Teen silloin tällöin viikonlopuksi sitruuna-marenkipiirakkaa. Olen lisännyt alkuperäisohjeeseen reilusti enemmän sitruunanmehua, sillä haluan mausta intensiivisen. Makea marenki kyllä tasoittaa hapokkuutta sopivasti. Lisäksi hilloan luomusitruunoiden kuoret koristeeksi ja makua antamaan. Testasimme pariisilaiskonditorian sitruunaleivoksen, eikä se saanut perheeltä yhtä hyviä arvioita kuin kotitekoinen sitruunatorttu.
Pohjan valmistan tutulla piirakkaohjeella. Paistan sen valmiiksi irtopohjavuoassa.
- Kattilassa kiehautetaan 3 dl vettä, 3 keltuaista, 0,75 dl sokeria, 2 rkl leivinmargariinia, 4 rkl maizenaa, 3-4 (suurehkon) sitruunan mehu sekä 1 sitruunan kuori – maistan aina seosta, että se on riittävän kirpeää ja lisään tarvittaessa sitruunaa
- Kaikki ainekset sekoitetaan ja kuumennetaan koko ajan sekoittaen, annetaan kiehua pari minuuttia
- Marenkipäällisen 3 valkuaista ja 1 dl sokeria vatkataan vaahdoksi: vatkaa valkuaiset yleiskoneen vuoassa kovalla teholla vaahdoksi ja lisää sokeri pikkuhiljaa
- Sitruunatäyte ja marenki levitetään piirakkapohjalle ja laitetaan uuniin 5-10 minuutiksi
- Jäähdytetään ja nautitaan kylmänä. Kun piiras vetäytyy seuraavaan päivään, on maku minusta vielä herkullisempi
Dans l’évaluation de mes filles la tartelette au citron meringuée faite à la maison a eu plus de points que cette tarte au citron d’une boulangerie parisienne. Le goût du citron doit être intense. J’aime utiliser des zestes de citrons confits pour la décoration. La dégustation est parfaite le lendemain de la préparation.
@KPohjanvirta #lilous