ihmisten kanssa. Hän aloitti Suomeen palattuaan blogin pitämisellä: ”Kun kirjoittaa itselle tärkeistä asioista, tulee itseä kohti todella mielenkiintoisia ihmisiä, joita ei olisi muuten tavannut.”

Positiivisessa psykologiassa tutkitaan ja tuetaan ihmisen voimavaroja ja vahvuuksia. Psykologia on aina kiehtonut Rosa Nenosta. Hän asui San Fransiscossa, jossa hänen miehensä Mika Nenonen teki pitkiä päiviä. Rosa Nenonen oli nauttinut mallin työstä, mutta siinä oli muiden näkemysten kohteena ja toteuttajana. Hän halusi etsiä jotakin syvempää ja omaa ja löysi positiivisen psykologian: ”Ajattelin heti, että miksen ole kuullut siitä aikaisemmin.” Vuoden Nenonen pyöritteli mielessään löytämäänsä alan koulutusta New Yorkissa, miettien, että se on kallista ja kaukana, mutta silti tuntui, että opinnot olisi pakko päästä toteuttamaan. San Fransiscossa oli ollut yksinäistä, mutta New Yorkista löytyi samanhenkisiä ihmisiä.

”Osaan jo käyttäytyä paremmin itseäni kohtaan”

Maailmankuva on muuttunut positiiviseen psykologiaan tutustumisen myötä. Mallina ja kilpavoimistelijana Nenonen on tottunut kilpailuun ja katseiden kohteena olemiseen.”Olen ollut kovin ankara itselleni, sillä olen ajatellut sen olevan tarpeellista ja hyväksi. On ollut ilo huomata prosessi, että menee eteenpäin. Joissakin tilanteissa saan itseni kiinni, että osaan jo käyttäytyä paremmin itseäni kohtaan.” Rosa Nenonen kertoo uskaltavansa nyt tehdä asioita eri tavalla. Positiivisen psykologian tarpeellisuus nousee esiin Nenosen puheessa: ”Me tartumme negatiivisiin asioihin tiukemmin kuin positiivisiin ja siksi positiivisiin täytyy keskittyä enemmän. Se ei tarkoita vaikeampien asioiden poislakaisemista. Meidän täytyy nähdä itsemme sisäisten eikä ulkoisten tavoitteiden kautta.”

Positiivisen psykologian harjoittaja Rosa Nenonen: "Olen löytänyt oman juttuni."@RosaNenonen L I L O U 's #lilous helsinkiläinen lifestyle-blogi blogeuse finlandaise bloggaus @KPohjanvirta #Helsinki positiivinen psykologia

”Olen alussa, mutta haluan mennä eteenpäin.”

Muutos itsessä näkyy myös siten, että mokaamisen pelko ei ole enää samanlaista kuin ennen. Jos Nenonen tuntee epäonnistuneensa jossakin, ei asiaa lakaistakaan pois mielestä. Sitä jäädään pikemminkin tarkastelemaan, jotta voi miettiä mitä ns. epäonnistumisesta oppii. Rosa Nenonen puhuu post-traumaattisesta kasvusta, miten ponnistetaan ja noustaan haastavista tilanteista ja kuinka omalla ajattelulla voi aidosti vaikuttaa hyvinvointiinsa. Yhtä antautuneesti hän kuvailee Carol Dwekin teoriaa muokkaantumaton mielenlaadun ja kasvun mielenlaadun erosta. Kasvun mielenlaadussa oma suhtautuminen vastoinkäymisten hetkellä on ratkaisevaa. Muokkautumattomassa mielenlaadussa sitä vastoin arvostus ja kiitos täytyy hankkia ulkopuolelta ja lahjakkuus nähdään synnynnäisesti määriteltynä.

”Vanha totuus kuuluu, että ympäröiviin tapahtumiin ei voi vaikuttaa, vain omaan toimintaansa. Tähän tarvitaan kuitenkin inspiraatiota ja motivaatiota, samanhenkisiä ihmisiä.” Jo pienikin ajatuksen jyvä voi auttaa ja Rosa Nenosen positiivinen into on tarttuvaa: hyvän elämän akatemiasta voi sitten hankkia lisää innoitusta.

Positiivisen psykologian harjoittaja Rosa Nenonen: "Olen löytänyt oman juttuni."@RosaNenonen L I L O U 's #lilous helsinkiläinen lifestyle-blogi blogeuse finlandaise bloggaus @KPohjanvirta #Helsinki positiivinen psykologia Hyvän elämän akatemia

 

@KPohjanvirta #lilous

Please follow and like us:
0